Seinäjoen kaupunkielämä

Anonyymi

Tuli vietettyä viikko Kokkolassa. Täytyy sanoa, että asukasluvullisesti pienemmässä kaupungissa, olikin paljon vilkkaampi kaupunkielämä, sekä tori. Ja oli Kokkolan kaupunkikeskusta muutenkin selvästi kaupunkimaisempi, vrt Seinäjoen. Kokkolan torilla oli pajon enemmän ihmisiä, viettämässä viileähköä kesäpäivää, vaikka ei ollut edes mitään varsinaista tapahtumaa.

Lisäksi kaupungin puistonpenkeillä istuskeli ihmisiä, osa söi lasten kanssa jäätelöä, joku teki läppärillä jotain töitä tms kauluspaita päällä. Paljon oli ihmisiä myös ihan vain kaupunkikävelyllä, muodikkaat vaatteet päällä, siistine kenkineen. Tuulipukuisia ihmisiä ei juurikaan näkynyt. Lisäksi pultsareita ei näkynyt keskustan katukuvassa, ainakaan niin räikeästi mitä Seinäjoella.

Seinäjoella kun käy torilla, siellä ei ole juurikaan ihmisiä. No nyt on vähän enempi, kun on tangomarkkinat, niin se tuo turisteja. Mutta siltikin yllättävän vähän. Uusi tori on kolkko ja pieni, Kokkolan toriin verrattuna 3x pienempi ja 3x vähemmän ihmisiä.

Tuntuu että Kokkolassa asuu paljon ns paljasjalkaisia kaupunkilaisia, joilla ei ole mitään kokemusta maalaiselämästä. Sen sijaan Seinäjoella suurin osa väestöstä on jostain maaseudulta lähtöisin, ja käytöstavat myös maalaismaisia, eikä kaupunkilainen elämäntapa ole vielä suuresti juurtunut Seinäjokisiin. Seinäjokiset on enemmänkin markettikansaa, autolla markettiin ja omaan kotiin leikkaamaan nurmikkoa ja grilli tulille. Kokkolalainen hyppää bussiin, käväisee torilla hakemassa leipää ja paistettua muikkua, ja käyttää kotiaan lähinnä nukkumiseen.

Kokkolassa tuli hieman samantapainen fiilis, mitä jossain Tampereella tai Vaasassa. Paljon ihmisiä, kuka milläkin asialla, monilla ei kiire mihinkään, moni vain viettämässä aikaa kaupungin yhteisessä olohuoneessa. Seinäjoella sen sijaan vietetään vapaa-aika mieluummin kotona nurmikkoa leikaten, ja illalla sitten tapellaan vaimon kanssa kaukosäätimestä.

Mutta kai tämä pitää käsittää myös niin, että Kokkola on 400-vuotta vanha kaupunki. Seinäjoki on sen sijaan vasta 60-vuotias. Kyllähän se kaupunkikulttuuri 400-vuodessa kehittyy hieman syvemmäksi, mitä 60 vuodessa.

21

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Miksi kaikkien pitäisi olla samanlaisia fiinejä kaupunkilaisia? Seinäjoella toteutuu aidosti suomalaisuuden monimuotoisuus ja täällä saa olla ihan rennosti vaikka tuulipuvussa eikä tarvi nipottaa. Nipot saa muuttaa vaikka Kokkolaan.

      Seinäjoella saa vapaasti kulkea oli sitten 5 tonnin Armanissa, tuulipuvussa, legginseissä tai vaikka pyjamassa. Se ei muille kuulu miten me eletään.

      Swagäily on nyt muotia mutta Seinäjoella se keksittiin jo 60-luvulla. Swägät seinäjokiset ei piittaa mitä muut meistä ajattelee vaan on rennosti omia itseään.

      • Anonyymi

        Ook-kei. Saat sä olla tuota mieltä, mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että Seinäjoki on tosiaan kaupunkilaisuudessa sen reilu 300 vuotta Kokkolaa jäljessä. Mua ainakin harmittaa, että nuo keskustan viimeisetkin viheralueet on tuhottu, ja kerrostaloa pukkaa tilalle. Kokkolassa menee kaupungin keskeisimmän osan halki viheralue aina merelle saakka. Siinä ihmiset viihtyy, ja torit yms menestyy siinä vieressä myös. Seinäjoella ei ole enää nykyään muuta kuin pelkkää asfalttia joka paikas.


      • Anonyymi

        Seinäjoki, tuo maaseutumainen Peltomarkettejen ja autokauppojen luvattu maa. Epäviihtyisä kuppikuntakylä. Jossa keskusta autio kivikylä ja harmaa.
        Kasvanut Lapuan kylkeen aikoinaan.


    • Anonyymi

      Ja mikähän viheralue seinäjoelta on tuhottu?

      • Anonyymi

        No lakeudenpuisto. Se tulee täyteen kerrostaloja. Se siitä sitten...


      • Anonyymi

        Ei tuu, hölömö.


    • Anonyymi

      Siis mitä ihmettä, Kokkolahan on huomattavasti Seinäjokea pienempi kaupunki jokaisella mittarilla. Taitaa olla Kokkola vielä muuttotappiokuntakin.

    • Kokkolassa on tosi paljon sateenkaari kansaa, sen takia vähän asukkeja.

      • Anonyymi

        Heitä sateenkaaripoitsu vitsi


    • Anonyymi

      Seinäjoki on kehittymässä kovaa vauhtia kun suunnitelmat toteutuvat!

    • Anonyymi

      kokkolassa on se että se on kansainvälisempi satamakaupunki niinkun vaasakin...ja jopa pieni kristiina porukka on heti erillaista...seinäjoella huokuu maakunnan sisäsiittoisuus välittömästi

    • Anonyymi

      Täytyy kyllä olla pahollaan kokolalaisten puolesta etteivät viihdy kotonaan jos siellä on ahdasta, tunkkaista ja rakennuskin on todella vanha ja nykytarpeisiin epäkäytännöllinen.
      Onneksi Seinäjoella on vielä vanhoja viihtyisiä ja vihreitä omakotialueita, joissa on tilaa harrastaa ja ruohikkoa piisaa. Ei tarvitse lähteä keskustaan juomaan ylihintaista kahvia ja syömään ylihintaista pullaa. Koska kotonakin viihtyy perheen parissa - ei tarvitse olla yksineläjä. Eikä kukaan loukkaannu jos lähtee pikaiseen käymään arkivaatteissa keskustassa jossa nyt ei pitäisi kellään olla mitään asiaa virka-ajan ulkopuolella. Vai onko ?
      Omasta mielestäni Seinäjoki on liiankin vihreä kaupunkin joka leviää tällä hetkellä pohjoiseen, etelään ja itään päin. Kuntaliitos SuurKurikan kanssa toteutuu jossain vaiheessa toivottavasti - saa Ilmajoki ja Lapua jäädä nuolemaan näppejään, mielummin kurikkalaiset kuin he.
      Sinä aikana kun kielipoliittisesti riitaisat Kokkola ja Vaasa tappelivat omiensa kanssa, suomenkielinen Oulu ponkaisi heittämällä ohi näistä Nokian avustuksella - ollen nyt merenkurkun suurkaupunki.
      Jos vertaa mitä Kokkola on saanut aikaiseksi samassa ajassa kuin mitä Seinäjoki on rakennettu tyhjästä kun se aikoinaan lohkaistiin SuurIlmajoesta ei kyllä kovinkaan mairittele. Jopa kanta-Seinäjoen kasvuvauhti on ollut Kokkolaan verrattuna exponentaalinen. Sinne ihmiset muuttavat missä arvostetaan perheitä ja on töitä tarjolla.
      En nyt ala luettelemaan Seinäjoen heikkouksia, niitä toki aina on kun rapatessa roiskuu mutta kaikki tasoittuu aikanaan ja epäkohtia voidaan suoralla demokratialla korjata ilman että on koko ajan joku ex-nurmoolainen jarruttamassa.

    • Anonyymi

      Näin kokkolassa asuvana kiitos ja kumarrus et joku näkee kokkolan tuommosena?mut jos nyt kulkis silmät auki huomais et kokkolan keskustassa on vain tyhjiä liikehuoneistoja tai jotain pop up kirppiksiä,kokkolan halki virtaa suntti joka pitäs olla joki mut on lähinnä avo oja.kokkola on suuruuden hullu rakennus suunnitelmin mut ikäväkseeen niihin ei taho löytyä asukkaita mut jutta urpilainen tekee kaikkensa et saataisiin noita ahkeria venepakolaisia tänne ruokittavaksi.no nuo viheralueet on ihan ok mut ei täällä mitään ihmisiä liiku keskustassa kyllä ne ostosmarketit on kaupungin laitamilla siellä ne ihmiset on.mut onhan se kiva jos turisti näkee toisin.

    • Anonyymi

      seinäjokisille on vaan tärkeetä olla piree ja paree eli vittu kun sai liittyä kaikkiin naapuri kuntiin mutta silti istua kotona...kuvastaa juurikin sitä sisäsiittoista rehevää ajattelumallia mitä perus etelä-pohjalaisuus on....kokoonnutaan vain tangoilemaan ja vauhtiajoihin...ai niin niissäkin suurin kävijämäärä on muualta..omat istuu kotona

    • Anonyymi

      Seinäjoki on kumminkin hienosti porrastanu nuo isommat bileet?ensin provinssi sit tangot sekä peään vauhtiajot.kävin tangoilemassa ja täytyy sanoa et edistystä on tapahtunu sit viime käynnin (n,10v).ennen tangoiltiin kadulla sato tai paisto mut nythän oli oikein katot päällä ja fanerit maassa sekä portin ulkopuolella persaukisten karaoke.vieläkö olisivat pitäneet joko viikkoa ennen tai jälkeen ,ei tarvis kilpailla kaustisen kans kävijöistä.

    • Anonyymi

      Tuomion saanut niin kirkkain silmin esiintyy ILKAN etusivulla vauhtiajojen järjestäjän roolissa. Se siitä rahojen ja maksujen siirtelystä. SUOMI ON VAPAA MAA, TOIMIA SAA KUKA VAAN.

      • Anonyymi

        Se äijä saa jotain muutakin aikaseeksi kun toisten haukkumista ja voivottelua tällä palstalla.


    • Anonyymi

      Itselleen toisten kustannuksella ja vilpillisin keinoin...härskiä ja edesvastuutonta toimintaa, eikä häpeän elettäkään. SUUREN JOHTAJAN ECO pienissä kengissä.

    • Anonyymi

      kiva kuiteski ku järjestää kemuja kaupungissa..ei toki jää latiakaa niistä tänne muutakun muiden toimioiden kautta.mutta hupia ja mainosta

    • Anonyymi

      Hupia näyttää olevan ja kallista sellaista. Ihmetellä sopii miten Suomen valtion hirhanhaltijat, virkavalta, kaupungin päättäjät sekä ympäristö viranomaiset voivat antaa lupia tuollaiselle suoranaiselle ILMASTON sekä YMPÄRISTÖN SAASTUTTAVALLE TILSISUUDELLE. Varsinkin tämä uusi eduskunta / hallitus on toitottanut miten Suomi on edellä näyttäjä hiilijalanjäljen näyttäjänä...päästöt kuriin...vain sähköautoilla ajettaisiin, puiden polttoa vähennettävä tai sytyttää oikein, turpeen poltto lopetettava ja lentoliikennettä vähennettävä. Tuossa vai muutamia esimerkkejä. MUTTA SEINÄJOELLA OIKEIN LUVAN KASSA SAA JA PITÄÄ POLTTAA RENKAISTA KESKELLÄ KAUPUNKIA. YKSIKIN AUTO VOI VIIKONLOPUN AIKANA POLTTAA / KULUTTAA LOPPUUN 30 RENGASTA.... EI VAIKUTA ILMEISESTI HIILIJALANJÄLKEEN MITENKÄÄN. Tasapuolisuus huomioiden seuraavassa kokossanin palaa normaalissa ajossa loppuun kuluneet kesäpyörät...saan pois nurkista.
      SITÄ PÄÄTTÄJÄT SAAVAT MITÄ TILAAVAT ja lopettakaa tuo hiilijalanjäljestä PUHUMINEN tavallisessa ihan elämässä ja käytännön asioissa tai PUUTTUKAA ESIM. TUOLLAISEEN TAHALLISEEN SAASTUTTAMISEEN MITÄ VAUHTIAJOT TEKEVÄT esimerkiksi.

    • Anonyymi

      Missä kaupungissa aloittaja on käynyt? Täällä kokkolassa ainakaan kukaan ei liiku missään. Tavarat ostetaan Prismasta ja painutaan takaisin lähiöihin .keskusta ihan kuollut ja hiipuu lisää kun kivijalkakauppoja lopettaa koko ajan. Olin viikonlopun Seinäjoella ja kateellinen olen teidän tapahtumista ja kaupungin viihtyvyydestä muutenkin..

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1555
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1194
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1117
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1026
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      985
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      947
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      870
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      704
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      660
    Aihe