"Hitot koulutuksesta, usko riittää".
Näin joku ate, evo, ate-evo, kosmofäni pilkkasi jonkun uskovan näkemystä asioista.
Selailin vain ketjua nopeasti, kun tämä tuli mieleeni.
Oletteko te ateistiset evouskovaiset kosmofänit niin tylppiä, ettette älyä tuon koulutuspalvontanne naiviutta?
Kaikki koulutus on ihmisen keksimää mikä ei ole Jumalan sanasta.
Eli impivaaran perätöllin asukkaat keskenään kehittävät ajatusmalleja miten maailma toimii, mitä siellä on jne. Käytettävissään heillä ei ole mitään viestimiä.
Muodostuuko impivaaran asukkaiden teorioista maailmaa oikein kuvaavia?
Kuusikon keskellä pienessä pirtissä impivaaran immeiset ideoivat missä on aavikko, miten se liikkuu. Samat impivaaralaiset pähkäilevät ettei voi olla älykästä suunnittelijaa olemassakaan.
Ateistit ovat tehneet oman hiekkalaatikkomaailmansa jossa peitetään silmät ja korvat ja koetaan asioita. Kuten Halley aikanaan julkisesti totesi " jos tutkimuksessa paljastuu, että tellus on sijoitettu älyllisesti suosiolliseen sijaintiin, tämä tutkimus on hylättävä". Tällä samalla denialistisella asenteella on varustettu nykypäivän tiedeyhteisö. Ja tuotokset ovat sitten pelkkää satua. Mustaa aukkoa ( ei tod), pimeää ainetta 96% kaikesta tunnetusta gravitaation aiheuttavasta aineesta ( ei tod).
Sokea kanakin ( tässä yhteydessä itse itsensä silmälaputtanut tiedemies) osuu joskus oikeaan, kun toteaa omasta porukastaan, " we are 96% stupid".
P.s Vaikka uskonkirjallisuudessanne opetetaan sanat suuhun laittaen, että muista kertoa, että " evoluutio ei ota kantaa", niin älkää enää keppihevostelko ja pakoilko evoluution ja kosmologian välillä väistellen vaikeita kysymyksiä.
Se alkaa kymmeniä vuosia kestäneenä jo näyttää aika laimealta.
Näköalatonta huutelua luomisen kieltäjiltä
16
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Ainoa tolkun asenne näihin kaikenlaisiin uskomuksiin on Bahai. Siis uskokoon jokainen mihin huvittaa mutta älköön väittäkö että toinen on parempi toista. Kenenkään mielikuvitus ei saa jyrätä vaikka toisella voi olla vaatimattomampi ajatuksen lento.
Mikä on "älyllisesti suosiollinen sijainti"?
Kun Maa liikkuu jatkuvasti auringon ympäri, ja aurinko Linnunradan keskustan ympäri, ja Linnnunrata omia polkujaan, niin voiko mistään sijainnista edes puhuakaan?- Anonyymi
Goldilocks zone. Varmaan kiva paeta tietämättömyyteen..
Anonyymi kirjoitti:
Goldilocks zone. Varmaan kiva paeta tietämättömyyteen..
Kun ei ole absoluuttista koordinaatistoa, ei voi sanoa missä Maa on, muuten kuin suhteessa johonkin muuhun.
Anonyymi kirjoitti:
Goldilocks zone. Varmaan kiva paeta tietämättömyyteen..
Kultakutrivyöhyke.
Tarkoitat siis sitä, että Maa kiertää juuri sitä rataa, jota se kiertää, JOTTA siellä olisi elämää ja ihminen siellä Luojan töitä ihastelemassa.
Tosiasiassa on kuitenkin niin, että elämää Maassa on, ja ihminen sitä ihastelemassa, KOSKA Maa kiertää SUURINPIIRTEIN sitä rataa mitä kiertää.
Ts. sekoitat syyn ja seurauksen.
Tietenkään evoluutio ei ota kantaa, koska se on luonnossa havaittava prosessi, ei mikään puoluepoliittinen ohjelma.
- Anonyymi
Pako alkoi.
Anonyymi kirjoitti:
Pako alkoi.
Otetaanpa toinen esimerkki: traktorin huolto-ohjekirjassa ei puhuta moraalista. Se on kai mielestäsi kovin tuomittavaa?
- Anonyymi
Tämä aloitus taisi olla trollausta... :)
Uskovaisethan niitä impivaaralaisia perunakellarista nousseita tietämättömiä hupsuja ovat.
.- Anonyymi
Väärin. Uskova ja uskoton molemmat suorittavat juuri samat tittelit.
Ate sanoo sen jälkeen, että nyt tiedän kaiken mitä tällä hetkellä on tiedettävissä.
Uskova sanoo sen jälkeen, että nyt tiedän kaiken mitä tällä hetkellä on ihmisen älyllä ja aisteilla tiedettävissä. Uskovalla on käytössään korkeamman älyn ilmoittamaa tietoa täydentämään ihmisten vajavaista tietoa.
Denialismilla ei saavuteta mitään, koskaan, ikinä. Anonyymi kirjoitti:
Väärin. Uskova ja uskoton molemmat suorittavat juuri samat tittelit.
Ate sanoo sen jälkeen, että nyt tiedän kaiken mitä tällä hetkellä on tiedettävissä.
Uskova sanoo sen jälkeen, että nyt tiedän kaiken mitä tällä hetkellä on ihmisen älyllä ja aisteilla tiedettävissä. Uskovalla on käytössään korkeamman älyn ilmoittamaa tietoa täydentämään ihmisten vajavaista tietoa.
Denialismilla ei saavuteta mitään, koskaan, ikinä.Ei sano.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Väärin. Uskova ja uskoton molemmat suorittavat juuri samat tittelit.
Ate sanoo sen jälkeen, että nyt tiedän kaiken mitä tällä hetkellä on tiedettävissä.
Uskova sanoo sen jälkeen, että nyt tiedän kaiken mitä tällä hetkellä on ihmisen älyllä ja aisteilla tiedettävissä. Uskovalla on käytössään korkeamman älyn ilmoittamaa tietoa täydentämään ihmisten vajavaista tietoa.
Denialismilla ei saavuteta mitään, koskaan, ikinä.Eipä todistettavasti ole:
"Uskovalla on käytössään korkeamman älyn ilmoittamaa tietoa täydentämään ihmisten vajavaista tietoa."
Uskovat esittelevät mielellään tuollaista tietoa, mutta se on eri uskovia verrattaessa usein ristiriitaista tai objektiivisten havaintojen vastaista. Monesti se on heidän itse keksimäänsä tai kuvittelemaansa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Väärin. Uskova ja uskoton molemmat suorittavat juuri samat tittelit.
Ate sanoo sen jälkeen, että nyt tiedän kaiken mitä tällä hetkellä on tiedettävissä.
Uskova sanoo sen jälkeen, että nyt tiedän kaiken mitä tällä hetkellä on ihmisen älyllä ja aisteilla tiedettävissä. Uskovalla on käytössään korkeamman älyn ilmoittamaa tietoa täydentämään ihmisten vajavaista tietoa.
Denialismilla ei saavuteta mitään, koskaan, ikinä.>>Uskovalla on käytössään korkeamman älyn ilmoittamaa tietoa täydentämään ihmisten vajavaista tietoa.<<
Ei tietenkään ole mitään "korkeampaa" tietoa, se on vain uskovaisille tyypillistä kuvittelua.
Uskikset niitä denialisteja juuri ovat, he eivät pysty hyväksymään todellisuutta ja sitä, että Jumalaa ei oikeasti ole olemassa. Siksi pitää kiistää myös evoluutio, joka ei Jumalaa tarvitse. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Väärin. Uskova ja uskoton molemmat suorittavat juuri samat tittelit.
Ate sanoo sen jälkeen, että nyt tiedän kaiken mitä tällä hetkellä on tiedettävissä.
Uskova sanoo sen jälkeen, että nyt tiedän kaiken mitä tällä hetkellä on ihmisen älyllä ja aisteilla tiedettävissä. Uskovalla on käytössään korkeamman älyn ilmoittamaa tietoa täydentämään ihmisten vajavaista tietoa.
Denialismilla ei saavuteta mitään, koskaan, ikinä."Uskovalla on käytössään korkeamman älyn ilmoittamaa tietoa täydentämään ihmisten vajavaista tietoa."
Korkeampi äly on ilmoittanut, että hyönteisillä on neljä jalkaa ja lepakko on lintu. Joten turpa kiinni biologit. Anonyymi kirjoitti:
"Uskovalla on käytössään korkeamman älyn ilmoittamaa tietoa täydentämään ihmisten vajavaista tietoa."
Korkeampi äly on ilmoittanut, että hyönteisillä on neljä jalkaa ja lepakko on lintu. Joten turpa kiinni biologit.Ja jänis märehtii ja ennen kaikkea metsänpeikkoja ja syöjättäriä on olemassa.
- Anonyymi
”Oletteko te ateistiset evouskovaiset kosmofänit niin tylppiä, ettette älyä tuon koulutuspalvontanne naiviutta? Kaikki koulutus on ihmisen keksimää...”
Koulutus auttaa ymmärtämään asioita. Se, ei ole sen enempää tai vähempää. Me ihmiset olemme keksineet aika paljon ja tietoa kannattaa hakea toisilta ihmisiltä. Jos Jumalasi osaa opettaa sinut suunnittelemaan kännyköitä, säveltämään parhaita sinfonioita tai tekemään uusia parempia lääkkeitä, niin siitä vain. Toistaiseksi nämä ovat kuitenkin meidän ihmisten käsissä - Jumalat eivät tuo tietoa ja osaamista - siihen tarvitaan koulutusta.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.845087Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.243446Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j322771Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.581800- 471576
- 941362
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441346Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa
Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.2411311Hiljaisuus
Tarkoittaa välinpitämättömyyttä, henkistä väkivaltaa ja kiusaamista. Olet valinnut hiljaisuuden.731058IS Viikonloppu 29.-30.11.2025
Antti Skytältä 3-tasoinen ristikko. Pääkuvassa on harhauttava elementti, mikä saattaa hidastaa myös muiden kuin minun ra54935