Holkerista

Holkeri on ylimielinen pelle, jonka hermot ovat heikossa kunnossa. Äijän pitäisi jo lopetaa kokonaan julkisuudessa esiintyminen. Äijä tuli maitojunalla pois tehtävästä, jonne meni rinta rottingilla. "Minä juon kahvia" on ainoa mitä kansa hänestä koskaan tulee muistamaan.
5256
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Holkeri on ikäisekseen aika sporttinen ja vetävä kaveri. Ehkä ylimielinen tai ainakin vetäytymään taipuvainen ärsytettynä. Ei kestä hyvin jukisuuspainieita, tosiaan.

Äänestä
  • kyllä on

    Äänestä

Hlkeri on sporttinen ja vetävä kaveri ikäisekseen. Ärsytettynä ehkä liiaksi vetäytymään taipuvainen, eikä kestä kovin hyvin julkisuuspaineita tosiaan.

Äänestä

Holkeri sanoi joskus pääministeriaikoinaan tuon "Minä juon nyt kahvia" - sloganin lisäksi: "Syökää silakkaa".

Äänestä
  • Holkerin kaudella aloitettiin ns.hallittu rakennemuutos ja sehän oli kaikkea muuta kuin sitä. Pää "jehut" Holkeri, Liikanen,Salolainen on tullut suomelle tosi kalliiksi. Holkerin kaudella istutettiin lamansiemenet ja seuraava hallitus,-Ahon oli jo alkutaipaleella toivottomassa tilanteessa. Mutta, kuten huomataan ko. vaikuttajat ovat edelleen hyvissä asemissa. Jos tavallinen kansalainen olisi tehnyt tuon tuhon, ei hän vapaana mellastasi. Suomen lähihistoria on paljon mustempi, kuin mitä kansalaiset tietääkään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jusa kirjoitti:

Holkeri on ylimielinen pelle, jonka hermot ovat heikossa kunnossa. Äijän pitäisi jo lopetaa kokonaan julkisuudessa esiintyminen. Äijä tuli maitojunalla pois tehtävästä, jonne meni rinta rottingilla. "Minä juon kahvia" on ainoa mitä kansa hänestä koskaan tulee muistamaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu