Dalai Lamakaan ei halua euroopan islamisoituvan

Ja Lama puhuukin tässä pelkkää järkeä:

"Dalai Lama sanoo, että Eurooppa kuuluu eurooppalaisille, ja siirtolaiset tulisi palauttaa kotimaihinsa. Hän uskoo, että Euroopasta tulee ”muslimimaanosa tai Afrikka”, jos heitä ei palauteta.
Tiibetin hengellinen johtaja 14. Dalai Lama Tenzin Gyatso varoittaa Eurooppaa, kertoo Daily Mail. Hän uskoo, että maanosasta tulee ”muslimimaanosa tai Afrikka”, jos pakolaisia ei palauteta kotimaihinsa.

BBC:n haastattelussa Dalai Lama sanoi, että pakolaiset tulisi kouluttaa mutta sitten palauttaa kotimaihinsa.

– Tavoite on, että he voisivat palata jälleenrakentamaan omia maitaan. Se on ollut lähtökohtani alusta saakka.

Hänen mukaansa vain rajoitettu määrä voisi jäädä Eurooppaan.

– Heidän olisi parempi olla kotimaissaan. Parempi pitää Eurooppa eurooppalaisia varten, hengellinen johtaja sanoi.

Viime syksynä Dalai Lama antoi Malmössa samansuuntaisia lausuntoja. Hän sanoi, että Euroopan tulee kantaa moraalista vastuuta todella hätää kärsivistä, mutta kun hätä on ohi, tulee pakolaisten palata omaan maahansa."

- Kansalainen
18<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Dalai Lama onkin kuuluisa vihapuhuja, ilmeisesti rasisti ja natsikin.

Äänestä
  • Niin, mitä nyt valtamediamme aina unohti siteerata Laman juttuja noiden näkemysten osalta... ihan sattumoisin varmaan aina unohti.

    Äänestä

Lama on kansallismielinen eikä ihme kun katsoo kiinan toimia tibetiä kohtaan siksi se tajuaa mitä käy euroopalle jos muslimit tulee isoissa määrin tänne kuten on käynyt jo historian saatossa monesti ja aina ne on ajettu pois nyt ovat turkin kohdalla tulossa kohti euroopan ydintä muslimi alueet.

Äänestä

Mikä auktoriteetti dalai-lama (alkuperäiseltä nimeltään Tenzin Gyatso) on yhtään missään?

Minua on aina ihmetyttänyt miksi dalai lamalla on joku virallisen viisaan tai eettisen tuomarin asema. Hänhän on budhalaisten munkkien keskiaikaisten ennusteiden pohjalta valitsema "kuka tahansa" pikkulapsi, jonka vanhemmat ovat kyllin uskonnollisia ja taikauskoisia että antavat lapsensa äärimmäisen vanhoillisen munkkikunnan adoptoitavaksi ja kasvatettavaksi.

Se, että Kiina miehitti Tiibetin oli väärin ja Kiinan hallinto on vielä väkivaltaisempi ja korruptoituneempi kuin Tiibetin oma keskiaikainen järjestelmä oli, mutta ei dalai-laman johtama Tiibet ollut ennen Kiinan miehitystä mikään onnela, vaan köyhä, taikauskoinen, byrokraattinen ja korruptoitunut takapajula.

Äänestä
  • Samanlainen auktoriteetti kun paavilla eli Jorge Mario Bergogliolla on. Paavi on vielä vanhemman kultin kun keskiajan valitsema kukatahansa ukkeli. Se että kristinusko valoitti maita väkivaltaisesti ja poltti naisia elvältä ja raiskailevat lapsia pitäsi kieltää moinen kultti mutta ei paavia vaan palvotaan pitkin euroopaakin vaikka uskomukset on tosi takapajuisia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Samanlainen auktoriteetti kun paavilla eli Jorge Mario Bergogliolla on. Paavi on vielä vanhemman kultin kun keskiajan valitsema kukatahansa ukkeli. Se että kristinusko valoitti maita väkivaltaisesti ja poltti naisia elvältä ja raiskailevat lapsia pitäsi kieltää moinen kultti mutta ei paavia vaan palvotaan pitkin euroopaakin vaikka uskomukset on tosi takapajuisia.

    No enpä paljoa pistäisi painoa Paavinkaan puheille. Paavi on kuitenkin valittu aikuisena ja hänellä on joitain ansioita ennen valituksi tulemistaan. Mutta valinnan tietenkin suorittaa pieni katolisen kirkon eliitti. Dalai-lama on oikeasti aivan random "kuka tahansa", joka papukaijana toistaa jonkun munkkiporukan "filosofiaa".

    Äänestä

  • Kilgore.Trout kirjoitti:

    Mitä erikoista hänellä jorgella oli ennen valituksi tulemista että valittiin tuohon asemaan? Aika moni palvoo eikä ole sen kumpi ukko kun joku soinin timppa joka vois vaikka hänkin olla tuon lahkon pomo sillä lahko toistaa papukaijan lailla jotain 2000v sitten höpistyjä taruja.

    Äänestä

  • Kysy sitä valtamedialta. Sehän on pitänyt kovassa arvossa Lamaa, mutta ei pidä enää, juuri näiden oikeiden mielipiteiden takia. Valtamedia on aiemmin korva tarkkana kuunnellut mitä Lamalla on sanottavanaan. Miksi hän ei nyt hänen lausuntojen jälkeen kelpaa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kysy sitä valtamedialta. Sehän on pitänyt kovassa arvossa Lamaa, mutta ei pidä enää, juuri näiden oikeiden mielipiteiden takia. Valtamedia on aiemmin korva tarkkana kuunnellut mitä Lamalla on sanottavanaan. Miksi hän ei nyt hänen lausuntojen jälkeen kelpaa?

    Tämän kysyin Kilgorelta. Tuskin ketään valtamedia on kuunnellut niin tarkasti kuin häntä. Nyt hänet hylättiin jostain kumman syystä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Samanlainen auktoriteetti kun paavilla eli Jorge Mario Bergogliolla on. Paavi on vielä vanhemman kultin kun keskiajan valitsema kukatahansa ukkeli. Se että kristinusko valoitti maita väkivaltaisesti ja poltti naisia elvältä ja raiskailevat lapsia pitäsi kieltää moinen kultti mutta ei paavia vaan palvotaan pitkin euroopaakin vaikka uskomukset on tosi takapajuisia.

    Oikea uskova ei toimi noin. Nämä katoliset eivät mitään oikeita uskovia ole olleet. Uskovan elämään ei kuulu väkivalta.

    Äänestä

  • Kilgore.Trout kirjoitti:

    No enpä paljoa pistäisi painoa Paavinkaan puheille. Paavi on kuitenkin valittu aikuisena ja hänellä on joitain ansioita ennen valituksi tulemistaan. Mutta valinnan tietenkin suorittaa pieni katolisen kirkon eliitti. Dalai-lama on oikeasti aivan random "kuka tahansa", joka papukaijana toistaa jonkun munkkiporukan "filosofiaa".

    Mutta jos joku kommunisti sanoisi jotain teidän mieleistä, te ylistäisitte häntä taivaisiin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oikea uskova ei toimi noin. Nämä katoliset eivät mitään oikeita uskovia ole olleet. Uskovan elämään ei kuulu väkivalta.

    On aina kuulunut ja tulee kuulumaan uskontoihin väkivalta koska se on ihmisille ominaista uskot tai et johonkin ateistit myös on olleet väkivaltasia. Kristinusko on ollut suuriman osan ajastaan tosi väkivatainen kultti kaikineen alalahkoineen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mutta jos joku kommunisti sanoisi jotain teidän mieleistä, te ylistäisitte häntä taivaisiin.

    Ei kannata heitäkään ylistää mutta tarkkana kuutelen mitä xi jinping höpisee ja puuhailee sattaa olla seuraava maailman mahti tulossa hänen alaisuudessaan ja ties mitä siitä sit seuraa muille.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tämän kysyin Kilgorelta. Tuskin ketään valtamedia on kuunnellut niin tarkasti kuin häntä. Nyt hänet hylättiin jostain kumman syystä.

    Luulin tehneeni selväksi että itse en arvosta dalai-laman tai paavin mielipiteitä sen kummemmin kuin kenen tahansa katuhaastatteluun valitun.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oikea uskova ei toimi noin. Nämä katoliset eivät mitään oikeita uskovia ole olleet. Uskovan elämään ei kuulu väkivalta.

    "Oikeita uskovia" ei taida kiihkouskovaisten mielestä olla kuin hän itse ja muutama samoin ajatteleva. Tämä on ns. "No true Scotsman" -argumentaatiovirhe.

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Yksikään_todellinen_skotti

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    On aina kuulunut ja tulee kuulumaan uskontoihin väkivalta koska se on ihmisille ominaista uskot tai et johonkin ateistit myös on olleet väkivaltasia. Kristinusko on ollut suuriman osan ajastaan tosi väkivatainen kultti kaikineen alalahkoineen.

    Et tiedä nyt asian laitaa. En tiedä yhtään esimerkiksi vapaaseurakunnan ihmistä joka olisi lahdannut ihmisiä uskossa ollessaan. En hellareiden, en babtistien tai adventistien keskuudessakaan. Näissä seurakunnissa on tietenkin uskoontulleita parannuksen tehneitä, jopa entisiä murhaajia. Late Johansson on tällainen, vaikka en tiedä kuuluuko hän mihinkään vapaaseen seurakuntaan.

    On olemassa jotain todella vääristyneitä oikeita lahkoja maailmalla tietenkin, mutta nämä mainitsemani vapaat suunnat ei ole mitään lahkoja sinänsä.

    Katolinen kirkko joka ei ole Jeesuksen vaikuttama seurakunta, on tapattanut paljonkin ihmisiä. Myöskin luterilainen kirkko on syyllistynyt kauheuksiin Lutherin aikoina. Luterilainen maailmanliitto on pyytänyt näitä kauheuksia taannoin anteeksi, ja se todistaa että asia on tosi.

    Hedelmistä puu tunnetaan. Kuka niin sanoikaan?

    Äänestä

  • Sanokaas miksi valtamedia (valhemedia) hyljeksii nyt Dalai Lamaa.

    Äänestä

  • Kyllä se monille tuntuisi olevan esikuva ja auktoriteetti. Ja joka tapauksessa, täyttä asiaahan Lama puhui, vaikka se somali joskus kävikin armeijan, Halla-aho on sivari ja natsitkin marssivat suomessa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Ja Lama puhuukin tässä pelkkää järkeä:

"Dalai Lama sanoo, että Eurooppa kuuluu eurooppalaisille, ja siirtolaiset tulisi palauttaa kotimaihinsa. Hän uskoo, että Euroopasta tulee ”muslimimaanosa tai Afrikka”, jos heitä ei palauteta.
Tiibetin hengellinen johtaja 14. Dalai Lama Tenzin Gyatso varoittaa Eurooppaa, kertoo Daily Mail. Hän uskoo, että maanosasta tulee ”muslimimaanosa tai Afrikka”, jos pakolaisia ei palauteta kotimaihinsa.

BBC:n haastattelussa Dalai Lama sanoi, että pakolaiset tulisi kouluttaa mutta sitten palauttaa kotimaihinsa.

– Tavoite on, että he voisivat palata jälleenrakentamaan omia maitaan. Se on ollut lähtökohtani alusta saakka.

Hänen mukaansa vain rajoitettu määrä voisi jäädä Eurooppaan.

– Heidän olisi parempi olla kotimaissaan. Parempi pitää Eurooppa eurooppalaisia varten, hengellinen johtaja sanoi.

Viime syksynä Dalai Lama antoi Malmössa samansuuntaisia lausuntoja. Hän sanoi, että Euroopan tulee kantaa moraalista vastuuta todella hätää kärsivistä, mutta kun hätä on ohi, tulee pakolaisten palata omaan maahansa."

- Kansalainen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu