Nyt on puukoteetu ja ryöstetty jo päivällä

Törkeäksi on mennyt kun sunnuntaina klo 10-14.00 välillä puukotettu ja ryöstetty mies Parantolan puistossa.
Kolme nuorehkoa miestä olivat poistuneet puistosta puukotettuaan ja ryöstettyään uhrin.
Poliisi kyselee havaintoja ja on julkaissut tekijöistä tuntomerkit.
Varmaan asiasta ei ole tällä sivulla nähty aiheelliseksi keskustella, kun kaikki kolme ryöstäjää on vaaleaihoisia.
1473
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Täytyypi ruveta kantamaan jotain laillista sumutetta mukana. Niitähän saa jos osaa vaan etsiä ja tehoavat myös narkkeihin.

Äänestä

Eikö noita tuntomerkkejä vastaavia henkilöitä löydy yhdestäkään valvontakamerasta kyseiseltä päivältä

Äänestä
  • Oliko pimeä kulma? Kameroita lisää, niin ei tarvitse ihmetellä, joka kulmaan kolme niin pitäs näkyy roistot.

    Äänestä

Ei aihe kiinnosta samanlailla, kun jos puukkoryöstäjänä olisi ollut jotkut pakolaiset. Silloin olisi jo monet öyhöt täällä itkeneet, kuinka poliisi ei tee mitään ja olisi listattu jokainen ulkomaalaistaustaisen tekemä rikos viimeisen viiden vuoden aikana, ihan ulkomaita myöten.
Eli törkeä rikos oli sikäli väärin tehty, että ei ole maininnan arvoinen, kun kotimainen narkki sen tekee.

Äänestä
  • Mistä tiedät, että roistot eivät olleet "pakolaisia"? Saati sen, että he olivat "kotimaisia narkkeja", kuten vihjaat?
    Poliisilta moiset tiedot eivät ole peräisin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mistä tiedät, että roistot eivät olleet "pakolaisia"? Saati sen, että he olivat "kotimaisia narkkeja", kuten vihjaat?
    Poliisilta moiset tiedot eivät ole peräisin.

    Viranomaistiedote kertoi että henkilöt olivat vaaleaihoisia ! Ihonväri jätetään yleensä ilmoittamatta jos ei ole vaaleaihoinen. Suomalaiset pystyvät tällöin päättelemään rikoksen tekijän taustan. Suomettumisen ajoilta 60 - 70 luvuilta opittiin päättelemään asioita sen perusteella mitä jätettiin kertomatta. Torikahviloissa kerrottiin asiat suoraan jos joku ei ollut ymmärtänyt. Tätä kutsutaan "sananvapaudeksi".

    Äänestä

oliko hevoskaupat mennyt metsään?

Äänestä

Hyvinkää on siihen potentiaalista aluetta
pelkään sitä sisäistä ilmapiiriä,
samaa kastia Lahden ja Riihimäen kanssa
voi tulla turpaan pelkästä olemassaolosta.

En hae sinne töihin, en käy siellä syömässä, baarissa mitään.


Mut mihin se ryöstäjä tarvitsee puukkoa?
Oikeasti....

Eihän kenelläkään ole enää nykyään käteistä rahaa, mitä
se kuvitteli saavansa - puukon kanssa?

voi tyhmyyden tyhmyys

Äänestä

poliisi tutkii asiaa ja tekijät saadaan kyllä kiinni.

Äänestä
  • Ei ainakaan kuukauden kuluessa ole ketään pidätetty.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei ainakaan kuukauden kuluessa ole ketään pidätetty.

    Ylen uutisissa oli tänään puhetta meidän poliisipiirin toiminnasta. Jos et itse vie rikollista polliisille, niin ei mitään tapahdu.

    Äänestä

Mitä täällä tapahtuu?

Kysyy Kantasuomalainen.

Äänestä

Ovatko ne kolme tyyppiä täällä turvapaikassa, vai mihin viittaat?
Siinä on pieni ero.

Äänestä

Näkyykö kaupungin "turvakamerajärjestelmässä" mitään? Kun vaihtoehtona oli budjetoida rahat turvakamerajärjestelmään tai vaatteisiin pyykkinarulla kaupungintalon aulassa, niin vaatteet pyykkinarulla voitti päättäjien arvomaailmassa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Törkeäksi on mennyt kun sunnuntaina klo 10-14.00 välillä puukotettu ja ryöstetty mies Parantolan puistossa.
Kolme nuorehkoa miestä olivat poistuneet puistosta puukotettuaan ja ryöstettyään uhrin.
Poliisi kyselee havaintoja ja on julkaissut tekijöistä tuntomerkit.
Varmaan asiasta ei ole tällä sivulla nähty aiheelliseksi keskustella, kun kaikki kolme ryöstäjää on vaaleaihoisia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu