"Jumalaisen näytelmän" kirjoittaja italialainen runoilija, valtioteoreetikko ja poliitikko Dante Alighieri (1265-1321) maalasi jo vuonna 1303 ilmestyneessä teoksessaan "De Monarchia" ("Monarkiasta") tulevaisuuden kuvan Rooman keisarin vallan alle saatetusta maapallosta. Vastaavanlainen universaalinen, keskitetty hallinto oli ollut tuolloin jo pitkään toteutettuna hengellisellä alalla Rooman paavin johtamassa roomalaiskatolisessa kristikunnassa.
Vasta toisen maailmansodan jälkeen Euroopan liittovaltion, Euroopan Yhdysvaltojen, puuhaajat, federalistit, tyhtyivät sanoista tekoihin. Heidän toimintaansa olivat vauhdittamassa päättyneen maailmansodan kokemukset sekä suurvallaksi noussutta Neuvostoliittoa ja sen propagoimaa komministissosialistista valtio- ja yhteiskuntajärjestelmää kohtaan tunnettu pelko. Federalistit olivat ennen muuta ranskalaisia, belgialaisia, hollantilaisia, italialaisia ja saksalaisia, roomalaiskatolista uskontoa tunnustavia, yhteiskunnallisiin johtotehtäviin sodan jälkeen palanneita tai nousseita oikeistolaisia ja sosiaalidemokraattisia poliitikkoja.
Euroopan unionin henkisenä isänä on pidetty ranskalaista talouspoliitikkoa, konjakkisuvun jäsentä Jean Monnet'ia. Hän piti Ranskaan siirtomaana kuuluneessa Algeriassa sodan aikana vuonna 1943 puheen, jossa hän esitti, että läntisestä Euroopasta tulisi muodostaa Yhdysvaltojen kaltainen valtioyhteisö.
Rakennettaessa Länsi-Euroopan valtioiden taloudellista ja poliittista yhteistyötä ja ns. kylmän sodan puhkeamisen jälkeen myös sotilaallista liittoutumista Neuvostoliiton pelättyä laajentumispyrkimysta vastaan jäivät federalistisen suunnan edustajat - joiden tavoitteita pidettiin laajalti utopistisina - ehdotuksineen vähemmistöön.
Euroopan taloudellisen yhteistominnan järjestön, OEEC:n (Organization for European Economic Co-operation) perustaminen vuonna 1948 sen enempää kuin seuraavana vuonna päätökseen saatu Euroopan neuvoston muodostaminenkaan eivät tapahtuneet federalistien edustamien periaatteiden mukaisesti eivätkä sen vuoksi voineet edistää heidän tavoitteitaan.
Todettuaan siihenastisen toimitansa olleen poliittisten johtajien enemmistön mukaan saamiseksi liian suoraviivaista federalistit muuttivat taktiikkaansa ja ryhtyivät etenemään kohti päämääräänsä, Euroopan liittovaltiota, vaiheittain rajaamalla tavoitellun valtioiden välisen yhteistyön määrättyihin, ajan mittaan laajeneviin, ylikansallisesti johdettuihin toimintoihin.
Ensimmäisenä vaiheena oli Jean Monnet'n kehittämän Euroopan hiili- ja teräsyhteisön perustamisajatuksen toteuttaminen. Se on jäänyt historiaan virallisen esittäjänsä Ranskan silloisen ulkoministerin Robert Schumanin mukaan Schumanin suunnitelmana. Sen pohjalta kahden maan, Belgian, Hollannin, Italian, Luxemburgin, Länsi-Saksan ja Ranskan hallitusten edustajat allekirjoittivat Pariisissa 18.4.1951 sopimuksen Euroopan hiili- ja teräsyhteisön perustamisesta.
Monnet'n ja Schumanin suunnitelmassa liittovaltiohankkeen alkuunsaattaminen yhtyi Ranskan etujen mukaiseen ratkaisuun päästä valvomaan aloittamansa sodan hävinneen Saksan tulevia toimia ja siellä tapahtuvaa kehitystä. Tämä oli Ranskan kannalta ensisijaisen tärkeää, koska Saksa oli suurvallaksi yhdistymisensä jälkeen aiheuttanut ranskalaisille valtaisaa tuhoa ja kärsimystä kahdeksan edellisen vuosikymmenen aikana käydyissä kolmessa sodassa, joista kaksi oli ollut maailmansotia.
Kun Länsi-Saksan, Ranskan ja neljän muun maan kivihiili- ja terästeollisuus yhdistettiin yhteisen ylikansallisen hallinnon alaisuuteen, poistui vaara ja mahdollisuus Saksan uudelleen varustautumisesta Ranskaa vastaan. Se kun ei ollut mahdollista ilman omaa itsenäistä terästeollisuutta. Ja kaiken lisäksi Ranskalle kuului ikään kuin itsestään johtoasema uudessa yhteisössä.
Sodassa perusteellisen tappion kokeneiden kansallisosialistisen Saksan ja fasistisen Italian uudet poliittiset johtajat tarvitsivat Ranskaa ja sen johtamaa yhteisöä saadakseen takaisin maittensa menettämän kansainvälisen arvonannon ja luottamuksen. Ne kokivat saavansa Ranskan johtamasta yhteisöstä myös turvaa kommunismin muodostamaa uhkaa vastaan, sen jälkeen kun Itä-Saksaan oli pystytetty Neuvostoliiton tukema sosialistinen yhteiskunta ja kommunistit olivat Italiasssa nousseet kristillisdemokraattien jälkeen toiseksi suurimmaksi puolueeksi sekä saaneet yhteistyökumppanikseen sosiaalidemokraattisen puolueen vuonna 1947 tapahtuneen kahtiajaon toisen osapuolen, Pietro Nennin johtaman sosialistisen puolueen.
Länsi-Euroopassa hiili- ja teräsyhteisö oli ensimmäinen ylikansalliseen hallintoon alistettu, jäsenmaitten suvereniteettia rajoittava yhteisö. Itä-Euroopassa vastaavanlainen federaatio, jota Länsi-Euroopassa vasta tavoiteltiin, oli toteutettu asevoimin kommunistien ja Venäjän johdolla. Juuri tätä liittovaltiota ja imperiumai kohtaan tunettu epäluulo ja pelko siivittivät lansi-eurooppalaista federalismia.
Euroopan hiili- ja teräsyhteisön perustamisesta alkoi nykyisen Euroopan unionin historia. Sen syntyyn ja kehitykseen merkittävästi vaikuttaneen roomalaiskatolisen kirkon piirissä on esiintynyt Robert Schumanin arvon ja historiallisen merkityksen korostamiseksi pyrkimyksiä saada hänet korotetuksi pyhimysten joukkoon.
Vasta toisen maailmansodan jälkeen Euroopan liittovaltion, Euroopan Yhdysvaltojen, puuhaajat, federalistit, tyhtyivät sanoista tekoihin. Heidän toimintaansa olivat vauhdittamassa päättyneen maailmansodan kokemukset sekä suurvallaksi noussutta Neuvostoliittoa ja sen propagoimaa komministissosialistista valtio- ja yhteiskuntajärjestelmää kohtaan tunnettu pelko. Federalistit olivat ennen muuta ranskalaisia, belgialaisia, hollantilaisia, italialaisia ja saksalaisia, roomalaiskatolista uskontoa tunnustavia, yhteiskunnallisiin johtotehtäviin sodan jälkeen palanneita tai nousseita oikeistolaisia ja sosiaalidemokraattisia poliitikkoja.
Euroopan unionin henkisenä isänä on pidetty ranskalaista talouspoliitikkoa, konjakkisuvun jäsentä Jean Monnet'ia. Hän piti Ranskaan siirtomaana kuuluneessa Algeriassa sodan aikana vuonna 1943 puheen, jossa hän esitti, että läntisestä Euroopasta tulisi muodostaa Yhdysvaltojen kaltainen valtioyhteisö.
Rakennettaessa Länsi-Euroopan valtioiden taloudellista ja poliittista yhteistyötä ja ns. kylmän sodan puhkeamisen jälkeen myös sotilaallista liittoutumista Neuvostoliiton pelättyä laajentumispyrkimysta vastaan jäivät federalistisen suunnan edustajat - joiden tavoitteita pidettiin laajalti utopistisina - ehdotuksineen vähemmistöön.
Euroopan taloudellisen yhteistominnan järjestön, OEEC:n (Organization for European Economic Co-operation) perustaminen vuonna 1948 sen enempää kuin seuraavana vuonna päätökseen saatu Euroopan neuvoston muodostaminenkaan eivät tapahtuneet federalistien edustamien periaatteiden mukaisesti eivätkä sen vuoksi voineet edistää heidän tavoitteitaan.
Todettuaan siihenastisen toimitansa olleen poliittisten johtajien enemmistön mukaan saamiseksi liian suoraviivaista federalistit muuttivat taktiikkaansa ja ryhtyivät etenemään kohti päämääräänsä, Euroopan liittovaltiota, vaiheittain rajaamalla tavoitellun valtioiden välisen yhteistyön määrättyihin, ajan mittaan laajeneviin, ylikansallisesti johdettuihin toimintoihin.
Ensimmäisenä vaiheena oli Jean Monnet'n kehittämän Euroopan hiili- ja teräsyhteisön perustamisajatuksen toteuttaminen. Se on jäänyt historiaan virallisen esittäjänsä Ranskan silloisen ulkoministerin Robert Schumanin mukaan Schumanin suunnitelmana. Sen pohjalta kahden maan, Belgian, Hollannin, Italian, Luxemburgin, Länsi-Saksan ja Ranskan hallitusten edustajat allekirjoittivat Pariisissa 18.4.1951 sopimuksen Euroopan hiili- ja teräsyhteisön perustamisesta.
Monnet'n ja Schumanin suunnitelmassa liittovaltiohankkeen alkuunsaattaminen yhtyi Ranskan etujen mukaiseen ratkaisuun päästä valvomaan aloittamansa sodan hävinneen Saksan tulevia toimia ja siellä tapahtuvaa kehitystä. Tämä oli Ranskan kannalta ensisijaisen tärkeää, koska Saksa oli suurvallaksi yhdistymisensä jälkeen aiheuttanut ranskalaisille valtaisaa tuhoa ja kärsimystä kahdeksan edellisen vuosikymmenen aikana käydyissä kolmessa sodassa, joista kaksi oli ollut maailmansotia.
Kun Länsi-Saksan, Ranskan ja neljän muun maan kivihiili- ja terästeollisuus yhdistettiin yhteisen ylikansallisen hallinnon alaisuuteen, poistui vaara ja mahdollisuus Saksan uudelleen varustautumisesta Ranskaa vastaan. Se kun ei ollut mahdollista ilman omaa itsenäistä terästeollisuutta. Ja kaiken lisäksi Ranskalle kuului ikään kuin itsestään johtoasema uudessa yhteisössä.
Sodassa perusteellisen tappion kokeneiden kansallisosialistisen Saksan ja fasistisen Italian uudet poliittiset johtajat tarvitsivat Ranskaa ja sen johtamaa yhteisöä saadakseen takaisin maittensa menettämän kansainvälisen arvonannon ja luottamuksen. Ne kokivat saavansa Ranskan johtamasta yhteisöstä myös turvaa kommunismin muodostamaa uhkaa vastaan, sen jälkeen kun Itä-Saksaan oli pystytetty Neuvostoliiton tukema sosialistinen yhteiskunta ja kommunistit olivat Italiasssa nousseet kristillisdemokraattien jälkeen toiseksi suurimmaksi puolueeksi sekä saaneet yhteistyökumppanikseen sosiaalidemokraattisen puolueen vuonna 1947 tapahtuneen kahtiajaon toisen osapuolen, Pietro Nennin johtaman sosialistisen puolueen.
Länsi-Euroopassa hiili- ja teräsyhteisö oli ensimmäinen ylikansalliseen hallintoon alistettu, jäsenmaitten suvereniteettia rajoittava yhteisö. Itä-Euroopassa vastaavanlainen federaatio, jota Länsi-Euroopassa vasta tavoiteltiin, oli toteutettu asevoimin kommunistien ja Venäjän johdolla. Juuri tätä liittovaltiota ja imperiumai kohtaan tunettu epäluulo ja pelko siivittivät lansi-eurooppalaista federalismia.
Euroopan hiili- ja teräsyhteisön perustamisesta alkoi nykyisen Euroopan unionin historia. Sen syntyyn ja kehitykseen merkittävästi vaikuttaneen roomalaiskatolisen kirkon piirissä on esiintynyt Robert Schumanin arvon ja historiallisen merkityksen korostamiseksi pyrkimyksiä saada hänet korotetuksi pyhimysten joukkoon.
Vastaukset 2
Vanhimmat
on täällä tänään eikä Eurooppa pääse eroon historiastaan vieläkään eikä milloinkaan. Millainen tulevaisuutemme tulee olemaan, katsokaa historiaan. Syynä on Euroopan jälkeläisten geenit, jotka aiheuttavat sen, että historia toistaa itseään. Onko historia opettanut mitään? Sen ettei millään institutiolla, jolla ei ole kansan tukea, elä pitkään
Siispä olisi Suomen turvallista palata äkkiä omillaan toimeentulevaksi kuin ennenkin. Pois suurvaltojen eturistiriidoista. Hoitakoot its eongelmansa, kun eivät tarvitse edes meitä.Jättieurooppaa ei voi hallita kuin miekalla-esim.Rooma ja Hitler.