Luther kiihotti kansanryhmiä vastaan.

Tästä todisteene seuraava tunnustus ja anteeksipyyntö vuonna 2010

Suomen evankelis-luterilainen kirkko on yhdessä muiden luterilaisten kirkkojen kanssa ilmaissut katumuksensa ja pyytänyt anteeksi Lutherin, Melanchtonin ja heidän seuraajiensa toteuttamaa ja hyväksymää väkivaltaa ja vainoa. Luterilaiset vainosivat ns. anabaptisteja eli uudelleenkastajia uskonpuhdistuksen jälkeen 1500-1600-luvulla. He jatkoivat vainoa myös myöhemmin historian kuluessa eri puolilla maailmaa.
Luterilaisten kirkkojen edustajat ovat pyytäneet anteeksi myös sitä, että kirkot ovat julkaisseet vuosisatojen ajan harhaanjohtavia tietoja anabaptisteista, vaienneet heihin kohdistuneista vainoista sekä sivuuttaneet kirkkohistorioissaan anabaptisteille tehdyt vääryydet.
1<50
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Lutherin isän toive kaiketi oli, että hänen poikansa menisi lakimiesuralle. Martti Luther sai turvapaikan katolisen kirkon tappavalta vainolta yhden paikallisruhtinaan suojeluksessa. Keskiajalla yhden suvereenin hallitsijan alueelle ei oikein mahtunut kahta tai useampaa keskenään kiistelevää uskonnollista suuntausta ja se oli kyllä aivan Martti Lutherista riippumaton asia: kun kumarsi yhtä, niin pyllisti toiselle.

Lutherilla aivan selvästi oli oikeanlaista ymmärrystä lain- ja oikeudenkäytön perustavista lähtökohdista, vaikka hänestä ei tullutkaan maallista lakimiestä ruhtinaan hallinnon palvelukseen. Kuitenkin Luther osasi niissä olosuhteissa historiallisesti aivan poikkeuksellisella tavalla sumplia asioita niin, että vähitellen tuli varsinkin läntiseen maailmaan tilaa katolisesta kirkosta irtautuvalle suuntauksille.

Aivan ilmeisesti ilman Lutherin toimintaa katolinen kirkko olisi säilynyt niin vahvana, ettei uudelleenkastajia olisi tullut koskaan esiin. Muistaakseni Luther on itse maininnut jotain tällaista: kun Kristuksen kirkko jossain tulee voimallisesti esiin, siellä Paholainen pystyttää kiireesti oman kappelinsa viereen. Nämä kaksihan ovat täysin sovittamattomat yhteen niin kuin tuli ja vesi kuten kreikkalaiset varmaan sanoisivat: vesi sammuttaa tule ja tulinen kuumuus haihduttaa veden tuota pikaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


V.Lintu kirjoitti:

Tästä todisteene seuraava tunnustus ja anteeksipyyntö vuonna 2010

Suomen evankelis-luterilainen kirkko on yhdessä muiden luterilaisten kirkkojen kanssa ilmaissut katumuksensa ja pyytänyt anteeksi Lutherin, Melanchtonin ja heidän seuraajiensa toteuttamaa ja hyväksymää väkivaltaa ja vainoa. Luterilaiset vainosivat ns. anabaptisteja eli uudelleenkastajia uskonpuhdistuksen jälkeen 1500-1600-luvulla. He jatkoivat vainoa myös myöhemmin historian kuluessa eri puolilla maailmaa.
Luterilaisten kirkkojen edustajat ovat pyytäneet anteeksi myös sitä, että kirkot ovat julkaisseet vuosisatojen ajan harhaanjohtavia tietoja anabaptisteista, vaienneet heihin kohdistuneista vainoista sekä sivuuttaneet kirkkohistorioissaan anabaptisteille tehdyt vääryydet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu