Onko pappien palkka linjassa

Anonyymi

Koska kovasti valitetaan pappien korkeista palkoista, niin täytyisi muistaa
että ammatti on peraatteessa kovasti raskasta hommaa henkisesti.

Saman päivän ohjelmaan saattaa kuulua pienen lapsen siunaustilaisuus ja
hautaaminen. Sen jälkeen lähdetään kastamaan uutta ihmistä maailmaan
ja annetaan nimi. Edelleen. Vaikeasti ruhjoutuneita ruumiita haudataan, kolarissa
tms. silpoutuneita. Ollaan kuin sota-ajassa. Seuraavana päivänä pitäisi vihkiä
aviopari, jotka näyttävät vasta tutustuneilta. Toinen on käynyt jo ennen ripittäytymässä, koska ei ole käynyt rippikoulua, pitää kastaa. Kesällä naimisiin ja syksyllä ero.
Jumalanpalvelukset ovat aina tilaisuuksia, missä pitää ryhdistäytyä. Varmasti
moni pappi pohtii omaa jaksamista, kuitenkin pitää olla aina yhtä hengellinen ja vakuuttava. Papin pokka pitää aina ihmisten keskellä, vaikka vieraita tilaisuuksissa on paljon. Tilanteet vaihtuvat taajaan ja siihen on sopuduttava, aivan kuin pappi olisi aina vain yhtä tilaisuutta varten. Siihen päälle kaikki kirjalliset työt ja lauluääntäkin pitäisi ylläpitää. Mielestäni pappi on palkkansa ansainnut, eikä kaikista ihmisistä ole ko. työhön.

55

221

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Sotilaspastorin eli piruntorjunta upseerin työ on henkisesti varmasti raskasta
      sota-aikana. S-Pastori on kirkollisessa palveluksessa, mutta samalla puhutaan tappamisesta, joka hyväksytään puolustuksena ja rakkaudesta melkein tasavertaisesti.

      • Kerran tuttava kertoi sukulaisestaan joka oli sota-aikana ollut pappina ja kokemuksiensa takia "menettänyt uskonsa".

      • kekek-kekek kirjoitti:

        Kerran tuttava kertoi sukulaisestaan joka oli sota-aikana ollut pappina ja kokemuksiensa takia "menettänyt uskonsa".

        Sukulainen oli sotilaslääkäri toisessa maailmansodasa.

        Veikkaan tämän työn olleen myös melko raskasta sekavia höperehtävään pastoriin verrattuna.

    • Hyvä kahvimaha sinulta unohtui listata.

      • Brandy helpottaa runsaan kahvimäärän nauttimista kummasti, jos maha ei muuten oikein kestäisi.

    • "Onko pappien palkka linjassa "

      palkat niskassa?

      • "Koska kovasti valitetaan pappien korkeista palkoista, niin täytyisi muistaa
        että ammatti on peraatteessa kovasti raskasta hommaa henkisesti."

        Kumpi on raskaampaa, hoitoalalla työskentelevien siistit sisätyöt, mutta niin rankat
        vai henkisesti rankat papin sisätyöt, jotka menevät joka kerta saman kaavan mukaan vaikka pikkusen sievässä hiprakassakin?

        Onko kaikkein raskaimman työn tekijä ns sairaalapastori, joka joutuu tekemään raskasta työtä hoitoalalla ja vielä henkisestikin raskasta työtä?

        Erityisesti jos kyseessä on naispuolinen työntekijä, niin onko hän vielä palkkakuopassa?

      • Anonyymi
        Pappi_Heljas kirjoitti:

        "Koska kovasti valitetaan pappien korkeista palkoista, niin täytyisi muistaa
        että ammatti on peraatteessa kovasti raskasta hommaa henkisesti."

        Kumpi on raskaampaa, hoitoalalla työskentelevien siistit sisätyöt, mutta niin rankat
        vai henkisesti rankat papin sisätyöt, jotka menevät joka kerta saman kaavan mukaan vaikka pikkusen sievässä hiprakassakin?

        Onko kaikkein raskaimman työn tekijä ns sairaalapastori, joka joutuu tekemään raskasta työtä hoitoalalla ja vielä henkisestikin raskasta työtä?

        Erityisesti jos kyseessä on naispuolinen työntekijä, niin onko hän vielä palkkakuopassa?

        Pitää erottaa kaksi eri ammattikuntaa. Ensihoitajien ammatti on varmasti raskasta, mutta ei heistä ole enää siunaamaan ruumiita. Ihmisen psyyke ei kestä sitä palkkatyönä

        Siksi tehtävät on jaettu

      • Anonyymi kirjoitti:

        Pitää erottaa kaksi eri ammattikuntaa. Ensihoitajien ammatti on varmasti raskasta, mutta ei heistä ole enää siunaamaan ruumiita. Ihmisen psyyke ei kestä sitä palkkatyönä

        Siksi tehtävät on jaettu

        " Ensihoitajien ammatti on varmasti raskasta, mutta ei heistä ole enää siunaamaan ruumiita. Ihmisen psyyke ei kestä sitä palkkatyönä

        Siksi tehtävät on jaettu "

        Kyllä kestää.

        Mutta jako on tehty siksi, että ensihoitaja ei voi olla myös loppuhoitaja.
        Se olisi absurdia.

    • Avaaja: Oikeasti haastavat ja maailmaa paremmaksi tekevät työpaikat kuten esim. poliisit, sairaanhoitajat, palomiehet jne. saavat murto-osan papin palkasta vaikka heidän työ on oikeasti paljon stressaavampaa ja se parantaa maailmaa.

      Toisin kuin papin hymyily ja fraasien lainailu. Ammattitaitoisemman psykiatrin myös löytää muualta jos keskustelukumppania vaikeista asioista on tarpeellista. :)

      • "Ammattitaitoisemman psykiatrin myös löytää muualta jos keskustelukumppania vaikeista asioista on tarpeellista. :) "

        Eipä ole kovin paljon kehuttavaa ns. kallonkutistusalan henkilökunnan asiantuntemuksesta, mutta eivät he sentään jeesuksella pelottele.

      • Pappi_Heljas kirjoitti:

        "Ammattitaitoisemman psykiatrin myös löytää muualta jos keskustelukumppania vaikeista asioista on tarpeellista. :) "

        Eipä ole kovin paljon kehuttavaa ns. kallonkutistusalan henkilökunnan asiantuntemuksesta, mutta eivät he sentään jeesuksella pelottele.

        Toisaalta kallonkutistajien palkoista ei kukaan ole huolissaan.

    • Lähihoitajalla lienee sekä henkisesti että fyysisesti raskaampi työ kuin papilla.

      Onko lähihoitajan palkka linjassa papin palkan kanssa?

    • Anonyymi

      Palkat ovat liikemaailmassa eri luokkaa, ei tuo papin palkka ole suurikaan, koska se voi olla liikemaailmassa kuukausiansio. Papin palkka on pieni suhteutettuna henkiseen rasitukseen, mutta siihen on koulutettu ja itseopiskeltu.

      • Anonyymi

        Huomioon ottaen, ettei papilla ole juuri minkäänlaista tulosvastuuta ja että virka on lähes aina eläkevirka, ja ettei heidän juuri tarvitse sävelttä, vaan löytyy paljon valmista teksti mitä copypeistata, niin ei niile enempää tarvitsekaan maksaa.

        Henkisesti työ saattaa herkimmille olla hyvinkin raskasta, koska papin pitää saarnata totuutena sellaista mitä hän akateemisten opintojensa kautta tietää olevan valhetta.

      • Kuten yllä Kollimaattori mainitsee, miten papin palkka suhtautuu esim. fyysisesti ja henkisesti paljon rasittavamman lähihoitajan palkan kanssa?

      • "Papin palkka on pieni suhteutettuna henkiseen rasitukseen, mutta siihen on koulutettu ja itseopiskeltu. "

        Henkinen raskaus, oman kokemuksen mikuaan, liittyy enemmän kaksinaismoralismiin seurakunnassa.

        Pappi kun poloinen kun ei uskalla edes itse mennä alkoon hakemaan viikonloppupulloaan vaan käyttää avustajaa.

        Muuten tulisi niitä ns pahoja katseita.

        Soo soo pastori pajunvitsa, ettei kai te suinkaan ole viinakaupassa ja vielä viinaa ostamassa?

      • Anonyymi

        Ajattelin jäädä eläkkeelle, kun täytin 63 v, mutta kunnan sosiaalijohtaja sai jäämään minut vielä henkilökohtaiseksi avustajaksi kuulo- ja näkövammaiselle, kehitysvammaiselle ja vaikeasti autistiselle nuorukaiselle. Palkka 10, 70 €/h.
        Osapäivätyö n. 60 h/kk.
        Papiksi minusta ei ole, joten papin palkka, mitä se lieneekään (4000 - 5000 €/kk ? ) on varmasti kohdillaan minun työhöni verrattuna. Toki arvostan myös omaa työtäni kehitysvammaisten parissa.

    • Anonyymi

      Surun ja ilon keskellä oleminen ja siihen sopeutuminen ja kaiken jakaminen on se juttu mistä maksetaan. En ole itse mikään kiihkoilija, mutta katsotaan tämä asia varsin hengellisesti ja palkan osalta oikein mitoitettuna.

    • Anonyymi

      Psykopaateilta se onnistuu siksi toimivat pappeina.

    • Anonyymi

      Ei kai pappi joudu niitä raatoja/ruumiita näin rauhan oloissa katselemaan ellei "kutsumus" vie johonkin kriisialueelle. Näin rauhan oloissa ruumiit laittaa joku muu siististi arkkuun ja pappi vain siunailee. Näkee ehkä ruumiin vielä elävänä kun se sairaalavuoteella mukavia puhelee.

    • Papilla täytyy varmaankin olla hyvät näyttelijänlahjat, tai sitten toisinpäin, että hyvästä näyttelijästä tulisi myös hyvä pappi.

    • Anonyymi

      Papin työ segmentoituu elämän ja kuoleman väliin ja siinä ammatissa toimitaan hengellisenä ohjarina.... neuvona. Ammatti vaatii kyllä psyykkisiä ominaisuuksia ja venyvyyttä, mutta hengellinen työ on varmaankin palkitsevaa ja ravintoaineet tulevat sekä tapahtumista, että omasta hengellisestä kasvamisesta. Uutta elämää kannustetaan kastamalla uusia ihmisiä mailmaan ja sinetöimällä nimi Samalla yhdistetään perheitä henkisesti ja hengellisesti yhteenkuuluvaksi ja pysymään liitossa keskenään. Konfirmaatio tilaisuudet ovat varmasti erityisen lämmittäviä, kun nuoret lähetetään hengellisen opetuksen jälkeen elämään. Tässä on suuri taitekohta monelle nuorelle ja pappi muistaa kurssilaisia aivan kuten armeijassa kouluttaja.... muistetaan kurssilla koulutettavina olleita. Avioliittoa siunaamaan kutsutaan pappi, kertomaan Raamatullisia totuuksia avioliiton merkityksestä ja tarkoituksesta pysyvänä liittona. Jeesus astuu kuviohin rippikoulussa, mutta istuu yhä tukevammin avioliittoon siunattaessa ja lopulta kaikkein vaativimmassa tehtävässä, missä siunataan vainaja. Papin kirjo elämästä on aika rankka. Siksi pappeja on paljon jakamassa elämän totuuksia. Kyllä siitä voi maksaakin., jos kerran on varaa.

    • Anonyymi

      Työmies on palkkansa ansainnut -- pappi ei.

      • Anonyymi

        . Huolimatta toistuvista yrityksistä pitää hänet kontrollissa ja keskittyneenä, Maria näyttää olevan tunteja lattialla sammuneena.

      • Anonyymi

        Onko kirkon eläkejärjestelmä oikeudenmukainen? Erillinen eläkelaitos, jota varten on säädetty oma lakinsa.

        Näin ollen taitaa olla tasapuolista lakkauttaa laki ja sen myötä myös eläkelaitos, jotta jokaista kohdeltaisiin tasapuolisesti. Eläkelaitoksen varat siirretään vain sosiaalihuollon käyttöön, joilloin niillä varoilla voidaan tukea kuukauden verran muutamaa sataa vähävaraista perhettä. Kirkolle perustetaan uusi eläkerahasto, joka alkaa koota eläkemaksuja yhtenäisten sääntöjen mukaisesti ja maksamaan siitä kertyvälle osuudella.

        Sehän se, että on onko työmies palkkansa ansainnut. Työmies on, mutta pappi ei. Näin se menee - pappi ei ole myöskään eläkettä ansainnut. Että no can do.

    • Eihän rivipapin palkka mikään pöyristyttävä ole. Ei tietenkään mikään kristillistä köyhyyden ideaali kunnioittava, mutta normaali keskiluokkainen palkka.

      Kirkkoherrat tienaavat jo hyvin ja piispat aivat poskettomasti erityisesti jos palkkaa vertaa työhön liittyvän vastuuseen, jota ei ole lainkaan. Piispan olisi hyvä noudattaa pääpiirteissään lakeja, mutta muuta vaatimusta tai tavoitteita jotka tulisi saavuttaa ei ole.

      • Anonyymi

        /Eihän rivipapin palkka mikään pöyristyttävä ole. Ei tietenkään mikään kristillistä köyhyyden ideaali kunnioittava/
        ---
        Eihän kristillisyyden ideaali ole köyhyys.

        "Vilppi ja valhepuhe pidä minusta kaukana. Älä köyhyyttä, älä rikkautta minulle anna; anna minulle ravinnoksi määräosani leipää,
        etten kylläisenä tulisi kieltäjäksi ja sanoisi: "Kuka on Herra?" ja etten köyhtyneenä varastaisi ja rikkoisi Jumalani nimeä vastaan."
        (Raamatun Sananlaskut 30:8-9)

        Onko sananlaskut nyt "Vanhaa liittoa", joka ei ole enää voimassa, vai onko "Uusi liitto" vain lisäys vanhaan, joka sekin on edelleen voimassa? Vanhaan Testamenttiin vedotaan hyvin tarkoitushakuisesti ja valikoivasti. Esimerkiksi vaikka VT:n esimerkit moniavioisuudesta.

      • Anonyymi
        Kilgore.Trout kirjoitti:

        /Onko sananlaskut nyt "Vanhaa liittoa", joka ei ole enää voimassa, vai onko "Uusi liitto" vain lisäys vanhaan, joka sekin on edelleen voimassa? Vanhaan Testamenttiin vedotaan hyvin tarkoitushakuisesti ja valikoivasti. Esimerkiksi vaikka VT:n esimerkit moniavioisuudesta./
        ---

        Kyllä Sananlaskujen kirja on minulle ihan tätä päivää. Eivät sen opetukset vanhane.

        "Älä köyhyyttä, älä rikkautta minulle anna; anna minulle ravinnoksi määräosani leipää," (Sananlaskut 30:8)

        En ole köyhä, ja toimeentulo on aina ollut hyvä, ja omaisuuttakin on kertynyt. Mutta ylenpalttinen omaisuus ja rikkaus ei minulle sovi, koska sitten tulee niitä omistamisen murheita.

        Jossain TV-ohjelmassa kysytään: Haluatko miljonääriksi?
        Vastaan: En halua. Se ei riitä.
        Usko Jumalaan ja elämän tärkeimmät arvot eivät ole rahalla ostettavissa.

        Kannattaa kuunnella metalliliittoa.

        Onko koko VT validia opetusta vai vain sananlaskut vai vain ne jotka sattuu sopimaan sinun ajatusmaailmaan.

      • Anonyymi
        Kilgore.Trout kirjoitti:

        Onko koko VT validia opetusta vai vain sananlaskut vai vain ne jotka sattuu sopimaan sinun ajatusmaailmaan.

        /Onko koko VT validia opetusta.../
        ---
        Jaa, sivistyksessäni näkyy olevan aukko, kun en ymmärrä tuota validia-sanaa.

        Raamatussa (VT ja UT) on paljon kohtia, joita ei ymmärrä, ellei Jumala (Jumalan Pyhä Henki) niitä avaa. Sananlaskujen kirja on kuitenkin mielestäni yksi helpoimmin käsitettävistä kirjoista.

        Monet sananlaskut ymmärtää ajatuksella, mutta niistä ei ole hyötyä, ellei niiden sanoma ulotu omaan jokapäiväiseen elämään.

        Jos luet Sananlaskujen kirjan luvut 5,6, ja 7, niin niissä on vakavat varoitukset huoruudesta ja aviollisesta uskottomuudesta.

        Viini on petollista:

        Sananlaskut:
        23:29 Kenellä on voivotus, kenellä vaikerrus? Kenellä torat, kenellä valitus? Kenellä haavat ilman syytä? Kenellä sameat silmät?
        23:30 Niillä, jotka viinin ääressä viipyvät, jotka tulevat makujuomaa maistelemaan.
        23:31 Älä katsele viiniä, kuinka se punoittaa, kuinka se maljassa hohtaa ja helposti valahtaa alas.
        23:32 Lopulta se puree kuin käärme ja pistää kuin myrkkylisko.
        23:33 Silmäsi outoja näkevät, ja sydämesi haastelee sekavia.
        23:34 Sinusta on kuin makaisit keskellä merta, on kuin maston huipussa makaisit.
        23:35 "Löivät minua, mutta ei koskenut minuun; pieksivät minua, mutta en tiennyt mitään. Milloinkahan herännen? Tahdonpa taas hakea tätä samaa."

        Avioliiton ongelmissa oleva ymmärtää jotenkin tuon "katon kulmalla asumisen" - on aika humoristisesti sanottu - Israelin lämpimään ilmastoon se asumismuoto sopii paremmin kuin tänne kylmään Pohjolaan.

        Sananlaskut:
        21:9 Parempi asua katon kulmalla kuin toraisan vaimon huonetoverina.
        21:19 Parempi asua autiossa maassa kuin toraisan vaimon vaivattavana.

        Validi tarkoittaa luotettavaa, paikkansapitävää, pätevää tai voimassa olevaa. Tässä tilanteessa ehkä eniten pätevää ja voimassaolevaa.

        Palsta on täynnä esimerkkejä siitä, miten Raamatusta noutopöydän omaisesti poimitaan kaikkea omasta mielestä kivaa ja kun sananlaskuissakin on paljon lähi-idän yhteistä (esim. egyptiläistä) perinnettä, niin totta kai sieltä löytää oman mielensä mukaisia lausahduksia. Kyse oli kuitenkin siitä onko VT "voimassa" vai ei. Onko KAIKKI siellä kristinuskoon kuuluvaa vai onko se vai "taustatarina", jonka tarkoitus on orientoida ymmärtämään kulttuuria, josta krisitinusko ponnistaa? Tai jotain muuta.

      • Anonyymi

        /Kyse oli kuitenkin siitä onko VT "voimassa" vai ei. Onko KAIKKI siellä kristinuskoon kuuluvaa.../
        ---
        On. Kaikki VT:ssä on kristinuskoon kuuluvaa.
        Sanoisin, että ilman VT:a ei voi täysin ymmärtää UT:a,
        ja Ilman UT:a ei voi täysin ymmärtää VT:a.
        Vanhassa Testamentissa on ikäänkuin kuvat ja Uudessa Testamentissa tekstit.

        Gideon-järjestö jakaa armeijan sotilaille, hotelleihin, kouluihin ym.
        *Uusi Testamentti ja Psalmit* - kirjaa, ja niistä selviää tietenkin evankeliumin tärkein sanoma - sanoma Jeesuksesta Kristuksesta.

        Paitsi ympärileikkaus.
        Paitsi sian, äyriäisten jne syöntikielto.
        Paitsi huorintekijöiden kivittäminen kuoliaaksi (?).
        Paitsi moniavioisuus.
        Paitsi oikeus myydä tyttärensä orjaksi.
        Paitsi kaikki muu jota ei haluta tai voida noudattaa.

      • Anonyymi
        Kilgore.Trout kirjoitti:

        Paitsi ympärileikkaus.
        Paitsi sian, äyriäisten jne syöntikielto.
        Paitsi huorintekijöiden kivittäminen kuoliaaksi (?).
        Paitsi moniavioisuus.
        Paitsi oikeus myydä tyttärensä orjaksi.
        Paitsi kaikki muu jota ei haluta tai voida noudattaa.

        /Paitsi kaikki muu jota ei haluta tai voida noudattaa./
        ----
        Tai paremminkin: joita ei tarvitse noudattaa.

      • Anonyymi
        Pappi_Heljas kirjoitti:

        Kannattaa kuunnella metalliliittoa.

        Jos olet metallidemari niin kannaattaa maksaaa elakkeelle jäätyä vielä seniorikannatusmetallidemarijäsenmaksua koska Liiton Miehet ovat lakkokiihkoilullaan saavuttaneet sinulle mahtavat maalliset edut ja paljon palkkaa.
        Ja jos olet ollut Liiton Miesten kanssa yhteisissä palavereissa niin jos hyvin käy niin Liiton Miehet pönöttävät vielä hautajaisissakin arkkusi äärellä ja metallidemarille muistolauseeksi käy vaikkapa seuraava ei-uskonnollinen värssy:
        "Paljon tinasit, paljon turasit, viimein kolvisi kylmeni"

        Mitenkäs hoilataan lestojen kokouksessa, kun Sipilän maallinen tomumaja täytyy kuopata ja kaikki ne rikaudet on jakamatta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        /Paitsi kaikki muu jota ei haluta tai voida noudattaa./
        ----
        Tai paremminkin: joita ei tarvitse noudattaa.

        Ja jokainen päättää itse mitä tarvitsee ja mitä ei.

    • Voisihan ajatella niinkin että pappien elämä on yhtä juhlimista, ristiäisistä häihin ja taas hautajaisiin. Paitsi sitten sunnuntaina joutuu ankarasti puurtamaan.

      Ei ne hautajaiset aina kauhean synkkiä ole.

      • Anonyymi

        Eivätkä kovin paljon valmistautumistakaan vaadi...

      • Anonyymi kirjoitti:

        Eivätkä kovin paljon valmistautumistakaan vaadi...

        Harvoin käyn hautajaisissa, mutta tässä muutama v.s. erään sukulaisen hautajaisissa kun olin, tein sen huomion, että pappi oli joutunut opettelemaan aivan ulkoa eräitäkin asioita juhlinnan kohteesta, ei aivan palturia tästä puhunut, tiesi missä tämä oli elämänsä elänyt, ja mitä ammattia harjoittanut, ja positiivisesti pyrki hänen elämänsä näkemään.

        Ja puhuikin aivanpa useita minuutteja vainajasta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Eivätkä kovin paljon valmistautumistakaan vaadi...

        Täytyy vaan todeta että en minä olisi osannut vaikka tunsin vainajan paremmin.

    • Anonyymi

      Onhan se hyvä palkka tyhjän puhumisesta ja valehtelemisesta.
      Muutahan papit eivät tee.

    • Anonyymi

      Kirkko on käytännössä liikelaitos, koska rahoilla haetaan korkoa ja riskejä otetaan. Ainoana erona on se ettei kilpailua ole ja siksi voittajia ei palkita samoin kuin liike-elämässä. Pappien ei tarvitse pitää strategiapalaverejä niinkuin liike-elämässä johtajat istuvat keskenään ilman muistiinpanoja ns. leiritulilla, vaan papit hoitavat asioita hengellisessä yhteydessä myös muihin seurakuntiin. Joku pappi voisi kommentoida omaa palkkaansa, onko se riittävä. Eiköhän se ole sopusoinnussa muuhun yhteiskuntaan, jos se on koko elämän työ. Ihmiset eivät elä pelkästään leivästä. Alangon veljeksissä taisi olla pappishenkeä, joka päätyi lopulta musikaalin puolelle samoin kuin monessa muussakin artistissa maailmassa, on hieman saarnaajan vikaa.

      • Helsingin seurakuntayhtymähän teki viime vuonna yli 13 miljoonaa tappiota sijoituspelissään. Herra ei siunannut sijoituksia.

      • Kilgore.Trout kirjoitti:

        Helsingin seurakuntayhtymähän teki viime vuonna yli 13 miljoonaa tappiota sijoituspelissään. Herra ei siunannut sijoituksia.

        "Helsingin seurakuntayhtymähän teki viime vuonna yli 13 miljoonaa tappiota sijoituspelissään. Herra ei siunannut sijoituksia."

        No onhan tuo aika arveluttavaa bisnestä. Jeesushan kaatoi kumoon rahanvaihtajain pöydät.
        Sijoittaminen pörssiosakkeisiin on yksi uhkapelin muoto.

        Markuksen evankeliumi:
        11:15 Ja he tulivat Jerusalemiin. Ja hän meni pyhäkköön ja rupesi ajamaan ulos niitä, jotka myivät ja ostivat pyhäkössä, ja kaatoi kumoon rahanvaihtajain pöydät ja kyyhkysten myyjäin istuimet,
        11:16 eikä sallinut kenenkään kantaa mitään astiaa pyhäkön kautta.
        11:17 Ja hän opetti ja sanoi heille: "Eikö ole kirjoitettu: 'Minun huoneeni on kutsuttava kaikkien kansojen rukoushuoneeksi'? Mutta te olette tehneet siitä ryövärien luolan."

      • Jentezen kirjoitti:

        Rikkailla seurakunnilla on rahaa niin että ranteisiin sattuu, joten jotainhan sillä on tehtävä.

        Mihin sen sitten käyttäisi jos ei kasinopeliin? Antaisi jollekkin köyhille? Rakentaisi edullisia vuokra-asuntoja? Älä naurata! Sitä paitsi piispoilla on jo todella edulliset asunnot joista heidän ei tarvitse edes maksaa asuntoedun veroa kuin pienestä osasta.

    • Anonyymi

      Ei ollut ainakaan "hevipastori" Kaveltaja-Kekäläisen mielestä papin palkka riittävä, kun käytti sata tonttua kirkon rahoja omien velkojen maksuun.

      Kuka muu työnantaja antaisi sadantonnin kavaltajan jatkaa duunissa päivääkään sen jälkeen kun on jäänyt kiinni? Kirkolla ei ole pulaa pikkurahasta joten mitäs noista. Ei hän kuitenkaan vihkinyt homoja tai tehnyt muuta oikeasti rikollista. Kelläpä papilla nyt ei menisi välillä kirkon ja omat rahat sekaisin.

    • Suomalainen evankelista, kirjailija, hovioikeudenneuvos Paavo Hiltunen arvioi ja arvosteli ns. uskonliikkeen (menestysteologia) saarnaajien (Kenneth Copeland, Kenneth Hagin, Benny Hinn, Moris Cerullo ym.) opetuksia.
      Niitä kantautui jonkin verran myös meille tänne Suomeen. Menestysteologia kun houkuttaa ja koukuttaa muitakin kuin pappeja ja saarnaajia.

      Hiltunen sanoi jossakin yhteydessä, että supervallalla pitää olla myös superuskovaiset.

      Paavo Hiltunen: Superuskovaiset

      https://www.youtube.com/watch?v=N19frk5fdJo

    • Anonyymi

      Jos paskanpuhumisesta maksetaan palkkaa niin liikaahan se aina on

      • Anonyymi

        Äläs nyt yleistä. Minäkin olen päässyt joskus piispaan verrattaville kuukausipalkoille konsulttina ja mitäs muuta se on kuin paskanpuhumista.

    • Anonyymi

      Olen sen verran rehellinen ihminen, etten pystyis olemaan pappi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      91
      2920
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      299
      1686
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1567
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      87
      1391
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      402
      1384
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      402
      1308
    7. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1089
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1047
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      329
      874
    10. Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?

      "Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden
      Maailman menoa
      257
      855
    Aihe