Mitkä ovat presidentin ja hallituksen kansainväliset ilmastotoimet?

Anonyymi

Ilmeisesti ilmaston tila ei ole niin huolestuttava jos vertaa edellisen hallituksen ja presidentin toimintaa kansainvälisellä tasolla? Vai olivatko edellinen hallitus ja presidentti liian laiskoja kansainvälisen vaikuttamisen osalta, mikäli tilanne on ilmaston suhteen vakava ja kriittinen?

Millä mielellä edellinen hallitus ja presidentti menevät jälkikasvunsa eteen kertomaan vanhempina miten paljon asian eteen tulikaan tehtyä silloin kun olisi voinut? Mikä on presidentti Niinistön ja hänen aikaisten hallitusten "ilmastoperintö" lapsilleen? Harvoilla vanhemmilla on samanlaisia vaikutusmahdollisuuksia ilmastoasioissa? Ilmastomuutos edellyttää "rohkeampia" vaikuttamistapoja, sekä ajan poliittisesta kulttuurista irrottautuvaa vahvaa persoonallisuutta, joka on johtaja ilmastoasioissa. Presidentti on sellaisessa toimessa jolle tällainen vaikuttaminen "poikkeusoloissa" kuuluu ja sopii.

Hallitukset ja presidentit kykenevät tekemään taatusti moninvertaisesti enemmän kansainvälisen vaikuttamisen osalta ilmastoasioissa kuin mitä ovat tähän mennessä tehneet. Presidentti Niinistö taitaa olla enemmän sellainen juristityyppinen presidentti, kun nyt tarvittaisiin Suomen ilmastopolitiikan osalta presidenttiä, joka on toimintatavoiltaan vahva kansainvälinen vaikuttaja. Ilmastomuutosasiat eivät ole resurssikysymyksiä, vaan prioriteettikysymyksiä.

. . .

http://jormanordlin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/278307-mitka-ovat-presidentin-ja-hallituksen-kansainvaliset-ilmastotoimet

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Suomalaisten lentämisen päästöt ovat kaksi miljoonaa tonnia hiilidioksidia vuodessa. Kun huomioidaan kokonaisvaikutus, lentämisen päästöt ovat neljä miljoonaa tonnia. Se on lähellä jo koko Suomen henkilöautoliikenteen 6,5 miljoonan tonnin päästöjä. Eli suomalaisten lentämisen päästöt ovat liki henkilöautoilun kokoluokassa.

      Lentäminen on vahvasti verotuettua toimintaa. Lentolippujen hinnassa ei ole arvonlisäveroa. Veroa ei myöskään ole lentopolttoaineen hinnassa. Täydellinen verovapaus on on lentämiselle valtava julkinen tuki. Esimerkiksi lääkkeiden, ruuan, sanomalehtien ja kirjojenkin hinnassa on arvonlisäveroa. Autoilussa on täydet arvonlisäverot.

      Lentämistä pitäisi vähentää. Hintaohjaus on tässä tehokkain keino. Lentolippuihin pitäisi säätää normaali arvonlisävero. Se nostaisi lentämisen hintaa ja vaikuttaisi myös ulkomaanlentojen määrään. Jos sekään ei riitä, tulisi pohtia lentoverojen käyttöönottoa. Ranska ilmoitti juuri lentoveron käyttöönotosta.

      Suomen hallitus ei aio puheidensa mukaan pyrkiä vaikuttamaan lentoliikenteen päästöjen vähentämiseen. Hallituksen linja on edetä kansainvälisen tahdin mukaan lentoveroissa, jos koko Eurooppa lähtee veroon mukaan. Linja on käytännössä vetkuttelua.

      Vihreiden ponnettomuus lentoliikenteen päästöjen vähentämisessä on silmiinpistävää. Nytkin lentoveron edistäminen on vain kevyellä tasolla. Vihreät eivät aja edes normaalia arvonlisäveroa lentolippuihin.

      Lentoliikenteen päästöjä tulisi leikata. Nyt ilmastonpäästöissä laitetaan pää pensaaseen, koska niin moni kokee halvat ulkomaanlennot saavutetuksi eduksi.

    • Anonyymi

      mitähä tuo alottaja?kyl se on ihan henkilökohtainen asia!mitä ostaa miten hävittää.mitä syö mitä kuluttaa.presidenttikö OPASTAMAAN!no huhhei.vastuu on minun ja sinun.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    3. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    4. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    5. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    6. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    7. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    8. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    9. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    10. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    Aihe