Väärät

Nyt eletään sitä aikaa josta raamattu sanoo että se on viimeinen ahdistuksen aika ja se varoittaa että silloin tulee paljon eksytystä ja sitä on totisesti tullut tuutin täydeltä ja se menee täydestä läpi uskovaisten keskuudessa,
Nämä niinsanotut Jumalan miehet ja naiset eivät kuitenkaan ole oikeita sellaisia, koska he elävät synneissä ja he puhuvat valheita ja vaikka he ovatkin siitä jääneet usein kiinni, niin heitä pidetään silti oikeassa olevina ja heitä kutsutaan pitämään tilaisuuksia ja uskovaiset menee sinne mukaan ja siellä, kyllä ylistettään Jumalaa mutta se ei ole oikeata ja sillä rahastetaan ja eletään haureudessa ja sen kaikki johtajat seurakunnissa tietävät, mutta eivät välitä ja siellä sallitaan homo suhteet ja kaikki on sallittua, koska nämäkin johtajat ovat ottaneet se väärän hengen sisimpäänsä ja nyt ollaan menossa keskiaikaiseen pimeyteen, jos ei tule herätystä.

Näilläkin palstoilla on pitkän aikaa yritetty tuoda raamatun vastaisia oppeja ja yritetty tuoda tapoja jotka kuitenkin ovat raamatun vastaisia, kuten homous ja moniaviollisuus yms ja että ei ole helvettiä ja kaikki pelastuu, riippumatta siitä miten elää.
Jos raamattu sanoo jostakin asiasta suoraan että se on syntiä, niin ei siitä kannata alkaa edes väittelemäänkään, kun ei se hyödytä, vaan se on syntiä sanoi ihmiset mitä tahansa ja se on Jumalan kanta siihen asiaan ja se ei ole mitenkään riippuvainen siitä mitä ihmiset siitä ajattelevat.
Raamattu sanoo suoraan että homous on syntiä ja Jumala on hyljännyt heidät häpäisemään itsensä, koska he eivät ole Jumalaa kunnioittaneet, vaan ovat himojensa orjia,
Room 1:20-32. Sillä hänen näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa, ovat, kun niitä hänen teoissansa tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävinä, niin etteivät he voi millään itseänsä puolustaa,
21 koska he, vaikka ovat tunteneet Jumalan, eivät ole häntä Jumalana kunnioittaneet eivätkä kiittäneet, vaan ovat ajatuksiltansa turhistuneet, ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt.
22. Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet
23. ja ovat katoamattoman Jumalan kirkkauden muuttaneet katoavaisen ihmisen ja lintujen ja nelijalkaisten ja matelevaisten kuvan kaltaiseksi.
24. Sentähden Jumala on heidät, heidän sydämensä himoissa, hyljännyt saastaisuuteen, häpäisemään itse omat ruumiinsa,
25. nuo, jotka ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen ja kunnioittaneet ja palvelleet luotua enemmän kuin Luojaa, joka on ylistetty iankaikkisesti, amen.
26. Sentähden Jumala on hyljännyt heidät häpeällisiin himoihin; sillä heidän naispuolensa ovat vaihtaneet luonnollisen yhteyden luonnonvastaiseen;
27. samoin miespuoletkin, luopuen luonnollisesta yhteydestä naispuolen kanssa, ovat kiimoissaan syttyneet toisiinsa ja harjoittaneet, miespuolet miespuolten kanssa, riettautta ja villiintymisestään saaneet itseensä sen palkan, mikä saada piti.
28. Ja niinkuin heille ei kelvannut pitää kiinni Jumalan tuntemisesta, niin Jumala hylkäsi heidät heidän kelvottoman mielensä valtaan, tekemään sopimattomia.
29. He ovat täynnänsä kaikkea vääryyttä, pahuutta, ahneutta, häijyyttä, täynnä kateutta, murhaa, riitaa, petosta, pahanilkisyyttä;
30. ovat korvaankuiskuttelijoita, panettelijoita, Jumalaa vihaavaisia, väkivaltaisia, ylpeitä, kerskailijoita, pahankeksijöitä, vanhemmilleen tottelemattomia,
31. vailla ymmärrystä, luotettavuutta, rakkautta ja laupeutta;
32. jotka, vaikka tuntevat Jumalan vanhurskaan säädöksen, että ne, jotka senkaltaisia tekevät, ovat kuoleman ansainneet, eivät ainoastaan itse niitä tee, vaan vieläpä osoittavat hyväksymistä niille, jotka niitä tekevät.

Tuo homohenki tekee paljon pahaa, kuten tekstistä käy ilmi ja joka sitä syntiä myös puolustaa, vaikka ei itse sitä harrastakaan, niin on sanan mukaa osasyyllinen, koska se synti tulisi poistetuksi seurakunnista, jos johtajat eivät sitä suosisi.
Tuokin moniaviollisuus on synti ja sen jo maallisetkin johtajat ovat aivan oikein tulkinneet ja sen tuominneet, sillä sana sanoo että mies ja nainen tulevat yhdeksi kun Jumala heidät liittää avioliittoon ja sitä liittoa ei siksi tulisi purkaa kepeästi. Se on myös kuva seurakunnan ja Kristuksen liitosta ja vaimon tulisi olla alamainen miehelle, kuten seurakuntakin on alamainen Kristukselle, ei siinä ole sijaa monelle osapuolelle, vaan kahdelle, joista tulee yksi.

Nyt on alkanut myös tulla kirjoituksia että muka uudestikastajat olisi saatanasta ja vain lapsikasteen ottaneet olisivat oikeassa ja on aivan oikein syytetty vapaita suuntia että siellä on langettu syvälle synteihin ja siellä jopa ollaan alasti kokouksissa, kuten joku väittää ja se on vain yksi aste syvemmälle, eli saatanan palvontaan ja kokonaan pahan valtaa joutumiseen ja lopulta helvettiin.
On kuitenkin tosiasia että nämä jotka ovat ilmeisesti luterilaisia ovat itse tekstin kielen perusteella täysin ulkona pelastuksesta ja elävät harhoissa luullen että kun on lapsena kastettu niin on silloin uudestisyntyneet ja ovat siksi kasteen armossa menossa taivaaseen eli miten vain.
He ovat kuolleita eivätkä ole koskaan kohdanneet pelastusta Jeesuksessa ja siksi se heitä on aina SUUUTUTTANUT, KUN VAPAISSA SUUNNISSA ON UUDELLEEN KASTETTU SEN JÄSENIÄ JA NE ON JÄTÄNEET SEN KIRKON JA OVAT SITTEN ALKANEE SAADA Pyhän Hengen lahjoja ja puhuvat kielillä.
Lopuksi nyt tulisi alkaa hengessä tutkimaan uusia ilmiöitä, eikä hyväksyä niitä, vaikka aina on niitä jotka tuo selvästi harjoissa olevia persoonia kirkkoihinsa ja haluavat sen ihmevoiman joka heissä on vaikka he ovat ja toimivat selvästi vastoin raamatun sanaa ja heisät on varoituksia kaikkialla keskustelupalstoilla ja hyvä niin, mutta ne todisteet tulisi ottaa vakavasti ja eikä hyväksyä heitä, jos he eivät ole oikein sanan mukaan, vaikka muka tapahtuu ihmeitä, niitä voi rahasta aina järjestää ja sen ei pitäisi antaa hämäta.
3196
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

mihin perustuu uskosi raamattuun jumalan sanana ja ilmoituksena?
Sehän on ihmisten kirjoittama kirja kaikkine inhimillisine virheineen, joita kääntäjät vielä lisäävät omien mieltymystensä mukaan.
Kaanonkin koottiin siten, että mukaan otettiin ne kertomukset, jotka sattuivat silloisia valitsijoita miellyttämään ja muut taidettiin vähin äänin kaikki polttaa.

Äänestä
  • Joku filosofi sanoi aikoinaan että ne totuudet joita me emme haluaisi kuulla ovat meille kaikkein tärkeimmät? No miksi me ei oteta niitä vastaan? Me toivomme että sais kuulla totuus asioista mutta sitten me ei olla valmiita ottamaan vastaan?? Mikä per.... meitä ihmisiä vaivaa kun halutaan oikeutta mutta sitten ei halutakaan??? On se kumma kun ns. ei-uskovat filosofitkin laukoo totuuksia ja sitten heidän "diggaajansa" ei ota vastaan.

    Äänestä

> Nämä niinsanotut Jumalan miehet ja naiset eivät kuitenkaan ole oikeita sellaisia, koska he elävät synneissä <

Tämä on todella hyvä mittari koetella opettaja.

Sinulla oli hyvä kirjoitus, noin itsekkin uskon.
On parempi tuoda totuutta esille, ja olla väärin ymmärrettynä, kuin nauttia valhe oppien tuomasta suosiosta.

Jos pidämme käskyt ja emme anna niiden opettaa meitä jotka elävät synnissä, niin meitä on vaikea eksyttää.

Jumala itse lähettää eksytyksen hengen, ja ne tulevat eksymään jotka eivät pidä syntiä syntinä. Eli väärä opettaja elää synnissä ja se on helppo silloin tunnistaa.

Kasteasiat hoidetaan monissa seurakunnissa eri tavoilla silti olen nähnyt kaikissa niissä oikein uskovia ihmisiä. Jeesus käskikin opettaa pitämään sen mitä Hän oli opettanut. Ja se joka elää synnissä ei elä sen opetuksen mukaan.

Tämä sinun kirjoituksesi on todella tärkeä jos ei halua tulla eksytetyksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


opit kirjoitti:

Nyt eletään sitä aikaa josta raamattu sanoo että se on viimeinen ahdistuksen aika ja se varoittaa että silloin tulee paljon eksytystä ja sitä on totisesti tullut tuutin täydeltä ja se menee täydestä läpi uskovaisten keskuudessa,
Nämä niinsanotut Jumalan miehet ja naiset eivät kuitenkaan ole oikeita sellaisia, koska he elävät synneissä ja he puhuvat valheita ja vaikka he ovatkin siitä jääneet usein kiinni, niin heitä pidetään silti oikeassa olevina ja heitä kutsutaan pitämään tilaisuuksia ja uskovaiset menee sinne mukaan ja siellä, kyllä ylistettään Jumalaa mutta se ei ole oikeata ja sillä rahastetaan ja eletään haureudessa ja sen kaikki johtajat seurakunnissa tietävät, mutta eivät välitä ja siellä sallitaan homo suhteet ja kaikki on sallittua, koska nämäkin johtajat ovat ottaneet se väärän hengen sisimpäänsä ja nyt ollaan menossa keskiaikaiseen pimeyteen, jos ei tule herätystä.

Näilläkin palstoilla on pitkän aikaa yritetty tuoda raamatun vastaisia oppeja ja yritetty tuoda tapoja jotka kuitenkin ovat raamatun vastaisia, kuten homous ja moniaviollisuus yms ja että ei ole helvettiä ja kaikki pelastuu, riippumatta siitä miten elää.
Jos raamattu sanoo jostakin asiasta suoraan että se on syntiä, niin ei siitä kannata alkaa edes väittelemäänkään, kun ei se hyödytä, vaan se on syntiä sanoi ihmiset mitä tahansa ja se on Jumalan kanta siihen asiaan ja se ei ole mitenkään riippuvainen siitä mitä ihmiset siitä ajattelevat.
Raamattu sanoo suoraan että homous on syntiä ja Jumala on hyljännyt heidät häpäisemään itsensä, koska he eivät ole Jumalaa kunnioittaneet, vaan ovat himojensa orjia,
Room 1:20-32. Sillä hänen näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa, ovat, kun niitä hänen teoissansa tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävinä, niin etteivät he voi millään itseänsä puolustaa,
21 koska he, vaikka ovat tunteneet Jumalan, eivät ole häntä Jumalana kunnioittaneet eivätkä kiittäneet, vaan ovat ajatuksiltansa turhistuneet, ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt.
22. Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet
23. ja ovat katoamattoman Jumalan kirkkauden muuttaneet katoavaisen ihmisen ja lintujen ja nelijalkaisten ja matelevaisten kuvan kaltaiseksi.
24. Sentähden Jumala on heidät, heidän sydämensä himoissa, hyljännyt saastaisuuteen, häpäisemään itse omat ruumiinsa,
25. nuo, jotka ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen ja kunnioittaneet ja palvelleet luotua enemmän kuin Luojaa, joka on ylistetty iankaikkisesti, amen.
26. Sentähden Jumala on hyljännyt heidät häpeällisiin himoihin; sillä heidän naispuolensa ovat vaihtaneet luonnollisen yhteyden luonnonvastaiseen;
27. samoin miespuoletkin, luopuen luonnollisesta yhteydestä naispuolen kanssa, ovat kiimoissaan syttyneet toisiinsa ja harjoittaneet, miespuolet miespuolten kanssa, riettautta ja villiintymisestään saaneet itseensä sen palkan, mikä saada piti.
28. Ja niinkuin heille ei kelvannut pitää kiinni Jumalan tuntemisesta, niin Jumala hylkäsi heidät heidän kelvottoman mielensä valtaan, tekemään sopimattomia.
29. He ovat täynnänsä kaikkea vääryyttä, pahuutta, ahneutta, häijyyttä, täynnä kateutta, murhaa, riitaa, petosta, pahanilkisyyttä;
30. ovat korvaankuiskuttelijoita, panettelijoita, Jumalaa vihaavaisia, väkivaltaisia, ylpeitä, kerskailijoita, pahankeksijöitä, vanhemmilleen tottelemattomia,
31. vailla ymmärrystä, luotettavuutta, rakkautta ja laupeutta;
32. jotka, vaikka tuntevat Jumalan vanhurskaan säädöksen, että ne, jotka senkaltaisia tekevät, ovat kuoleman ansainneet, eivät ainoastaan itse niitä tee, vaan vieläpä osoittavat hyväksymistä niille, jotka niitä tekevät.

Tuo homohenki tekee paljon pahaa, kuten tekstistä käy ilmi ja joka sitä syntiä myös puolustaa, vaikka ei itse sitä harrastakaan, niin on sanan mukaa osasyyllinen, koska se synti tulisi poistetuksi seurakunnista, jos johtajat eivät sitä suosisi.
Tuokin moniaviollisuus on synti ja sen jo maallisetkin johtajat ovat aivan oikein tulkinneet ja sen tuominneet, sillä sana sanoo että mies ja nainen tulevat yhdeksi kun Jumala heidät liittää avioliittoon ja sitä liittoa ei siksi tulisi purkaa kepeästi. Se on myös kuva seurakunnan ja Kristuksen liitosta ja vaimon tulisi olla alamainen miehelle, kuten seurakuntakin on alamainen Kristukselle, ei siinä ole sijaa monelle osapuolelle, vaan kahdelle, joista tulee yksi.

Nyt on alkanut myös tulla kirjoituksia että muka uudestikastajat olisi saatanasta ja vain lapsikasteen ottaneet olisivat oikeassa ja on aivan oikein syytetty vapaita suuntia että siellä on langettu syvälle synteihin ja siellä jopa ollaan alasti kokouksissa, kuten joku väittää ja se on vain yksi aste syvemmälle, eli saatanan palvontaan ja kokonaan pahan valtaa joutumiseen ja lopulta helvettiin.
On kuitenkin tosiasia että nämä jotka ovat ilmeisesti luterilaisia ovat itse tekstin kielen perusteella täysin ulkona pelastuksesta ja elävät harhoissa luullen että kun on lapsena kastettu niin on silloin uudestisyntyneet ja ovat siksi kasteen armossa menossa taivaaseen eli miten vain.
He ovat kuolleita eivätkä ole koskaan kohdanneet pelastusta Jeesuksessa ja siksi se heitä on aina SUUUTUTTANUT, KUN VAPAISSA SUUNNISSA ON UUDELLEEN KASTETTU SEN JÄSENIÄ JA NE ON JÄTÄNEET SEN KIRKON JA OVAT SITTEN ALKANEE SAADA Pyhän Hengen lahjoja ja puhuvat kielillä.
Lopuksi nyt tulisi alkaa hengessä tutkimaan uusia ilmiöitä, eikä hyväksyä niitä, vaikka aina on niitä jotka tuo selvästi harjoissa olevia persoonia kirkkoihinsa ja haluavat sen ihmevoiman joka heissä on vaikka he ovat ja toimivat selvästi vastoin raamatun sanaa ja heisät on varoituksia kaikkialla keskustelupalstoilla ja hyvä niin, mutta ne todisteet tulisi ottaa vakavasti ja eikä hyväksyä heitä, jos he eivät ole oikein sanan mukaan, vaikka muka tapahtuu ihmeitä, niitä voi rahasta aina järjestää ja sen ei pitäisi antaa hämäta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu