Erityisesti naiset!

Anonyymi

NAISVIHAA Raamatusta
En kommentoi lisää, koska lisääntyy vaara, että tämä poistetaan keskustelun aloituksista.
Kaikki on kopiota raamatusta, mutta silti voidaan sensuroida pois.

Kuukautiset

Raamattu

Leviticus eli 3. Mooseksen kirja 15:19-23 ja 15:25-27 ja 15:30
Jeesus: ”Ennen maa ja taivas katoaa, kuin muuttuu yksikään lain piirre”
Koskee siis myös kristittyjä naisia. Huom!
”Ja kun naisella on vuoto, niin että verta vuotaa hänen ruumiistansa, olkoon hän kuukautistilassaan seitsemän päivää, ja jokainen, joka häneen koskee, olkoon saastainen iltaan asti. Ja kaikki, minkä päällä hän lepää kuukautistilansa aikana, tulee saastaiseksi, ja kaikki, minkä päällä hän istuu, tulee saastaiseksi. Ja jokainen, joka hänen vuoteeseensa koskee, pesköön vaatteensa ja peseytyköön vedessä ja olkoon saastainen iltaan asti. Ja jokainen, joka koskee istuimeen, mihin hyvänsä, jolla hän on istunut, pesköön vaatteensa ja peseytyköön vedessä ja olkoon saastainen iltaan asti. Ja jos joku koskee esineeseen, joka on hänen vuoteellaan tai istuimella, jolla hän on istunut, olkoon saastainen iltaan asti.
Jos naisen verenvuoto kestää kauan aikaa, vaikka ei ole hänen kuukautisaikansa, tahi jos se jatkuu hänen kuukautisaikansa ohitse, pidettäköön hänet koko vuotonsa ajan saastaisena, niinkuin hänen kuukautisaikanaankin; hän on saastainen. Jokaisesta vuoteesta, jossa hän lepää vuotonsa aikana, olkoon voimassa, mitä on säädetty hänen kuukautisaikana käyttämästään vuoteesta; ja jokainen istuin, jolla hän istuu, tulee saastaiseksi niinkuin hänen kuukautisaikanaankin. Ja jokainen, joka niihin koskee, tulee saastaiseksi; hän pesköön vaatteensa ja peseytyköön vedessä ja olkoon saastainen iltaan asti.
Ja pappi uhratkoon toisen syntiuhriksi ja toisen polttouhriksi. Näin pappi toimittakoon Herran edessä hänelle sovituksen hänen saastaisesta vuodostaan.”

8

451

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • "Ja pappi uhratkoon toisen syntiuhriksi ja toisen polttouhriksi. Näin pappi toimittakoon Herran edessä hänelle sovituksen hänen saastaisesta vuodostaan"

      Aika looginen ratkaisu.

    • Anonyymi

      Raamatun sana on kylläkin sen naisten vapauden ja arvostuksen takana, josta nyt nautimme. Mene afganistaniin nauttimaan "vapaudesta ja ei naisra vihaavasta uskonnosta".

      • Saturaamatusta naiskäsitykset kopioitiin koraaniin, joten argumenttisi on arvoton.


    • Anonyymi

      Paratiisissa saatana sai naisen tekemään SYNTIÄ ja nainen houkutteli miehensä lankeanaan syntiin!

    • Anonyymi

      Mikäli perheessä / pariskunta elää sen mukaan mitä Raamattu opettaa ei tule riitoja!

      Raamattu selvästi kertoo mitkä roolit miehellä ja naisella on perheessä!

      Jos joku ei sitä hyväksy! Menköön valittamaan asiasta Jumalalle!
      Koska Jumala on Raamatun käskenyt kirjoittamaan!

    • Anonyymi

      Höpöä:)) Me olemme kaikki Isän suunnitelmaan,kaikki yhtä Rakkaita.

    • Anonyymi

      No minä en ymmärrä minun ns. äitini on kuollut n.10 vuotta sitten mutta se ei vaan näy maistraatin lomakkeella isäni synt.pv ja kuolin pv. näkyy minulle ei myöskään ole ilmoitettu onko hän ylipäätään kuollut synt. on ainakin muuten en olisi minäkään. Onkohan arvon suku tehnyt piruntorjuntaohjuksen kanssa sopimuksen ja onnistunut kaappaamaan vähäisen perinnön. Kiroan ne kaikki jotka ovat sotkeutuneet tuohon.

    • Anonyymi

      Näitä höpöjuttuja raamattukin vilisee. Sehän on juutalaisten kirjanoppineiden tuottama kirja Jerusalemin hävityksen jälkeen noin 600 vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Nebukadnessarin jätettyä juutalaisten virkakoneisto henkiin nämä älysivät siirtyä palvelemaan vain yhtä jumalaa ja kirjoittaa uusia siitä tarinoita joista raamattu sitten muodostui. Naisvihaa on vieläkin luterilaisessa kirkossa. Kuulemma saarnaajilla täytyisi roikkua killuttimet haarojen välissä.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      281
      2926
    2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      57
      2326
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      348
      2007
    4. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      115
      1733
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      112
      1681
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      212
      1375
    7. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1317
    8. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      68
      1253
    9. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      58
      1232
    10. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      77
      1181
    Aihe