Mörököllit ja muut keijukaiset

Raamatun ilmoittama Jumala voidaan lukea mörököllien ja keijukaisten joukkoon. Ne ovat väitteiden mukaan luoneet kaiken, mitä on olemassa vähän samaan tapaan kuin Raamatun jumala.

Mörököllit ja keijukaiset ovat ilmestyneet ennen muinoin ihmisille ja puhuneet heille, mikä puhe on sittemmin kirjoitettu ylös Suomen kansan historiasta ja uskonnon historiasta kertoviin tieteellisiin kirjoituksiin. Ne ovat siten erehtymätöntä tieteellistä totuutta kertovia kirjoja ja sen vakuutena ovat kaikki suomalaiset: Suomen kansaa ei olisi olemassa, elleivät mörökölleistä ja keijukaisista kertovat historialliset tarinat olisi lainkaan totta.

Olisihan se tyhmää luulla, että mörököllien ja keijukaisten ensimmäinen yleisessä historiassa tunnettu kuningas kansoineen olisi tipahtanut alas taivaasta sen sijaan, että hänellä ja kansalla olisi historia, joka on ainakin osaksi totta, vaikka mörökölliä ja keijukaisia ei olisikaan olemassa.

Kusetusta siis kaikki, mikä liittyy Suomen historiaan ja sen muinaiseen uskontoon, koska sitä ei ole voitu tieteellisesti todistaa. Tai on voitu: on todistettu tieteellisesti, että muinaisuomaliset jumaluudet ovat fiktiota ja samoin niihin liittyvät kertomukset.

Samalla on tullut todistetuksi se, että maailma ei ole syntynyt sotkan munasta, vaikka jotkut ovat niin uskoneet. Tämä tieteellinen totuus on myös peruste sille, miksi mikään jumala tai jumaluus ei voi olla edes teoreettisesti totta. Koska yksi on tarua ja fiktiota, niin sitten ovat kaikki! Tämä on pettämättömän logiikan päättelyketju, jota kukaan uskovainen ei voi osoittaa vääräksi.
16117
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Unohdit metsänpeikot ja syöjättäret. Niiden olemassaoloa ei kreationistikaan kehdanne kiistää, kun ne mainitaan Raamatussa.

Mutta oliko Nooalla arkissaan metsänpeikkoja ja syöjättäriä vai kuolivatko ne sukupuuttoon ennen vedenpaisumusta? Ja missä ovat niiden fossiilit? (Joku on vihjaillut että Raamattu tarkoittaa niillä magottien ja paviaanien kaltaisia apinoita, mutta kukapa nyt niin yksinkertaiseen selitykseen uskoisi?)

2Äänestä


  • Anonyymi kirjoitti:

    Mutta mihin ne mahtavat perustua?

    Varmaankin siihen, että 2000 -vuotta sitten uskonnoissa oli vielä polyteistisia ja jopa animistisia piirteitä niin, että ihmiset uskoivat moniin jumaliin ja jumalan kaltaisiin olentoihin kuten satyyreihin, succubuksiin, peikkoihin, tonttuihin, näkkeihin, leprechauneihin, keijuihin jne.

    5Äänestä


  • Anonyymi kirjoitti:

    Aatamin ensimmäinen vaimo Lilith taisi nimenomaan olla syöjätär.

    Kyllä, näin se lukee Jesajan kirjassa. Muistaakseni vain masoreettisessa tekstissä puhutaan Lilitistä, länsimaisissa versioissa puhutaan kirkupöllöistä, ulvojista jne.

    Hebrew (ISO 259): u-pagšu ṣiyyim et-ʾiyyim w-saʿir ʿal-rēʿēhu yiqra; ʾak-šam hirgiʿa lilit u-maṣʾa lah manoaḥ
    34:14 "And shall-meet wildcats with jackals
    the goat he-calls his- fellow
    lilit (lilith) she-rests and she-finds rest

    3Äänestä

Aito suomalainen kansanperinne ei ilmeisesti tunne keijukaisia, vaan ovat tuontitavaraa. Myös esim. vampyyri ei kuulu kansanperinteeseemme.

Sen sijaan esim. maahiset ja metsänneidot kuuluu.

1Äänestä

Näkki taitaa olla supisuomalainen. Voi niitä olla jonkinlainen populaatio Ruotsissakin. Tästä tieteellisenä todisteena on se, ettei näkkileipää valmisteta juurikaan muualla kuin Suomessa ja Ruotsissa.

Äänestä
  • Näkkikondomi on ihan must! Ohut ja luotettava! Ihan kuin Sukisuki, mutta suomalainen juomukondomi!

    On muuten metka juttu, että mörökölleistä ja keijukaisista on enemmän todisteita kuin Raamatun jumalasta!

    Äänestä


  • Taas nähdään kuinka vaikeaa uskisten on erottaa faktat ja fiktio. Tässä tapauksessa uskis luulee fiktiivistä haltialeipää kaupalliseksi tuotteeksi.

    2Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Taas nähdään kuinka vaikeaa uskisten on erottaa faktat ja fiktio. Tässä tapauksessa uskis luulee fiktiivistä haltialeipää kaupalliseksi tuotteeksi.

    Taas nähdään se, miten ateisti ei erota parodiaa muusta viestinnästä. Ei jatkoon.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Taas nähdään se, miten ateisti ei erota parodiaa muusta viestinnästä. Ei jatkoon.

    Oliko tuo parodiaa?

    Äänestä

  • Näkki on sanana ilm. ruosista lainattu, mutta vedenhenkiä tietysti tuhansien järvien maassa on luontojaan.

    Äänestä

  • Kampelatutkija kirjoitti:

    "Tästä tieteellisenä todisteena on se, ettei näkkileipää valmisteta juurikaan muualla kuin Suomessa ja Ruotsissa."

    Onkohan Keskimaan haltialeipä, Lembas samaa kuin näkkileipä?

    https://en.wikipedia.org/wiki/Fictional_food_and_drink_in_Middle-earth

    "Onkohan Keskimaan haltialeipä, Lembas samaa kuin näkkileipä?"

    Myös kiekkomaan kääpiöleipä, joka oli kovuutensa takia täysin syömäkelvotonta, viittaisi näkkileivän sukuiseen einekseen.

    2Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oliko tuo parodiaa?

    No ei ollut parodiaa. Ei pitäisi hihun käyttää sanoja joiden merkitystä ei selvästikään ymmärrä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Raamatun ilmoittama Jumala voidaan lukea mörököllien ja keijukaisten joukkoon. Ne ovat väitteiden mukaan luoneet kaiken, mitä on olemassa vähän samaan tapaan kuin Raamatun jumala.

Mörököllit ja keijukaiset ovat ilmestyneet ennen muinoin ihmisille ja puhuneet heille, mikä puhe on sittemmin kirjoitettu ylös Suomen kansan historiasta ja uskonnon historiasta kertoviin tieteellisiin kirjoituksiin. Ne ovat siten erehtymätöntä tieteellistä totuutta kertovia kirjoja ja sen vakuutena ovat kaikki suomalaiset: Suomen kansaa ei olisi olemassa, elleivät mörökölleistä ja keijukaisista kertovat historialliset tarinat olisi lainkaan totta.

Olisihan se tyhmää luulla, että mörököllien ja keijukaisten ensimmäinen yleisessä historiassa tunnettu kuningas kansoineen olisi tipahtanut alas taivaasta sen sijaan, että hänellä ja kansalla olisi historia, joka on ainakin osaksi totta, vaikka mörökölliä ja keijukaisia ei olisikaan olemassa.

Kusetusta siis kaikki, mikä liittyy Suomen historiaan ja sen muinaiseen uskontoon, koska sitä ei ole voitu tieteellisesti todistaa. Tai on voitu: on todistettu tieteellisesti, että muinaisuomaliset jumaluudet ovat fiktiota ja samoin niihin liittyvät kertomukset.

Samalla on tullut todistetuksi se, että maailma ei ole syntynyt sotkan munasta, vaikka jotkut ovat niin uskoneet. Tämä tieteellinen totuus on myös peruste sille, miksi mikään jumala tai jumaluus ei voi olla edes teoreettisesti totta. Koska yksi on tarua ja fiktiota, niin sitten ovat kaikki! Tämä on pettämättömän logiikan päättelyketju, jota kukaan uskovainen ei voi osoittaa vääräksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu