Totuus Ruotsin suurvalta-ajan armeijasta!

Länsivihaaja: "Oliko Ruotsi sittenkin Keski-ajan julmin siirtomaaisäntä."

Tuskin. Silläkun ei ollut siirtomaita keskiajalla. Eikä juuri myöhemminkään.

"Sehän vei oman maan miehet pakko-otolla sotiinsa muiden valtojen sotiessa palkka-armeijoilla."

Palkka-armeijat olivat kyllä laajassa käytössä.Palkkajoukkoja oli Ruotsillakin.
Oma ruotuväki tuli halvemmaksi ja oli uskollisempaa.Se perustui sopimuksiin maakuntien väestön kanssa.Niitä tehtiin jo 1500-luvulta alkaen.

" Sanotaan vasta Napoleonin keksineen yleisen asevelvollisuuden mutta kyllä sen keksinnön taisi tehdä Ruotsi jo satoja vuosia ennen Napoleonia."

Tyypillistä idiootin tietämättömyyttä. Kyllä yleinen asevelvollisuus on yhtä vanha kuin sodatkin.Ruotujakoinen armeija oli sen eräs versio.

"Ruotsille ei siis riittänyt verotus, vietiin ihmisetkin. Ruodusta vietiin ensin miehet mutta verorasitusta ei laskettu vaikkei enää ollut tekijöitäkään."

Hölynpölyä. Ruotsi kävi lopuksi sotia saadakseen sotavelat sotakorvauksilla maksettua. Hallinto oli niin tehokas, että se pystyi käymään sotia, vaikka miehet ja rahat loppuivat. Siihenhän Ruotsin suurvaltavaihe päättyi.

2

83

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Stallari: "Paitsi Suomi mutta sitähän kremlinsien ei ole lupa tunnustaa."

      Suomen maakunnat olivat samassa asemassa Ruotsin maakuntien kanssa. Erityisesti vuoden 163e hallitusmuoto korosti sitä.
      Sitähän ei Moskovan käskyläisillä ole lupaa myöntää.

      "Puppua, suomalaisten kanssa ei tehty sopimuksia vaan asiat hoidettiin Kuninkaan käskyillä."

      Maakunnan talonpoikien edustus kutsuttiin koolle ja väenotto sovittiin kuningasta edustavan maaherran kanssa.Se oli lain velvoite.
      Stalalri ei tässäkään tunne historiaa.

      "Sitähän sinä taaskin osoitat, sori vaan. Väite Napoleonista ensimmäisenä on monen historiankirjan tieto ja uskon niitä enemmän kuin sinua, sori vaan taas."

      Sori, sori. Ei tuolla historiantuntemuksella voi muuta väittääkään. Esitä
      sellainen historiankirja!
      Napoleon varmaan oli ensimmäinen hallitsija ,joka julisti Ranskassa yleisen asevelvollisuuden, ellei sitä sitten jokin vallankumoushallitus tehnyt jo ennen häntä. Mikään uusi asia se ei ollut.

      "Niin todella loppuivat ja se oli kovaa aikaa suomalaisille, hirveän kovaa. Ihme ja kumma kun sitä aikaa pitää silti niin kehua ja ylistää ja retostaa miten pahat ajat Suomeen tulivat vasta vuoden 1808 jälkeen. Siihen saakka Armollinen Ruotsin Kuningas piti hellää huolta alamaisistaan."

      Tökeröä valetta. Saisitte hävetä.

    • Tk-stallari: "Sehän sitä hirveää sortoa juuri olikin. Kun Venäjä yritti samaa runsas 100 vuotta sitten niin täällä pantiin vastaan ja siitä ajasta puhutaan edelleenkin kamalina sortovuosina joten kai se Ruotsinkin tekemänä sortoa oli."

      Ruotsin lait olivat meidän omiamme. Venäjän eivät. Ruotsia ei koskaan koettu sortajana.

      " Pitää myös kysyä millä oikeudella Ruotsi niin päätti, tuoda lakinsa tännekin. "

      Tietnkin Ruotsin lait koskivat koko valtakunnan aluetta.Suomen maakuntien ja säätyjen edustajat olivat mukana niitä säätämässä.

      "Tuskaista kun sellaista sortoa joku kehtaa puolustella."

      Suomen säädyt halusivat sen "sorron" alaisiksi myös Venäjän osana.

      "Ruotulaitosjärjestelmä tuotiin Suomeen lakina, ei neuvottelutuloksena. "

      Rauhan aikana järjestely sovittiin, vaikka et sitä tiedä.

      "Tilanteen mukaan myös määrättiin montako miestä ruotua kohden kulloinkin otetaan. Lähtökohta oli yksi mutta Pohjan sodassa otettiin lopulta jo 7 miestä/ruotu."

      Sota oli kokonaan eri asia.

      "Koskas itse esität edes yhden tietolähteesi. Sen päivän kun joskus näkisi."

      Miksi pitäisi faktoille esittää lähde? Minähän kumoan valeitasi!

      Perehdy esimerkiksi 7-osaiseen Kansakunnan historiaan. Tai Jussi T. Lappalaisen "Sadan vuoden sotatiehen". Tai mihin tahansa Suomen historiaan.
      Nyt esittelet tk-stallarien väärentelyjä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      160
      4923
    2. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      62
      1565
    3. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      12
      1489
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      121
      1401
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      7
      1129
    6. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      95
      1037
    7. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      40
      957
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      298
      915
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      150
      810
    10. Hinduille tiedoksi

      USA Pressa sanoi '' kansakuntaa ei voi johtaa ilman Raamattua''. Tämä löytyy sitaateista. Raamatusta tulee kaikki julmu
      Hindulaisuus
      278
      739
    Aihe