Havainto pedonmerkin avaajista

Anonyymi

Huomasin yhden seikan mikä yhdistää heitä, jotka sanovat pedonmerkin muuksi kuin fyysiseksi kaiverrusta sisältäväksi vierasesineeksi.

Se yllätti minua mutta kun asiaa mietin niin ei yllättänytkään enää.

Kysynkin keskusteluiden ulkopuolella pysyneen kysymyksen. Ilmoitan havaintoni perjantaina ketjun loppuun. Vihjaan vain sen verran helpottaaakseni hiemaan että syy ei ole hengellinen vaan inhimillinen, lihallinen.

Jokainen joka nyt miettii siinä että miksi olisi kivempaa jos pedonmerkki ei olkisi fyysinen mikrosiru että voisi edelleen ostaa ruokaa kaupasta ja myydä eteenpäin vanhaksi käyneen autonsa tai asuntonsa tai ostaa edelleen mikrosirutettuna ulkomaanmatkan tai jatkaa muiden mukana ostamista netistä tai saada käyttää nettiliittymää niin huomaamme sen olevan inhimillistä.

Se, että mikrosiru hengellistetään ajatuksia seuraaviksi pahoiksi teoiksi on mielestäni absurdia mutta jälleen siellä taustalla se syy miksi olisi niin kiva että asia, joka on ollut jo 30jKr. olemassa pahoja ajatuksia seuraavat pahat teot olisi se asia joka olisi se pedonmerkki yhdistää tietynlaisia elämäntilanteita. Aivan, haluan että joku oivaltaa oikean vastauksen. En sanonut ihmisiä vaan vielä tarkemmin, elämäntilanteitaan.

8

72

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jäikö minulta itse kysymys kysymättä?

      Mikä yhdistää niitä kristittyjä ihmisiä, jotka sanovat että mikrosiru ei ole pedonmerkki?

      Tarkoitan vain kristittyjä ihmisiä ja heidän esilletuomiaan näkemyksiä siitä että mikrosiru ei ole pedonmerkki, mikä yhdistää heitä toisiinsa?

    • Joka tapauksessa. Kun päätin ottaa Suomen ylvään vaakunan avattareeni, huomasin yhtäkkiä, että sehän onkin pedonmerkki. Niinpä oli kiireesti korvattava kauhea peto harmittomanpuoleisella sekasyöjällä.

      Villisika ei tietenkään ole aivan harmiton vaan aika raju elikko, mutta kesystähän onkin nyt kyse.

      • Kerrothan Ano hieman lisää itsestäsi ja ajatuksistasi.


      • Kuitenkin haluat puhua tunteistasi. Pidän siitä.


      • Anonyymi

        Joillain ei ole itsetuntoa vaikka on hieno haalarikin.


    • Anonyymi

      " Mikä yhdistää niitä kristittyjä ihmisiä, jotka sanovat että mikrosiru ei ole pedonmerkki? "

      " syy ei ole hengellinen vaan inhimillinen, lihallinen. "

      On olemassa paljon saarnamiehiä joita rakastan ihmisinä joilta saan opetusta. Heitä ovat mm. Lasse Erpiö, joka uskoo pedonmerkiksi mikrosirun, Leo Mellerkin on sellainen, Suomen parhaiten Raamatun tunteva kristitty julkisuudessa, mitä arvioida osaan.

      Pedonmerkki ei ole kannalla on ollut Markku Veilo tosin varauksen kanssa jos oikein ymmärrän puheitaan. Ja onhan niitä muitakin mutta henkilöiden nimiin enempää menemättä ja heidän elämäntilanteistaan en kaikkea tiedä, joten jätetään vastaamatta kun ei mitään mieleen tule yhdistävänä tekijänä.

      Mutta joku inhimillinen tekijä voisi olla vaikka perheellisyys vai miten sen sanoo se kun ihmisellä on vaimo ja lauma lapsia elätettävänään ja vastuullaan.

      Olisiko ikä yhdistävä tekijä. Mitä nuorempi niin sitä rahakeskeisempi mutta kun ikää on ja on valmis vaikka kuolemaankin ihan oikeastikin niin sellainen voisi tehdä eroa. Ihminen , jolla on elämää edessään tilastollisesti aika lailla voisi olla sillä kannalla että mikrosiru ei ole pedonmerkki kun taas vanhempi veli tuumii että onhan se.

      Jokatapauksessa se mikä pedonmerkki tulee olemaan on juttu josta ei jää epäselvyyttä ja just sen takia itse en oleta pedonmerkin olevan jokin aineeton juttu vaikka ymmärränkin alkumatkaa hieman mihin sen näennäinen järkeenkäypyys vetoaa. Justiinsa siihen ihmisessä vaikuttavaan inhimilliseen puoleen joka haluaa päästä helpommalla vaikka tietää että nyt mennään vaikeamman kautta.

      Mauno Mattilalla on kuitenkin kaikki kolme olemassa: Vaimo, lapset, nuori enemmän kuin vanha mutta hän sanoo että pedonmerkki on fyysinen vehje.

      Tuota, muistini varassa menen että jos sanoin jostakin julkimokristitystä väärin niin sori veljeni.

      Itse ajattelen että perheellisyys voisi olla yhdistävä tekijä poikkeukset huomioiden valitsemaan sen kummallisen vaihtoehdon että mikrosirua ei haluta nähdä ilmiselvänä pedonmerkkinä.

      CommandoHauis52

    • Olen kuullut, että Israelin sotilailla on tällainen siru, siitä syytä, että jos joutuu vihollisen vangiksi, hänen voidaan paikantaa ja hakea kotiin.

      Minusta se kertoo hyvän paimenen tarinaa kadonneesta lampaasta.

    • Anonyymi

      Mitä onko tämä muuttunut? Olen tähän asti luullut, että kyse on mikrosirusta joita meillä kaikilla riittää. Paitsi tietenkin minulla koska elän vielä oravannahka aikaa.

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      67
      1222
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      901
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      335
      685
    4. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      661
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      638
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      636
    7. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      99
      622
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      605
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      582
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      574
    Aihe