Perussuomalaiset radikalisoitumassa

Anonyymi

Samalla, kun persut suljetaan ulos kaikesta päätöksenteosta, he lisäävät kannatustaan, katkeroituvat, radikalisoituvat ja muuttuvat vaarallisiksi suomalaisen yhteiskunnan kannalta. Esimerkiksi aseellinen isku eduskunnassa olisi poliittinen katastrofi koko Suomen kannalta. On sinisilmäistä kuvitella, etteikö Venäjä olisi mukana kuiskuttelemassa ja tukemassa äärioikeistolaisia voimia juuri tällä hetkellä.
Venäjällä on tietyt intressit Suomen alueen suhteen ja persujen radikalisoituminen on nyt Venäjälle iskun paikka.

110

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Persut turhautuvat, kun ei hyväksytty edes hallitukseen. Eihän sellainen puolue ole hallituksessa, jolla ei ole minkäänlaista yhteistyökykyä.
      Tuskin Venäjäkään hyväksyy PerSua.

      • Anonyymi

        Kyllä Venäjä ruokkii ja rahoittaa persuja surutta.
        Persujen aikaan saama hajaannus koko suomalaisessa yhteiskunnassa on Venäjän edun mukaista. Samoin muidenkin maiden äärioikeistolaiset liikkeet palvelevat Venäjän etua EU:ssa, ja siksi Venäjä rahoittaa niitäkin.

        Tälläkin palstalla ovat "ryssä-trollit" kaikkein pahimpia saastuttajia vale-uutisineen ja provosointeineen. Vain persut eivät halua tätä nähdä.


      • Anonyymi

        Turhaan persut pyristelevät, puolue jakaantui kahtia ja jakaantuu kohta taas. Populisimi luo ristiriitoja niin puolueen sisällä kuin kansan keskuudessa.


      • Anonyymi

        Persut ovat Venäjälle vain niitä yllytyshulluja hyödyllisiä hölmöjä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persut ovat Venäjälle vain niitä yllytyshulluja hyödyllisiä hölmöjä.

        Samoin kuin ovat monen muun Euroopan maan äärioikeistolaiset.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samoin kuin ovat monen muun Euroopan maan äärioikeistolaiset.

        Unohdit tietoisesti äärivasemmistolaiset.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Unohdit tietoisesti äärivasemmistolaiset.

        Oikeasti koko vihervasemmisto on radikalisoitumassa. Siitä kielii myös radikaali ilmastoöyhötys ja ne suomalaisia kurittavat tulevaisuuden toimet. Vihervasemmisto tulee tuhoamaan maan haittamaahanmuutolla.


      • Anonyymi

        Mitä termi ”yhteistyökyky” mielestäsi tarkoittaa? Määrittele termi. Omasta mielestäni se on kykyä/halua tehdä yhteistyötä. Jos jotakuta ei haluta hallitukseen yhden miehen takia ja tehdään millainen sillisalaatti-hallitus vain estääkseen yhden miehen pääsy hallitukseen, niin jotenkin musta tuntuu että yhteistyökyvyttömyys on muualla kuin persuissa :D


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oikeasti koko vihervasemmisto on radikalisoitumassa. Siitä kielii myös radikaali ilmastoöyhötys ja ne suomalaisia kurittavat tulevaisuuden toimet. Vihervasemmisto tulee tuhoamaan maan haittamaahanmuutolla.

        Tämä ilmastoöyhötys on myös suurimman luokan populismia maailman mittakaavassa.


      • Anonyymi

        kansallisosialisteillamme on persuahdistus mutta ilmastoahdistusta
        on kaupattava


    • Anonyymi

      Ei paljon vasemmiston ja vihreiden itku kiinnostaa oikeita suomalaisia, perussuomalaisia hähähäää.

      Itkekää vain keskenänne ;)

      • Anonyymi

        Yhä useampi suomalainen on tajunnut, että politiikan on muututtava, ettei Suomesta tulisi allahin maata. Parissa vuosikymmenessä on Suomeen rantautunut 400.000 ulkomaalaista, joista suuri osaa elää työtä tekemättä yhteiskunnan tukien varassa.


    • Anonyymi

      Venäjä ruokkii ja rahoittaa persuja surutta, koska äärioikeistolainen hajottaja-puolue ajaa Venäjän etuja Suomessa.
      Samoin muidenkin maiden äärioikeistolaiset liikkeet palvelevat Venäjän etua EU:ssa, ja siksi Venäjä rahoittaa niitäkin.

      Tälläkin palstalla ovat "ryssä-trollit" kaikkein pahimpia saastuttajia vale-uutisineen ja provosointeineen. Vain persut eivät halua tätä nähdä.

      • Anonyymi

        Valetta. Minimikirjainmäärä.


      • Anonyymi

        Mistä sitä rahaa saa taitaa sulle tulla Soroksen ja Punavihervasemmiston kassasta koita joskus edes kirjoittaa jotain järkevää.


      • Anonyymi

        New York Times valtamediakin saa valkoisia kohtaan levittää äärimmäistä vihapuhetta ilman tuomiota

        https://www.nytimes.com/2018/10/29/opinion/stacey-abrams-georgia-governor-election-brian-kemp.html?smtyp=cur&smid=tw-nytopinion

        https://en.wikipedia.org/wiki/The_New_York_Times


    • Anonyymi

      Miksi sitten persut kannattavat Natoa. Ei mitään logiikkaa.

      • Anonyymi

        Siksi kun ei varsovan liittoa enää ole.


      • Anonyymi

        No eihän persujen politiikassa olekaan mitään logiikkaa.

        EU:ssa he toimivat Venäjän etua suoraan ajavassa ryhmässä. Edes Ruotsin ruotsidemokraatit eivät lähteneet tämän ryhmän toimintaan mukaan juuri tuon venäjämyönteisyyden vuoksi.
        Samalla Halla-aho tuomitsee Venäjän toimia puheissaan, vaikka Putinin lausunnot liberalismista ja ihmiskäsitys vastaavat kokolailla persunäkemyksiä.
        Ja kannattavat tosiaan natojäsenyyttä. Tämä Nato- ja USA-myönteisyys taasen taitaa johtua vain Trumpin henkilökohtaisista jokseenkin pöyristyttävistä mielipiteistä muista ihmisistä kuin valkoisista punaista lihaa syövistä. Kuten myös Trumpin ilmastomuutoksen kieltämistä vastoin jokaista asiantuntijanäkemystä ja tutkimusta. Nehän ovat jokseenkin yksiyhteen persujen kannatramien asioiden kanssa.

        Ristiriidat ovat niin perusteellisia, että hankala on luottaa ja uskoa persujen sanomisiin ja politiikkaan miltään osin. Käytännössä vain yhdenasianliike eli muiden kuin tietynlaisten ihmisten maahanmuuton vastustaminen.

        Ei jatkoon!


      • Anonyymi

        Siksi kun eivät halua Venäjän alla Suomea. Paina tämä kalloos.


    • Anonyymi

      Historia on osoittanut niin monesti, että jos muu ei auta niin väkivalta on se viimeinen toivo. Vasemmistoanarkistit kyllä tämän ymmärtävät sieltä se väkivalta on yleensä alkanut. Olisi hyvä nähdä se todellinen uhka tänäkin päivänä, mutta eikö mitä anarkistit ovat valtiovallan suojeluksessa. Siitä ei hyvä seuraa.

      • Anonyymi

        Vasemmiston sortaminen porvarihallitusten aikaan oli ok? Parissakymmenessä vuodessa radikalisoitui ehkä muutama, mutta oikeisto radikaloistuu kun on yhden eduskuntakauden alussa kun ei ole hallituksessa oikeistopuolueita? Aikamoista sekoporukkaa ootte.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vasemmiston sortaminen porvarihallitusten aikaan oli ok? Parissakymmenessä vuodessa radikalisoitui ehkä muutama, mutta oikeisto radikaloistuu kun on yhden eduskuntakauden alussa kun ei ole hallituksessa oikeistopuolueita? Aikamoista sekoporukkaa ootte.

        Näin on näreet. Treenasivat jo ampumista ministerien kuviin.
        Vitun sairasta sakkia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin on näreet. Treenasivat jo ampumista ministerien kuviin.
        Vitun sairasta sakkia.

        Vuosien väkivaltaan kiihottamisen tulos alkaa konkretisoitua.


    • Anonyymi

      Avaukseni oli tarkoitettu varoituksena tulevasta! Radikalisoituminen on jo tapahtunut tosiasia.

    • Anonyymi

      Varma tieto, kuulin just. Tynkkynen aikoo räjäyttää ittensä täysistunnossa!

      • Anonyymi

        Nyt lasket leikkiä vaarallisella asialla. Ei siellä varmaan kukaan ole itseään räjäyttämässä. Sen sijaan voi olla, että venäläistä alkuperää oleva "cocktail" tulee tekemään laajaa tuhoa..


    • Anonyymi

      Hyvä ja ajankohtainen aloitus. Tuo nopea radikalisoituminen on viime päivinä meko selkeästi toteen näytetty uhka. Uhka kohdistuu demokraattisilla vaaleilla valittuun maan poliittiseen johtoon ja samalla koko maamme yhteiskuntajärjestelmään. Eli meihin kaikkiin. Persujen johto on osoittautunut täysin kykenemättömäksi tai ehkä jopa haluttomaksi estämään tätä vaarallista ja vastenmielistä äärimielistä kehitystä osassa jäseniään ja kannattajiaan.

      • Anonyymi

        Kuinka pimeitä voikaan suvakit olla kun tuollaisia mielessään kehittelevät. Mielikuvitus on ruvennut heillä laukkaamaan ennenäkemättömällä tavalla näinä aikoina. Näkevät jo harhojakin. Pitäisikö suvakkien puhua jollekin tästä päähänpinttymästä. Asioista puhuminen helpottaa pahaa oloa.


    • Anonyymi

      Onko puolueen johto asetettava henkilökohtaisesti vastuuseen, tuon heidän hyysäämänsä radikalisoituneen siiven mahdollisten tulevien terrori-iskujen seurauksista? Ovat ainakin täysin tietoisia sen olemassaolosta ja myös toiminnasta.

      • Anonyymi

        Tuohon oikeusoppineet joutunevat ottamaan kantaa jos tuollainen isku tapahtuisi.


    • Anonyymi

      Perussuomalaisia naurattaa. On hauska kiusata ja vinoilla vihervassureille ja katsoa miten hermoilevat ja suuttuvat.

      Kerrassaan hyvää viihdettä ja hupia Perussuomalaisille vähän pompotella psykologisesti vihervassareita :D:D

    • Anonyymi

      Toivottavasti viranomaiset on hereillä asian suhteen. Jälkikäteen viisastelu ja selittely näyttäisi todella hölmöltä kun asiat on olleet yleisessä tiedossa.

    • Anonyymi

      Itku on kova muilla puolueilla ku kannatus laskee joka viikko.

      • Anonyymi

        Hymy on herkässä kun meillä on nyt niin mainio hallituskokoonpano. Pienen ikäni tätä odottanut. Luulet tosiaan että muutaman juntin mölinä tätä iloa laimentaa. Lähinnä huvittaa kuin itse mainitsit, luultavasti olet kuitenkin katkeroitunut nii kuin kaikki persut. :)


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hymy on herkässä kun meillä on nyt niin mainio hallituskokoonpano. Pienen ikäni tätä odottanut. Luulet tosiaan että muutaman juntin mölinä tätä iloa laimentaa. Lähinnä huvittaa kuin itse mainitsit, luultavasti olet kuitenkin katkeroitunut nii kuin kaikki persut. :)

        Pieni 17v. ikä ?
        Moktargubba


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pieni 17v. ikä ?
        Moktargubba

        Kolmekymppisiä vietän tänä vuonna.


    • Anonyymi

      Itsensä kanssa keskustelu ei tunnu järkevältä. On aivan sama asia, kuin yksikseen puhuminen ja valittaminen kaikesta mitä ympärillä tapahtuu.

    • Anonyymi

      Ettekö te persut vieläkään tajua, että Halla-aho ei ollut menossakaan hallitukseen! Turha kitistä, että ei otettu.

      • Anonyymi

        Tyypillinen persujen ala-arvoinen kommentti.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tyypillinen persujen ala-arvoinen kommentti.

        Tyypillinen vihervassarisuvakkien nillitys. Keppihevonen klopotiklops.


    • Anonyymi

      Tämä vaarallinen radikalisoituminen on vain siitä syystä, että persut ja heitä äänestäneet ihmiset on täydellisesti sivuutettu demokratiasta.

      Usein tällainen rasistinen, yhden poliittisen ryhmän etujen kategorinen polkeminen on johtanut vakaviin yhteiskunnallisiin konflikteihin ennemmin tai myöhemmin. Suomessa ei selvästikään ymmärretä tällaisen riskin mahdollisuutta, johon Venäjäkin varmasti mielellään ottaa osaa.

      • Anonyymi

        Rasistinen ihmisryhmä aina itkemässä rasismista... Aika hemmetin paradoksaalista. Ihmisryhmä joka ei ryhmänsä ulkopuolisia ihmisiä hyväksy lainkaan ei voi olettaa että heidät sitten hyväksyttäisiin mutinoitta. Varsinaisia pölvästejä olette kyllä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rasistinen ihmisryhmä aina itkemässä rasismista... Aika hemmetin paradoksaalista. Ihmisryhmä joka ei ryhmänsä ulkopuolisia ihmisiä hyväksy lainkaan ei voi olettaa että heidät sitten hyväksyttäisiin mutinoitta. Varsinaisia pölvästejä olette kyllä.

        Itse olet demokratiaa halveksiva rasisti.


    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Onkohan turvaluokitus tehty?


    • Anonyymi

      En ole havainnut sellaista persujen piirissä. Sensijaan vihervasemmisto on radikalisoitumassa. Punikeilla näköjään harhat pahenee. Voi voi.

      • Anonyymi

        Mistähän vihervassarinarkit saavat nyt halpaa Subua, kun tehtiin se suuri 6000 kpl takavarikointi.


    • Anonyymi

      Äärivasemmisto saa rahoituksensa valtiolta kenen etuja he ajavat lisätessään vastakkain asettelua kansan keskuuteen?

      • Anonyymi

        Totta, monikohan äärivasemmistolainen on elämänsä aikana yhteiskunnan nettomaksaja? Tuskin monikaan jos kukaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta, monikohan äärivasemmistolainen on elämänsä aikana yhteiskunnan nettomaksaja? Tuskin monikaan jos kukaan.

        Kyllä he ovat niitä, jotka tehtaissa tekivät pitkän työuran.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä he ovat niitä, jotka tehtaissa tekivät pitkän työuran.

        Suomessa ei ole tehdasduunareita ollut enää vuosikymmeniin joten nmainitsemasi vasemmistoduunarit ovat olleet eläkkeellä vähintään jo 10 vuotta, nauttimassa tonnin eläkkeestään. He ovat juuri se äänestäjäkunta, jotka Rinne petti.


    • Anonyymi

      Bubien miehet ja naiset eli persut voivat ottaa lisää kaljaa parantaa maailmaa siellä bubeissaan. Ketään ei kiinnosta niiden uho ja mölinä.

      Jos olisitte oikeasti kansan puolella niin keltaliivit olisi se oikea tapa vaikuttaa asioihin ja mielenosoitukset Ransakan tapaan, muuta ei pelkkää persujen perseilyä ja vittuilua sekä tyhjien tynnyrien kolistelua, niillä eväillä ei kuuhun mennä.

      Pelaatte vieläpä kokoomuksen laariin oikeistolaisella pelleilyllä, uskomatonta että perseaukiset lähtevät oikeiston kelkkaan siis taho mikä orjuuttaa teitä kokoajan, on suorastaan tyhmyyttä olla köyhä ja samalla äärioikeistolainen.

      Ei voi ymmärtää, mutta tyhmyyttähän ei voi koskaan ymmärtää.

      • Anonyymi

        Ei sinua ainakaan älyllä ole siunattu.


      • Ensinnäkin, se on pub ja toiseksi, unohda oikeisto-vasemmisto-akseli. Nyt on kyse isänmaallisista ja globalisteista. Kokoomus, vasemmisto, demarit ja vihreät edustavat maailman rahavaltaa. Sehän tässä surkeudessa kaikkein surullisinta on, ettei suomalainen duunari ymmärrä sitä.

        Vai miksi luulet, että mm. Haavisto ja Sipilä jo myivät ja nyt Rinteen hallitus "uudelleenjärjestelee" valtion omaisuutta.


      • Anonyymi

        "Bubien miehet ja naiset eli persut voivat ottaa lisää kaljaa parantaa maailmaa siellä bubeissaan. Ketään ei kiinnosta niiden uho ja mölinä."
        Tämä kirjoitus on kyllä selvästi peräisin tyhjästä tynnyristä.


    • Anonyymi

      Vaarallinen kehitys persuissa. Muutenkin niillä lainkuuliaisuus on kovin heikoksi todettua.

    • Anonyymi

      Se persujen ja natsien yhteisen koulutusleirin kuvissa esiintynyt ruudinkeksijä näyttää tosi ammattimaiselta jousiampujalta. Robin Hoodkin olisi ylpeä siitä jousen ja nuolen käsittelystä. Tietääkö kukaan vieläkö sillä on molemmat silmät tallella?

      • Anonyymi

        Se voisi selkeästi ottaa kirjallisuuden Nobelin, kirjoittamalla Zen ja Jousiammunnan Taito opaskirjan.


    • Anonyymi

      Nyt kannattaa ottaa ISIS tyypeistä oppia ne on hallituksen suosiossa.

    • Anonyymi

      Syyriassa on esimerkki mihin se johtaa kun aatteestaan hurmioitunut ja radikalisoitunut, kaikkia muita kohtaan vihaa lietsova äärimielisten joukkio päästetään yksinvaltaan. Miksi se muka menisi täällä toisin?

      • Anonyymi

        1917 hullut kävivät toisiinsa kiinni, sama voi toistua uudelleen.
        Suomessa on täysin hullua sakkia jotka kuvittelevat asioiden olevan yksinkertaisia ja yhden puolueen hoitavan asiat kuntroon.


      • Anonyymi

        No kaikkea idioottisuvakkiviherpunahörhöt keksiikin. Missä ja milloin lammasmaiset suomalaiset radikalisoituisivat? Sehän kuuluu vain kiihko islamisteille tuo yksinoikeus terrorismiin.

        Toisaalta: nyt on vallalla rasistinen ja totalitäärinen suuntaus kaikkiin kansallisvaltioita ja itsenäisyyden rippeitä puolustaviin tahoihin, joihin PS ja me sen kannattajat kuulumme.

        Ensin tämä pääministerin tittelin vohkaissut muslimien bussikuski jakamattomine ihmisarvoineen, köyri todellisen voittajapuoleen sivuun tekaistuine teeseineen ja nyt korruptoituneen EU:n lapatossupolitrukit teki saman EU:ssa niille, ketkä ei kannata haittamaahanmuuttoa.

        Näissä ei ole mitään järkeä, muistuttaa Pohjois Korean, Kiinan ja Venäjänkin touhuja, toisinajattelijoita kusetetaan olan takaa, samalla isot kansanjoukot ovat ikäänkuin heitetty näennäisdemokratiankin ulkopuolelle.

        Kauanko jatkuu, ennenkuin jossain mitta täyttyy? Demokratiasta puhuminenkin on nyt hupijuttu ja todellinen valheiden farssi.


      • Anonyymi

        TAI DIKTAATTORIHALLITSIJA EI HALUNNUT KUUNNELLA KANSAA,ajattele monta kymmentä vuotta sama perhe vallassa!


    • Anonyymi

      Ei Suomessa mitään oikeaa demokratiaa ole. Antti Rinne noudattaa lähinnä EU-käskytystä eikä kukaan välitä, mikä puolue todellisuudessa sai äänivyöryn ! Ei se ainakaan SDP ollut.
      Mitä enemmän perussuomalaisia istutetaan oppositiossa ja lehtereiden alle piiloon, sitä vankemmin puolueen kannatus nousee ja sitä varmemmin äänestäjien päältä edelleenkin tullaan kävelemään. Äänestäjät on jopa "väärässä" !

    • Anonyymi

      Sitten jos sisällissota tulee, vihervasemmistolaiset taistelevat jihadistien rinnalla suomalaisia vastaan. Nytkin vihervasemmisto puolustaa enemmän ulkomaalaisten jihadistien etuja ja terroristijärjestöön liittyneiden oikeuksia palata Suomeen kuin suomalaisten turvallisuutta jihadismilta.

      Jihadismi on tuontitavaraa Lähi-idästä ja Afrikasta. Se on Suomelle haitallinen vierasaate ja vieraskulttuuri. Se ei kuulu Suomeen tuhoamaan suomalaista kulttuuria, eikä sitä pidä levittää maahanmuutolla näistä maista, joissa aatteella on paljon hiljaisia kannattajia aktiivisten aatteen levittäjien ja saarnaajien lisäksi. PIste.

    • Anonyymi

      Suomalainen demokratia on sairas. Vaalituloksia ei kunnioiteta. Olemmeko me menossa sotaan diktatuuria vastaan?

      • Anonyymi

        Vaalitulosta kunnioitettiin kuten ennenkin. Suurin puolue valitsi keiden kanssa hallitukseen menee ja hallitusneuvottelut näiden puolueiden kanssa onnistuivat. SDP/Pers yhteistyö ei olisi voinut koskaan toimia, kökkäreet on SDP'n vastakohta siinä sitten sahattais kokohallituskausi paikallaan kun ei päästä sopuun mistään. Luonnollisesti valinnaksi jäi taipuva kepu. Hallituksella suomen kansan enemmistön luottamus.


      • Anonyymi

        "Suurin puolue" kannattamiensa haittamaahanmuuttajien avulla. Puhtaasti suomalaisten äänillä suurin puolue on perussuomalaiset.

        Ilman muslimien ja muiden matujen ääniä demarit olisivat jääneet kakkossijalle ja rappiohallitus perustamatta,esikuntineen.

        Kepu kieroili itselleen paikkoja hallitukseen ja turhia valtiosihteerin virkoja pudokkailleen, mikä on jo aika härskiä mukademokratiaa.


    • Anonyymi

      Tuollainen mahdollisuus kyllä on olemassa. Ainakin Perussuomalaisten kannattajissa löytyy sellaista väkeä joka hyvinkin voisi ryhtyä johonkin terroritekoon tai vastaavaan. Hyvä esimerkki löytyy Saksasta jossa on paljastettu suunnitelma jossa äärioikeistolaisten piti tehdä terroriteko joka olisi sitten naamioitu vasemmiston tekemäksi.

      • Anonyymi

        Suomessa myös paljastui persujen ja kielletyn vastarintaliikkeen natsien yhteinen harjoitteluleiri, jossa harjoiteltiin Suomen valtiojohdon kuvia ampumalla.


    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Ei yhtään hämmästytä tietäen kuinka paljon niiden riveissä on rikoksista ja väkivaltarikoksista tuomittuja. Osa on tuomittu moneen kertaan. Ihan holtitonta sakkia.

        Se kyllä hämmästyttää valtavasti jos osa suomalaisista haluaisi päästää nämä päättämään asioistaan. Itsetuhoista toimintaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei yhtään hämmästytä tietäen kuinka paljon niiden riveissä on rikoksista ja väkivaltarikoksista tuomittuja. Osa on tuomittu moneen kertaan. Ihan holtitonta sakkia.

        Se kyllä hämmästyttää valtavasti jos osa suomalaisista haluaisi päästää nämä päättämään asioistaan. Itsetuhoista toimintaa.

        Asioiden todellisen laidan ymmärtämättömyyttä vai itsesuojeluvaiston puutetta? Kenties molempia tässä tapauksessa.


    • Anonyymi

      Tällaiset typerät lynkkauskampanjat, kuten tämä ketju, antavat persuille moraalisen oikeutuksen surmata räikeimmät päähänpotkijat, oli sitten kyseessä yksittäinen suun soittaja tai ministeri.

      • Anonyymi

        Eli mielestäsi persuilla oikeus surmata eri mieltä asioista olevat? Uhkailet julkisesti murhaamisella? Eipä yllätä yhtään.


      • Anonyymi

        Ei tuo uhkailu ole teidän antifanttien yksinoikeus syö jaskaa ja piip.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli mielestäsi persuilla oikeus surmata eri mieltä asioista olevat? Uhkailet julkisesti murhaamisella? Eipä yllätä yhtään.

        En suinkaan uhkaile, vaan kommentoin puolueettomana tutkijana tällaisen julkisen lynkkauskampanjan oikeutusta.


    • Anonyymi

      Missä vaiheessa tämän persujen ja kiellettyjen vastarintanatsien yhteisen väkivallan harjoitteluleirin tutkinta on? Onko persut jo tunnistaneet ja erottaneet kaikki jäsenensä jotka olivat mukana tuossa kuvottavassa tapahtumassa? Vai yritetäänkö taas vain hyssytellä ja painaa villaisella kuten aina ennenkin? Oliko valtiojohdon kasvokuviin ampumisen harjoittelulla peräti puolueen salainen tuki?

      Paljon on ikäviä kysymyksiä vailla yhtään vastausta.

      • Anonyymi

        Valavasti otettava kuntapolitiikko ja lautamies käyttäytyy aina moitteetta. Vaan kun nyt on eduskuntakin näitä os hörhöjä täynnä, turtiainen pahoinpitelijä, mäenpää tuota esson baari-porukkaa, peltokangas hankala ihminen kotikunnassaan, tynkkynen omalaatuisensa kapinoija vaikkei ihan niin hörhö ole kuin kolme edellämainittua.


    • Anonyymi

      Huhtasaari näytti huolehtivan salavuoteudesta ja esiaviollisista suhteista ja homoseksistä viikonloppuna. Siinäpä ne tärkeimmät.

      • Anonyymi

        Kommentti täyttää kunnianloukkauksen tunnusmerkit. Toivottavasti kirjoittaja on varautunut vastaamaan kirjoitelmistaan.


    • Anonyymi

      Persut ovat ainoa eduskuntapuolue, joka kannattaa Suomen itsenäisyyden säilyttämistä, kaikki muut tottelevat Brysselistä tulevaa käskytystä. Myös käsky persujen äärittämisestä ja eristämisestä on tullut Brysselistä. Imperiumin pystyttäjät eivät kansallista itsenäisyysmielisyyttä suvaitse.

      Persuja vaan on nyt pakko kannattaa jos haluaa pitää Suomen valtion ja suomalaisen demokratian elossa. Persunuorten radikalisoituminen vähän huolestettaa, mutta ainakin puolueen puheenjohtaja on sanoutunut siitä irti.

      EU-imperiumi ei ole vielä edes pystyssä, mutta meno alkaa jo muistuttaa Putinin Venäjää. Venäjälläkin on nykyään, toisin kuin Neuvostoliiton aikana useita puolueita, on kommunistit ja Zhirinovskin puolue. Putinin Venäjällä kaikkien puolueiden pitä kuitenkin kannattaa Putinia ja tukea Yhtenäisen Venäjän politiikkaa. Toisinajattelijat eristetään ja heitä vainotaan. EU:ssa ja EU-Suomessa keinot ovat vähän pehmeämpiä, ainakin vielä. Venäjällä oikeuslaitos vainoaa oppositiopoliitikkoja. Venäjän valtaeliitti on umpikorruptoitunut, mutta korruptiosta syytteeseen joutuvat vain oppositiopoliitikot. EU-maissa kansallismielistä oppositiota vainoaa lähinnä valtamedia, mutta vaikka täällä Suomessa persut ovat erityistarkkailussa ja silmätikkuna myös oikeuslaitoksen taholta. Kansallismielisten pitää EU-maissa olla koko ajan tarkkana kun korruptioansojakin heille rakennellaan. Samaan aikaan Brysselissä lobbarit rahoineen huseeraavat hovikelpoisten EU-poliitikkojen kimpussa niin että toisiinsa kompastelevat.

    • Anonyymi

      Edelleen ei aitoa natsia kiinnosta suvaitsevaisten mielipiteet pätkääkään?

    • Anonyymi

      onko ketään tehny nimilistaa ketä kaikki persut osallistu sille leirille missä hallituksen ministereiden kuvia ammuttiin?

      • Anonyymi

        Kysy varisverkostolta, siellä on varmaan jo muutenkin vähintään tuhansien väärällä tavalla ajattelevien suomalaisten nimet mustilla listoilla.


      • Anonyymi

        Ministeriöiden turvallisuudesta vastaavilla luulisi olevan niiden kaikkien tiedot selvillä ja seurannassa. Ainakin pitäisi.


    • Anonyymi

      Tällaiset typerät lynkkauskampanjat, kuten tämäkin ketju, antaa persuille moraalisen oikeutuksen surmata röyhkeimmät päähänpotkijat, oli sitten kyseessä yksittäinen suun soittaja tai ministeri.

    • Anonyymi

      Mistä tietää suomessa olevan venäjämielinen hallitus? Pakkoruotsista?

      https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006016011.html

      "Venäjällä on ollut varmasti viime vuosina erityistä kysyntää ruotsin kieltä osaaville henkilöille niin diplomatian, vakoilun kuin mahdollisesti erikoisjoukkojenkin piirissä... olisiko meillä Suomessa esimerkiksi Ahvenanmaa tai ruotsinkielinen rannikko potentiaalisesti otollinen paikka pienten sissitaitoja omaavien ruotsinpuhujien ilmestymiselle? Tai oliko huoli mahdollisesti ruotsia puhuvista vihreistä miehistä yksi syy, minkä vuoksi Ruotsi päätti Krimin jälkeen sijoittaa pysyviä joukkojaan Gotlannin saarille?"

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Tällaiset typerät lynkkauskampanjat, kuten tämäkin ketju, antaa persuille moraalisen oikeutuksen eliminoida röyhkeimmät päähänpotkijat, oli sitten kyseessä yksittäinen suunsoittaja tai ministeri.

      • Anonyymi

        Jaa, minkähän takia Supo olisi sinun huolistasi kiinnostunut?


    • Anonyymi

      Sisällissota alkaa pian olla todellisuutta Suomessa. Se, että turhautuneet ja vihaiset, katkeroituneet Persut kannattajineen ampuvat vihaamiensa vasemmistopoliitikkojen kuvia leirillä on jo merkki sellaisesta vihasta, että seuraava askel on jo käytännön väkivalta. Suomi tulee hajoamaan kahtia, rannikon suvaitsevaisten kaupunkien ja sisämaan välille syntyy sisällissodan rintamalinja. Sisällissota tulee syttymään koska päätöksenteon ulkopuolelle suljetut Persut kannattajieen eivät kauaa katsele tilannettaan mitään tekemättä vaan tarttuvat aseisiin. Mikään ei enää estä sisällissodan alkamista Suomessa.

    • Minkä tahansa ryhmän "ajaminen nurkkaan" ja musta eristäminen lisää radikalisoitumista. Kansallismieliset eristettiin EU:n johtopaikoilta ja Suomen eduskunnassa heidät siirrettiin sanamukaisesti nurkkaan.
      Tämä on vaarallista politiikkaa.
      Italiassa äärioikeiston radikalisoituminen on pitemmällä kuin Suomessa. Siellä äärioikeistolaisilta löydettiin aseita, jopa ohjuksia.

      • Anonyymi

        Se on vain ajan kysymys milloin äärioikeistonatseilla ja persumielisillä on sota-aseita ja ohjuksia Suomessakin. Ihan varmasti ovat Vastarintaliikkeen johdolla jo kätkeneet aseita väkivallan aloittamiseen.


    • korjaus edelliseen; muista, ei musta

    • Anonyymi

      Vasemmistoanarkistit ovat syyllistyneet väkivaltaan, vuosien mittaan, mutta yhtään oikeistoanarkistin hyökkäystä Eduskuntaa tai virkavaltaa vastaan en tiedä.

      Totta on, että sulkemalla Suomen suurin puolue ( persut ) ulos päätöksenteosta , nostetaan vain heidän kannatustaan.

      Tavallinen suomalainen ihminen on oikeudentuntoinen ja asettuu kiusatun puolelle, tässäkin tapauksessa.

      Ennustan, että PerusSuomalaiset saa seuraavissa Eduskuntavaaleissa, yli 60 kansanedustajaa Eduskuntaan ja tästä saavat kiittää vihervasemmiston typeriä poliitikkoja.

      • Anonyymi

        En ,inä asetu millään tavalla suomalaisena miehenä "kiusatun puolelle" vaan äänestän jatkossakin Vasemmistoliittoa. Kaikilla muilla puolueilla yhteensä on yli 80%:n kannatus. Perussuomalaiset ovat alle 20%:n VÄHEMMISTÖ! Persut tullaan sulkemaan jatkossakin ulos päätöksenteosta eikä mikään puolue tule ikinä tekemään yhteistyötä rasististen ja yltiöisänmaallisten Persujen kanssa.
        Sananvapautta ja isänmaallisten toimintavapautta tullaan rajoittamaan yhä tiukemmin jatkossa, siihen on olemassa poliittiset suunitelmat ihan EU-tasolla asti.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En ,inä asetu millään tavalla suomalaisena miehenä "kiusatun puolelle" vaan äänestän jatkossakin Vasemmistoliittoa. Kaikilla muilla puolueilla yhteensä on yli 80%:n kannatus. Perussuomalaiset ovat alle 20%:n VÄHEMMISTÖ! Persut tullaan sulkemaan jatkossakin ulos päätöksenteosta eikä mikään puolue tule ikinä tekemään yhteistyötä rasististen ja yltiöisänmaallisten Persujen kanssa.
        Sananvapautta ja isänmaallisten toimintavapautta tullaan rajoittamaan yhä tiukemmin jatkossa, siihen on olemassa poliittiset suunitelmat ihan EU-tasolla asti.

        Äänestät siis mieluummin Suomen Kommunistisen Puolueen (SKP) ja SKDL, sekä "Taistolaiskommunistien" DEVA, yhdessä 1990 perustamaa Vasemmistoliittoa.

        Näillä Vasemmistoliiton perustaja tahoilla on ollut tavoitteenaan ja ohjelmassaan vallankumous ( myös väkivaltainen )

        Uskotko, ettei venäläiset olisi kuiskuttelemassa myös näiden äärivasemmistolaisten korvaan.

        Minä en äänestä persuja, mutta vielä vähemmän äänestän vallankumousta suunnitelleiden vasemmistoanarkistien ja "suomensyöjä kommunistien", perustamaa Vasemmistoliittoa.


    • Anonyymi

      Miksi kukaan ylipäätään haluaa kirjoittaa tällaista roskaa?
      Päässä vikaa?

    • Anonyymi

      Vaikea ymmärtää, miksi Suomessa on versonut aloituksesta luettavissa oleva persuviha.
      Persut eivät ole tehneet kenellekään mitään laitonta tai pahaa, mutta silti heitä haukutaan kuin vierasta sikaa. Täysin käsittämätöntä.
      Luulenpa, että asian taustalla on mollaajan alitajuinen vastenmielisyys omaa heikkoutta ja väärää asennetta kohtaan. Kun joku uskaltaa sanoa, mitä vikaa suomalaisessa politiikassa on ja missä asioissa valtaa pitävät poliitikot ajavat metsään, niin ne, jotka henkeen ja vereen kannattavat vallassa olevia, joutuvat häpeään. Suuri osa ihmisistä on psyykkisesti niin heikkoja, että heidän on asetuttava kannattamaan vallassa olevia riippumatta siitä, mitä vallassa olijat tekevät, voidakseen tuntea elävänsä turvassa. Siksi he mollaavat ja puhuvat alituisesti pahaa toisinajattelevista, siis tässä tapauksessa persuista. Säälittävää.
      Merkille pantavaa tässä asiassa on se, että persut eivät ole menneet mukaan tuohon solvaamis- ja mollaamistyyliin. Heillä lienee selkeä käsitys siitä, millaisia ihmisiä nuo solvaajat ovat.

    • Anonyymi

      20 vuoden kokemuksella voin sanoa, että lopulta jäi päälle... seuraavalta joka yrittää niin revitään paljan käsin jäsenet irti ja syötetään ne sioille.

    Ketjusta on poistettu 44 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Valkeakosken tappo

      "Tyttö löytyi poliisin mukaan kuolleena läheisestä metsästä muutaman sadan metrin päässä kotoaan. Uhrin löysivät hänen k
      Henkirikokset
      157
      27890
    2. Kuka oli tekijä?

      Jos tekijä oli suomalainen, onko hänen vanhempiaan jo tavoitettu? Mitä mieltä ovat aikamiespoikansa teosta? Entä puoliso
      Valkeakoski
      202
      17807
    3. Valkeakosken murhaaja-raiskaaja on kantasuomalainen mies tiedottaa poliisi

      Some- ja palstapersut ehtivät jo moneen kertaan julistaa tekijän maahanmuuttajaksi. Miten meni niin kuin omasta mielestä
      Maailman menoa
      354
      9341
    4. 15-vuotiaan ruumis valkeakoskella

      Nuoria tyttöjä tappavat miessaalistajat ja toiset nuoret. Miessaalistajille ruumiin kätkeminen tai tuhoaminen ei ole on
      Poliisi
      27
      6368
    5. Valkeakosken kiinniotettua ei epäillä

      Kummallisia kommentteja ja uhkauksia poliisi taas jakelee orjakansalle muituttaakseen verisrstä kostosta jos rahvas kapi
      Maailman menoa
      19
      4183
    6. Kantasuomalainen mies pidätetty - ulkomaalaiset syyttömiä tekoon

      Verityöstä on pidätetty vuonna 2005 syntynyt mieshenkilö. Ulkomaalaisilla ei mitään yhteyttä tekoon.
      Valkeakoski
      193
      3781
    7. Onko tekijän nimi tiedossa?

      Joko tiedetään?
      Valkeakoski
      32
      1925
    8. Miksi kaupunki toivoo nuorilta malttia?

      https://www.hs.fi/suomi/art-2000010453236.html "Älkää suunnitelko kostoa" Mistä on kyse? ”Toivomme, että nuorten taho
      Valkeakoski
      43
      1477
    9. Miten meidän käy

      Olen syvästi pahoillani puolestasi siitä, mitä kävi. En ehkä pysty sitä täysin kertomaankaan sinulle. Tuo on taustalla m
      Ikävä
      49
      1235
    10. Toivottavasti tekijää ei suojella

      Eikä mitään peitellä. Itselläni on 15-vuotias tytär myös ja voin hieman kuvitella tilannetta. Nämä tämmöiset tapaukset v
      Valkeakoski
      51
      1177
    Aihe