Sananvapaus????

Näyttää olevan hukassa ainakin Suomi24n osalta. Nopeasti poistuu kaikki kritiikki palstan suuriäänisimpiä julistajia ja häiriköitä kohtaan. Ei voi sanoa enää reiluksi saati puolueettomaksi tätä keskustelua.

Onko se kovastikin väärin, jos toteaa ihmettelevänsä sitä, että suurimpaan ääneen huutavat niin täällä kuin muutenkin fundamentalistit, joita kuitenkin on vähän suhteessa muihin? Sitäkö ei saa sanoa? Sekö on nopeasti poistatettava?

Miksi ihmeessä hihkutte sananvapaudesta, jota itse ette muille salli? Voisiko poistattaja osoittaa rohkeutta ja kertoa poistatuksen syyn?
34<50
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

Hyvä uskovainen

Yritä ymmärtää, että jos yrität pelata vähän kuin molemmissa joukkueissa niin kannattaisi edes vähän opetella kirjoittamaan. Vaikket tähän aloitukseen nyt niitä perushymiöitäsi laittanutkaan niin sokeakin näkee otsallaan, että se olet sinä.

Äänestä

Sananvapauden estäminen laittomasti on osa prosessia, joka tähtää pedon valtakunnan syntyyn ja pedon merkin käyttöönottoon ihmisille. Huomioitavaa on että sananvapautta vastaan toimimisesta ei tuomita vankilaan.

Sama ilmiö on tässäkin: Lähdet kauppaan ostoksille. Pysäköimällä autosi parkkialueelle ruutuun hyväksyt tulevasi sakotetuksi jos et käytä pysäköintikiekkoa.

Poistataja ei kerro syytä mutta minä kerroin. Lisäksi he pystyvät toimimaan mielivaltaisesti. Poistajista tehtyihin valituksiin suomi24 ei reagoi mitenkään vaikka kerran oli järjestetty erityistilaisuus siihen. Tilaisuudessa oli läsnä sheriffejä ja joitakin suomi24:n käyttäjiä.

En saanut selvitystä kysymääni asiaan, joka silloin oli se kun sheriffi poisti minut chatista sanoen että uskovaiset eivät hänen chatissaan saa olla. Mielivaltaisuus on hyvin yleinen syy, koska systeemi sallii sen eli päättävät tahot Suomi24:ssä.

Äänestä
  • " Lähdet kauppaan ostoksille. Pysäköimällä autosi parkkialueelle ruutuun hyväksyt tulevasi sakotetuksi jos et käytä pysäköintikiekkoa."

    Vaikka en sitä tietenkään hyväksy mutta yksipuolisella ilmoituksella kylttiin kirjoitettu teksti sen ilmoittaa: Sinä hyväksyt tämän kun pysäköit tänne.

    Siinä ei kysytä yhdenkään pysäköijän mielipidettä vaan valehdellaan törkeästi että kaikki pysäköineet hyväksyvät kyltin ehdot.

    Tarkentaen, Mika Stadista, aito tapaus, Jeesus on Herrojen Herra

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    " Lähdet kauppaan ostoksille. Pysäköimällä autosi parkkialueelle ruutuun hyväksyt tulevasi sakotetuksi jos et käytä pysäköintikiekkoa."

    Sananvapaudella ei liene mitään tekemistä autojen pysäköinnin kanssa.

    Yksipuolinen ilmoitus parkkeerauksen ehdoista on täysin pätevä, ja on testattu aikanaan Korkeinta oikeutta myöten. Asia on sitäpaitsi periaatteena hyvin yksinkertainen. Kyse on omistusoikeudesta, yhdestä oikeusvaltion periaatteesta. Kiinteistön omistajalla ja haltijalla on oikeus määrätä omistamansa tai hallitsemansa alueen käytöstä, jollei sitä ole laissa erikseen kielletty. Jos kiinteistön omistaja, kuten kauppakeskus, sallii pysäköinnin omistamallaan alueella, se voi vapaasti määritellä sille ehdot. Sinä joko hyväksyt nämä ehdot tai et.

    Muussa tapauksessa olisimme tilanteessa, jossa naapurisi voisi vapaasti parkkeerata autonsa sinun pihallesi ja sinulla ei olisi asiaan mitään sanottavaa.

    1Äänestä

  • Tai no- jos niin haluaa, niin tässä on todella yksi yhtymäkohta parkkeeraukseen.

    Kun yksityisesti omistettu yritys pitää em. keskustelupalstaa, sillä on täysin vapaa oikeus päättää millaisia viestejä se julkaisee ja millaisia ei. Ainoa rajoite on, että viestien tulee olla lainmukaisia ja viestit on poistettava muussa tapauksessa viimeistään viranomaisen niin vaatiessa.

    Yksityisesti omistetun keskustelupalstan, kuten vaikkapa S24, ei tarvitse välittää tässä mielessä mitään mielipiteen- tai sananvapaudesta. Se voi blokata halutessaan vaikka kaikki uskovaisten tai ateistien viestit. Ainoa seuraus on kaikkoavat käyttäjät, mitään juridista vastuuta sillä ei ole julkaista kaikkien viestejä.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tai no- jos niin haluaa, niin tässä on todella yksi yhtymäkohta parkkeeraukseen.

    Suomi24 luonnollisesti saa poistaa mitä haluaa. Kyse on lähinnä siitä, että palstalla ymmärtääkseni on säännöt. Rikkooko avaukseni sitten noita sääntöjä? Mielestäni ei. Täällä on jatkuvasti esillä räikeämpiä ja ihan suoranaisia rikkomuksia sääntöjä vastaan. Sen näkee jokainen. Kummallista kyllä, melko suoraa toimintaa täällä harrastavat uskovina esiintyvät ihmiset.

    Joku avaukseni on asiattomaksi ilmoittanut. Tietenkään poistattaja ei ole riittävän rohkea kertoakseen poistatuksen syitä. Me kaikki tosin tiedämme taustat.

    Tosi mahtavaa olisi, jos tänne tulisi parkkiajat, montako tuntia päivässä saa valittaa kaikesta tai kuseskella muiden muroihin "kiinteistön" puskissa ilman sakkoja :D

    TIRSK!

    Suomi24 säännöt ja ehdot ovat täysin kaikkien hyväksyttävissä. Kyse on vain siitä, että räikeät sääntöjen rikkojat eivät missään näytä katuvan tietoista sääntöjen rikkomistaan eikä myöskään ylläpito reagoi näihin selkeisiin häiriökirjoittajiin, jotka vielä ilakoivat sillä, ettei mitään heille ja heidän riitateksteilleen tai vihapuheelleen tapahdu.

    Varmaan pitää paikkaansa. Mutta valittaminen siitä on vähän sama kuin valittaisi, että joutuu viettämään kaikki kesälomansa pikkutaajaman pikkukylässä, jossa paikalliset v_ttuilevat 24h kaikille. Aikuisella ihmisellä tulisi jossain vaiheessa napsahtaa päähän ajatus, että mitäpä jos ei tänä kesänä menisi koko paikkaan kuuntelemaan sitä iänikuista v_ttuilua.

    Äänestä

  • Kävin kuule tässä välissä lukemassa sun propagandaasi Qruiserista ja flirttaamassa profiiliasi :D

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kävin kuule tässä välissä lukemassa sun propagandaasi Qruiserista ja flirttaamassa profiiliasi :D

    Jaa, mikäs semmonen on 🙄❓

    1Äänestä

  • Hyvin sulla oli siellä samat jutut kuin tällä palstalla...

    Eikä sielläkään ollut tapahtunut minkäänlaista henkistä kehitystä.

    Yhdenlainen OM on toisessakin paikassa oikean median asialla...

    Äänestä

  • Anteeksi nyt mutta mistä ihmeestä nyt yrität minua syyttää 🤔❓

    Äänestä

  • >Huomioitavaa on että sananvapautta vastaan toimimisesta ei tuomita vankilaan.

    Ei niin. Tyypillisesti tämänluonteisista rikoksista määrätään sakkoa. Siis jos rikos oikeudessa todetaan tapahtuneeksi.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    " Lähdet kauppaan ostoksille. Pysäköimällä autosi parkkialueelle ruutuun hyväksyt tulevasi sakotetuksi jos et käytä pysäköintikiekkoa."

    Vaikka en sitä tietenkään hyväksy mutta yksipuolisella ilmoituksella kylttiin kirjoitettu teksti sen ilmoittaa: Sinä hyväksyt tämän kun pysäköit tänne.

    Siinä ei kysytä yhdenkään pysäköijän mielipidettä vaan valehdellaan törkeästi että kaikki pysäköineet hyväksyvät kyltin ehdot.

    Tarkentaen, Mika Stadista, aito tapaus, Jeesus on Herrojen Herra

    Jumalattomien ihmisten sanavapauteen kuuluu uskovaisten vaino ja Jumalan julkinen pilkkaaminen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tosi mahtavaa olisi, jos tänne tulisi parkkiajat, montako tuntia päivässä saa valittaa kaikesta tai kuseskella muiden muroihin "kiinteistön" puskissa ilman sakkoja :D

    TIRSK!

    Suomi24 säännöt ja ehdot ovat täysin kaikkien hyväksyttävissä. Kyse on vain siitä, että räikeät sääntöjen rikkojat eivät missään näytä katuvan tietoista sääntöjen rikkomistaan eikä myöskään ylläpito reagoi näihin selkeisiin häiriökirjoittajiin, jotka vielä ilakoivat sillä, ettei mitään heille ja heidän riitateksteilleen tai vihapuheelleen tapahdu.

    Kirjioitin lainauksen erään sivilisotavangin keromuksesta,jonka hän oli tarkoittanut jälkipolville, mutta se täällä poistettiin. Ei ssinä mitään muuta nekatiivista ollut kuin se mitä he vankileirillä kovit, esim nälkä

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Varmaan pitää paikkaansa. Mutta valittaminen siitä on vähän sama kuin valittaisi, että joutuu viettämään kaikki kesälomansa pikkutaajaman pikkukylässä, jossa paikalliset v_ttuilevat 24h kaikille. Aikuisella ihmisellä tulisi jossain vaiheessa napsahtaa päähän ajatus, että mitäpä jos ei tänä kesänä menisi koko paikkaan kuuntelemaan sitä iänikuista v_ttuilua.

    Vapaaehtoistahan tämä on. Sikäli olet oikeassa. Pulma on lähinnä se, että tämä paikka on kuitenkin tarkoitettu keskustelulle. Väärin toimivien täältä pitäisi lähteä pois eikä muiden. Ei kaikille vastaantulijoille voi oikeassa maailmassakaan kettuilla. Turpiin siellä tulee.

    Äänestä

Liberaalien ja ateistien käsitys oikeuden mukaisesta sananvapaudesta lienee sellainen jossa he saavat poistattaa kaikki sellaiset viestit jotka ovat heidän agendansa vastaisia koska ne ovat heidän mielestään vääriä, sitten onkin olemassa enää heidän oma mielipiteensä. Samalla periaatteella toimii monet valtamediatkin esim. Hesari, jossa toisinajattelijoiden näkemyksiä julkaistaan tietyissä asioissa korkeintaan näön vuoksi.

1Äänestä
  • No en ainakaan minä ole viestejäsi poistatellut, taitaa viimeisestä poistopyynnöstäni olla jo yli kolme vuotta ja se taisi olla ainoa laatuaan.

    1Äänestä

  • No eikös tuo ole typerää kirjottaa jotakin sääntöjen vastaista ja sitten ihmetellä, että kun se poistetaan?

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No eikös tuo ole typerää kirjottaa jotakin sääntöjen vastaista ja sitten ihmetellä, että kun se poistetaan?

    Palstan änkyröiden mukaan uskonvapaus on kuin lumeen kustu viiva. viimeistään seuraavan sateen jälkeen sitä ei enää ole.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Palstan änkyröiden mukaan uskonvapaus on kuin lumeen kustu viiva. viimeistään seuraavan sateen jälkeen sitä ei enää ole.

    Änkyräatte varmaan näkee asian noin.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Palstan änkyröiden mukaan uskonvapaus on kuin lumeen kustu viiva. viimeistään seuraavan sateen jälkeen sitä ei enää ole.

    Taitaa monelle suvaitsevaisuus, tasa-arvo, uskonnonvapaus olla ainoastaan sanoja jolla voi itselle vaatia jotain tai käyttää aseena, niiden merkitys loppuu välittömästi kun niistä ei itselle ole enää hyötyä.

    1Äänestä

  • ArtoTTT kirjoitti:

    Ja sitten voi ihmetellä, että miksi aikuiset ihmiset viitsivät jauhaa tuommoista paskaa kuin mitä sinä jauhat. Kuitenkin useimmille nuo mainitsemasi asiat tarkoittavat juuri sitä mitä niistä sanakirjoissa kerrotaan. Jostain syystä kaltaistesti ykköspäämäärä on vääristellä noita asioita sekä niiden asioiden edustajia kaikin mahdollisin keinoin. Kyseenalaiseksi jää, että mitä ihmettä luulette saavuttavanne tuollaisella valehtelulla. Vai haluatteko te tieten tahtoen vetää maton kaiken uskottavuutenne alta ihan tahallanne? Pilailetteko?

    Minusta ainakin pienen marginaalijoukon messuaminen on aivan joutavaa. Pari fundista öykkäröi kuin edustaisi suurtakin joukkoa.

    Uskis tietenkin on oma lukunsa. Surullinen tapaus.

    1Äänestä

  • >Samalla periaatteella toimii monet valtamediatkin esim. Hesari, jossa toisinajattelijoiden näkemyksiä julkaistaan tietyissä asioissa korkeintaan näön vuoksi.

    Mitä olen Hesarin keskusteluja katsellut, niin kyllä siellä aika pöhköjäkin kitinöitä saa olla ja runsaasti jopa.

    Mitä tarkoitat toisinajattelijoilla, homojen solvaajiako ehkä? Vai keitä?

    1Äänestä

  • ArtoTTT kirjoitti:

    Taitaa monelle suvaitsevaisuus, tasa-arvo, uskonnonvapaus olla ainoastaan sanoja jolla voi itselle vaatia jotain tai käyttää aseena, niiden merkitys loppuu välittömästi kun niistä ei itselle ole enää hyötyä.

    En tosin ole vielä keksinyt mitä suoraa hyötyä homojen tasa-arvosta mulle mahtaa olla. Kenenkään uskonnonvapautta en ole tietääkseni rajoittanut, enkä sellaiseen pystyisikään. Suvaitsevainen en edes koe olevani, koska en suvaitse valehtelua, syrjintää, kiusaamista enkä vastenmielisiä ilmiöitä ylisummaan.

    1Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    >Samalla periaatteella toimii monet valtamediatkin esim. Hesari, jossa toisinajattelijoiden näkemyksiä julkaistaan tietyissä asioissa korkeintaan näön vuoksi.

    Mitä olen Hesarin keskusteluja katsellut, niin kyllä siellä aika pöhköjäkin kitinöitä saa olla ja runsaasti jopa.

    Mitä tarkoitat toisinajattelijoilla, homojen solvaajiako ehkä? Vai keitä?

    Olen joskus vaivaa nähnyt ja yrittänyt joitakin hesarin juttuja yrittänyt kommentoida, sensuurilista on pitkä kuin valovuosi, osa kommenteista saattoi hetkeksi tulla näkyviin kunnes poistettiin myöhemmin, hesarissa ajatus vapaasta kommentoinnista ei ole kyllä kuin vitsi, ei turhaan kuplasta puhuta.

    http://jannekuusi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/135499-helsingin-sanomien-korkeatasoinen-sensuuri

    Jos sua yhtään lohduttaa, niin meikäläisenkin viestejä on siellä sensuroitu, enkä yhtään käsitä miksi, kun ovat olleet täysin asiallisia. Ellei portinvartija ole sitten robotti sielläkin ja takerru tavuihin, mikä on täysin mahdollista.

    1Äänestä

  • `Suomen ainoa ongelma ovat fundamentalistiuskovat. Niin kristityt kuin islamilaisetkin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja sitten voi ihmetellä, että miksi aikuiset ihmiset viitsivät jauhaa tuommoista paskaa kuin mitä sinä jauhat. Kuitenkin useimmille nuo mainitsemasi asiat tarkoittavat juuri sitä mitä niistä sanakirjoissa kerrotaan. Jostain syystä kaltaistesti ykköspäämäärä on vääristellä noita asioita sekä niiden asioiden edustajia kaikin mahdollisin keinoin. Kyseenalaiseksi jää, että mitä ihmettä luulette saavuttavanne tuollaisella valehtelulla. Vai haluatteko te tieten tahtoen vetää maton kaiken uskottavuutenne alta ihan tahallanne? Pilailetteko?

    >> [Arto] mitä ihmettä luulette saavuttavanne tuollaisella valehtelulla. Vai haluatteko te tieten tahtoen vetää maton kaiken uskottavuutenne alta ihan tahallanne? Pilailetteko? <<

    Ei se pilaile, eikä muutkaan äärikonservatiivit ja fundamentalistit.

    Puolimatkakin väittää, että yhteiskunta hyväksyy kohta pedofilian ja Tapsa uskoo noin, eikä sitä uskoa muuta millään. Ei kyllä tarvitsekaan.

    Arto puolestaan uskoo ja kuvittelee, että koko maallinen maailma laistensa lahkolaisten ympärillä tekee perkeleen kanssa yhteistyötä heitä vastaan.

    Salaliittoteoriat, absurdit väittämät ja projektio onkin kiinteä osa noiden "ajattelua".

    Syynä tuollaiseen älyttömään "ajatteluun" ja osalla suorastaan vainoharhaisuuteen on monen kohdalla hyvin todennäköisesti epäonninen lapsuus ja ajautuminen jonkun äärilahkon turvaan ja alaisuuteen.

    Esim. Aa-kerho oli varsinainen vainoharhaisten kokoontumisajo.

    ps sana ajattelu oli lainausmerkeissä, koska noiden ajattelu se ei ole oikeastaan edes ajattelua, vaan epätoivoista omien uskomusten "todisteiden" hakemista. Siinä menee faktat ja fiktiot iloisesti sekaisin, kun fundamentalisti etsii "todisteita".

    Äänestä

  • ”…lienee sellainen jossa he saavat poistattaa kaikki sellaiset viestit jotka ovat heidän agendansa vastaisia koska ne ovat heidän mielestään vääriä…”

    En oikeasti ymmärrä tuota kiukuttelua. Täällä suurimman osan poistaa automaatti. Pyyntöjä voi laittaa, mutta poistopäätöksen tekee Allerin työntekijä. Heidän tehtävänsä on noudattaa työnantajan antamia sääntöjä.

    Hyvin harvoin olen tehnyt noita ilmoituksia. Vain silloin kun kyse on erityisen törkeästä viestistä. Oletan että poistopyyntöjä tekevät myös ne, jotka kiukkuavat näistä poistoista?

    ”…toisinajattelijoiden näkemyksiä julkaistaan tietyissä asioissa korkeintaan näön vuoksi.”

    Samoin HS:lla on omat säätönsä. Taitaa olla niin, että enemmän siellä painotetaan sitä, miten viesti on kirjoitettu? Toisaalta on ihan hyvä, että poistetaan etenkin trolliarmeijan aina samanlaiset viestivirrat. Eihän niitä jaksa edes lukea, kun aina on toistensa kaltaisia?

    Kyllä vain ”toisinajattelijat” ovat päässeet yllättävän paljon ääneen. Ottaen huomioon sen, miten vähän heitä on, mutta viestimäärät ovat suhteettoman lukuisia. Sama on toisinkin päin, noiden ”toisinajattelijoiden” omissa julkaisuissa poistetaan huomattavan paljon enemmän niiden kommentteja, joilla on eriävä mielipide.

    Jotenkin vääristellään tätäkin asiaa., Kuvitellaan, että saa kirjoittaa ihan mitä vain ja miten vain, eikä kukaan saisi niitä mitenkään arvostella, saati alustan omistaja poistaa. Kun on nuoresta saakka ollut toisinajattelija, niin en ymmärrä tätä kitinää. Kun on altavastaajana jossain, lienee aivan luonnollista, että saa enemmän kipakkaakin vastinetta?

    Äänestä

Ylös. On ollut joillakin kova kiire nostaa eri otsikoita... 🤣🤣🤣

1Äänestä

Ketjusta on poistettu 23 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Näyttää olevan hukassa ainakin Suomi24n osalta. Nopeasti poistuu kaikki kritiikki palstan suuriäänisimpiä julistajia ja häiriköitä kohtaan. Ei voi sanoa enää reiluksi saati puolueettomaksi tätä keskustelua.

Onko se kovastikin väärin, jos toteaa ihmettelevänsä sitä, että suurimpaan ääneen huutavat niin täällä kuin muutenkin fundamentalistit, joita kuitenkin on vähän suhteessa muihin? Sitäkö ei saa sanoa? Sekö on nopeasti poistatettava?

Miksi ihmeessä hihkutte sananvapaudesta, jota itse ette muille salli? Voisiko poistattaja osoittaa rohkeutta ja kertoa poistatuksen syyn?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu