Vaimonsa itsensä valmistanut ..

Anonyymi

Rauhaa meille kaikille!
Tänään, herättyäni ja rukoillessani Herran edessä, näin viljapellon, joka tuulessa komeasti huojui. Se oli jo korkeaa ja sen siemen osa oli isoa. Koin koko ajan siinä että se; TUULEENTUI! Tuota tuulentui sanaa siinä mielessäni pyörittelin.
Kun vilja/ heinä on valmista, sen tulee tuulentua, juuri ennen korjausta.
Mietin tuota kuvaa ja pyysin moneen otteeseen että Herra vielä hiukan vahvistaisi tuota kuvaansa/ Sanomaansa, jos se oli Häneltä. Pian sain nähdä uuden kuvan naisen kasvoista jotka ei ollut laitetut, mutta kohta tuli vesi joka pyyhkäisi tuon naisen yli ja sitten poistui kuin näkymätön verho, jonka takaa tuo nainen tuli esiin laitettuna ja valmistettuna kauniiksi.
Hän oli kaunis, sellainen luonnollisen kaunis ja näin että hänellä oli yllään jotain valkoista ja TIESIN; Morsian oli valmistettu!
Kiitos Jeesus, voisiko tuota ensimmäistä kuvaa paremmin ja kauniimmin vahvistaa.

Sain vielä sellaisen maallisen ajatuksen/ veratauksen tuosta tapahtumasta, että se on kuin auto joka on pesulassa ja viimeinen huuhtelu ja kuivaus käynnissä ( TUULEENTUMINEN) ja sitten auto/ sato/ morsian, on valmis!

MITÄ RAAMATTU SANOO KARITSAN JA MORSIAMEN HÄISTÄ : https://aktiivikristinusko.fi/mita-raamattu-sanoo-morsiamen-ja-karitsan-haista

Tule Jeesus, ja hae meidät omasi!

“Iloitkaamme ja riemuitkaamme ja antakaamme kunnia hänelle, sillä Karitsan häät ovat tulleet ja hänen vaimonsa on itsensä valmistanut.” Ilm. 19:7.

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Niin se valmistuminen on alkamassa tuolla...

      http://www.suomenkristityt.foorumimme.com osoitteessa.

      Ei vain ole vielä näkynyt niitä muita siihen ylösottoon kelvollisuus kuntoon, kaikilta osin Raamatun UT mukaisuuteen ja perustuvaan Kristillisyyteen, siihen Kristuksessa Jeesuksessa YHDEKSI, yhtä oleviksi ja kaikessa yhtäpitävästi, Totuudessa YKSI mielisesti, "maailmalle valkeudeksi ja maalle suolaksi" / Kristuksen Jeesuksen kirkkaudekksi ja kunniaksi riitävällä tavalla, apostolisten alkuseurakuntien alkuperäisen tarkoituksen ja tavoiteen (kaikessa YHTENÄ Jäesenistönöön täydellisyys) päämäärisesti eläviksi, puhuviksi / ÄÄNTÄ pitäviksi ja toimiviksi / vaikuttaviksi, laittautumaan haluavia / kiinnostuneita.

      Niitä muita tähän em. Krist. yhteyteen ja yhteistyöhön kutsuttuja nyt etsitään ja peräänkuulutellaankin, että missä ovat. Kun ei näy eikä kuulu, vaikka Raamatun UT mukaan kuuluisi näkyä, ja kuulua ihan kaikeen maailmaan asti, kaikille luoduille. Olemmehan Kristuksen Jeesuksen omina / seuraajina, KOKO "maailmalle valkeudeksi ja maalle suolaksi" kutsuttuja!

      (Herätyys)

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 180
      1925
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      51
      1853
    3. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      135
      1568
    4. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      137
      1383
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1324
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1174
    7. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1152
    8. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      10
      1121
    9. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      10
      1109
    10. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1108
    Aihe