Jeesus oli syntinen ihminen

Anonyymi

Mitä sitten, vaikka Jeesus olisi ollut samanlainen syntinen ihminen kuin kaikki muutkin?

Syntynyt tavalliseen tapaan, mahdollisesti jopa aviorikoksesta.

Ehkä hän oli naimisissa tai ainakin seksisuhteessa Maria Magdalenan kanssa?

Poistaako se sitä, että Jumala valitsi hänet syntipukiksi myös meidän synneistämme?

Mitä sitten vaikkei Jeesus olisi noussut haudastaan, siis Jeesuksen ruumis, poistaako se sitä, että hänen henkensä nousi Isän luokse taivaisiin?

Sama Pyhä Henki asuu keskellämme. Sen kautta voimme olla yhteydessä Jumalaan, uskoen Jeesuksen, ihmisen pojan ja ihmisen, sovittaneen meidän syntimme.

Tarvitseeko Jeesuksesta tehdä yli-ihmistä? Eikö riitä, että uskoo Jeesuksen olevan Kristus?

17

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kaikki nuo Sinun virheelliset spekulointisi veisivät kristinuskolta pohjan eikä mitään syntien sovitusta (Jumalan tärkeintä suunnitelmaa ihmisille) olisi tapahtunut.

      • Anonyymi

        Ei meidän syntejä ole sovitettu. Jokainen sovittaa ne elämiensä aikana. Me olemme niin tyhmiä että meille uskotellaan syntiemme sovitus, mutta eläessämme korjaamme kurssia ihan itse. Ja jumalamme on jokaisen näkemänä se oikea jumala, sen tietää kun ajattelee.


    • Anonyymi

      Koko kristinusko perustuu siihen, että niin kuin profeetat olivat ennustaneet, Jeesus tuli alas Taivaasta ja syntyi ihmislapseksi Pyhän Hengen siittämänä neitsyt Mariasta. Hän kasvoi varttui ja aukuistui. Hän oli kaikessa kuuliainen isälle ja täytti koko lain. Vaikka Jeesus oli suuresti kiusattu, hän säilytti itsensä puhtaana, synnittömänä ja viattomana Jumalan uhrikaritsana.
      Jos Jeesuksessa olisi havaittu syntiä, hän ei olisi ollut Jumalalle kelvollinen uhri. Kiitos Jeesukselle, että hän viattomana uhrikaritsana uhrasi itsensä meidän syntisten ihmisten edestä, että me saamme elää.
      Hän kärsi ja kuoli puolestamme Golgatan ristillä ja vuodatti viattoman, siunatun, pyhän ja kalliin sovintoverensä meidän edestämme, että me saamme olla vapaat. Jumala todisti meille Jeesuksen ylösnousemuksella, että Hän täydellisesti hyväksyi Jeesuksen uhrin meidän edestämme, eikä siihen ole mitään lisättävää. Ihmisen osana on uskoa kaikki tämä, ja tehdä parannus synneistään, niin hän pelastuu Jeesuksen sovitustyön kautta.
      H.P.

      • Kärsihän Kristuskin ainutkertaisen kuoleman syntien tähden, syytön syyllisten puolesta, johdattaakseen teidät Jumalan luo. Hänen ruumiinsa surmattiin, mutta hengessä hänet tehtiin eläväksi.


    • Anonyymi

      Joudunko siis helevettiin, vaikka uskon Jeesuksen olevan syntieni sovittaja, mutta en usko hänen syntyneen neitsyestä enkä usko hänen ruumiinsa nousseen haudasta. Minun Jeesukseni eli ihmisenä ihmisten keskellä, hän joi juoppojen kanssa ja söi syömäreiden kanssa. Hän profetoi ja opetti. Hänet teilattiin ristille. Hänen ylösnousemuksensa on hengellinen. Hän on ylösnoussut myös minussa, kun tulin uskoon. Pyhän Henkensä kautta.

      Koetelkaa itseänne, oletteko uskossa, onko Jeesus Kristus teissä, ellei, te ette kestä koetusta.

      • Antikristuksen merkit,jota kieltävät,neitseestä syntymisen,kuten myös ylösnousemuksen.


      • Ilman Jeesusen sovito työtä, ei ole pelatusta kellään.


      • Anonyymi

        Voi mihin paskaan uskottekaan. Ei voi auttaa.


    • Anonyymi

      Jos olet, kuten sanot, tullut uskoon Pyhän Hengen kautta, Hän kyllä johtaa sinut kaikkeen totuuteen, myös uskomaan kaiken sen, mitä Raamatussa on Jeesuksesta kirjoitettu.
      Siihen kuuluu Pyhästä Hengestä sikiäminen ja neitseestä syntyminen, hänen ristinkuolemansa ja ylösnousemuksensa.
      Jos et usko kuten Raamattu ilmoittaa, et voi olla osallinen pelastuksesta, koska epäuskollasi kiellät Raamatun ilmoituksen, joka on Pyhän Hengen ilmoittama totuus Kristuksesta.
      Kirkastakoon Herra sinulle kasvonsa ja olkoon sinulle armollinen.
      H.P.

    • Anonyymi

      Olen tullut uskoon Pyhän Hengen kautta. Henki on ohjannut minut seuraamaan Jeesusta. Minut on hänen kanssaan ristiinnaulittu, ja lihassa minulla osallisuus hänen kärsimyksiinsä, hengessä hänen ylösnousemukseensa.

      En kuitenkaan usko, että Jeesus syntyi neitsyestä. Nuoresta naisesta mutta ei neitsyestä.

      Enkä usko hänen ruumiinsa nousseen haudasta . En usko zombeihin.

      Uskon hänen henkensä nousseen ja uskon kautta myös oman henkeni nousseen yhdessä hänen kanssaan Isän luo.

      Tämä minun ruumiini, eli liha ja veri eivät peri Jumalan valtakuntaa. Vaan ainostaan sieluni pelastuu ja tulee yhdeksi Pyhän Hengen kanssa.

      Olen jo nyt yhtä Hänen kanssaan, mutta tässä ruumiissa olen poissa hänen luotaan. Tämä ruumis ja mieli ovat kuin vankila, johon sieluni on teljetty. Ilman Pyhää Henkeä olisin matkalla ikuiseen kuolemaan yhdessä tämä kuolevaisen ruumiini kanssa.

      Mutta hänellä on minulle uusi, taivaallinen ruumis, johon pukeudun, kun Hän ilmestyy omassa kirkkaudessaan.

      Siihen uskoen ja ristin vereen luottaen odotan Herraa Jeesusta sieluni pelastajaksi.

      • Anonyymi

        Kyllä Sinun on paras uskoa Raamatun ilmoitus kokonaan. Jeesus, vaikka oli syntisten parissa, ei ollut siellä juopottelemassa, vaan opettamassa asioita Jumalan valtakunnasta. Jeesuksen ylösnousemus oli ruumiillinen, minkä hän korostuneesti toi esille esim. syömällä ja hänen naulanjälkiään sai Tuomaskin koettaa, eli hengestä vain ei ollut kysymys. Toisaalla Hän sanoo, ettei häneen koskettaisi, koska ei ole muuttunut. Tätä kohtaa en osaa kertoa, mitä Jeesus sillä tarkoitti.

        Jeesuksen ylösnousemus ei ollut kuten esim. Lasaruksen, joka koki vielä uudestaan ruumiillisen kuoleman. Jeesus Kristus sai ylösnousemusruumiin, joka on iankaikkinen ja vastaavan me uskovatkin kerran saamme. Kyse oli ruumiin ylösnousemuksesta. Tämä ylösnousemuskeho on meille käsittämätön, koska Jeesus kuitenkin pystyi tulemaan huoneeseen muutoin kuin ovea aukaisemalla; yliluonnollisesti.


    • Anonyymi

      "En kuitenkaan usko, että Jeesus syntyi neitsyestä. Nuoresta naisesta mutta ei neitsyestä.
      Enkä usko hänen ruumiinsa nousseen haudasta . En usko zombeihin."

      Edellä kiellät omin sanoin Jeesuksen olevan Jumalan poika, koska et usko Pyhän Hengen siittäneen Mariaa, joka oli neitsyt.
      Samoin kiellät Jeesuksen ruumiillisen ylösnousemuksen.

      Valitettavasti et siis ole hänen ylösnousemuksensa todistaja uskon kautta tunteaksesi Jeesuksen ja hänen ylösnousemuksensa voimaa. Ap.1:22 ja Fil.3:10

      Jeesus ilmestyi ruumiillisesti ylösnousseena n. 500:lle ihmiselle, näin kertoo Raamattu.
      Jos Pyhä Henki on sinussa, Hän kyllä kirkastaa sinulle Kristusta, niin kuin Raamattu meille kertoo.
      Pyhä Henki ei ole koskaan ristiriidassa Raamatun sanan kanssa.

      Valitettavasti sinun uskosi on näiltä osin väärä, enkä sinuna panisi ylösnousemustoivoani väärän uskon ja toivon varaan.
      H.P.

    • Anonyymi

      300v kuluttua kirjoitetaan Spedestä ja valitaan vain tietty kuva.
      Kertooko se totuuden henkilöstä.

    • Anonyymi

      Ruumis ei noyse ylös, se mätänee. Se on sielu joka ei kuole koskaan. Lukekaa kirja sielun matka.

    • Anonyymi

      Ihan turha turvata jeesukseen. Sama kun tuuleen huutais. Sydämessäs tiedät mikä on oikein ja mikä väärin. Jeesustelu ei auta. Paremmin sanottuna jeesuksen selän taakse on turha kätkeytyä, sinut löydetään kyllä. Tiedät mitä tarkoitan.

    • Anonyymi

      > Mitä sitten, vaikka Jeesus olisi ollut samanlainen syntinen ihminen kuin kaikki muutkin?

      No, Raamatun mukaan Jeesus ei ollut syntinen. Minä uskon mieluummin Raamattua kuin sinua.

    • Kaiken kirjoitusten väärentäjät,näillä sivuilla,sanan halventajat,jota harvat lukevat ristittyjen halventamista, ei Jeesus turhaan tuonut esillie asioita,jo aikalaisilleen,tämä päviä ei poikkea siitä millään tavalla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1555
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1194
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1117
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1026
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      975
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      947
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      860
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      694
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      660
    Aihe