S-"asiakaspalvelijat" /taitavat olla kaikki PULUKI:ja

Kasvillisuuden muodostama rannan ja vapaan veden välinen vyöhyke estää eroosiota ja pidättää valunnan tuomia ja pohjasedimenttiin varastoituneita ravinteita. Vesikasvit ja niiden pinnalle kiinnittyneet levät sitovat osan vapaan veden ravinteista ja voivat rajoittaa kasviplanktonin liiallista kasvua. Vesikasvustot ovat tärkeitä kalojen lisääntymisalueita ja vesilinnuston ruokailu-, pesimis- ja levähdysalueita. Ne tarjoavat myös suojapaikkoja leviä syöville vesikirpuille. Vähittäinen umpeenkasvu kuuluu matalien järvien luontaiseen kehitykseen, mutta ihmisen toimintojen vuoksi tämä muutos on kuitenkin monin verroin nopeampaa kuin luonnontilassa. Vesikasvien vähentäminen on siksi käytetyimpiä vesistöjen kunnostustapoja. Tavoitteena on useimmiten parantaa järven virkistys- ja maisema-arvoja, kun liiallinen vesikasvillisuus tai rannan liettyminen aiheuttaa haittaa vesistön käytölle. Kasvillisuuden vähentämisellä umpeenkasvaneista salmista, jokisuista ja luusuoista voidaan lisätä veden virtausta ja parantaa osaltaan myös veden laatua. Vesikasveja poistamalla voidaan edesauttaa järvellä liikkumista, uimista ja kalastusta. Ylitiheän kasvillisuuden poisto voi olla tärkeää myös kalaston ja linnuston elinolojen turvaamiseksi.
Vesikasvillisuuden tärkeän ekologisen merkityksen vuoksi kaikkien kasvien hävittämistä tulisi välttää, yleensä parasta on, jos niitto suoritetaan laikuittain. Maisemallisista syistä niitto kannattaa suunnitella niin, että kasvillisuussaarekkeet ja avovesi vuorottelevat. Vesikasvien liiallista poistoa on syytä varoa erityisesti ojien suistoissa ja peltovaltaisilla rannoilla, koska ne sitovat valumavesien ravinteita. Jos kasvit poistetaan, ravinteet ovat esim. levien käytössä.Laitteiston ja menetelmien on sovittava asianomaiseen vesistöön ja poistettavaan vesikasviin. Niittoihin on käytettävissä useita erilaisia soutu- tai perämoottoriveneisiin sopivia pieniä leikkuukoneita sekä isompia hydraulisia siipirataskoneita.