Olen törmännyt joitakin kertoja tällaiseen ilmaisuun tarkoittaen ilmeisesti perheettömiä naisia, vai tarkoittaako miehiäkin, vai onko miehistä joku erillinen nimitys? Mietin vain, että tuohan on todella negatiivinen ja halveksuva ilmaisu, ja sitä käytetään ilmeisesti vain haukkumanimenä? Tosin miksi joku haukkuisi sellaista, joka ei ole perhettä syystä tai toisesta perustanut?
Turhaan kukkineet, mistä tällainen?
Anonyymi
56<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 56
Vanhimmat
#Me teemme lapsia kun haluamme taivaaseen# kiteytti aikoinnaan arvostettu vl-puhuja suviseuroissa srk:n pakkopano- ja synnytysopin autuuden ehtona.
Itse itsensä korottanut SRK-valtakunta ylpeydessään edellyttää että sen on kasvettava maksimaalisesti.
Siksi muutamat puhujaveljet hyvin halveksivasti ovat kehittäneet tuonkin loukkaavan termin.
Saarnoissa ei yleensä mitenkään mainita sinkkuja vaan keskitytään ihannoimaan lapsiennätystehtailuun pystyviä perheitä.
Toisaalta kun Suomen väkiluku vähenee ja maahanmuuttajista ei ole kuin kuluja ongelmia ja harmia ja rikollisuutta niin sinänsä on hyvä että Suomeen saataisiin omasta takaa kauttaaltaan lapsia. Mutta kohtuus kaikessa.
Mikä on pakkopano-oppi? Miten liittyy vl uskontoon?
Miksi? Piispakin suviseuratervehdyksessään pyysi meitä olemaan aktiivisia kirkon jäseniä.
Kateus kukkii, vaan ei tuota hedelmää.
Hoos. 11:7
Onhan se osaksi seurakunnan syytä, kun ei ole puoliso ja kun ei saa ottaa ulkopuolelta seurakunnan.
Se on kokonaan SRK:n syytä, ettei puolisoa saa ottaa vl-liikkeen ulkopuolelta.
Joitakin pelottaa yli 10 lapsisen perheen huoltaminen. Haluavat tehdä uraa.
Joillakin on niin traumaattisia kokemuksia pahoin kohtelusta kuten muutama vuosi sitten niitä paljastui ettei pysty/halua.
Naisia on enempi kuin miehiä ettei riitä kaikille samasta liikkeestä.
Ihmisen ikävä toisen luo.
"Puolisoa ei saa ottaa liikkeen ulkopuolelta" - tämäkään väite ei pidä paikkansa. Monesti varoitetaan ettei kannata vaarantaa omaa uskoa avioliitolla eri tavalla uskovan kanssa, mutta ikinä en ole kuullut ettei saisi ottaa puolisokseen kenet haluaa.
Valehtelet, puolisoa ei saa ottaa vl-liikkeen ulkopuolelta.
Ei pidä kantaa iestä epäuskoisen kanssa itkien puhujat ovat näin sanoneet puheissaan.
Voi ottaa, kun tekee parannuksen seurakunnan edessä. Että olen ottanut uskottoman puolison.
En ole koskaan kuullut sanottavan tästäkään asiasta, että sitä ei saa tehdä. En kyllä mistään muustakaan, joka ei ole maallisella lailla kielletty.
On paljon asioita joista varoitetaan, että ne ei ole hyväksi uskolle ja hyvälle omalletunnolle, mutta ei niistäkään ole minulle koskaan sanottu ettei niitä saisi tehdä. Eihän kukaan voi määrittää mitä minä saan tehdä ja mitä en saa, kunhan noudatan lakeja. Ja tietenkin 10 käskyä on myös hyvä ohjenuora elämälle. Niissähän on kieltoja esim. epäjumalan palveluksesta.
Voiko yksityiselle henkilölle tehdä parannuksen tai pitäkö tehdä seurakunnan edessä parannuksen.
Missähän sinun korvat ovat olleet, kun puhujat ovat kieltäneet ottamasta aviopuolisoa vl-liikkeen ulkopuolelta, siihen on löydetty raamatusta kohtakin.
Ei puhujat ole mitään minulta kieltäneet.
Tässä raamatunkohta, johon puhujat ovat vedonneet.
2.Korinttolaiskirje:
6:14 Älkää antautuko kantamaan vierasta iestä yhdessä uskottomien kanssa; sillä mitä yhteistä on vanhurskaudella ja vääryydellä? Tai mitä yhteyttä on valkeudella ja pimeydellä?
Eihän sitä tarvitse kieltää, jos on toivoton tapaus,
Niin moni asia on kielletty juuri kuvailemasi kiertelyn kautta. Viinaakin saa toki juoda, siitä vaan tule kauhea meno.
Ei ole olemassa mitään vl kieltolistaa, vai oletko sellaisen nähnyt? Jos olet, olisi mielenkiintoista tietää kuka sen on kirjoittanut.
Jonkun käsittämättömän syyn vuoksi noita parannuksia pitä thdä seurakunnan edessä. Takana olisi paljon parempi paikka.
Kaipaamasi kieltolista tupsahtelee aika-ajoin tällekin palstalle.
Sehän on ei-vl:ien lista.
Niin kuka sen on kirjoittanut?
Hoitokokouksissa se kirjoitettiin ja sitä noudatetaan vieläkin.
Kirjottamattomia sääntöjä, joita noudatetaan.
Tai Pyhänhengen ohjaamaa elämää ... totuus voi olla vaikea ulkopuolelta liikettä ymmärtää.
Pyhähenkikö ohjaa noudataan syntilistaa. Tässä osa listasta.
Älä omista TV-laitetta, Älä ole muodin orja, Älä käytä ehkäisyä missään muodossa, Älä runkkaa, Älä meikkaa, Älä laita korvakoruja, Älä ota lävistyksiä, Älä ota tatuointeja, Älä pidä "jumalatonta" partaa, Älä käytä värjääviä piilolinssejä, Älä pukeudu säädyttömästi, Älä värjää hiuksia, Älä pelaa rahapelejä, Älä kuuntele kevyttä musiikkia, Älä kuuntele muuta kuin uskoa vahvistavaa musiikkia, Älä lue uskoa heikentävää kirjallisuutta, Älä katso elokuvia, Älä osallistu luottamustoimiin jos se sotii siionia vastaan, Älä kerro ulkopuolisille mitään epäkohtia liikkeestäsi ,Älä kerro ulkopuolisille opillisia asioita, Älä kysy mihin säännöt perustuvat, Älä epäile seurakuntasi erehtymättömyyttä. Älä epäile johtokuntaa tai SRK:n veljiä mistään koskaan, Älä koskaan epäile tämän kieltolistan motiiveja tai perusteluja, Älä epäile vauvavaraston olemassa oloa, Älä epäile Jumalan Valtakunnan työmuotoja, Älä osallistu netti kirjoitteluun, Älä yritä muuttaa mitään minkä SRK on hyväksi nähnyt, Älä anna laittajalle sijaa, Älä ole tottelematon kun seurakunta sinua neuvoo elämäntavoille ,Älä liity urheiluseuraan, Älä osallistu musiikki konsertteihin, Älä eroa puolisostasi vaikka henki lähtisi, Älä katso samaa sukupuolta "silläsilmällä", Älä pidä vaatteita jotka mainostavat jumalatonta elämäntapaa, Älä pidä jumalattomia kavereita tärkeinä, Älä tee mitään sellaista joka estää osallistumasta seuroihin, Älä kalasta tai metsäsätä tai marjasta sunnuntaisin, Älä siivoa sunnuntaisin tai leivo tai haravoi tai leikkaa nurmikkoa tms. Älä jätä menemästä VL-tilaisuuksiin, Älä jätä puuttumatta tilanteeseen jossa joku tätä kieltolistaa rikkoo, Älä koskaan tee mitään minkä Saara-Äiti on hyväksi nähnyt kieltää, Äläkä koskaan tee mitään mikä voisi pahentaa joitain veljiä tai sisaria.
Mielenkiintoisen listan olet kirjoittanut... tuossahan on paljon hyviäkin elämänohjeita joita pyhähenkikin ohjaa noudattamaan. Mutta paljon myös jotain ihan muuta, mistä lie olet nuo keksinytkin. Pyhähenki on kuin kompassi joka antaa suuntaa mihin suuntaan uskovaisen on hyvä kulkea aina missäkin tilanteessa, jotta ei esim. urheilusta tulisi liian tärkeää ja veisi sydämestä uskolta tilaa. Ei kannata liikaa teidän ulkopuolella olevien yrittää ymmärtää mistä on kyse, kun sitä ei voi ymmärtää ilman pyhänhengen ohjausta. Antakaa uskovaisten ihmisten elää omalla tavallaan. Ei sen luulisi olevan teiltä pois, jos joku ei halua vaarantaa omaa uskoaan liittymällä urheiluseuraan tai harrastamalla tanssia jne.
Raamattu vertaa ihmiselämää kedonkukkaan. Se kukoistaa ja hetken kuluttua pätsiin heitetään.
Turhaan kukkinut on kaunis ja hyvä nimitys. Paljon parempi kuin esim. miehlle kelpaamaton. Käyttäähän Raamattukin tosin termiä avioliittoon kelpaamaton.
Totta töriset, nimitys on oikein hyvä. Enpä itsekään pidä siitä, että minua kutsutaan ikäneidoksi tai vanhaksipiiaksi.
En ole koskaan ymmärtänyt, miksi osa ihmisisitä suhtautuu sinkkuihin aivan kuin he olisivat vähempiarvoisia. Siviilisääty on vain yksi osa ihmisen elämästä aivan kuten ammatti, asumismuoto (vuokralla, omakotitalo...), ikä, kansalaisuus jne.
Harvoin sinkuksi päätynyt on sinkku siksi, ettei kukaan olisi "huolinut". Se "huolimaton" on voinut olla sinkku itse. Planeetat eivät vain ole kohdanneet. Itse uskon Jumalan johdatukseen näissäkin asioissa.
Vaikka en itse olen sinkku, olen löytänyt sinkuista parempia ja pohdiskelevampia keskustelukumppaneita kuin avioliitossa ja usein arkisen perhe-elämän pyörityksen myötä ajatusmaailmaltaan rajoittuneiden keskuudesta.
Kyllä minusta ei ole sinkuist akovin hääviä kuvaa ole muodostunut, ovat yleensä äkäisiä kaikkitietäviä mailman parhait a kasvattajia ja lapsen isiä ja äitejä.
työntelevät bnokkaansa joka asiaan ja istuvat joka ristiäisissä laukku olalla ja villatakin napit tiukasti kiinni arvostellen katselevat kaikkea liikkuvaa.
näin se vain tahtoo olla, ja kun ei ole yhtään yötä tarvinnut valvoa koskaan kuin kuin itsensä tähden, saavutetaan siinä sellainen itsekkyyden aste johon ei moni perheellinen yllä.
Aika oudon ahdas ja yleistävä kuva sinulla on sinkuista. Oletko kateellinen heille heidän vapaudestaan tms.? Ei kannata olla kateellinen, sinkuilla on omat haasteensa elämässään, ja yksinäinen voi joutua valvomaan öitä muista syistä, vaikkei valvottavaa vauvaa olisikaan. En ole omassa lähipiirissäni muutenkaan kyllä tuollaista vastakkainasettelua sinkkujen ja perheellisten välillä huomannut, mihin viittaat.
Onhan sinkkujen elämä vapaata, siitä monet perheelliset voivat olla kateellisia.
Onneksi tämä kirjoitus kertoo kirjoittajastaan enemmän kuin sen kohteista...
:DD
Raatikkoon, Raatikkoon vanhatpiiat pannaan...
Onhan siinä ollut monen kokoista ja näköistä "yrittäjää", mutta yhtään kunnon miestä en ole tavannut. Minulla on parikymppisenä kokemuksia myös puhujasta, joka vei/kutsui - mitä ilmeisemmin (asia ei liittynyt mitenkään minuun) puhuttelumielessä - minut siivouskomeroon ja kertoili vieteistään vaimoonsa. Olihan se pöyrityttävää kuultavaa! Kysyn vaan, että mitä minulle kuuluu puhujan vietit! Siivouskomerossa oli myös eräs vanhempi nainen eli meitä oli kolme, mutta vaikka tuli ilmi, että naiset kadehdivat minua ja minua kiellettiin keskustelemasta ry:llä miesten kanssa, koko järjestetyn tilanteen syvin tarkoitus lienee jäänyt pimentoon. Himot ne on hiirelläkin.
Kaikkea te tänne kirjoitatteki, että oikein siivouskomeroon ja kolme ihmistä kerrallaan. Isot on komerot 😀
Kolmen kimppa kivaa komerossa...
Tämä siivouskomerotapaus on täyttä totta vaikka sormet raamatulla. Miksi tapaus pitäisi salata. Siksikö, että joku "arvostettu" puhuja menetteli tapauksessa täysin väärin kanavoiden toisen/toisten naisen/naisten kateuden täysin ulkopuolisen syyksi. En edelleenkään ymmärrä puhujan viettipuheita. Himot ne on hiirelläkin. Tästä tapauksesta olisi pitänyt tehdä ilmoitus seksuaalisesta ahdistelusta.
Onhan ry:llä iso siivouskomero.
Ei ole kovin looginen tuo siivouskomerojuttusi, mutta vaikka olisi tottakin, niin en näe mitä rikollista siinä olisi tapahtunut, jos ko. henkilö ei kohdistanut puheitaan sinuun eikä myöskään koskenut sinuun tms., ja tätä vastaan puhuisi myös se, että hänellä oli vielä paikalla todistajana joku toinen nainen. Typerää hänen käytöksensä silti oli, jos noin toimi. Jos asia epäilyttää sinua, niin voithan tehdä ilmoituksen poliisille, mutta en näe, että tuollainen oikein mihinkään johtaisi, mutta en ole lakimies, joten en tiedä, voisiko tuollainen täyttää minkään rikoksen tuntomerkkejä. Outoja tyyppejä ja rivojen puhujia tms. on valitettavasti joka puolella, asemasta riippumatta.
T. VL-mies
Ei tarvi salata, mutta miten se liittyy vl uskontoon?
Kysytkö tosiaan miten tekstissä kuvattu vl-puhujan käytös ja puheet liittyvät vl-uskontoon? Onhan outo kysymys! Mutta toisaalta onhan totta, että puhujuus ei ole tae siitä, että kuuluu valittujen joukkonn.
Juu, kysyn. Uskonnolla ei ole tuonkaan asian kanssa mitään tekemistä. Mikään uskonto ei opeta puhuttelemaan vanhojapiikoja tuolla tavalla. Kyllä se on ollut puhujan oma liha joka on saanut vallan tuossa tapauksessa.
Tärkeä pointti. Jos juttu olisi totta, niin se olisi silti vain jonkun typerä tapa puhutella toista ihmistä, ei enempää eikä vähempää. Toki jos se on totta, niin sen voisi viedä eteenpäin, että on puhuteltu epäasiallisesti.
Monissa hoitamisissa puhuttelijoina toimineet tyydyttivät kiimaansa järjestämällä puhutteluja uskonnon varjolla "saalilleen" omien tarpeidensa tyydyttämieksi. Hoitotilaisuudessa hoitaja pääsi lähietäisyydelle henkilöä, jonka läsnäolo sai hevosen karkaamaan tallista ja/tai puimurin käynnistymään riippuen kumpi oli hoitajana. Syytä ei tietenkään kerrottu, jotta hoitotilanne syyllistäisi "saaliin" ja vapauttaisi puhuttelijan/hoitajan kokemastaan/syntielämästään. Kiero peli uskjonnon varjolla!
Kukkiva tölli.
Seisova tölli.
Turhaan kukkinut on hienompi ilmaisu kuin erään vl-irvileuan heitto "sekunda jo eläessään"
Koska arvostan koulutettuja ja sivistyneitä henkilöitä, en voi kovin korkealle noteerata "erään vl-irvileuan" heittoa. Kommentti on täysin arvoton ja tekee sanojastaan toisia ihmisiä ja heidän elämäänsä väheksyvän ja naurettavan "ääliön".
Kävin aikoinani erästä kolmen kunnan yhteistä keskikoulua. Muistan biologian ja maantiedon opettajan käyttäneen tuota " turhaan kukkineet"-ilmaisua. Tämä opettaja oli oikein pidetty mies. Huumorimielellä sanoi.
Että onpa jotain jäänyt koulusta mieleeni, vaikka tuosta kouluajasta on n. 50 vuotta aikaa!
Se on joidenkin vl-puhujien pilkkanimi naissinkuista kun he eivät ole maksimoimassa srk-valtakunnan lisääntymistä ylpeyttä ja muita parempana olemista.
Sinkuille ei saarnata.
Naissinkkuuteen on osasyy se, että srk-opin mukaan ei saa avioitua liikkeen ulkopuolisten kanssa ja kun miehiä on enempi niin kaikille ei riitä.
Monille myös on traumaattista ajatella 15-lapsisen perheen kantaminen ja osa siirtää avioitumista myöhemmäksi, jolloin ei enää ehdi tehdä suurperhettä.
Monet sisarussarjan vanhimmat ovat joutuneet hoitamaan nuorempia väsyksiin asti ja jo ajatuskin vieroittaa.
Saarnamiehiä ja norttisormia suututtaa kun eivät pääse kaikkien hameenalle.
Jospa sinkut eivät sovi yhteen lesta miesten kanssa luonteen eroavaisuuden kannalta. Sopiva kumppani ei osu kohdalle.