Usko on parhaimmillaan elämää pelastava voima, joka antaa virtaa mennä eteenpäin ja antaa sisältöä ja merkitystä elämään. Ainakin silloin kun sen ymmärtää oikein. Valitettavasti liian moni uudestisyntynyt kristitty käyttää uskoa ja Raamattua lyömäaseena toisia kohtaan. En tarkoita sitä, etteikö syntiä pitäisi sanoa synniksi ja etteikö siitä pitäisi ojentaa mutta kuinka sen tekee ja kuka sen tekee, on asia, josta monikaan kristitty ei välitä.
Kun itse uudistuin uskossani v. 2013 minusta tuli hyvin nopeasti kiihkeä Jumalan puolustaja. Tämä on varmasti monelle liiankin tuttua. Olin hyvin nopeasti tuomitsemassa muita ja kertomassa omaa mielipidettäni siitä kuinka asiat on. Ja tiedätkö, internetissä sen tekee ilman minkäänlaista sääliä, hirvittävän helposti. Asenteeni oli sama kuin Psalmissa 125:5 "Herra, tuhoa ne, jotka eksyvät kierouden poluille. Hävitä vääryydentekijät!" Kuulostaako tutulta? Saatat tuntea moniakin tuon asenteen omaavia uskovia, jotka eivät paljon ihmisiä sääli.
Kun aika meni eteenpäin ja huomasin, etten itsekään pysty elämään täydellistä elämää ilman syntiä, opin armollisuutta itseäni ja muita kohtaan. Se on kypsymisen merkki. Se vaati ensinnäkin sitä, että tein vakavaa syntiä. Sen jälkeen masennuin ja ajattelin, ettei Jumala minua enää rakasta. Kun uskova, kiihkeä kristitty, sortuu synnintekoon se voi olla musertava takaisku. Ihmisen aikaisemmat asenteet vyöryvät päälle kuin valtameren aallot. Vasta silloin voi ymmärtää omien menneiden asenteiden raadollisuuden. " Tein väärin mutta tarkoittaako tämä todella sitä, että palan ikuisesti helvetissä?" "Jos aiot kohdella minua näin, anna minun mieluummin kuolla heti. Ole minulle armollinen ja päästä minut kokemasta enempää tätä kurjuutta." (4. Moos.11:15) Tuo valtava omantunnon tuska omasta syntisyydestä ja omien asenteiden vääryydestä on kauhea tuska. Se on Jumalan keino kasvattaa uskovaa. Hän ikäänkuin kysyy "Huomaatko nyt, millainen olet ollut muita kohtaan ja millainen olet nyt?"
Jesajan 32:17 kirjoitetaan: "Ja vanhurskauden hedelmänä on oleva rauha. Siitä kasvaa levollinen luottamus, turvallisuus, joka kestää iäti." Nykyään minua hävettää oma käytökseni kiihkeänä fundamentalistina. Ei kiihkomielinen kristillisyys eroa paljoakaan sharia lakia kannattavien äärimuslimien asenteesta, vaikka kristinuskon ja islamin ihmiskuva on täysin erilainen. Asenteet näillä kahdella ovat ihan samat. Mutta kun ihminen oppii armollisuutta itseään ja muita kohtaan, tuo se mukanaan rauhan. Mielestäni yllä lainaamani Jesajan kirjan kohta kiteyttää hyvin ne tunnot joita rauha itsensä ja muiden kanssa tuo. Ennenkaikkea kyse on rauhasta Jumalan kanssa. Minun ei tarvitse olla osoittamassa toisten syntejä. Riittää kun katson itseäni ja tajuan tekeväni syntiä päivittäin, jos en muuten niin ainakin ajatuksin.
Tämä ei tarkoita sitä, että hyväksyisin nykyään synnin. Raamattu ei missään kohdin kannusta kristittyjä synnintekoon tai siihen että kannustaisimme muita jatkamaan synnillistä elämäntapaa. Kyse on enemmänkin siitä, ettei mielestäni uskovan tehvänä ole ensisijaisesti osoittaa kenenkään syntejä vaan pikemminkin kertoa Jumalan rakkaudesta. Kyllä se lähimmäisen elämäntapa korjaantuu kun Jeesus astuu hänen elämäänsä. Täydellisen synnitöntä ei kenenkään elämä ole. On oltava armollinen ja on osattava rakastaa myös heikompia.
"Kuitenkin Herra vain odottaa, että voisi olla teille armollinen, hän nousee armahtamaan teitä. Herra on oikeuden Jumala. Autuaita ne, jotka häntä odottavat!" (Jesaja 30:18)
Kun mekin oppisimme olemaan samanlaisia kuin Herra.
Tutustu blogiini www.minauskon.blogi.net
Kun itse uudistuin uskossani v. 2013 minusta tuli hyvin nopeasti kiihkeä Jumalan puolustaja. Tämä on varmasti monelle liiankin tuttua. Olin hyvin nopeasti tuomitsemassa muita ja kertomassa omaa mielipidettäni siitä kuinka asiat on. Ja tiedätkö, internetissä sen tekee ilman minkäänlaista sääliä, hirvittävän helposti. Asenteeni oli sama kuin Psalmissa 125:5 "Herra, tuhoa ne, jotka eksyvät kierouden poluille. Hävitä vääryydentekijät!" Kuulostaako tutulta? Saatat tuntea moniakin tuon asenteen omaavia uskovia, jotka eivät paljon ihmisiä sääli.
Kun aika meni eteenpäin ja huomasin, etten itsekään pysty elämään täydellistä elämää ilman syntiä, opin armollisuutta itseäni ja muita kohtaan. Se on kypsymisen merkki. Se vaati ensinnäkin sitä, että tein vakavaa syntiä. Sen jälkeen masennuin ja ajattelin, ettei Jumala minua enää rakasta. Kun uskova, kiihkeä kristitty, sortuu synnintekoon se voi olla musertava takaisku. Ihmisen aikaisemmat asenteet vyöryvät päälle kuin valtameren aallot. Vasta silloin voi ymmärtää omien menneiden asenteiden raadollisuuden. " Tein väärin mutta tarkoittaako tämä todella sitä, että palan ikuisesti helvetissä?" "Jos aiot kohdella minua näin, anna minun mieluummin kuolla heti. Ole minulle armollinen ja päästä minut kokemasta enempää tätä kurjuutta." (4. Moos.11:15) Tuo valtava omantunnon tuska omasta syntisyydestä ja omien asenteiden vääryydestä on kauhea tuska. Se on Jumalan keino kasvattaa uskovaa. Hän ikäänkuin kysyy "Huomaatko nyt, millainen olet ollut muita kohtaan ja millainen olet nyt?"
Jesajan 32:17 kirjoitetaan: "Ja vanhurskauden hedelmänä on oleva rauha. Siitä kasvaa levollinen luottamus, turvallisuus, joka kestää iäti." Nykyään minua hävettää oma käytökseni kiihkeänä fundamentalistina. Ei kiihkomielinen kristillisyys eroa paljoakaan sharia lakia kannattavien äärimuslimien asenteesta, vaikka kristinuskon ja islamin ihmiskuva on täysin erilainen. Asenteet näillä kahdella ovat ihan samat. Mutta kun ihminen oppii armollisuutta itseään ja muita kohtaan, tuo se mukanaan rauhan. Mielestäni yllä lainaamani Jesajan kirjan kohta kiteyttää hyvin ne tunnot joita rauha itsensä ja muiden kanssa tuo. Ennenkaikkea kyse on rauhasta Jumalan kanssa. Minun ei tarvitse olla osoittamassa toisten syntejä. Riittää kun katson itseäni ja tajuan tekeväni syntiä päivittäin, jos en muuten niin ainakin ajatuksin.
Tämä ei tarkoita sitä, että hyväksyisin nykyään synnin. Raamattu ei missään kohdin kannusta kristittyjä synnintekoon tai siihen että kannustaisimme muita jatkamaan synnillistä elämäntapaa. Kyse on enemmänkin siitä, ettei mielestäni uskovan tehvänä ole ensisijaisesti osoittaa kenenkään syntejä vaan pikemminkin kertoa Jumalan rakkaudesta. Kyllä se lähimmäisen elämäntapa korjaantuu kun Jeesus astuu hänen elämäänsä. Täydellisen synnitöntä ei kenenkään elämä ole. On oltava armollinen ja on osattava rakastaa myös heikompia.
"Kuitenkin Herra vain odottaa, että voisi olla teille armollinen, hän nousee armahtamaan teitä. Herra on oikeuden Jumala. Autuaita ne, jotka häntä odottavat!" (Jesaja 30:18)
Kun mekin oppisimme olemaan samanlaisia kuin Herra.
Tutustu blogiini www.minauskon.blogi.net
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ihmisellä ei ole oikeutta tuomita toista ihmistä. Jumalalla on.
Jumala tuomitsee ja rankaisee tuomareita jotka ovat laittomasti tuominneet ihmisiä ;)
Mikä jumala?
Vain ihminen on jumalista, tuhansista jumalista, puhunut ja kirjoittanut.
Missään ei ole havaittu yhdenkään ihmisen mainostaman jumalan vaikuttavan millään lailla muualla kuin uskonharhaisen pään sisällä ja valitettavasti tuo päänsisäinen jumalversio saa uskonharhaisen joskus myös toimittamaan muka jumalan nimissä erilaisia askareita.
Parhaillaan oikea elämä on kun se on pelastunut kokonaan uskomuksilta.