Meillä oli mieheni kanssa pieni oy, pidimme kivijalkaliikettä ja nettikauppaa. Homma ei oikein ottanut tuulta alleen ja lopetimmekin yrittämisen toukokuussa 2012, kun vauvamme kuoli kohtuun raskausviikolla 25. Ei vaan enää jaksettu sitä kaameaa stressiä ja rahapulaa surun keskellä. Mitään ei jäänyt, loppuvaraston arvo niin olematon, ettei siitä ollut käräjäoikeuskaan kiinnostunut. Totta puhuen en kaikkea tuolta ajalta edes muista, elin sumussa.
Kaikki johti siihen, että oma henk.koht. talous meni aivan kuralle, ulosotto piti kynsissään 7 vuotta. Maksoimme Finnverat ulosoton kautta, samoin vippejä, joita silloin piti ottaa, että saimme ruokaa.
Pääsin palkkatöihin heti ja nyt olen siis omat velkani maksanut ja aloin selvitellä luottotietojeni palautumista. Ulosotossa ei ole enää mitään, viimeinen maksuhäiriömerkintä poistuu vuoden päästä. Valoa tunnelin päässä? Ehkä sittenkään ei?
Asiakastiedon raportissa näkyy yhteys tuohon yritykseen. Henkilökohtainen luottoluokitukseni on tuon jäljellä olevan maksuhäiriömerkinnän vuoksi C. Luin, että yritysyhteys saattaa vaikuttaa myös tuohon kirjaimeen, mutta en ymmärrä että miksi vieläkin. Onko ainoa keino saada tämä 7 vuotta sitten kuopattu firma pois nimistäni? Miten? Oon ihan ulalla, osaisko joku vääntää tautalankaa mulle?
OY:n lopullinen lopettaminen, toiminta loppui jo 2012
10
83
Vastaukset
- Anonyymi
Jaaha, täältä on poistettu kaksi täysin asiallista kirjoitusta. Kummassakin kommentoitiin sitä, että avausviesti on S24-virkaspammerin kirjoitelma.
- Anonyymi
Ulosotossa ei ole enää mitään. Hyvä homma.
- Anonyymi
Tuo on hyvä huomio, sillä yritystoimintaa on tosi vaikeeta tehdä, jos on rahaa ulostotolle koko ajan maksettava. Tiedän kokemuksesta että vaikeeta on, ja sen takia on hyvä asia että sitä ulosottoa ei enää tuolla aloittajalal ole olemassa.
- Anonyymi
Yritystoimintaa en enää ikinä haluakaan tehdä. Mietin vaan, että vaikuttaako yritysyhteys automaattisesti henkilökohtaiseen luottoluokitukseeni...
- Anonyymi
Onko tähän asiaan tullut mitään uusia tietoja? Haluaisin myös kuulla ne vastaukset, koska lähipiirissä on eräs hyvä ystävä, ja sillä on aika lailla saman suuntaiset asiat ja ongelmat päällä.
- Anonyymi
Avausviesti on provo. Turhaa jäädä niitä vastauksia odottelemaan tähän ketjuun.
- Anonyymi
Ei oo provo, voi luoja.
- Anonyymi
Kyllä se vaan on. Ylläpito on poistanut nyt jo 6 kpl viestejä, joissa todetaan että kirjoitelma on saitinpitäjän itsensä laatima aktivointi-provoilu-viesti.
- Anonyymi
> Ylläpito on poistanut nyt jo 6 kpl viestejä, joissa todetaan että kirjoitelma on saitinpitäjän itsensä laatima aktivointi-provoilu-viesti. >
Nyt viestejä on poistettu jo 9 kpl. Naurettavat pellet, eivät kestä sitä, että heidän provonsa tunnistetaan hetipaikalla.
- Anonyymi
Ylläpito ylitti itsensä. Todella hyvä aloitus.
Kuitenkin aistiii vielä hieman keksittyä juttua.
Kuolema käy aina kaupaksi, voi tosin kääntyä itseään vastaan.
Joskus se vielä onnistuu, se täydellinen aloitus.
Sitten on juhlan paikka.
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1604923Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka621565- 121489
Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1211401Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s71129Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.951037Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit40957Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249298915- 150810
Hinduille tiedoksi
USA Pressa sanoi '' kansakuntaa ei voi johtaa ilman Raamattua''. Tämä löytyy sitaateista. Raamatusta tulee kaikki julmu278739