Jos maailmanmeno jatkuu näin ja muutakin.

Anonyymi

Enempää asiaa ei kannata laajennella, sillä viranomaisten tehtävä on ottaa pallo haltuun, mutta kuitenkin asiassa on jotain siementäkin itse Sanaan.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/d51123c2-39ad-456d-8b01-020ffadcd53f
väkivaltainen lapsijengi kylvää pelkoa, nuorimmat vain 8-vuotiaita..

Joskus, ennen vedenpaisumusta on merkkinä jotain vastaavaa aikuisten kohdalla. Eli asia, jota ei ollut saatu haltuun, siis ihmisyhteisössä.
Eli ihminen ei saata toinen toistaan sellaiseen riviin, jossa olisi hyvä olla.
Elämän pelisäännöt eivät toimi. Ei oteta vastaan ajatusta, että tehdään näin ja näin, se vie elämää eteenpäin.
Tässä on tuon ihmisen omavaltajakkaran ongelma. Sydämestä ei liitytä siihen, että lähimmäisellä olisi jotain elämässä mukavaa, parempaa, koti olisi koti, piha olisi hyvä, kaikki olisi jotensakin elämänarvoista menoa.

Tämä "maa tulee täyteen väkivaltaa", niin siitä siemenen kasvusta on hyvä lähteä, mihin maahan se kylvetään, mitä kylvetään, ja kuka on kylväjä.

Siemenen laatua on hyvä sitten pohtia. Keneltä "ostan" siemenet ja mikä verso itsensä kohdalla on kasvanut. Olenko lusteen siemen, vai hyvä siemen.
Eli kasvu sen ratkaisee tukahdutanko minä elämän.
Vai onko siemenen elämä- minussa se elämisenarvoinen, jossa kasvu tuo ympärille sitä uutta siementä, joka on mielekäs. Tuoksuuko minun sydämeni kukinto ihanalle, jne.

Kyllä sanassa on ideaalinen opetuspohja ja näkemykset, millä rehellisesti sanoen voi elämää katsella ja päätellä se, että mikä mihinkin ihmistä vie.

Ja se kylvämisen vastuu onkin jokaisella itsellä, mitä otan vakkaseeni mukaan, kun lähden tähän päivään. Onko vakkasessa, itseni näköistä lustetta, jonka henki ja elämä ikäänkuin jatkuu esimerkkinä, henkenä tms. sellaisena elämänmaan peltoon ja se kasvu, se sitten kukkii missä kukkii mitenkin.

Näin aamuajatuksena - rukouskammiostakin tähänpäivään.

Mitähän Ylimmäinen Pappini tänään haluaa minun tiellä näyttää asioita.
Saa nähdä, onko viimeinen kylvöpäivä, on vain tämäpäivä, eilinen on mennyt, huomista ei ole, on vain nyt hetki.

Jospa hiljennyn ja avaan sydämeni. Sitten kahdeksaksi keitän omalle prinsessalleni kahvit, teen voikkoleivät, rakas ihminen, vuosikymmenet vierellä kulkenut. Rukousvastaukseni siihen, mitä Suomen Puolustusvoimissa huokasin, että "Herra, anna minulle uskova puoliso, halua jakaa kotini hänen kanssaan" ja se kuultiin. Ihana, rakas, mukava katsoa, kun hän yöllä nukkuu vieressä. Saan antaa suukan ja kertoa, että rakastan sinua.
Elämä on siemenistä rakentuva, mitä haluaa kylvää. Niitossa on otettavissa se, mitä on kylvänyt. Puutarha on jokapäivä myös hoidettava. Kitkettävä rikkaruohot, etteivät ne pääse valtaamaan alaa. jne.
Joskus on ulkopuolelta tulevaa myrskyä ja tuulta, rajuilmaakin, mutta, kolmisäikeinen lanka, se ei katkea, kun yhteiseen hiillokseen puhalletaan tieten ja tarkoitushakuisesti, että näin etenemme tässä.
Siinä ollaan toista toisillemme tukien ja myrskyn aikakin on ohi.

Niin, kaikki on valintaa, siksi kirjoitin tuonkin. Se on minusta kiinni, jokaisella.
Vihanmaljoja ei tarvitse pöydässä kaadella. Pöytä siunataan Jumalan nimessä ja Hänen leipänsä, tahtonsa päämäärä on rakkaus. Se leipä olkoon katettuna ja murrettuna. Murretussa leivässä jokainen pala on erinäköinen.
Ja kun sen murtaa ja syö - se on ravinnoksi senpäivän menoa varten.
Sanassa on Valkeus, ja Valkeus ohjaa askeleissa niihin suuntaviivoihin, jonka Jumalantahto, sekä ennakkosuunnitelma johtaa.
Siksi Jeesuksen seuraaminen on tärkeää. Hän on Luoja. Kokonaisuudessa on oikean siemenen elämä, josta leipä kasvaa syötäväksi.

10

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Onneksi väkivaltaa maailmassa on vähemmän kuin koskaan.
      Emme kaipaa vihan jumalia enää. Saarnatkaa väestönkasvua vastaan. Siinä on pelastus.

      • Anonyymi

        Väkivalta maailmassa on valitettavasti monisäikeinen.
        Sitä mittaa ei välttämättä pysty sanomaan, onko väkivaltaa mittasuhteissa vähemmän, tai enemmän.
        Sotaahan meillä ei nyt ole, mutta Suomi on perheväkivallansuhteen väkivaltaisimpia maita. Eli lusteen kylvön kasvua verraten, niin sydän meidän kansalla ei ole oikealla paikalla. Näin voidaan katsella, että mikä on vakkasemme kotisiemen! Siten perheen vihan jumalat juottavat edelleen sen valtajakkaran pitäjiä. Kuka on vihan valtajakkaralla, sitä voi kukin miettiä tykönään.
        Väkivalta kulmioituu myös huumemaailman ympärille, eli se on jokapaikan aluetta, meillä ja muualla. Kaupunkien väkivalta kulminoituu sallivuuden tähden katuväkivaltaan, ja riippuu paikasta, siellä ammutaan kovilla. Meillä käydään reijitettynä terveyskeskuksessa, jossa ei uskalleta kertoa, reijän syntymisen syytä, tai tekijää. Eli väkivalta ihmisessä on läsnäolomme keskuudessa.
        Väestökasvukin on monisäikeinen. Kiinassa yritettiin ihmisvoimin ja tuli erittäin vinoutunut perherakenne- kun tyttövauvat surmaantui, tavalla tahi toisella. Miehet ovat nyt katselemassa ympärilleen, että missä vaimo? Kehitysmaissakin on sellainen ongelma, että aikaisemmat sukupolvet esim. orjakaupan kautta vinoutti asioita, ihmiset eivät pääseet sivistämään itseään, meidän valkoisen ylivallan tähden. Eli vika on tässäpäässä, valtajakkaroissa. Meidän väestökato on taas toisennäköinen ja se on abortoidun ja ehkäisyn vääränmielinen tulos. Syy ehkä on väärän valtajakkaran aiheuttaman perhepolitiikka, jossa perheen tuki oli lapsiin nähden vihamielinen jne. Ikärasismi ym. ym.
        Tavallaan ajatus "maa tuli täyteen väkivaltaa", se voi olla vaikka vienonakin tekona tosi.
        Kun ihminen tulee yli 40 vuotiaaksi, alkaa vihamielisyys tätä ihmistä kohtaan. Hän on pian kilometritehtaalla, juomassa kahvia R-kioskin ulkopuolella, hyljättynä, kanssaihmisten kanssa.
        Tulot pienenee ja eläke on lopulta niin, että vihan yhteiskunnallinen yhteisen tavoitteen poliittisen päätöksen kautta on saattanut kansalaisen köyhällistöön, jolla ei ole rahaa edes lääkkeisiin.
        Eli väkivalta ei ole vähentynyt, vaan se on eri muotoisena.

        Kristillisesti ihmisestä pitäisi Jumalan edessä rakkauden kautta, mutta maailma ei muutu, ellei se sydänvakkasen siemenet ole kohdallan. Mutta, siemen kylväjiä on monen kylväjän summa. Ja viljapellot eivät kanna sitä satoa, että kukin tulisi rakkaudellisesti ruokituksi.


      • Anonyymi

        Koko maailman tilanteesta en tiedä, mutta Suomessa väkivaltaisuus on historian alhaisemmalla tasolla.

        Ihminen helposti yleistää tapahtumat kuten aloituksessakin käy esille. Tämä vapaa media vielä hämärtää ihmisten mieltä, koska tiedon kulku tänä päivänä on nopeaa.
        Jos sinun naapurisi saisi surmansa väkivaltaisesti juuri nyt, niin minä saan siitä tiedon viimeistään huomen aamulla - jopa ilta päivällä. KAIKKI surmat, joita maassamme tapahtuu tiedostuu koko Suomen. Tuohon liittyen surmia tapahtuu lähes joka kuukausi.

        m.l


      • "Koko maailman tilanteesta en tiedä, mutta Suomessa väkivaltaisuus on historian alhaisemmalla tasolla". No ei tuo paljoa lohduta kun lapsilauma mukiloi hillittömästi ja perheenjäsenet tappavat toisiaan. Kyllä se väkivalta rehottaa enemmänkin kuin Suomessa ja on vain eneentymään päin.


      • Anonyymi
        salopuu kirjoitti:

        "Koko maailman tilanteesta en tiedä, mutta Suomessa väkivaltaisuus on historian alhaisemmalla tasolla". No ei tuo paljoa lohduta kun lapsilauma mukiloi hillittömästi ja perheenjäsenet tappavat toisiaan. Kyllä se väkivalta rehottaa enemmänkin kuin Suomessa ja on vain eneentymään päin.

        Eikö Raamattu juuri ilmoita maailman olevan pahan vallassa. Ei kaiketi kukaan Jeesukseen uskova edes odota jumalattomilta ihmisiltä väkivallattomuutta / rauhaan pyrkimistä.

        m,l


      • Anonyymi
        salopuu kirjoitti:

        "Koko maailman tilanteesta en tiedä, mutta Suomessa väkivaltaisuus on historian alhaisemmalla tasolla". No ei tuo paljoa lohduta kun lapsilauma mukiloi hillittömästi ja perheenjäsenet tappavat toisiaan. Kyllä se väkivalta rehottaa enemmänkin kuin Suomessa ja on vain eneentymään päin.

        Väkivalta ja uskonnollisuus vähenee maailmassa. Hienoja toisiinsa kytkeytyviä trendejä olkoonkin että mätäpaiseita esiintyy yhä lähellä ja kaukana.
        Valitettavasti väkivalta ei enää estä riittävästi väestönkasvua esim Nigeriassa joten toivottavasti maallistuminen hoitaa sen puolen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Väkivalta maailmassa on valitettavasti monisäikeinen.
        Sitä mittaa ei välttämättä pysty sanomaan, onko väkivaltaa mittasuhteissa vähemmän, tai enemmän.
        Sotaahan meillä ei nyt ole, mutta Suomi on perheväkivallansuhteen väkivaltaisimpia maita. Eli lusteen kylvön kasvua verraten, niin sydän meidän kansalla ei ole oikealla paikalla. Näin voidaan katsella, että mikä on vakkasemme kotisiemen! Siten perheen vihan jumalat juottavat edelleen sen valtajakkaran pitäjiä. Kuka on vihan valtajakkaralla, sitä voi kukin miettiä tykönään.
        Väkivalta kulmioituu myös huumemaailman ympärille, eli se on jokapaikan aluetta, meillä ja muualla. Kaupunkien väkivalta kulminoituu sallivuuden tähden katuväkivaltaan, ja riippuu paikasta, siellä ammutaan kovilla. Meillä käydään reijitettynä terveyskeskuksessa, jossa ei uskalleta kertoa, reijän syntymisen syytä, tai tekijää. Eli väkivalta ihmisessä on läsnäolomme keskuudessa.
        Väestökasvukin on monisäikeinen. Kiinassa yritettiin ihmisvoimin ja tuli erittäin vinoutunut perherakenne- kun tyttövauvat surmaantui, tavalla tahi toisella. Miehet ovat nyt katselemassa ympärilleen, että missä vaimo? Kehitysmaissakin on sellainen ongelma, että aikaisemmat sukupolvet esim. orjakaupan kautta vinoutti asioita, ihmiset eivät pääseet sivistämään itseään, meidän valkoisen ylivallan tähden. Eli vika on tässäpäässä, valtajakkaroissa. Meidän väestökato on taas toisennäköinen ja se on abortoidun ja ehkäisyn vääränmielinen tulos. Syy ehkä on väärän valtajakkaran aiheuttaman perhepolitiikka, jossa perheen tuki oli lapsiin nähden vihamielinen jne. Ikärasismi ym. ym.
        Tavallaan ajatus "maa tuli täyteen väkivaltaa", se voi olla vaikka vienonakin tekona tosi.
        Kun ihminen tulee yli 40 vuotiaaksi, alkaa vihamielisyys tätä ihmistä kohtaan. Hän on pian kilometritehtaalla, juomassa kahvia R-kioskin ulkopuolella, hyljättynä, kanssaihmisten kanssa.
        Tulot pienenee ja eläke on lopulta niin, että vihan yhteiskunnallinen yhteisen tavoitteen poliittisen päätöksen kautta on saattanut kansalaisen köyhällistöön, jolla ei ole rahaa edes lääkkeisiin.
        Eli väkivalta ei ole vähentynyt, vaan se on eri muotoisena.

        Kristillisesti ihmisestä pitäisi Jumalan edessä rakkauden kautta, mutta maailma ei muutu, ellei se sydänvakkasen siemenet ole kohdallan. Mutta, siemen kylväjiä on monen kylväjän summa. Ja viljapellot eivät kanna sitä satoa, että kukin tulisi rakkaudellisesti ruokituksi.

        "Kun ihminen tulee yli 40 vuotiaaksi, alkaa vihamielisyys tätä ihmistä kohtaan."

        Riippuu ammatista. Joissakin tehtävissä arvo voi jopa kasvaa iän mukana, jos työntekijä pysyy yhteiskunnan kehityksessä mukana.

        Nykyiset työelämän ongelmathan johtuvat siitä, että maailmassa on menossa yhtä iso muutos kuin maatalousyhteiskunnasta teolliseen siirryttäessä.

        Teollisuus oli vanhan maailman kunkku. Ns. luova luokka on uuden uljaan digimaailman kunkku.


    • Anonyymi
      • Anonyymi

        "Näin ranskassa on tilanne edennyt ja sama mono jatkuu muuallakin: "valtauskonto on nyt islam"

        Minkä laskuopin mukaan se on mahdollista? Katolisiksi ilmoittautuu Ranskassa 51 prosenttia ja ateisteiksi 31 prosenttia, eli yhteensä 82 prosenttia!!!! Näin ollen muiden uskontojen osuus - ml. muslimit, hindut jne... - on vain 18 prosenttia.


    • Anonyymi

      Jumalan vika kun ilmoitti menkää lisääntykää ja täyttäkää maa, mitä enemmän ihmisiä maan päällä sitä huonommaksi elämä käy.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      54
      5339
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3447
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1572
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      193
      1484
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1066
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      25
      1003
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      897
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      826
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      788
    10. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      779
    Aihe