Pari tuttuani sai kirjeen postiluukkuunsa, jossa vaadittiin järjetön summa maksettavaksi elokuvien ilmaisesta lataamisesta. Onko kyseessä Nigerialaiskirjeet, vai jotain oikeasti vakavaa?
Laittoman latauksen seuraamukset?
20
196
Vastaukset
- Anonyymi
Nigerialaisten teltasta saisi hyvän laajakankaan.
- Anonyymi
On oikeasti vakavaa. Eivät ole ns. nigerialaiskirjeitä.
IP-osoitteen mukaan jäljitetty.
Laittomasta latauksesta voi tosiaankin joutua maksamaan jopa satoja tuhansia euroja. Ei siis kannata ladata mistään ilmaiseksi yhtään mitään. Miksi ladata ylipäätään enää elokuvia tai mitään netistä, esim. elokuvia saa muutamalla eurolla suoratoistopalveluista vuokrattua, tai katsoa suoraan noilta palveluilta. No, tyhmyydestä saakin maksaa.- Anonyymi
Olenko suhteellisen turvassa, kun olen ladannut vain todella huonolaatuisia versioita elokuvista? Siis äänen- ja kuvanlaatu on surkea. Esim. pari elokuvaa katsonut sellaisena versiona, jossa joku vain kännykällään kuvannut koko rainan teatterissa. Kuva heiluu ja katsojien päät näkyvät ja mölinät kuuluvat.
- Anonyymi
Laadulla ja elokuvan sisällöllä ei ole merkitystä. Kirjeet ja korvaukset syntyvät kaikesta lataamisesta. Ei kannata latailla yhtään mitään vaikka miten olisi yksityiskäyttöön.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Laadulla ja elokuvan sisällöllä ei ole merkitystä. Kirjeet ja korvaukset syntyvät kaikesta lataamisesta. Ei kannata latailla yhtään mitään vaikka miten olisi yksityiskäyttöön.
Mutta mihin vedetään raja? Ne harvat kerrat, kun olen "laittomasti" ladannut, julkaisia kuvannut elokuvan teatterissa kännykällään.
Mitä jos kyseinen tyyppi kuvaa telkkarista ilmaiseksi tulevan sisällön ja pistää jakoon, minä lataan sen ja katson? Mitä jos näyteikkunan läpi julkisella paikalla?
Missä kulkee raja laittoman ja harmittoman katselun välillä?
- Anonyymi
Minullekkin on tullut vuosien saatossa useampi kiristyskirje noista latauksista.
En ole mitään lataillut, enkä ole kirjeisiin vastaillut.
Rauhassa odottelen lisää kirjeitä.- Anonyymi
No sitten kyseessä täytyy olla nigerialaiskirjeet, eli täyttä huuhaata ne uhkaukset ja korvausvaatimukset.
- Anonyymi
Torrentteja voi käyttää myös laillisesti. Lataan pääsääntöisesti vain alla olevia jaksoja:
Simpsons
South Park
Family guy
Rick & Morty
Aika hullua olisi, jos ne pilaisivat mun koko elämän noiden takia, kun taistelin muutenkin luottotiedot kuntoon tuossa hiljattain.- Anonyymi
Torentteja, torrentteja... ne on pahimpia. Ja tulevat pilaamaan todennäköisesti elämäsi, odota vain. Mitä järkeä ylipäätään ladata jotain Simpsoneita ja Family Guyta ja South Parkeja kun näkyvät muutenkin ilmaiseksi ilmaiskanavilla. South Park MTV:llä, Family Guy ja Simpsonit Subilla ja Foxilla ihan kyllästymiseen asti monta jaksoa joka päivä pyörivät tauotta. Onnea valitsemallasi tiellä. Lataaja lataa omalla vastuulla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Torentteja, torrentteja... ne on pahimpia. Ja tulevat pilaamaan todennäköisesti elämäsi, odota vain. Mitä järkeä ylipäätään ladata jotain Simpsoneita ja Family Guyta ja South Parkeja kun näkyvät muutenkin ilmaiseksi ilmaiskanavilla. South Park MTV:llä, Family Guy ja Simpsonit Subilla ja Foxilla ihan kyllästymiseen asti monta jaksoa joka päivä pyörivät tauotta. Onnea valitsemallasi tiellä. Lataaja lataa omalla vastuulla.
No miksi ladata elokuvia, kun nekin tulevat lopulta ilmaiseksi televisiosta. En ole lesta ja vannon sen, mutta mulla ei ole telkkaria. Ilmaisia South Park -jaksoja tarjoavat sivustot valittavat konetehon puuttumisesta tai että asun väärässä maassa, joten sorrun jatkuvasti torrentteihin.
- Anonyymi
Miksi voi miksi et voi ostaa niitä elokuvia?? Eivät paljoa maksa elleivät sitten jotain erikoisversioita.
- Anonyymi
Teillä ei ilmiselvästi ole käsitystäkään siitä, kuinka köyhä ihminen voi olla, jopa Suomessa. Kiusaus on valtava, jos tarjolla on ilmainen vaihtoehto.
Public Domain musiikki on aivan mahtavaa ja sopii moniin omiin projekteihin, mutta elokuvat ovat eri asia.
- Anonyymi
Miksi pitää laittomasti ladata kun voi suoratoistaa. Maksakaa vaan.
- Anonyymi
Miksei voi ostaa esim. elokuvia DVD:nä. Laillista ja suhteellisen halpaa nykyään. Muutamalla eurolla saa elokuvan kun elokuvan ja eipä nuo erikoisversiot leffoistakaan DVD:n muodossa kovinkaan montaa euroa maksa.
Suoratoistopalvelut on vienyt täydellisesti markkinat ja kysynnän DVD:ltä ja niitä saa puoli-ilmaiseksi nykyään. Ja esim. Netflix ei maksa kuin sen 11€ kuussa. Jos tuon vertaa ei ole laittaa rahaa niin ei hyvin mene.
Just tätä idiotismisa en ymmärrä missä kaikki pitää saada ilmaiseksi.- Anonyymi
" Jos tuon vertaa ei ole laittaa rahaa niin ei hyvin mene. "
No ei todellakaan mene hyvin. Ei ole varaa. Sitä paitsi, torrentteja voi käyttää myös laillisesti. Nekin kuuluvat palveluntarjoamisen piiriin. - Anonyymi
Jos ei ole varaa eikä mahdollisuutta maksaa elokuvistaan, niitä ei voi silloin hankkiakaan. Eihän autoakaan voi ajaa jos ei ole polttoainetta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos ei ole varaa eikä mahdollisuutta maksaa elokuvistaan, niitä ei voi silloin hankkiakaan. Eihän autoakaan voi ajaa jos ei ole polttoainetta.
Kun ei ole varaa ostaa polttoainetta ja metiköstä tulee trokari joka tarjoaa sitä ilmaiseksi. Sanoo vain, että saatat joutua ongelmiin tästä lahjoituksesta.
En minä ainakaan löydä itsekuria kieltäytyä. Varsinkaan, kun juuri sitä kyseistä polttoainetta mainostettiin telkussa ja joka paikassa.
- Anonyymi
Torrenteista kysymys.
Mitä jos lataa vain sarjojen jaksoja, jotka jo näytetty ilmaiskanavillakin vähintään pari kertaa? Voiko siitä tulla seuraamuksia?- Anonyymi
Ihan sama homma: lataus on aina lataus ja laiton sellainen jos ei ladattavan materiaalin omistaja ole siihen antanut lupaa. Mitä tuskin koskaan tapahtuu (elokuva-ja tv-yhtiöt jotka omistavat oikeudet materiaaliin).
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihan sama homma: lataus on aina lataus ja laiton sellainen jos ei ladattavan materiaalin omistaja ole siihen antanut lupaa. Mitä tuskin koskaan tapahtuu (elokuva-ja tv-yhtiöt jotka omistavat oikeudet materiaaliin).
Mutta minusta on hullua, kun ne jaksot on näytetty moneen kertaan telkkarista ilmaiseksi ja koska en omista telkkaria, latasin telkusta missaamani jaksot torrent-palvelun avulla.
Kukaan ei häviä mitään!
Poistan materiaalin välittömästi, kun katsonut, enkä jaa sitä eteenpäin. Ne hyväksytyt ilmais-sivustot taas ei toimi koneessani.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 244642
Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu333533Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka543414Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi
Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu203350Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1232940Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod282680Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1162360Antifasismi - mitä se on?
Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint122351MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142175Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S331774