On vaikea alkaa kertoa tilanteesta jota en edes täysin käsitä.
Eli noin reipas puoli vuotta sitten aloin huomata muutosta käytöksessäni ja toiminnassani. Kun joku ystävistäni kysyy minua, automaattinen reaktioni on kieltäytyä. Tämä koskee kaikkia tuttuja, sukulaisia ja kavereita. Alan heti keksiä syitä miksi en pääsisi tulemaan. Jos jollain ihmeen kaupalla suostun, toivon viimeiseen asti että kaveri peruu. Ja samantien kun näämme mietin milloin pääsen kotiin. En halua nähdä ketään, en halua lähteä mihinkään, en halua tehdä mitään. Ja kyllä pidän kaikista tutuistani että kyse ei ole siitä. En halua lähteä, mutta pelottaa että eristäydyn liikaa.
Kaiken aloittaminen tuntuu äärimmäisen raskaalta. Tuntuu kuin joutuisin esittämään jotenkin pirteämpää ja jaksavampaa kuin oikeasti olen. Ajatuskin lähtemisestä ahdistaa. Tilanne ei aina ole yhtä paha. Kaikkein pahinta on jos lähdetään kaupungille, bileisiin tai vaikka leffaan. Jonnekkin jossa on paljon ihmisiä.
Olimme sopineet kaveri porukan kanssa että lähtisimme mökkeilemään noin. viikoksi. Sovimme tästä jo kuukausia aikasemmin, ja se ahdisti jo silloin. Älkää ymmärtäkö väärin halusin lähteä mutta samaan aikaan toivoin kuollakseni että hommat menisi mönkään. Ja kun tuli ilmi että emme lähtisikään, tuntui kuin kivi olisi vierähtänyt sydämmeltä. Olin niin helpottunut. Oloni oli suorastaan huojentunut.
En vain ymmärrä. Miksi en halua tehdä enää mitään ja mikään ei tunnu enää innostavan. Mistä voisi olla kyse? Ikää 16 vuotta// anteeksi kaikki kirjoitus virheet jo valmiiksi.
Eli noin reipas puoli vuotta sitten aloin huomata muutosta käytöksessäni ja toiminnassani. Kun joku ystävistäni kysyy minua, automaattinen reaktioni on kieltäytyä. Tämä koskee kaikkia tuttuja, sukulaisia ja kavereita. Alan heti keksiä syitä miksi en pääsisi tulemaan. Jos jollain ihmeen kaupalla suostun, toivon viimeiseen asti että kaveri peruu. Ja samantien kun näämme mietin milloin pääsen kotiin. En halua nähdä ketään, en halua lähteä mihinkään, en halua tehdä mitään. Ja kyllä pidän kaikista tutuistani että kyse ei ole siitä. En halua lähteä, mutta pelottaa että eristäydyn liikaa.
Kaiken aloittaminen tuntuu äärimmäisen raskaalta. Tuntuu kuin joutuisin esittämään jotenkin pirteämpää ja jaksavampaa kuin oikeasti olen. Ajatuskin lähtemisestä ahdistaa. Tilanne ei aina ole yhtä paha. Kaikkein pahinta on jos lähdetään kaupungille, bileisiin tai vaikka leffaan. Jonnekkin jossa on paljon ihmisiä.
Olimme sopineet kaveri porukan kanssa että lähtisimme mökkeilemään noin. viikoksi. Sovimme tästä jo kuukausia aikasemmin, ja se ahdisti jo silloin. Älkää ymmärtäkö väärin halusin lähteä mutta samaan aikaan toivoin kuollakseni että hommat menisi mönkään. Ja kun tuli ilmi että emme lähtisikään, tuntui kuin kivi olisi vierähtänyt sydämmeltä. Olin niin helpottunut. Oloni oli suorastaan huojentunut.
En vain ymmärrä. Miksi en halua tehdä enää mitään ja mikään ei tunnu enää innostavan. Mistä voisi olla kyse? Ikää 16 vuotta// anteeksi kaikki kirjoitus virheet jo valmiiksi.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Hei 16v. Alat varmaankin itsenäistyä omaksi persoonaksesi joka kaipaat uudenlaisia tuulia. En tiedä mikä roolisi on kaveriporukassa mutta joskus on tervettäkin että mikään ei enää kiinnosta. Se ei ole masennusta vaan merkki muutoksen tarpeesta.
Pidä lomaa. Linnottaudu huoneeseesi ja tee siellä olosi mukavaksi. Pian tulet huomaamaan mikä alkaa kiinnostamaan. Ehkä samat kaverit tai mieli tekee jotain ihan uutta.