Tsernobyl:n vaikutukset suomessa olemattomat

Anonyymi

Nyt kun maailmalla on kehuttu tsernobyl sarjaa., joka siis pohjautuu todelliseen tapahtumaan mutta muuten on kuvitteellinen. Niin yle on tehnyt artikkelin siitä mitä ko. onnettomuus vaikutti suomessa.
Johtopäätös on se että vaikutukset olivat lähinnä psykologia. Fyysisiä vaikutuksia ei havaittu muuten kuin joidenkin ihmisten mielikuvituksessa.
Uutisointikin oli mielenkiintoista esim USA:ssa uutioisoitiin että lähes koko eurooppa on asumiskielvoton ja Suomalaisia jopa australiassa informoitiin että koko etelä suomi on asumiskelvoton. Juttu kannattaa lukea.
https://yle.fi/uutiset/3-10856181

18

201

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Todellisissa terveystarkastuksissa tuolloin, sekä seurannassa myöhemmin ei löydetty Suomessa ainuttakaan Tsernobylin aiheuttamaa tautitapausta. Tutkimuksen ohessa paljastui lukuisia tupakan, asbestin ja savukaasujen aiheuttamia kuolemia ja pysyviä esim. keuhkovaurioita em. syistä. Vihreä valhe tietysti unohtaa todelliset syyt.

    • Anonyymi

      "Todellisissa terveystarkastuksissa tuolloin, sekä seurannassa myöhemmin ei löydetty Suomessa ainuttakaan Tsernobylin aiheuttamaa tautitapausta. "

      Täytyy ymmärtää, että mitä tarkoittaa "ei löydetty". Jutussahan todetaan, ettei syövän syytä välttämättä pystytä toteennäyttämään. Syöpätapausten esiintymiset lisääntyvät Suomessa jatkuvasti ja vuosittain hav aitaan kymmeniä tuhansia uusia syöpätapauksia. Tuollaisin tilastoihin voi upota sataja todistamottomia Tserno-syöpiä, sekä lukuisia muita sairauksia, joiden syystä voidaan aina spekuloida, ja säteilyn vaikutukset vaoidaan aina kiistää.

      Pienten säteilyannosten vaikutukset voidaan siis aina pyyhkiä pois ja ydinvoiman turvalissuus voidaan perustaa todistamattomuuden vakaalle perustalle. Jos joku tätä lähtee epäilemään, saa yleensä niskaansa vihaisen STUK:in, joka kansallisena säteilysuojeluorganisaationa kuuluu myös globaaleihin säteilyä suojeleviin yhteisöin, jotka kyllä tietävät missä mennään, mutta näkevät ydinvoiman tätrkeänä teollisena "kompromissina".

      Täytyy siis olla vähän tyhmä, jos väittää ettei Tshernobyl aiheuttanut yhtään tautitapausta Suomessa. Toisaalta, jos todetaan, etteiTshernobylin päästöjen voitu osoittaa aiheuttavan yhtään tautitapausta, niin olkaan sellaisella tukevalla perustalla, johon ydinvoiman hyväksyttävyys osittain perustuu, todistamattomuuteen.

      • Anonyymi

        Länsimaiseen oikeusperiaatteeseen kuuluu, että kun jotain ei ole todistettu syylliseksi, sitä on sellaisena pidettävä. Vihreään oikeusperiaatteeseen kuuluu, että syylliset tiedetään ennalta. Jos kunnon todisteita ei löydy, sellaisia sepitetään vaikka väkisin.


      • "Täytyy ymmärtää, että mitä tarkoittaa "ei löydetty". Jutussahan todetaan, ettei syövän syytä välttämättä pystytä toteennäyttämään. "

        Tällä tarkoitetaan myös statistista todeksinäyttämistä. Kun verrataan ihmisiä juuri ennen ja jälkeen Chernobylin tapauksen, jos sillä olisi ollut vaikutusta olisi ainakin statistinen määrä yhtäkkiä noussut tämän vaikutuksesta, mutta näin ei käynyt ilmeisesti koska säteilytasot olivat liian matalia aiheuttamaan suurempaa haittaa.


    • Anonyymi

      " Vihreään oikeusperiaatteeseen kuuluu, että syylliset tiedetään ennalta. Jos kunnon todisteita ei löydy, sellaisia sepitetään vaikka väkisin. "

      Voi ristus näitä einsteineja. Eihän tässä ole kukaan mitään sepittänyt, puhutaan vain tieteeseen perustavista todennäköisyyksistä. Lineaarimallin mukaan Suomessa saa saa syövän todennäköisesti noin 500 ihmistä, vuosikymmenien aikana Tsernobylin päästöistä. Tämä on siis STUK:in arvio, jota hyvällä tahdollakaan ei voi pitää erityisen konservatiivisena.

      Mutta tavallaan kiteytit säteilyyn liittyvän periaatteen -- mitään ei voi todistaa, joten kaikki on kunnossa.

      • Anonyymi

        Valkovenäjän lasten kilpirauhassyöpien lisääntyminen voidaan tilastollisesti osoittaa kiistattomasti suurimmaksi osaksi Tshernobylin onnettomuuden aiheuttamaksi. Mutta jopa suuria säteilyannoksia saaneiden puhdistustyöntekijöiden sairauksien lisääntymistä on ollut vaikeata osoittaa tilastollisesti tiukasta seurannasta huolimatta. STUKin tekemät arviot syöpien lisääntymisestä Suomessa perustuvat teoreettiseen lineaarimalliin, jonka pätevyydestä pienillä annoksilla on mahdotonta saada vahvistusta.


    • Anonyymi

      https://en.wikipedia.org/wiki/Chernobyl_liquidators

      "Mutta jopa suuria säteilyannoksia saaneiden puhdistustyöntekijöiden sairauksien lisääntymistä on ollut vaikeata osoittaa tilastollisesti tiukasta seurannasta huolimatta."

      Täytyy olla aika naivi ja uskovainen(lasipullossa kasvanut), kun väittää tuollaista. Kuka tahansa pystyy hakusalla "Chernobyl_liquidators" lukemaan asiasta ja aiheeseen liittyvistä tutkimuksista.

      Lineearimallin ongelma on toki se, ettei se ota huomioon väestörakenteita ja säteilyn eri tyyppejä. Ihmisen alku, sikiövaihe, ei kestä juuri mitään lisäsäteilyä. Lasten leukemialla on nähty yhteys jo tavalliseen taustasäteilyyn. Joidenkin tutkimusten mukaan erittäin pienet säteilymäärät ovat jopa suhteessa vaarallisempia.

      Tästä voidaan ikuisesti väitellä, enkä minäkään nyt voi laittaa linkkejä, koska silloin viestini deletoidaan älykkään ja sivistyneen moderaattorin toimesta.

      Ihmislaji on kehittynyt matalan taustasäteilyn aikana. Se ei kestä enää evoluutiokellon viisarin kääntämistä taaksepäin, koska kehittynen lajin perimäaines on "hienostunutta", siitä on jätetty kaikki vanhat suojautumisominaisuudet pois. Maailman vanhimmat eläimet, aitotumaiset yksisoluiset kestävät säteilyä mennen tullen, mutta evoluutio taitaa kuitenkin olla kertaluontoinen prosessi, joten uutta ihmistä niistä tuskin enää saadaan.

    • Anonyymi

      https://www.who.int/ionizing_radiation/chernobyl/backgrounder/en/

      Varmaan guuglaamalla saadaan saaliiksi kaikenkarvaisia tshernobyltutkimuksia. Minä luotan kuitenkin maailman terveysjärjestön johtopäätöksiin, jotka on tehty tutkimusten huolellisen arvioinnin perusteella.
      Ja evoluutiohöpinäsi hukkaa täysin mittasuhteet. Taustasäteilyn tasot vaihtelevat maailmassa paljon ja on valtavasti ihmisiä, jotka saavat kohonneesta luonnonsäteilystä esim. 10 vuoden aikana vastaavan ylimääräisen säteilyannoksen kuin Tshernobylin likvidaattorit.

      • Tai esimerkiksi ihmiset jotka joutuvat lentämään työtään varten saavat huomattavasti suuremman annoksen säteilyä elämänsä aikana kuin jopa liquidaattorit.


      • Anonyymi
        Oudoksuva kirjoitti:

        Tai esimerkiksi ihmiset jotka joutuvat lentämään työtään varten saavat huomattavasti suuremman annoksen säteilyä elämänsä aikana kuin jopa liquidaattorit.

        Siitä ei yleensä puhuta, koska otsikot jäävät pieniksi. Vähän samanlaista kuin ilmastomuutos, josta kohkataan paljon, mutta lentomatkustamisesta vaietaan koska se on vihreiden mielihommaa. Jollain kympin lisämaksulla he haluavat pestä kasvojaan vaikka tietävät saastuttavansa lisää. EU on myös mukana sumutuksessa kun keski-euroopan alueen lentomäärät vain kasvavat ja Finnairin koneetkin joutuvat koukkaamaan muualta kun sekaan ei mahdu. YLE kertoi tästä alkukesästä. Kukaan ei tuollaisten bluffien jälkeen usko ilmastomuutokseen.


      • Anonyymi
        Oudoksuva kirjoitti:

        Tai esimerkiksi ihmiset jotka joutuvat lentämään työtään varten saavat huomattavasti suuremman annoksen säteilyä elämänsä aikana kuin jopa liquidaattorit.

        Erikoista tuossa lentotyötä tekevien joukossa on se, että saadusta ylimääräisestä säteilyannoksestaan noin puolet on neutronisäteilystä aiheutuvaa. Sille altistuminen ei onnistu juuri missään muualla ydinreaktoreiden ja hiukkaskiihdyttimien välitöntä läheisyyttä huomioimatta.

        https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/25627946

        Ilmakehän yläosiin osuva kosminen säteily tuottaa ilman atomeihin törmätessään tuloksena neutroneita, joista tuo säteilyannos aiheutuu. Auringon purkausten aikana voi tuo neutronien aiheuttama säteilyannos kasvaa monikymmenkertaiseksi.

        Jos siis pelkää neutronisäteilyä niin kannattaa jättää väliin pitkät lentomatkat ja Mount Everestille kiipeäminen.


    • Anonyymi

      "evoluutio taitaa kuitenkin olla kertaluontoinen prosessi, joten uutta ihmistä niistä tuskin enää saadaan."

      Hienoa uskoa Luomiskertomukseen.

    • Anonyymi

      Ei sillä ole mitään tekemistä kreationismin kanssa jos toteaa, että esimerkiksi siityminen yksisoluisuudesta monisoluisuuteen on tapahtanut maapallon historiassa mahdollisesti vain kerran. Tai sen, että tietyt olosuhteet ovat olleet mukana tahdistamssa evoluutiota, eikä niitä ole enää toistettavissa.


      "Taustasäteilyn tasot vaihtelevat maailmassa paljon ja on valtavasti ihmisiä, jotka saavat kohonneesta luonnonsäteilystä esim. 10 vuoden aikana vastaavan ylimääräisen säteilyannoksen kuin Tshernobylin likvidaattorit. "

      Aina kun joku on vedonnut tähän taustasäteilyn rajuun vaihteluun, todistamisen kanssa on ollutkin sitten ongelmia. Jutut perustuvat joihinkin Iranissa oleviin kuumiin lähteisiin joiden lähistöllä asuu 24 ihmistä. Tai Brasialian luoliin, joissa ei asu kukaan.

    • Anonyymi

      "Jutut perustuvat joihinkin Iranissa oleviin kuumiin lähteisiin joiden lähistöllä asuu 24 ihmistä"

      Tuon höpinän kirjoittajalle tiedoksi tutkimusten tuloksia:

      "Useimmilla alueilla maaperän gammasäteily aiheuttaa noin 0,5 mSv:n annoksen vuodessa (annosnopeus 30–100 nGy/h). Kymmeniä kertoja tyypillisiä arvoja suurempia annosnopeuksia on havaittu mm. tietyillä alueilla Intiassa (Kerala ja
      Tamil Nadu) ja Brasiliassa (Guarapari, Meaipeja Pocos de Calsas). Suurimmat annosnopeudet on mitattu Keniassa ja Iranissa (Ramsar), jossa annokset ovat jopa kymmeniä millisievertejä vuodessa.
      Tutkimuksissa suurentuneen luonnollisen taustasäteilyn alueilla Keralassa Intiassa ja Yangjiangissa Kiinassa ei ole voitu osoittaa syövän esiintyvyyden suurentuneen naapurialueisiin verrattuna. Lasten leukemian yhteydestä taustasäteilyyn on tehty useita tutkimuksia, mutta selvää osoitusta taustasäteilyn vaikutuksesta ei ole saatu ."

      • Anonyymi

        Hyvin "uskottavia" nuo todisteet Kiinan ja Intian mistä tahansa luvuista. Siellä sairaaloissakin haamuhoitajana toimii potilaan omainen kun muita ei ole. Siinä riitti suomalaiselle ihmettelemistä kun "hoitaja" joutui lattialla nukkumaan kuten muidenkin hoitajat. Ötökät tästä kylläkin pitivät. Onneksi suurlähetstö sai siirrettyä suomalaiset kaupungin nykyaikaisiin tiloihin. Mihinkään paikalliseen tilastoon ei tuokaan vammoja aiheuttanut kolari potilaineen ole koskaantullut. Noissa maissa kuolee ihmisiä vain rinta- ja selkäsairauksiin. Siinä teille "tutkimuksia".


    • Anonyymi

      "Suurimmat annosnopeudet on mitattu Keniassa ja Iranissa (Ramsar), ..."

      Tuohon Ramsariin viittasinkin. Siellähän 24 ihmistä asuu kuumien lähteiden alueella, jättiläisannokset voi saada jos asuu lähteessä.

      Laita ihan oikeata faktaa. Näihin ns faktajuttuihin ollaan jo kyllästytty.

      Ja pliis, tee ero annosnopeudella ja absortoituneella annoksella.

    • Anonyymi

      "Ja pliis, tee ero annosnopeudella ja absortoituneella annoksella."



      Korkean luonnon radioaktiivisuuden alueilla asuu miljoonittain ihmisiä (esim. Keralan osavaltiossa yli 30 miljoonaa ihmistä).

      Absortoitunut ekvivalenttiannos Keniassa ja Iranissa (Ramsar) jopa kymmeniä mSv/vuosi eli annosnopeus vastaavasti jopa useita mikroSv/tunti.



      Lisä faktaa Keralan tapauksesta viitteessä https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/19066487
      Poisson regression analysis of cohort data, stratified by sex, attained age, follow-up interval, socio-demographic factors and bidi smoking, showed no excess cancer risk from exposure to terrestrial gamma radiation.

    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. 20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle

      Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.
      7
      2518
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      121
      1781
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      39
      1487
    4. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Kittilä
      123
      1466
    5. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      169
      1308
    6. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      157
      1268
    7. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      146
      1260
    8. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1198
    9. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      59
      1138
    10. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      53
      1039
    Aihe