SIELU

Voisiko joku viisaampi kertoa ymmärrettävästi, mitä sanalla sielu tarkoitetaan?

Mieluummin Raamatullisin perusteluin.

Kiitos
8351
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Sielu on ihminen itse. Mutta myös eläimillä on sielu.

Tarkemmin asia on käsitelty alla olevassa linkissä:

Lue se heti!

http://84.230.114.166/sielu.txt

Äänestä
  • Tarkoittaako tämä, että ihmisellä ei ole kuolematonta sielua, joka palaa takaisin Jumalan tykö kuoleman jälkeen, vaan ihmisen kuollessa hän on sitten mennyt ikiajoiksi?
    JOS niin on, miksi kilvoittelisimme teidän Jehovanne sääntöviidakossa ja tottelisimme kaiken maailman määräyksiä alumiinikattiloiden käyttökiellosta lähtien!
    Eikö teille riitä, että nämä elinvuodet käytetään hyvin, yhteiskuntaa hyödyttäen ja jälkikasvua hoivaten ja kasvattaen.
    Palkinnon tästä työstä saavat tulevat sukupolvet, kun vanha vaipuu hautaan ja unohdukseen.

    Ei voi käsittää, mikä ihmisiä ajaa uskonnon puoleen, kun ei edes taivasosuutta enää ole luvassa.
    Ammoisina aikoina kärsivät ihmiset panivat toivonsa ikuiseen iloon taivaan saleissa kuoleman jälkeen. Siinä toivossa jaksoivat elää ja raataa lyhyen elämänsä ainaista tuskaa tuntien.
    Rikkaat vielä kannustivat alamaisiaan ja köyhiään kärsimään enemmän ja raatamaan kovemmin: "Kärsi, kärsi, kirkkaamman kruunun saat".
    Kuinka murheellista heidän elämänsä oli eikä palkintoa siis tullutkaan.
    Tämän päivän Suomessa ei tarvitse enää taivasosuutta ansaitakseen raataa ja kärsiä. Miksi siis sitä tekisimme?

    Äänestä

  • Ei ikuista elämää? kirjoitti:

    Tarkoittaako tämä, että ihmisellä ei ole kuolematonta sielua, joka palaa takaisin Jumalan tykö kuoleman jälkeen, vaan ihmisen kuollessa hän on sitten mennyt ikiajoiksi?

    Mikäli Aadam ja Eeva olisivat olleet tottelevaisia, heidän ei olisi tarvinnut kuolla koskaan. Tämä maapallo olisi nyt täydellisen ihmisperheen vallitsema paratiisikoti.

    kuinka 1800-luvulla ihmisiä ajettiin kivihiilikaivoksiin Belgiassa ja sanottiin, että siellä maan alla voitte palvella jumalaanne.
    Työn tekeminen oli jumalan palvelusta.
    Omistajat eivät tietenkään "palvelleet jumalaansa" vaan elelivät ja makoilivat maan päällä palatseissaan.
    Noin sitä johdetaan köyhää ja riippuvaista ihmispoloista palvelemaan jumalaansa.

    Äänestä

  • Aadamista nykyaikaan kirjoitti:

    Mikäli Aadam ja Eeva olisivat olleet tottelevaisia, heidän ei olisi tarvinnut kuolla koskaan. Tämä maapallo olisi nyt täydellisen ihmisperheen vallitsema paratiisikoti.

    Ei nyt ollut kysymys Aatamin ja Eeva syntiinlankeemuksesta, vaan sielusta ja sen kuolemattomuudesta.
    Odotamme vastauksia.
    Viitteet eri palstoille eivät auta, nissä vain selitetään sielu-sanaa.

    Äänestä

elävän olennon, olipa tämä sitten ihminen tai jokin muu eläin, sielu asuu veressä. Siksi verta ei Jumala salli syötävän. Niin paitsi Jeesuksen verta tulee nauttia punaviininä.

Äänestä

1. Moos. 17:14
Ja jonka esinahallisen miehenpuolen esinahan liha ei ympärileikata, se sielu pitää hukutettaman kansastansa: hän on minun liittoni rikkonut.
2. Moos. 31:14
Sentähden pitäkäät sabbati; sillä se on teillä pyhä. Joka sen rikkoo, hänen pitää totisesti kuoleman; sillä kuka ikänänsä silloin työtä tekee, sen sielu pitää hävitettämän kansansa seasta.
3. Moos. 4:2
Puhu Israelin lapsille, ja sano: jos joku sielu rikkoo tietämätä jotakuta Herran käskyä vastaan, jota ei hänen pitäis tekemän, niin että hän tekis yhtäkin vastaan niistä:
3. Moos. 4:27
Jos joku sielu yhteisestä kansasta rikkoo tietämätä, niin että hän tekee jotakuta Herran käskyä vastaan, jota ei hänen tekemän pitäis, ja tulee niin vikapääksi,
3. Moos. 5:1
Jos joku sielu rikkoo, niin että hän kuulee jonkun kiroilevan, ja hän on sen todistaja, eli on sen nähnyt taikka tietänyt, ja ei ilmoita siitä, hän on vikapää vääryyteen.
3. Moos. 5:2
Eli jos joku sielu rupee johonkuhun saastaiseen kappaleeseen, taikka saastaisen metsän eläimen raatoon, eli saastaisen karjan raatoon eli saastaisen madon raatoon, ja se olis hänelle tietämätöin: hän on saastainen ja vikapää.
3. Moos. 5:4
Eli jos joku sielu vannoo, niin että hänen suustansa käy ajattelemata pahoin eli hyvin tehdä, kaikki kuin ihminen vannoo huomaitsemata, ja sen sitte ymmärtää: hän on vikapää yhteen näistä.
3. Moos. 5:15
Jos joku sielu kovasti rikkoo ja erehdyksestä syntiä tekee jossakussa joka Herralle pyhitetty on, hänen pitää Herralle tuoman vikauhrin, virheettömän oinaan laumasta, sinun arvios jälkeen hopiapainoon, pyhän siklin jälkee, vikauhriksi.
3. Moos. 5:17
Ja jos joku sielu rikkoo ja tekee vastoin jotakuta Herran käskyä, jota ei hänen pitänyt tekemän, ja ei sitä tietänyt: hän on vikapää vääryyteen,
3. Moos. 6:2
Jos joku sielu tekee syntiä ja rikkoo kovasti Herraa vastaan, kieltäen lähimmäiseltänsä sen, minkä hän hänen haltuunsa antanut on, eli sen, jonka hän hänelle (muutoin) käteen antanut on, taikka jonka hän väkivallalla ottanut on, eli vääryydellä on saattanut allensa:
3. Moos. 7:18
Mutta jos joku syö kolmantena päivänä siitä uhratusta lihasta, joka on hänen kiitosuhristansa, niin ei ole hän otollinen, joka sen on uhrannut, eikä se hänelle pidä luettaman, mutta se on kauhistus; ja jokainen sielu, joka sitä syö, on vikapää pahaan tekoon.
3. Moos. 7:20
Ja se sielu, joka syö kiitosuhrin lihasta, siitä mikä Hrran oma on, ja hänen saastaisuutensa on hänen päällänsä, se sielu pitää hävitettämän kansoistansa.
3. Moos. 7:21
Jos joku sielu rupee johonkuhun saastaisuuteen, olkoon se saastainen ihminen eli saastainen eläin eli joku muu saastainen kauhistus, ja syö kiitosuhrin lihasta siitä mikä Herran oma on, se pitää hävitettämän kansoistansa.
3. Moos. 7:25
Sillä joka syö lihavuutta siitä eläimestä, joka Herralle tuliuhriksi annettu on, se sielu pitää hävitettämän kansoistansa.
3. Moos. 7:27
Jokainen sielu, joka syö jotain verta, se pitää hävitettämän kansoistansa.
3. Moos. 17:11
Sillä lihan sielu on veressä, ja minä olen sen teille antanut alttarille, että teidän sielunne pitäis sen kautta sovitettaman; sillä veri on sielun sovinto.
3. Moos. 18:29
Sillä kuka ikänänsä näitä kauhistuksia tekee, sen sielu pitää hävitettämän kansastansa.
3. Moos. 19:8
Ja joka siitä syö, sen pitää kantaman vääryytensä; sillä hän on Herran pyhän riivannut, ja se sielu pitää hävitettämän kansastansa.
3. Moos. 20:6
Jos joku sielu hänensä noitain ja tietäjäin tykö kääntää, huorin tekemään heidän kanssansa, niin minä kasvoni asetan sitä sielua vastaan, ja hävitän sen kansastansa.
3. Moos. 22:6
Se sielu joka rupee johonkuhun niistä, pitää oleman saastainen ehtoosen asti, ja ei pidä syömän pyhitetyistä, vaan hänen pitää ensin viruttaman ruumiinsa vedellä.
3. Moos. 23:29
Sillä jokainen sielu, jota ei sinä päivänä vaivata, pitää hävitettämän kansastansa.
3. Moos. 23:30
Ja jokainen sielu, joka sinä päivänä jotakin työtä tekee, sen minä hukutan kansastansa.
4. Moos. 5:6
Puhu Israelin lapsille: jos joku mies eli vaimo tekee jotakin syntiä ihmistä vastaan, niin että hän raskaasti rikkoo Herraa vastaan, se sielu on vianalaiseksi itsensä saattanut.
4. Moos. 15:27
Mutta kuin yksi sielu tietämätä syntiä tekee, hänen pitää tuoman vuosikuntaisen vuohen syntiuhriksi.
4. Moos. 15:30
Mutta jos joku sielu ilkivaltaisuudesta jotakin tekee, olkoon omainen eli muukalainen, se pilkkaa Herraa: ja se sielu pitää hävitettämän kansastansa.
4. Moos. 15:31
Sillä hän on Herran sanan katsonut ylön, ja hänen käskynsä tyhjäksi tehnyt: se sielu pitää peräti hävitettämän, ja olkoon oma nuhteensa.
4. Moos. 19:13
Mutta jos joku tarttuu kuolleen ihmisen ruumiisen, ja ei puhdista itsiänsä, se saastuttaa Herran majan, ja se sielu pitää hävitettämän Israelista; ettei puhdistusvesi ole priiskotettu hänen päällensä, niin on hän saastainen: hänen saastaisuutensa on vielä hänen päällänsä.
4. Moos. 19:20
Mutta joka saastaiseksi tulee, ja ei puhdista itsiänsä, se sielu pitää hävitettämän seurakunnasta, että hän on saastuttanut Herran pyhän, ja ei ole priiskotettu puhdistusvedellä, sentähden on hän saastainen.
1. Sam. 25:29
Jos joku ihminen asettaa itsensä vainoomaan sinua ja väijyy sinun sielus jälkeen, niin olkaan herrani sielu sidottu eläväin kimppuun Herran sinun Jumalas tykönä; mutta sinun vihollistes sielu pitää lingottaman lingolla.
2. Sam. 5:8
Ja sinä päivänä sanoi David: jos joku lyö Jebusilaiset, ja tarttuu heidän rästäänsä alaisiin ja lyö sokiat ja ontuvat, joita Davidin sielu vihaa (hänen pitää pään ja ylimmäisen oleman); josta heillä on sananlasku: ei yhtään sokiaa ja ontuvaa päästetä huoneesen.
1. Kun. 17:21
Ja hän ojensi itsensä kolmasti nuorukaisen päälle, ja huusi Herran tykö ja sanoi: Herra minun Jumalani, anna tämän nuorukaisen sielu tulla häneen jällensä!
Job 12:10
Että hänen kädessänsä on kaikkein elävien sielu, ja kunkin lihan henki?
Ps. 86:4
Ilahuta palvelias sielu; sillä sinun tykös, Herra, minä ylennän sieluni.
Sananl. 11:25
Sielu, joka siunaa, tulee rikkaaksi: ja joka juottaa, se myös juotetaan.
Sananl. 13:2
Suunsa hedelmästä kukin nautitsee hyvää, vaan jumalattomain sielu vääryyttä.
Sananl. 17:27
Toimellinen mies taitaa puheensa tallella pitää, ja taitava mies on kallis sielu.
Sananl. 19:15
Laiskuus tuo unen, ja joutilas sielu kärsii nälkää.
Sananl. 21:10
Jumalattoman sielu toivottaa pahaa, ja ei suo lähimmäisellensä mitään.
Sananl. 27:7
Ravittu sielu polkee hunajaa; vaan isoovaiselle sielulle ovat kaikki karvaatkin makiat.
Jes. 10:18
Ja hänen metsänsä ja ketonsa kunnia pitää tyhjään raukeneman, sekä sielu että ruumis, ja pitää tuleman niinkuin koska lipunkantaja nääntyy;
Hes. 18:4
Sillä katso, kaikki sielut ovat minun, isän sielu on niin minun kuin pojankin sielu; se sielu, joka syntiä tekee, sen pitää kuoleman.
Hes. 18:20
Sillä se sielu, joka syntiä tekee, sen pitää kuoleman; ei pojan pidä kantaman isänsä syntiä, eikä isän pojan syntiä; mutta vanhurskaan vanhurskaus pitää hänen itse päällänsä oleman, ja väärän pahuus pitää hänen päällänsä oleman.
Luuk. 12:19
Ja sanon sielulleni: sielu, sinulla on pantu paljo hyvyyttä moneksi vuodeksi: lepää, syö, juo, riemuitse.
Ap. t. 3:23
Ja pitää tapahtuman, että jokainen sielu, joka ei tätä Prophetaa kuule, pitää hävitettämän pois kansasta.
Ap. t. 4:32
Ja niiden paljoudessa, jotka uskoivat, oli yksi sydän ja yksi sielu, ei myös kenkään heistä sanonut mitään omaksensa, mitä hänellä oli, vaan kaikki olivat heillä yhteiset.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

mikä se on? kirjoitti:

Voisiko joku viisaampi kertoa ymmärrettävästi, mitä sanalla sielu tarkoitetaan?

Mieluummin Raamatullisin perusteluin.

Kiitos

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu