Uskovaisuus

Uskovaisuus: Akuutti ja helposti kroonistuva mielenterveyden häiriö, joka vaihtelee lievästä vaikeaan. Tyypillisesti uskovaiselta puuttuu sairauden tunne.

Potilaat uskovat näkymättömiin uskomusolentoihin, jotka hänen mukaansa joko auttavat tai vainoavat häntä. Potilailla on usein patologinen tarve keksiä tai uskoa sepitteitä, joiden mukaan maailma on helposti ymmärrettävä ja oikeudenmukainen, sekä joko korostunut syyllisyydentunto (ns. synnintunto) tai yli-ihmismäisiä ajatuksia (ns. Jumalan valitut). Usein potilaat kärsivät voimakkaasta isäkompleksista.

Uskonnollisuus voi aiheuttaa suuria henkisiä kärsimyksiä (esim. tulella kidutettavaksi joutumisen pelko) ja sosiaalisia ongelmia (mm. avioeroja) ja voi pahimmillaan johtaa ennenaikaiseen kuolemaan (ns. marttyyrikuolemat).

Uskonnollisuuden syistä on useita teorioita. Jotkut tutkijat pitävät sitä behavioristisena (l. opittuna) käyttäytymismallina. Kognitiivis-sosiaalisten tutkijoiden mukaan syytä on haettava etäisestä tai puuttuvasta isäsuhteesta, jota potilas pyrkii kompensoimaan ajatuksella ”taivaallisesta isästä”.

Nykyisin on yleisesti hyväksytty ajatus, että uskovaista ei pidä pakottaa muuttamaan käyttäytymistään, jos hän ei käyttäydy itsetuhoisesti, harhaisesti tai väkivaltaisesti.
19<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Kirkko oli kantansa kiinni lyönyt. Arkkipiispa Gustaf Johanssonin mielestä kaikki Jumalan kieltäjät pitäisi tappaa ja piispa Otto Colliander julisti, että työväestö oli kapinointinsa takia ”Jumalan kirouksen alainen ja jätettävä Saatanan haltuun”.
Valtion ja kirkon liitto oli hurskas ja irvokas.

Äänestä
  • Kirkko on melkein kaikesta muuttanut kantansa. Luonnollista kehitystä, ei mikään uskonto pysy samana kolmea sukupolvea.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kirkko on melkein kaikesta muuttanut kantansa. Luonnollista kehitystä, ei mikään uskonto pysy samana kolmea sukupolvea.

    Alkuperäinen islam on pysynyt samana maailmanvalloitukseen pyrkivänä sotilaallis-poliittisena ideologiana jo 1400 vuotta.

    Jeesuksen ja apostolien usko on edelleen sitä samaa niiden harvojen tosikristittyjen elämässä, jotka noudattavat heidän käskyjään ja ohjeitaan uudessa liitossa. Ateistit eivät voi tietää sitä, keitä nämä tosikristityt ovat, sillä he eivät ymmärrä sitä, mitä Jeesus ja apostolit käskivät ja neuvoivat, ja ketkä heidän sanojaan noudattavat nykyisenä aikana ja ovat noudattaneet niitä historiassa.

    Äänestä

  • G4G kirjoitti:

    Alkuperäinen islam on pysynyt samana maailmanvalloitukseen pyrkivänä sotilaallis-poliittisena ideologiana jo 1400 vuotta.

    Jeesuksen ja apostolien usko on edelleen sitä samaa niiden harvojen tosikristittyjen elämässä, jotka noudattavat heidän käskyjään ja ohjeitaan uudessa liitossa. Ateistit eivät voi tietää sitä, keitä nämä tosikristityt ovat, sillä he eivät ymmärrä sitä, mitä Jeesus ja apostolit käskivät ja neuvoivat, ja ketkä heidän sanojaan noudattavat nykyisenä aikana ja ovat noudattaneet niitä historiassa.

    Vähemmän äärioikeistolaisten videoiden katselua, kuten näiden ristiretket versus jihadit niin jaat vähemmän väärää tietoa. Islam on muuttunut hyvin vahvasti, moninaisuudessaan. Nykyinen islamismi ammentaa natsien ideologiasta. Wahhabismi on tällainen liike, joka pyrkii hävittämään islamin historian ja luomaan uuden ortodoksian. Se syntyi vain muutama sata vuotta sitten ja se sai vaikutteita natseilta.

    Äänestä

Lisäisin siihen myös voimakkaan periytymisen, jota ei jostain syystä huomioida.

Äänestä
  • Uskonto ei periydy niin kuin ei ateismikaan.

    Lapsi syntyy tähän maailmaan täysin puhtaana uskonnollisista ajatuksista. Hän omaksuu yleensä omien vanhempiensa, perheen, suvun tai lähipiirin uskonnon, koska sitä opetetaan hänelle "äidinmaidosta" alkaen. Niinpä ateistien lapsista tulee lähes poikkeuksetta ateisteja, luterilaisten lapsista luterilaisia ja muslimien lapsista muslimeja.

    Lapsi kykenee valitsemaan terveen harkinnan kautta eri uskomusten ja uskontojen välillä vasta kasvettuaan riittävän vanhaksi. Tämä vaihe alkaa yleensä teini-iässä ja kestää sitten koko iän, niin että uskonnollista kantaa on mahdollista muuttaa vaikka monta kertaa elämässään. Ainoan poikkeuksen tähän tekevät umpikierot ja läpimädät totaalisesti aivopestyt aktiivisesti sanomaansa levittävät ateistit, jotka eivät voi ikinä näkemystään ja mieltään näissä asioissa muuttaa.

    Jos joku ateisti väittää hylänneensä ateismin ja tulleensa teistiksi, niin hän ei ole ollut tosi ateisti. Antony Flew tekee tässä poikkeuksen. Hän ei kääntynytkään teistiksi vaan deistiksi. Tosi ateistin on siis mahdollista kokemusten perusteella muuttua deistiksi, mutta ei teistiksi. Teistiksi kääntynyt ateisti on kaiken järjen mukaan aina ollut feikki ateistina: sellainen valitsee itselleen toisen uskonnon edellisen petettyä hänet ja jätettyä sisältä tyhjäksi tai kylmäksi.

    Äänestä

Tulisiko uskonnolliset mielisairaat hoitaa yhteiskunnan varoin?
Pitäisikö kirkon ottaa vastuu tekemisistään?

Nykyiselläänhän valtio kustantaa jopa uskonnollista käännytystyötä yhteisillä varoilla.

1Äänestä
  • Kannatat siis syrjivää politiikkaa, jossa verovaroin hoidetaan vain ateisteja ja uskonnottomia, mutta ei kristittyjä!

    Miksi muslimeja pitää mielestäsi kuitenkin verorahoilla hoitaa ja maksaa heidän loisimisensa Suomessa? Sitähän mieltä sinun täytyy olla, koska olet ateisti (jos yksi on niin kaikki ovat!) ja mainitsit vain "kirkon" vastuunkantajana, et moskeijoita!

    Äänestä

Tuollainen vihapuhe ja kunnianloukkaus kristittyjä kohtaan on jo tutkintapyynnön arvoinen: olet rasisti ja kirjoitat selvästi vain kristityistä, et mistään muusta uskonnosta tai muista uskovaisista, vaikka käytät uskontojen suuntauksen suhteen neutraalia sanaa "uskovaisuus" ja "uskonnollisuus".

Rauhaa rakastavia kristittyjä ei tarvitse "pakottaa" muuttamaan käytöstään, koska he toimivat pääsääntöisesti yhteiskunnan lakien ja asetusten mukaan. Viime aikoina länsimaissa on tosin säädetty lakeja, joita kristittyjen on uskonnon- ja sananvapauden perusteella rikottava vähintään uskontoa opettaessaan.

Ateistit muuttaisivat mielellään kristittyjen käytöstä ja pakottaisivat heidät muslimien tavoin vaikenemaan omasta uskostaan ja sen kohteesta: evankelioiminen ja julkinen kokoontuminen yhteen kiellettäisiin, samoin Jumalasta, Jeesuksesta ja Raamatusta puhuminen. Jostakin syystä ateistit sallivat islamin harjoittamisen ja levittämisen, niin että tahtovat jopa rahoittaa verorahoilla heidän moskeijoidensa rakentamisen ja loisimisen Suomessa.

Ateistit eivät voi pakottaa kristittyjä muuttamaan mieltään ja luopumaan uskostaan, vaikka ahdistelevat, kiusaavat ja vainoavat heitä kuinka paljon tahansa. Edes kidutus ei saa uskovaista kristittyä luopumaan uskostaan ja sekös ateisteja harmittaa, että joku pysyy uskovaisena kuolemaansa saakka (marttyyrina) ja levittää rauhan evankeliumia jopa ateisteille!

Jotta sellaisia ne kristityt tosiuskovaiset ovat: on turha yrittää saada heitä luopumaan väkipakolla uskostaan ja käännyttäminen ei ateistien heikkotasoisella Raamatun ja uskontokritiikillä ikinä onnistu. Tarvitaan kaltaiseni asiantuntija, jos tahdotaan saada kristityt luopumaan uskostaan järkiperäisin perustein eikä valheellisen propagandan avulla ja olen siinä toki jo onnistunutkin.

Äänestä

täällä sallitaan ateistinen vihapuhe, mutta jos kelkkaa käännetään, niin se onkin jotakin kauheaa

Äänestä
  • Täällä ei ole mitään muuta vihapuhetta kuin ateistien vihapuheita uskovia kohtaan.

    Äänestä

  • Joskus ennenvanhaan on ollut mustavalkoisia televisioita, sitten tuli väriTV, joka muutti aluksi vain muotoaan. Myöhemmin LEDit, Plasmat. Oled, LCD HD ready LED, HD, ready LED, kuvanlaatu uskomattoman tarkka ja isossa näytössä olet mukana elokuvissa ja ääni kehittyi rinnalla, Bluetooth, Wifi, Muutettiin langattomaan maailmaan aivan viimeisin teknologia on AR,- augmented reality, siis lisätty todellisuus joka rikastaa businesta, mainoksia, Nyt pitäisi koodata
    tällä tekniikalla joku sovellus ja hurmata ateistit, missä ateisti istuu Jeesuksen vieressä ja käy katsomassa Golgatan tapahtumat. Kulkee opetuslasten kanssa samassa jonossa viljapellolla langattomasti. Jospa se siitä aukeaisi. Are you Ready Ateisti

    Äänestä

Tänä aamuna kuulin alapäästäni ääntä ja tunsin kuuman tuulahduksen. Tuoksu oli väkevä! Näin Herrani palkitsi minut tänäkin päivänä. Olen niin onnellinen ja täynnä tuota pyhäähenkeä.

Äänestä

Tuttu sanonta kuuluu: "Enpä olisi uskonut, jollen olisi sitä omin silmin nähnyt". Monet psykologiset tutkimukset kuitenkin kumoavat tämän sanonnan. Se pitäisi pikemminkin olla: "En olisi sitä nähnyt, ellen olisi siihen uskonut".

Ennakko-odotusten ja uskomusten vaikutus arkipäiväiseen tiedonkäsittelyyn on erittäin voimakasta: Ihminen havaitsee maailman yleensä omien uskomustensa mukaiseksi. Joskus käy myös niin, että odotus muuttaa havainnoitavaa kohdetta niin paljon, että lähtökohdiltaan virheellinen käsitys muuttuu todeksi. Tällöin puhutaan ns. itseään toteuttavista ennusteista.

Uskomukset myös vääristävät havaintoja. Tulkitsemme varsinkin epäselvän informaation siten, että se vastaa omia ennakko-oletuksiamme. Kasvojen neutraali virnistys tulkitaan irvistykseksi, jos oletamme henkilön olevan vihamielinen ja hymyksi jos uskomme henkilön olevan ystävällinen.

Yleensä saatavillamme oleva informaatio on niin moniselitteistä, että hyvin erilaisia mutta sopivan tuntuisia tulkintoja voidaan tehdä lähes mistä tahansa tiedonsirpaleista. Jos esimerkiksi uskon raamattuun, minun on erittäin helppo havaita todellisuus sen mukaiseksi. Tutkimuksissa on esimerkiksi havaittu, että ne mielisairaanhoitajat jotka uskovat kuuhulluuteen, havaitsevat potilaissa paljon poikkeavia oireita täydenkuun aikaan, kun taas muut hoitajat eivät havaitse mitään tavallisuudesta poikkeavaa.

Uskomukset myös vääristävät tapaa, jolla arvioimme tiedon luotettavuutta. On todettu, että kun ihminen joutuu pakosta ottamaan vastaan tietoa, joka ei vastaa hänen ennakko-odotuksiaan, hän ei pidä tuota tietoa luotettavana. Omien uskomusten vastainen tieto -jos sitä ylipäänsä noteerataan- tulkitaan yleensä sattuman aiheuttamaksi poikkeukseksi tai muuten epäluotettavaksi, eikä sitä juuri koskaan pidetä osoituksena siitä, että omat uskomukset olisivat vääriä. Sen sijaan tietoa, joka on sopusoinnussa omien uskomusten kanssa, pidetään erittäin luotettavana. Jos esimerkiksi opettajan lahjattomana pitävä oppilas menestyy hyvin tentissä, opettaja selittää menestyksen yleensä hyvällä tuurilla, liian helpoilla kysymyksillä, lunttaamisella jne, mutta jos oppilas ei menesty kokeessa, opettaja pitää sitä hyvänä todisteena omien käsitystensä luotettavuudesta. Samalla tavalla arvioimme omaa ideologiaamme tukevat väitteet luotettaviksi ja sitä horjuttavat väitteet epäluotettaviksi.

Äänestä
  • Uskontojen havaintoja vääristävä vaikutus on hyvin voimakas, koska uskova on suggeroitu (tai on itse itsensä suggeroinut) uskomaan, että väärä tulkinta havainnosta voi seurata silmitön ja ikuinen rangaistus. Siksi hänellä on suuri tarve tulkita kaikki näkemänsä omaa uskoa tukevaksi. Epäily johtaa kadotukseen.

    Toisaalta omassa uskovien yhteisössä miten tahansa epälooginen ja keinotekoinen tulkinta havainnosta saa aina hyväksynnän ja tukea, kunhan tulkinta ja johtopäätös on ennalta "tiedettyjen" uskonkappaleiden mukainen. Jos taas tulkinta ei tue uskovien vanhoja käsityksiä - oli se kuinka looginen ja perusteltu tahansa - se tuottaa negatiivista palautetta ja voi leimata esittäjänsä pitkäksikin aikaa.

    Vertailukohteeksi voi ottaa vaikka tieteen. Jos tieteentekijä alkaa epäillä, että joku havainto kumoaa hänelle opetetun aikaisemman käsityksen tutkittavasta aiheesta, niin hänhän innostuu. On ilmennyt tilaisuus löytää jotain uutta. On mahdollisuus päästä eteenpäin. Siksipä tieteessä usein "hypetetään" uusia havaintoja liikaakin ja tarkemmat tutkimukset sitten laannuttavat intoa. Tiedämme kuitenkin aika paljon ja useimmiten "uusi" tulkinta ei ole niin mullistava kuin oivalluksen tekijä olisi toivonut. Joskus tietysti on.

    Äänestä

Kai jokaisen on pakko tunnustaa, että kaikki uskovaisuuden tavat ja tasot eivät ole enää "terveitä". Mutta missä menee se raja jossa harmaa muttuu mustaksi? Mitä saa luulla ja minkälaisia harhoja kokea, että se on "vain" uskonnollisuutta ja missä vaiheessa harhoista tulee selvästi mielenterveydellinen ongelma?

Äänestä
  • Olen joskus kysynyt mitä faktista eroa on sillä jos joku sanoo Jumalan ilmoittaneen hänelle jotain verrattuna siihen, että toinen sanoo Zorg-planeetan superälykkäiden olioiden ilmoittaneen hänelle telepaattisesti jotain. Todisteita Jumalasta ja Zorg-planeetan superälykkäistä asukkaista ja heidän kyvystään välittää ajatuksiaan ihmisille on tasan yhtä paljon eli ei ollenkaan.

    Jokainen varmaan pitää henkilöä joka kokee saavansa telepaattisia viestejä Zorg-planeetalta häiriintyneenä. Ei välttämättä vaarallisena, mutta ei ihan terveenäkään.

    "Normalisoiko" uskovien määrä heidän kokemuksensa jotenkin? Onko joukkohysteria on vähemmän hysteeristä kuin yksittäishysteria? Yleisemmin esiintyvät harhat ovat "terveempiä" kuin harvinaisemmat harhat?

    Äänestä

Uskonnon luokitteleminen sairaudeksi on vanhanaikaista. Nykyisin tiedämme, ettei se ole sairaus ja uskonnosta eheyttämisellä on usein suuria haittavaikutuksia. Uskovaisuus ei ole valinta - parasta on vain hyväksyä uskovaiset sellaisena kuin he ovat ja rohkaista heitä tulemaan ulos kaapista ja olemaan oma itsensä.

Äänestä

Kun joku sanoo uskovaisuutta mielisairaudeksi, niin hänet pitäisi panna lukkojen taakse ja rajoittaa hänen sananvapauttaa julkisuudessa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Uskovaisuus: Akuutti ja helposti kroonistuva mielenterveyden häiriö, joka vaihtelee lievästä vaikeaan. Tyypillisesti uskovaiselta puuttuu sairauden tunne.

Potilaat uskovat näkymättömiin uskomusolentoihin, jotka hänen mukaansa joko auttavat tai vainoavat häntä. Potilailla on usein patologinen tarve keksiä tai uskoa sepitteitä, joiden mukaan maailma on helposti ymmärrettävä ja oikeudenmukainen, sekä joko korostunut syyllisyydentunto (ns. synnintunto) tai yli-ihmismäisiä ajatuksia (ns. Jumalan valitut). Usein potilaat kärsivät voimakkaasta isäkompleksista.

Uskonnollisuus voi aiheuttaa suuria henkisiä kärsimyksiä (esim. tulella kidutettavaksi joutumisen pelko) ja sosiaalisia ongelmia (mm. avioeroja) ja voi pahimmillaan johtaa ennenaikaiseen kuolemaan (ns. marttyyrikuolemat).

Uskonnollisuuden syistä on useita teorioita. Jotkut tutkijat pitävät sitä behavioristisena (l. opittuna) käyttäytymismallina. Kognitiivis-sosiaalisten tutkijoiden mukaan syytä on haettava etäisestä tai puuttuvasta isäsuhteesta, jota potilas pyrkii kompensoimaan ajatuksella ”taivaallisesta isästä”.

Nykyisin on yleisesti hyväksytty ajatus, että uskovaista ei pidä pakottaa muuttamaan käyttäytymistään, jos hän ei käyttäydy itsetuhoisesti, harhaisesti tai väkivaltaisesti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu