Norjan hallitus aikoo kieltää ÖLJY LÄMMITYS TALOT 2020 LOPPUU

Öljylämmitteisten pientalojen määrä vähenee vuodessa useilla tuhansilla. Pientaloissa kuluu öljyä 460 miljoonaa litraa vuodessa, mikä on vajaat kaksi prosenttia Suomen kokonaisenergiankulutuksesta. Rahaa pientaloilta öljyyn kuluu suunnilleen kulutuksen verran eli 450 miljoonaa euroa.

Öljy- ja bioalan mukaan öljy­lämmitys leikkaa sähkön huippu­tehon tarvetta talvisin kylmimmillä ilmoilla 1 000–­2 000 megawattia eli yli kymmenesosan. Se helpottaa oleellisesti sähköntuotannon rakentamis- tai ylläpitotarvetta, sillä huipputehosta on jo nyt pulaa.

Öljylämpötaloissa käytetään paljon puuta ja niihin rakennetaan myös aurinkokeräimiä.

Keskimääräisen 150 neliön öljylämmitystalon öljyn kulutus on 2000-luvun aikana pudonnut 2 900 litrasta 2 300 litraan.

Runsas puolet öljystä käytetään liikenteen polttoaineina. Rakennusten lämmityksen osuus on seitsemän prosenttia. Kevyen polttoöljyn kokonaiskulutuksesta kolmasosa menee lämmitykseen.

Lvi-yritys Lämpöykkösen liiketoimintajohtajan Pasi Hirvijärven mukaan Norjan aikataulu on katastrofaalinen. ”Nopean muutoksen uhkana on markkinoiden ylikuumeneminen. Alalle ilmestyy joukko toimijoita, jotka tarjoavat vaihtoehtoisia lämmitysratkaisuja nopeasti ja edullisesti.”

”On myös helppo ennustaa, että moni näistä katoaa, kun tulee kysymyksiä kannattavuus-, takuu- tai vastuuasioista.”

Hirvijärvi seuraisi Ruotsia. ”Siellä toteutettiin vastaava muutos kymmenessä vuodessa, kun lämmitysöljyn veroetu poistettiin. Öljylämmitteiset talot siirtyivät käyttämään pääosin lämpöpumppuja.”

Suomessa polttoöljy on dieselöljyä halvempaa, koska sitä verotetaan vähemmän.
Tiilikaisen mukaan yksi syy melko hitaaseen tahtiin on sosiaalinen. Suomessa on 190 000 öljylämmitystaloa eli lähes kaksin verroin Norjaan nähden. ”Niissä asuu usein eläkeläisiä eikä heitä haluta vaatia remontoimaan kotinsa lämmitysmuotoa nopeasti
1125
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tehokkaampaa olisi lopettaa kaasun ja öljyn poraus ja tuotanto

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu