Eikö pihalle paista enää aurinko.

Puusto kasvaa vuodessa ja kymmenessävuodessa tosi paljon. Suomen metsiä harvennetaan avohakkuin, mutta kaupungissa näkee, että ihmisten pihat ja pensasaidat kasvavat pituutta ja leveyttä. Kannattais jotain tehdä, että sais aurinkoa pihalle. Omat ja naapurin puut varjostavat. Kukat eivät kuki ja nurmikkokin sammaloituu. Siihen tarvitaan metsuria, puunkaatajaa sahoineen, joka ammattitaitoisesti harventaa lähiympäristöä.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Totta tosiaan, ennen lähiympäristön puita käytettiin polttopuuna lämmittäseen tai tarvekalujen tekemiseen. Nyt saavat kasvaa kenenkään estämättä kunnnes kaatuvat vanhuuttaan.
Paras kuusen vuosikasvu jonka olen nähnyt kotipiirissä kaatamastani kuusessa oli 110cm. Yleistä on 50-70cm vuosikasvu, eli 10 vuodessa 5-7metriä. Pajut ja muut senkaltaiset rehottavat myös rajusti ellei niitten kasvua hillitä.

Äänestä
  • Kasvu kuusella ja koivulla on valtaisaa ja nopeaa. Itse jätin takapihalle muutamia koivuja kymmenisen vuotta sitten. Nyt ne ovat kasvaneet kymmenisenmetriä korkeutta ja osittain leveyttä. Ilmeisesti latvasta niitä pitää alkaa lyhentämään alaspäin. Jos ne tyvestä sahaa poikki on ogelmana, että ne voivat kaatua mihin suuntaan tahansa ja aiheuttaa vahinkoa.

    Naapureiden kesken pitäisi tehdä puiden kaatosuunnitelma, pihojen harvennushakkuut talkoilla, jonka tekisi ammattitaitoinen metsuri moottorisahaa ja nosturia apunakäyttäen.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Puusto kasvaa vuodessa ja kymmenessävuodessa tosi paljon. Suomen metsiä harvennetaan avohakkuin, mutta kaupungissa näkee, että ihmisten pihat ja pensasaidat kasvavat pituutta ja leveyttä. Kannattais jotain tehdä, että sais aurinkoa pihalle. Omat ja naapurin puut varjostavat. Kukat eivät kuki ja nurmikkokin sammaloituu. Siihen tarvitaan metsuria, puunkaatajaa sahoineen, joka ammattitaitoisesti harventaa lähiympäristöä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu