New Wine kesätapahtuman nuorten ohjelma?

Mitä mieltä olette New Wine kesätapahtuman (Himos) nuorten ohjelmasta? Torstaista sunnuntaihin klo 10.30-12.15 aamubileet, keskiviikosta lauantaihin klo 19.00-21.30 iltabileet. Lauantaina olisi klo 21.30 alkaen vielä K-13 EDM-bileet! Jotta ei vallan mene bilettämiseksi, niin onneksi välissä on vesisotaa, spotteja, pelailua, kahvia ja hengausta! Mahtaako Himoksen juhannuksessakaan olla noin paljoa biletystä? Eikö nuorille pidetä enää raamattuntunteja? Jaksavatko nuoret bilettää noin runsaasti? 24hour party people?
8141
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Lopunajat. Kannattaako edes ihmetellä. Löytäneekö Jeesus uskoa maan päältä kun tulee toisen kerran. Raamattu kertoo näin.

Äänestä

Eri tahoilta kantautuvien tietojen perusteella. On oltava huolissaan miten kestävälle pohjalle rakennettua uskoa on näillä ketkä on ratkaisun tehneet torontoilmiöön mukaan lähteneessä tai sille perustetussa seurakunnassa. Mitä olen itse niitä tavannut on eri henki. Eikä ne mielellään lähde sellaiseen seurakuntaan jossa ei ole sitä hyppimistä, teknisesti hienoa showta yhtä celebraatiota kaikki.

Että tiedä sitten kumpi lopulta pahempi käydä jossain Mindfulness jutussa tai tietynlaisessa new age jutussa kuin tollasessa. Tiedän sen kun omat ns.alkuperäiset uskovaiset ystävät hylkäsivät kun lähtivät juoksemaan noissa tilaisuuksissa ja saivat lopulta koko seurakunnan siihen mukaan sitten meni "seurakuntakin alta". Itsellä on kyllä pitkältä ajalta negatiivisia mielikuvia torontoilmiöstä ja muista vastaavista mitä tuolta youtubestakin on nähtävissä oliko nyt joku grace church saman nimisiä näyttää löytyvän useampia mutta oli niin ihmeellistä röhkimistä ja lattioilla konttaamista yms yms.

Äänestä

Olisiko noissa kuitenkin sisältö aamuisin ja päivisin nyt ainakin muuta kuin biletystä, on vain päivitetty ohjelmaa nuorten kielelle.

Äänestä

Viime vuonna oli ainakin techno-bileet...

Äänestä

Onko sielä tämä vapislainen Petrus Ahonen joka on tehnyt ylistysmusaa ja joka on nyt julkaissut edm-levyn, eli teknoa?

Äänestä

Jos New Wine viittaa jollakin tavalla uuskarismaattisuuteen niin sitä on varottava ja pysyttävä poissa.

Tavallinen aito raamatullinen karismaattisuus pitäisi riittää Jumalan lapsille.

Äänestä

Uusi viini oppi perustuu Raamatun väärään tulkintaan !

Sen mukaan vasta nyt tulisi se "uusi viini" eli voitelu tai toinen Hengen vuodatus !

Mutta todellinen Uusi viini tuli jo Hengen vuodatuksessa 2000v sitten, eikä mitään toista "vuodatusta" tai "voitelua" enää tule eikä tarvita !

Se Raamatunkohta siis puhuu vanhanliiton ja uuden liiton erosta, ja siitä, että uusi liitto ei maistu vanhaan liittoon yhä uskovalle, eikä se heitä mitenkään hyödytä, eikä uusi liitto ja Kristus ole mikään vanhan liiton "paikka" vain !

36 Ja hän sanoi heille myös vertauksen: "Ei kukaan leikkaa uudesta vaipasta paikkaa ja pane vanhaan vaippaan; muutoin hän rikkoo uuden vaipan, eikä uudesta vaipasta otettu paikka vanhaan sovi.
37 Eikä kukaan laske nuorta viiniä vanhoihin nahkaleileihin; muutoin nuori viini pakahuttaa leilit, ja viini juoksee maahan, ja leilit turmeltuvat.
38 Vaan nuori viini on laskettava uusiin leileihin.
39 Eikä kukaan, joka juo vanhaa viiniä, halua nuorta, sillä hän sanoo: 'Vanha on hyvää'."

Se "voitelu" jota tuolta noilta saa, on sitä toisen hengen voitelua, joten varokaa noita "uusiviini" vouhottajia, voitte saada noista "voiteluista ja siunauksista" sielullenne vahingon !

2. Kor. 11:4 Sillä jos joku tulee ja saarnaa jotakin toista Jeesusta kuin sitä, jota me olemme saarnanneet, tai jos te saatte toisen hengen, kuin minkä olette saaneet, tai toisen evankeliumin, kuin minkä olette vastaanottaneet, niin sen te hyvin kärsitte.

Eli uskova voi saada toisen hengen, jos ei ole varovainen, vaan ottaa omasta halusta ja himostaan vääriä siunauksia vastaan koettelematta niitä ja niiden markkinoijia.

Siis liian moni uskovakin juoksee erilaisten erikois "siunausten" ja "voitelujen" perässä, ja kun ei sitä lähdettä tutkita, mistä ne ovat kotoisin, niin silloin voi siis saada riesakseen toisen hengen. eli saastaisen hengen.

Eli nuo tarjolla olevat "voitelut" ja "siunaukset" eivät ole Jumalasta, vaan ne ovat tämän lopunajan eksytystä vain.

Joten !

VAROKAA !!!

Äänestä
  • Niin ja netistä saa tietoa hakusanoilla "Uusi viini" tai "Latter rain" "Myöhäissade oppi" hakusanoilla.

    Eli samasta eksytyksestä on kyse, jossa siis väitetään vastoin Raamatun opetusta, että lopun ajassa tulisi vielä joku uusi Hengen vuodatus, vaikka sellaista ei Raamattu opeta ollenkaan, Henki on JO vuodatettu eikä sitä tarvitse enää uudestaan vuodattaa !

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Mitä mieltä olette New Wine kesätapahtuman (Himos) nuorten ohjelmasta? Torstaista sunnuntaihin klo 10.30-12.15 aamubileet, keskiviikosta lauantaihin klo 19.00-21.30 iltabileet. Lauantaina olisi klo 21.30 alkaen vielä K-13 EDM-bileet! Jotta ei vallan mene bilettämiseksi, niin onneksi välissä on vesisotaa, spotteja, pelailua, kahvia ja hengausta! Mahtaako Himoksen juhannuksessakaan olla noin paljoa biletystä? Eikö nuorille pidetä enää raamattuntunteja? Jaksavatko nuoret bilettää noin runsaasti? 24hour party people?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu