Porukat eivät luota Antti Rinteen hallituksen ohjelmiin. Talous tulee sakkaamaan, koska vaikeat ja välttämättömät työllistämistoimet jäävät tekemättä. Syynä on SDP:n ja SAK:n avioliitto. SAK vastustaa kaikkia välttämättömiä muutoksia, toisin kuin STTK ja Akava, joiden johto on viisaasta päästä. SDP:n Harakka latelee latteuksia sanoessaan, että aktiivimalli ei olisi työllistänyt. Lisäksi hän julkeaa todeta, että tuloksia ei tarvitse odotella. Kaikki poistettavat toimet on luvattu korvata uusilla. Aktiivimallin poistaminen vaatii työllisyyden korvaamista ja säästöjen korvaamista. Miten työllistetään ne tuhannet? Mistä leikataan, että korvataan poistettavat säästöt. Populismi = valehtelu hiiteen!
Suomenmaa 4.7.2019: "Oppositiopuolueet kokoomus ja perussuomalaiset ovat Ylen uutisen mukaan suosituimmat puolueet tällä hetkellä, kun perussuomalaisten kannatus on 19,7 prosenttia ja kokoomuksen 16,8 prosenttia.
Ylen Taloustutkimuksella teettämässä mittauksessa eniten kannatusta on menettänyt SDP, jonka kannatus on laskenut 1,3 prosenttiyksikköä edelliseen mittaukseen verrattuna. SDP:n suosio on nyt 16,1 prosenttia."
Suomenmaa 4.7.2019: "Oppositiopuolueet kokoomus ja perussuomalaiset ovat Ylen uutisen mukaan suosituimmat puolueet tällä hetkellä, kun perussuomalaisten kannatus on 19,7 prosenttia ja kokoomuksen 16,8 prosenttia.
Ylen Taloustutkimuksella teettämässä mittauksessa eniten kannatusta on menettänyt SDP, jonka kannatus on laskenut 1,3 prosenttiyksikköä edelliseen mittaukseen verrattuna. SDP:n suosio on nyt 16,1 prosenttia."
Vastaukset 32
Vanhimmat
Tohon+ei+voi+paljon++muuta+lisätä+,+kuin+että+alkaa+jopa+säälittää+Rinteen+ja+vihervasemmiston+kompurointi++,+Keskusta+on+nostanut+kädet+pystyyn+,kohta+tosiaan+kannatus+alle+10++%+:+tin+!
Eikä+SDP+n+kannatus+ole+menossa+kuin+samalla+lailla+,+alas+päin+!
No+ennättivät+omat+ja+kaverien+oikeat+saada+kuntoon+,+mahdollisesti+vuodeksi+!
Taloussuhdanteet tulevat olemaan syyt, hallituksen epäonnistumiseen, eivät teidän teoriat.
No Hesari pisti muutama päivä aikaisemmin lukemat, joissa Persut ykkösinä ja SDP kakkosena yhdessä Kokoomuksen kanssa.
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006159743.html
Ja järjestys oli sama kuukautta aikaisemmin, nyt Kokoomus kuitenkin kolmantena.
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006131437.html
Keskustallakin korkeampi kannatusprosentti molemmissa gallupeissa verrattuna Ylen uuteen gallupiin.
Ei haittaa, seuraavien vaalien edellä taas hyvät vaalilupaukset ja ollaan suurimpana puolueena...
terv. SDP
ja suomalaiset alkavat vihervassari politiikan ansiosta olemaan vähemmistö joten ihan sama mitä äänestetään, islamistit täällä tulevat hallitsemaan Suomeakin. Heille lapsia syntyy suomalaisten elätettäväksi keskimäärin 7 per perhe.
Kansan vihaama Sipilä saneli hallitusohjelman!
SDP:n ongelma on ammattiliitosta pompautettu puheenjohtaja, näin on todettava, ihan hyvä mies mutta väärässä tehtävässä pääministerinä. Hieman sama tilanne, kuin edellisessäkin hallituksessa, Sipiläkään ei valtiomiestasoa ollut, se nähtiin monta kertaa.
Pride-Antti ei vaan pärjää. Se jo nähty. Mokaa koko ajan yhä pahemmin. Herää kysysmys on se isiksen jäsen. Niin hulluna yrittää ujuttaa Isis-terroristeja maahamme!
Mitä sillä on väliä mitä persujen tai demareitten kannatus on. 4vuotta mennään näin.
Kunhan vaan kokkareet pysyy poissa hallituksesta.
Utopinen toive uni 4vvuotta, keskusta päättää koska tämä farssi loppuu.
Mitään vaalilupausta ei toteutettu. Vain puheita. Polttoaineveroa nostetaan,vaikka ei ollut vaalilupaus? Ei kertonut homomarsista ennen vaalia? Olis ollut äänestämättä.
Kepu sai hallitusohjelmaan kaikki tavotteet läpi,mutta jos ne eivät toteudu lähtee keskusta hallituksesta se on varmaa kenttäväki alkaa olla raivonpartaalla,kannatus laskee joka Callupissa.Jos ei kepu saakkaan vaatimuksiaan läpi tämä hallitus kaatuu vuorenvarmasti.
Ei saanut Keskusta esim. ajamaansa sotea läpi.
Maakunta sote byrokratiaa tämä maa ei tarvitse, meillä virkamiehiä väkilukuun verrattuna eniten Euroopassa jo nyt, ei ihme jos verorahat ei riitä vanhusten hoitoon.
Kepulaisten ainoa saavutus tuntuu olevan verkkokalastuskiellon torjuminen edelleen, niin että Saimaalla norpat kuolisivat sukupuuttoon...!
Talvien muuttuminen ja lumen puuttuminen pesimiseen on yksi syy norppa kantaan, sekä muut häiriöt, verkkokalastajat ovat sukupuuttoon kuoleva kalastus muoto suomessa.
SDP on lähempänä loppua, kuin saimaan norppa.
Kepun+kannatus+on+nyt+n.+11%.+Katastrofilukema+ex-suurelle+puolueelle.
Minkälainen arvopohja hallituksella mahtaa olla vuoden päästä?
Päivän paras, ennuste kertoimet arvioivat 3 kuukautta, keskusta lähtee.
Hallitus on oikealla tiellä yrityksessään saada Suomi hiilineutraaliksi lähitulevaisuudessa. Toivottavasti eivät yritä myös sukupuolineutraaleiksi meitä saada.
Hallitus narisee liitoksissaan , sitä pitää yhdessä vain hallituksen jäsenien ministeri palkiot ja Audin takapenkillä herrastelu!
Nyt vihreiden ja Keskustan välit on kuin kissa ja hiiri yhdistelmä ,eli ristiriidat ovat lähes joka asiassa tulleet esille !
Tapellaan metsien riittävyydestä , eläin tarhauksesta , norppien suojelusta !
Siinä osa erimielisyys asioista jotka , johtaa kohta hallitus kriisiin !
SDP Rinteen voimat eivät riitä hallituksen toiminnan onnistumiseen!
Kyllähän se oli edellinen hallitus joka natisi, ennenkuin sitten erosi. Sipilä lenteli viemään eroanomusta jatkuvasti.
Kyllä ei narissut ,vaan kerralla päätettiin ettei Sitra saada kun oli riittävästi opposition jarrutusta ,vale vaali lupauksia pää oppositio puolueen taholta !
Mutta nyt natisee ja riitaisuus on joka päiväistä ,ei tuu mittää !
Takki piti tulla tuleeko edes tuluskukkaroa , eli satua myötäilee lupaukset!
Ei+tainnut+olla+Sitra+,+vaan+Sote+,joka+sotki+Sipilän+hallituksen+opposition+avustuksella+!
Mutta+nyt+taitaa+Keskusta+vuorostaan+sotkea+Rinteen+hallituksen+toiminnan+,on+Lähellä+että+SDP+kannatus+on+15%+ja+kun+keskustan+kannatus+laskee+alle+10+%+:+tin+,päättää+Keskusta+irrottautua+uppoavasta+"+laivasta,"+vai+oliko+se+sillalta+syöksyvästä+"++linja++autosta+!"+
Jota+ohjasi+SDP+n+Rinne+,+mainoksesta+tapaan+!
Antaa nyt hallituksen näyttää ensin mitä tekee, ei vielä ole aika arvioida tuloksia, ensi talvena aikaisintaan. Haukuttiinhan Suomen jääkiekkojoukkuettakin ennen kisoja ja kuinkas kävikään....
Totta nyt tulos tai ulos , on jo alkupelit näyttäneet Rinteen mahdollisuuden , Suomen jääkiekko joukkue hoiti alkupelit vähän toisella tapaan !
Alkusarjassa Suomi hävisi Saksalle jopa, eli ei se alkanut niinkään hienosti sekään koitos. Annetaan nyt Rinteen hallituksenkin ensin näyttää mitä tekevät, eikä etukäteen tuomita.
Näytöt on jo annettu ,eli ei jatkoon ,!
Tämä maahan muuttajien hyyssääminen on kaikki pois Suomen vanhusten ja eläkeläisten elämäntasosta ,eli kun lupauksia ei pidetä mm pieneläkeläisille,ei ole tulossa luvattua sataa euroa alle 1400 euroa saaville ,on lupaukset muuttununeet kympeiksi eikä edes yli tuhat euroa saaville ole tulossa mitään? , vanhustenhuollon hoito takuun 0.7 hoitajaa siirtynyt vuodelle 2025 ? Äänet kyllä kelpasi mutta lupauksia ei pidetä ,oliko vaali valeita!
Voitas lähettää Rinteelle ehdotettua hame kangasta !
Työttömille ei taida tulla aktiivimallin purkua , sekin siirtyy ja taitaa vain nimivaihtua !
Kiinnostava seurata gallubeissa ja tapahtuvaan SDP n ja keskustan hajoamista ,voipi olla että ennustettu keskustan hallituksesta lähtö on syksyllä edessä uuden puheenjohtaja päätöksellä , keskustan nousua pönkitetään Alkiolaisella politiikkaa!
Katrista tulee uusi puheenjohtaja, koska Kaikkonen on pehmolelu lapin tytön rinnalla, suunta muuttuu kokouksen jälkeen keskustassa, siitä olen sata varma.
Kannattaa lukea Suomi 24 tämän sivun palsta " Sanna Marin peruu lupauksiaan ( valehtelee)
Siinä kirjoituksessa Helsingin yliopisto valtiosäännön oikeuden professori Tuomas Ojanen ytimekkäästi sanoo , että lähtökohtaisesti,Rinteen vappu lupaus että hän nostaa 50000 ihmistä köyhyydestä lupaamalla alle 1400 euroa saaville eläkeläisille 💯 euroa ,on kansanedustajana valehtelua !
Mitä nyt tuohon lisäisi! Eli Rinne , jos et toteuta lupaustaan olet vale pukki!
SDP Rinteen toimet hävettävät jo maakunnissa vanhaa demari joukkoa !