Puolet seurakuntatalouksista tekee tappiota

"Yhä useampi seurakuntatalous tekee miinusmerkkistä tulosta, kertoo Uutissuomalainen. Viime vuonna jo joka toinen seurakuntatalous teki negatiivisen tuloksen. Vielä vuonna 2015 vastaava osuus oli noin joka kolmas.

Toisaalta seurakuntatalouksien yhteenlasketut tulokset ovat edelleen kirkkaasti plussan puolella. Taseiden ylijäämien yhteismäärä on jopa kasvanut. --

Suuriin syy seurakuntien taloushaasteisiin on vähenevä jäsenmäärä. Runsas 70 prosenttia seurakuntien tuotoista kun tulee kirkollisveroista."

Koko juttu: https://yle.fi/uutiset/3-10868439

Kirkon tappioiden rahoittamisen voi lopettaa parissa minuutissa esimerkiksi osoitteessa https://eroakirkosta.fi/
2375
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Nyt pitää olla tarkkana ettei kirkon bulvaanit kuntien päättävissä elimissä alla paikkaamaan seurakuntien tappiollista toimintaa erilaisilla kunnan subventaatioilla.

Äänestä
  • Poliitikot ja muut päättäjät tulevat kyllä junailemaan kirkolle lisää rahaa tavalla tai toisella. Se on nähty ja tullaan näkemään jatkossakin. Jokaisesta tapauksesta pitää nostaa kunnon metakka, jottei kirkko pääse niin helpolla.

    1Äänestä

  • En usko, että kirkolla tulee olemaan kovin kummoisia talousvaikeuksia vielä ainakaan vuosikymmeneen. Nytkin sille taitaa olla tulossa sote-uudistuksen kylkiäisenä kymmeniä miljoonia ilmaista rahaa, kirkkoon kuuluvilta verotettuna tietenkin. Kirkolla on miljardiomaisuus kiinteistöissä, metsissä, osakkeissa... Ja kristityt poliitikot ajavat sille koko ajan lisää etuja, vaikkapa nyt huokeita tonttivuokria.

    Tuskin kirkkoa edes kovin paljon kiinnostaa sen yksittäisten seurakuntien talous. Ei muitakaan firmoja lopulta kiinnosta kuin koko konsernin takoma tulos, yksittäisillä liiketoimintayksiköillä ei niin kauheasti ole väliä.

    Ehkä joskus 2020-luvun loppupuolella kirkon talous alkaa vasta kunnolla niiata. Jäsenmäärä putoaa pomminvarmasti, mutta on eri asia, osaako kirkko varautua siihen.

    Äänestä

Tuo+juttu+on+monessa+lehdessä,+useassa+hieman+laajemmassa+muodossa.+Siellä+esitetään+se+huvittava+käyrä,+jossa+kirkon+jäsenosuus+laskee+viivasuorana+ja+päätyy+vasta+2036+alle+50%:n+rajan.Se+mikä+ei+juuri+koskaan+näy+näissä+kirkon+talousselvityksissä,+on+miten+paljon+investointi-+ja+korjausvelkaa+on+syntynyt+esim.+viimeisen+vuosikymmenen+aikana.Jos+se+olisi+mukana,+olisivat+näkymät+huomattavasti+karummat.+Jossain+vaiheessa+nuo+korjaus-+ja+investointipanttaamiset+tulevat+lyömään+takaisin+kuin+piiskan+sivallus.

Äänestä
  • Lisäksi kirkolle on muodostunut ja muodostumassa valtava eläkekupla. Kirkko joutuu nostamaan rajusti työntekijöidensä eläkemaksuja tai leikkaamaan rajusti eläkeöäistensä eläkkeitä. Koko viritelmä uhkaa levitä kirkon käsiin.

    Äänestä

Kirkon tulontasausjärjestelmä ei selvästikkään toimi. Kirkko on selvästikin haluton kehittämään tulontasausjärjestelmäänsä tukemaan suurkaupunkien ulkopuolisia pienempiä väestötappiollisia seurakuntia. Tässäkin kirkko ajattelee vain omaa etua pitäen eurot väkirikkaissa ja väestöä kasvattavissa kaupunkeissa. Kirkolla ei ole mitään aluepolitiikkaa, on vain oman edun ajamisen politiikka. Tästä voi syntyä seurakuntien välille vielä iso tappelu kuinka kirkko antaa osan seurakunnista tahalleen nääntyä toimintakyvyttömiksi.

1Äänestä
  • Ajattelin ihan samaa. On täysin mahdollista, että lähivuosina rutiköyhät ja ökyrikkaat seurakunnat alkavat tapella raha-asioista samaan tapaan kuin kirkko tällä hetkellä tappelee sisäisesti samaa sukupuolta olevien vihkimisestä.

    Äänestä

Joo-o,+siihen+nähden+700+000+euroa+tuloksena+vaikuttaa+kohtalaisen+tiukalta+(nollatulokselta)+kun+kuitenkin+vuosi+sitten+vastaava+tulos+oli+43+MILJOONAA+euroahttps://www.kirkontilastot.fi/viz?id=86Artikkelissa+mainittu+Helsingin+alaskirjaus+vaikutti+niin+paljon,+että+tulos+olisi+ollut+14+miljoonaa+ilman+sitä.+Kuitenkin+tässäkin+on+siis+30+miljoonan+pudotus+vuodessa.+Se+vastaa+noin+3+%,+joka+tietysti+on+linjassa+sen+kanssa,+että+jäsenmäärä+putosi+1,2+%+vuodessa+(vuonna+2017,+joka+vaikutti+2018+vuoden+veroihin)+ja+inflaatio+on+suunnilleen+samaa+luokkaa.+Eroajat+on+tietysti+enimmäkseen+palkansaajia+(eikä+lapsia+ja+eläkeläisiä),+joten+tuo+1,2+%+jäsenmäärän+alenema+tuottaa+vähän+suuremman+loven+kirkon+verotuloihin+(1,8+%).+Itse+asiassa+varsin+suuren+loven+kun+kuitenkin+elimme+voimakasta+nousukautta,+jolloin+tulojen+määrä+ihmisillä+nousi+kovasti.Jos+tuo+kehitys+jatkuu,+niin+43+miljoonasta+14+miljoonaan+vuodessa+(tai+700+tuhanteen)+tuottaisi+sen,+että+kirkon+tulos+olisi+jo+tänä+vuonna+parikymmentä+miljoonaa+pakkasella.+Saas+nähdä,+miten+käy.+Noi+tulokset+heiluu+kuitenkin+melkoisesti+vuodesta+toiseen.

Äänestä
  • Jep, yleinen taloustilanne vaikuttaa suuresti. Ja kirkollisveroprosentit. Mutta uskon kyllä että käy kuten arvelet, eli talous sukeltaa miinukselle.

    Äänestä

  • Kirkon tulos tulee jatkossa sahaamaan nollan tuntumassa. Joskus ollaan hieman yli ja joskus hieman ali. Sitä mukaan kuin tulopuoli (kirkollisverot) sulaa on kirkko pakotettu sopeuttamaan (leikkaamaan) menopuolta. Sopeutustoimia on tehty jo kymmenisen vuotta, jos näin ei olisi tehty olisi kirkon talous jo nyt pahasti miinuksella. Helpoimmat sopeutus toimet on jo perattu pois ja kohta alkaa itku ja hammasten kiristys, koska joudutaan pakon edessä suorittamaan epämukavampia sopeutustoimia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kirkon tulos tulee jatkossa sahaamaan nollan tuntumassa. Joskus ollaan hieman yli ja joskus hieman ali. Sitä mukaan kuin tulopuoli (kirkollisverot) sulaa on kirkko pakotettu sopeuttamaan (leikkaamaan) menopuolta. Sopeutustoimia on tehty jo kymmenisen vuotta, jos näin ei olisi tehty olisi kirkon talous jo nyt pahasti miinuksella. Helpoimmat sopeutus toimet on jo perattu pois ja kohta alkaa itku ja hammasten kiristys, koska joudutaan pakon edessä suorittamaan epämukavampia sopeutustoimia.

    << Kirkon tulos tulee jatkossa sahaamaan nollan tuntumassa. Joskus ollaan hieman yli ja joskus hieman ali. Sitä mukaan kuin tulopuoli (kirkollisverot) sulaa on kirkko pakotettu sopeuttamaan (leikkaamaan) menopuolta. Sopeutustoimia on tehty jo kymmenisen vuotta, jos näin ei olisi tehty olisi kirkon talous jo nyt pahasti miinuksella. >>

    Juuri näin. Tietenkin kirkko pyrkii supistamaan menoja, kun tulopuoli sakkaa - eikä taittumista ole näköpiirissä.

    << Helpoimmat sopeutus toimet on jo perattu pois ja kohta alkaa itku ja hammasten kiristys, koska joudutaan pakon edessä suorittamaan epämukavampia sopeutustoimia. >>

    Näinhän se on. Kirkkohan itse arvioi, että vuoden 2025 paikkeilla alkaa toden teolla tuntua tuo kuristus.

    Tosiaan, mistä karsitaan. Pitkäänhän kirkko on selittänyt (ja tietysti oikeasti yrittänytkin) karsivansa mieluiten turhia tiloja kuin ihmisiä. Mutta mutta, kun seurakunnat ovat alkaneet myydä esim. käyttämättömiä pappiloita tms., hinnat eivät vaan kohoa: kukaan ei oikein halua ostaa "Jumalan selän takana olevaa" kohdetta - siis juuri niitä, joita kirkko pitää turhina (niin muutkin pitää turhana sellaista ostaa). Tietysti näihin tiloihin liittyvät kulut poistuu, jos ottaa sen kannan, että annetaan pois vaikka lahjoittamalla. Tämä vaan ei tyypillisesti käy näistä myynneistä päättäville elimille. Ja toki tuollaiset rakennukset voivat olla jotenkin tunteita herättäviä seurakunnan aktiiveille. Tämä vaan tuottaa sen, ettei niistä oikein päästä eroon. Ja tosiaan, miettikää vaikka sitä, että joku seurakunta luopuisi jostain kirkostaan. Ne on vielä raskaampia päätöksiä - eikä niistäkään oikein rahaa saa. Tontit tietysti voi olla hyvinkin arvokkaita kirkkojen alla, että kyllähän kirkolla periaatteessa sidottua varallisuutta on vaikka kuinka helvetisti. [Pitäisi vaan saada aikaan joku vuosi oikein kunnon erovyöry, niin niitä jouduttaisiin myös realisoimaan.]

    Rakennuskanta siis pysyy suunnilleen vakaana, joten supistukset kohdistuu kuitenkin henkilöihin.

    Lisäksi seurakunnat tekevät itsenäisesti päätöksiä mm. leirikeskusten myynnistä. Eli käytännössä päätyvät myymään suunnilleen samaan aikaan ja osittain kilpailevat keskenään siitä kuka myy halvimmalla.

    Äänestä

Sopivan kirkollisverojen korotuksen jälkeen saamme taas seurakuntien talouden kohennettua.

Äänestä
  • Jäsenmäärä laskee ja jossain vaiheessa romahtaa, ei auta verojen nosto.

    Äänestä

  • << Sopivan kirkollisverojen korotuksen jälkeen saamme taas seurakuntien talouden kohennettua. >>

    Ja nimenomaan tähän pitäisi tarttua. Joka kerta kun joku seurakunta korottaa veroa, siitä pitäisi tehdä jotenkin julkinen niin, että paikkakunnan kaikki ihmiset näkevät sen todellisen euromäärän, miten paljon kirkko aikoo ottaa "jäsenmaksua" seuraavana vuonna esim. keskimääräiseltä palkansaajalta.

    Pitäisi ryhtyä sellaiseen työhön, jolla seurakunta joutuisi aina punnitsemaan, kannattaako edes yrittää nostaa veroa, koska se tietäisi jo etukäteen, että veronnosto aiheuttaisi erovyöryn.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    << Sopivan kirkollisverojen korotuksen jälkeen saamme taas seurakuntien talouden kohennettua. >>

    Ja nimenomaan tähän pitäisi tarttua. Joka kerta kun joku seurakunta korottaa veroa, siitä pitäisi tehdä jotenkin julkinen niin, että paikkakunnan kaikki ihmiset näkevät sen todellisen euromäärän, miten paljon kirkko aikoo ottaa "jäsenmaksua" seuraavana vuonna esim. keskimääräiseltä palkansaajalta.

    Pitäisi ryhtyä sellaiseen työhön, jolla seurakunta joutuisi aina punnitsemaan, kannattaako edes yrittää nostaa veroa, koska se tietäisi jo etukäteen, että veronnosto aiheuttaisi erovyöryn.

    Kirkollisveron+korotus+kerrottava+prosentteina,+ei+prosenttiyksikköinä,+niin+kuin+kirkko+tekee.Nosto+1,50%::stä+1,65%:een+on+0,15%_yksikkoö,+mutta+10%.Ja+tosiaan,+samalla+kerrottava+mitä+se+korotus+kirkollisveroon+tekee+käytännössä,+kouriintuntuvasti+-+euroissa+kullakin+tulotasolla.Tuollainen+0,15%-yksikköä+on+monelle+kaikkea+muuta+kuin+konkreettista,+Hetken+kirpaisee,+mutta+poistuu+pian+mielestä+-+kuin+vesi+hanhen+selästä.Kyllä+tarvittaisiin+lisää+taloustietoa,+kenties+omana+oppiaineenaan,+kouluihin.+Samalla+voisi+vastaavasti+karsia+uskontotuntien+määrää.

    <<+Tuollainen+0,15%-yksikköä+on+monelle+kaikkea+muuta+kuin+konkreettista+>>Juuri+näin.+Se+tuntuu+varsin+pieneltä+(ja+tietysti+periaatteessa+onkin),+mutta+jos+sanoo+ihan+suoraan,+että+viime+vuonna+meni+450+euroa+ja+tulevana+tulee+menemään+500+euroa+rahaa,+niin+kyllä+sen+luulisi+pysäyttävän.+Kuitekin+kun+katsoo+vuosittaista+kehitystä,+paljonko+sitä+rahaa+jää+säästöön,+niin+500+euroa+on+siinä+aika+merkittävä+siivu.+Siitä+voi+jopa+antaa+hyväntekeväisyyteen+osan+(jolloin+tulee+auttaneeksi+huomattavasti+enemmän+kuin+maksamalla+pappien+ja+hallinnon+julistustyöhön+suurelta+osin+menevää+kirkollisveroa).

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jäsenmäärä laskee ja jossain vaiheessa romahtaa, ei auta verojen nosto.

    Minun+mielestä+kirkon+tulisikin+tehdä+räväkkä+peliliike+juuri+nyt.Nostaa+kirkollisvero+vaikkapa+15%tiin.+Siinä+erottuisi+jyvät+akanoista.True+believerssit+jäisivät+jäseniksi+ja+feikkihurskastelijat+lähtisivät+lehtereitä+kuluttamasta.Tämän+jälkeen+kirkko+voisi+organisoida+toimintansa+todellisen+tarpeen+mukaan.Tällä+tavalla+välttyisi+tältä+vääjäämättömältä+hivutuskuolemalta+ja+saisi+arvostusta+niiden+keskuudessa+jotka+vaativat+sössöttävältä+kirkolta+vähän+munaa+toimintaansa.

    Äänestä

  • Vuonna 2018 Oulun srky:n tulos oli 84 000 euroa tappiolla. Joten leikkuri saa viuhua kiivaaseen tahtiin tulevinakin vuosina.

    Äänestä

Vau, onkohan tämä yhtään mihinkään asiaan liittymättömiä viestejä suoltava Salome joku ihmismäistä ulosantia harjoitteleva tekoälyspämmibotti, vai joku muuten vain persoonallinen tapaus. Hankala sanoa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 37 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

"Yhä useampi seurakuntatalous tekee miinusmerkkistä tulosta, kertoo Uutissuomalainen. Viime vuonna jo joka toinen seurakuntatalous teki negatiivisen tuloksen. Vielä vuonna 2015 vastaava osuus oli noin joka kolmas.

Toisaalta seurakuntatalouksien yhteenlasketut tulokset ovat edelleen kirkkaasti plussan puolella. Taseiden ylijäämien yhteismäärä on jopa kasvanut. --

Suuriin syy seurakuntien taloushaasteisiin on vähenevä jäsenmäärä. Runsas 70 prosenttia seurakuntien tuotoista kun tulee kirkollisveroista."

Koko juttu: https://yle.fi/uutiset/3-10868439

Kirkon tappioiden rahoittamisen voi lopettaa parissa minuutissa esimerkiksi osoitteessa https://eroakirkosta.fi/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu