Fyysisesti samassa tilassa oleminen ei usein tarkoita, että on läsnä. Nykyään monet viestittelevät kännyköillään, mutta on ennenkin osattu. Ensikäynnillä luonani yksi henkilö luki suurimman osan ajasta kirjaa. Toisella vieraalla oli tapana töllöttää telkkaria, vaikka melko harvoin tavattiin. Jonkin tutkimuksen mukaan parisuhteessa elävät keskittyvät melko vähän toisiinsa.
Läsnäölo voi olla vaikeaa
Anonyymi
48
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Eikö se nyt olisi epäkohteliasta , jos pariskunta vierailulla luonasi keskittyisi vain toisiinsa ? Jos joku on luonasi kirjaa lukenut tai töllöä tuijottanut, voi syynä olla tylsä seurasi.
- Anonyymi
Eipä noita pariskuntia juuri luonani vieraile. Meillä ei ole tuttavapariskuntajärjestelmää. Menemme kaksin ja tutustumme uusiin ihmisiin, niin on ollut kaikisssa parisuhteissani. Miksi piikittelet? Tuottanee jonkinlaista iloa sekin, ole hyvä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eipä noita pariskuntia juuri luonani vieraile. Meillä ei ole tuttavapariskuntajärjestelmää. Menemme kaksin ja tutustumme uusiin ihmisiin, niin on ollut kaikisssa parisuhteissani. Miksi piikittelet? Tuottanee jonkinlaista iloa sekin, ole hyvä.
Eipä tuo aloituskaan nyt niin positiivinen ollut, kun piti muiden parisuhteita arvostella ja omat parisuhteet toisessa vastauksessa nostaa esimerkilliseksi. Arvostelit myös vieraittesi käytöstä, mitä odotit noin negatiiviselta aloitukselta ?
- Anonyymi
Enpähän odotellut, seurassani ei ole pakko olla. Ihan suosiolla en kutsu kotiini kuin harvat ja valitut. Ähäkutti, sain Sinut kirjoittamaan, voitto sekin.
Oliko aloitus negatiivinen ? MInusta se oli toteava ja ajankohtainen.
Kyllä meidänkin vieraat saattavat räplätä kännykkää, pelata videopelejä. Kai se sitten tarkoittaa, että seura on tylsää..)) Eikä vieras itse tahdo tehdä mitään sen hyväksi.
Joskus on käynyt niinkin, että kun olen ollut kylässä, siellä on ollut telkkari auki ja emäntä tahtookin "tarjota" minulle mieleisensä telkkariohjelman, joka ei välttämättä kiinnosta minua..))
Kyllä minustakin on valitettavaa, jos ihmisten välisestä kanssakäymisestä puuttuu aito kiinnostus, läsnäolo. Ja johonkin parinkymmenen vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna ero on kyllä iso: media kiehtoo yhä enemmän.
Kevyt, pinnallinen viestintä tuntuu riittävän kanssakäymisessä - ja pakko onkin, jos omaa elämää esitellään monella foorumilla..))
Tuntuu siltä, että kohtaamisesta on tullut juuri tuota esittämistä: minä esitän omat asiani, sitten on sinun vuorosi. Aitoa kiinnostusta vaikkapa tarkentavien kysymysten muodossa, ei juuri ole, vuorottaista raportointia vain.
Uskon kyllä, että meidän ikäpolvella on vielä keskustelutaitoa ja kiinnostusta siihen, ja jos meillä vielä jokin virka on, niin eikö se voisi olla tämä: pitää yllä elävää keskustelukulttuuria olemalla kiinnostunut, kuunteleva ja vastata kysyttäessä..))
Ei kai siihen muuta tarvita ?- Anonyymi
Jokainen vastaa kysyttäessä, mitä sinulle kuuluu, kiitos hyvää.
Se ei johda mihinkään.
Mutta kun omista asioista ei ole hienoa puhua, vaan pitää olla kiinnostunut toisesta ja hänen asioistaan, niin hänkin kysyy:
"Mitä sinulle kuuluu?" Ja minä vastaan: "Kiitos hyvää!"
Me emme tutustu.
Ei sillä tavalla kuin lapsena ja koululaisinakin, kumpikin innoissaan kertoi omista asioistaan vuorotellen, ja meistä tuli ikuiset ystävät.
. - Anonyymi
Eikö se ole vähän niin kuin kahvipirtissä. Jokainen selostaa omia juttujaan ja vain skillan koittaa kuunnella ja vastailla. :))))
Anonyymi kirjoitti:
Jokainen vastaa kysyttäessä, mitä sinulle kuuluu, kiitos hyvää.
Se ei johda mihinkään.
Mutta kun omista asioista ei ole hienoa puhua, vaan pitää olla kiinnostunut toisesta ja hänen asioistaan, niin hänkin kysyy:
"Mitä sinulle kuuluu?" Ja minä vastaan: "Kiitos hyvää!"
Me emme tutustu.
Ei sillä tavalla kuin lapsena ja koululaisinakin, kumpikin innoissaan kertoi omista asioistaan vuorotellen, ja meistä tuli ikuiset ystävät.
.Jaa. Minä kyllä vastaan aika usein, ettei kuulu kovin hyvää, ellei kuulu,,))
Mutta hyvä esimerkki tuo kirjoittamasi. Vaadittaisiinko tuohon kuitenkin jokin yhteinen aaltopituus, sielunsisaruus ?
Tai sitten se nuoruuden avoimuus, viattomuus ?
Mihin se on meistä hävinnyt, vai onko se tallella ?Anonyymi kirjoitti:
Eikö se ole vähän niin kuin kahvipirtissä. Jokainen selostaa omia juttujaan ja vain skillan koittaa kuunnella ja vastailla. :))))
Ehkä tämä meidän palsta on aika rajoitteinen elävään keskusteluun verrattuna kun viestitellään vain kirjoittamalla; ei nähdä ílmeitä eikä kuulla äänensävyjä.
Silti minusta kahvipirtti on on täällä hyvä esimerkki siitä, että voidaan onnistua hyvän ilmapiirin luomisessa vaikka perinteistä vuoropuhelua olisi vähän, ja sitä "raportointia" paljon. Ehkä se vaatii Skillanin kaltaisen, avarasydämisen henkilön, joka huomaa jokaisen, ylläpitää tuota vuoropuhelua.
Ja kyllä kahvipirtissä käydään dialogia myös kirjoittajien kesken, vaikka keskitytään lähinnä kuulumisten kertomiseen. "Ilmoittautumassa" minäkin siellä lähinnä käyn..))- Anonyymi
SkillaN onkin hyvä esimerkki ihmisestä, joka on viisas,
tasapainoinen ja jolla on johtajuutta olemuksessaan.
Hän kirjoitti ensin täällä yleisellä puolella, jossa oli silloinkin
riitelijöitä, ja Kahvipirtin hän perusti turvapaikaksi
ja keskustelupaikaksi samanmielisille.
Minä Miaelina en myöskään muuta halua kuin rauhassa juttelua
nyt kun asustan yksin. Vaikka yksinolemisessa on paljon hyviäkin puolia, niin juttukaverit vain löytyvät ulkopuolelta.
Siihen tämä netti antaa omanlaisensa avun.
. Anonyymi kirjoitti:
SkillaN onkin hyvä esimerkki ihmisestä, joka on viisas,
tasapainoinen ja jolla on johtajuutta olemuksessaan.
Hän kirjoitti ensin täällä yleisellä puolella, jossa oli silloinkin
riitelijöitä, ja Kahvipirtin hän perusti turvapaikaksi
ja keskustelupaikaksi samanmielisille.
Minä Miaelina en myöskään muuta halua kuin rauhassa juttelua
nyt kun asustan yksin. Vaikka yksinolemisessa on paljon hyviäkin puolia, niin juttukaverit vain löytyvät ulkopuolelta.
Siihen tämä netti antaa omanlaisensa avun.
.Kyllä kahvipirtti on minullekin levon ja rauhan tyyssija, Miaelina, vaikka viime aikoina olen jäänyt suustani kiinni tänne "yleisen osaston" puolelle.
Jos herää yksinäiseen aamun, pirtissä on kiva piipahtaa ja nähdä että tuttua väkeä on paikalla, vaikka ei aina itse kirjoittaisikaan.- Anonyymi
Niin, samoin olen joskus kokenut.
Hyvä aloitus, hyvä aihe.
Me asiasta vitsailtiin jo vuosikymmeniä sitten ja se oli ennen älypuhelimia:
Juan tapaa Marian kaupungilla, molemmilla omat ajatukset keskeisinä:
Juan: "No hei, Maria. Kiva nähdä pitkästä aikaa! Mitä Sinulle kuuluu?"
Maria: "Ei okein hyvää. Mun mies jäi työttömäksi ja teki itsarin. Äiti on kuolemansairaana ja ei ole rahaa sen lääkkeisiin. Mulla on paha hammassärky"
Juan: "No sepä oli kivaa, soitellaan sitten ja jutellaan lisää joku toinen kerta."
Nyt, kun tiedon ja virikkeiden hajoaminen on aikamme perusilmiö ja kukaan ei pysty seuraamaan mitään keskustelua viittä minuttia kauempaa ilman että känny plimputtelee ja kilahtelee, kanssakeskustelijasi ilmeestäkin jo näkee että ollaan miettimässä jotain muuta ja että läsnäolo on vain fyysistä. Minä keräilen puhelimia pois sekä pikkupoikien tyynyn alta että aamiaispöydästä. Pojat protestoi hieman, mutta eivät pane kovasti hanttiin. Televisio olohuoneessa ja jengit tuijottaa esim. timanttiliigaa ja vieraat istuu tuoleilla ympäri ja niitä ei kiinnosta sitten pätkääkään. Nuorehko mieshenkilö joka ei voi elää ilman "omaa" musiikkiaan ja virittelee tietokonettaan ja kovaäänisiä ja vahvistimia ympäri kotiasi.
Fyysisesti samassa tilassa, mutta henkisesti täysin eri maailmoissa. Läsnäolo on vain hetkittäistä.
Poikani sanoo että syy on aikamme ylenmääräisessä ja hallitsevassa yksilöllisyyskultissa. Jokainen tekee omaa juttuaan ja elää omissa ympyröissään. Individualistista onnen tavoittelua.Kiva kuulla että muillakin on samanlaisia havaintoja/kokemuksia (Paloma).
Hyvin nähty pojaltasi, tuo ilmiön tausta. Minä, minä, minä... Sanotaan kuitenkin että trendi olisi jo väistymässä ja palattaisiin taas yhteisöllisyyteen. Ei mihinkään ylhäältä johdettuun vaan sellaiseen, missä tunnistetaan yksilökeskeisyyden tyhjyys ja aletaan kulkea toista ihmistä kohti. Löydetään hänet vertaisena, ei kilpailijana, vaan kumppanina, joka voi tarjota enemmän kuin oman egon esittely ja kasvattaminen.
Minustakin maailmankuvan pirstaloituminen on aikamme ilmiö, eikä se taida olla hyväksi kenellekään. Kun siihen sitten vielä yhdistyy tarve olla oikeassa, eriseuraisuus ja eripura on väistämätöntä.
Onkohan tuossa yksi syy siihen, että aitoa, syvällistä keskustelua vältetään ja tyydytään vain pintaraapaisuihin ? Ettei kävisi niin, että joudumme ymmälle, ehkä näkemään oman tietämättömyytemme ja neuvottomuutemme tämän elämäksi kutsutun ison mysteerin äärellä ?...
- Anonyymi
On epäkohteliasta mennä toisen luo "kylään" lukemaan kirjaa tai töllöttämään telkkaria puhumatta mitään.
Kun ovikello soi, laitan telkkarin heti kiinni, jos se auki sattuisi olemaan,
mutta on niitä sellaisiakin vieraita, jotka avaavat itse telkkarin,
etsivät "jonkun emmerdalen", katsovat sen ja häipyvät.
Huvittavia ja merkillisiä ihmisiä on olemassa.
Liekö Alzheimeria ? Jos eivät tajua missä ovat ja miksi ?- Anonyymi
Mulla ei oo telkkaria, joten yleensä keskustellaan. Harvoin kyllä käy vieraita luonani. Olen melko paljon menossa.
Anonyymi kirjoitti:
Mulla ei oo telkkaria, joten yleensä keskustellaan. Harvoin kyllä käy vieraita luonani. Olen melko paljon menossa.
Hyvä sinä. Telkkari on hyvä palvelija mutta huono isäntä. Taitaa erottaa enemmän
kuin yhdistää.
Nämä diginatiivit nuoret ja lapset näkevät ehkä toisin tuon muiden seurassa kännyköidensä näpräämisen. He pitävät yhteyttä kavereihinsa, viestittävät missä ovat ja mitä tekemässä - onhan sekin yhteisöllisyyttä, tosin joskus fyysisesti läsnäolevan seuran kustannuksella ja sitä ehkä laiminlyöden. Omille lastenlapsille on tehty kotonaan säännöt selviksi, ettei yhteisen seurustelun ja ruokailun aika ole sopiva ulkopuolisten kanssa viestittelyyn, on kännyköitä kerätty talteenkin ennen ruokapöytään istumista. Lapset ja nuoret kuuluvat useampiin yhteisöihin, joilla on pelisääntönsä ja hierarkiansakin. Lähisuvun kesken puhuisin kuitenkin yhteenkuuluvuudesta, isosta perheestä, jossa jokaisella on osansa, ikäkautensa kehitysvaiheen ja persoonansa mukaan. Voisi sanoa muskettisoturien tapaan omasta sukuklaanista : kaikki yhden ja yksi kaikkien puolesta. Omista pidetään huolta.
Vanhempien esimerkki vaikuttaa, jos itse on ollut emotioonalisesti poissaoleva vanhempi, mitä voi vaatia lapsiltaan. Minulla on se havainto, että nämä nuorten ystävyyssuhteet ovat hyvin hoidettuja , ystävät pitävät huolta toisistaan , antavat aikaa toisilleen, niinhän on aina ollut hyvien ystävien kesken. Nyt se vaan on reaaliaikaista ja monipuolista , vaikka ei fyysisesti hengailtaisi kylillä . Se ei poissulje sukulaissuhteita, ja paljon aikuisistakin riippuu, miten nuoret viihtyvät heidän seurassaan . Mummolassa on samat suuret linjat arvo- ja kasvatuskysymyksissä kuin kotona, mutta hemmottelua ja pieniä ylimäärärisiä vapauksia sallitaan. Teineillä ei enää niin paljon ole edes aikaa sukulointiin, koulu ja harrastukset täyttävät päivät, vanhimmat ovat myös kesätöissä. Itse pidän tarkkaa lukua jokaisen nimi- syntymäpäivistä, viemme kukkakimpun ja lahjankin, lapsen voi viedä johonkin tapahtumaan, meillä isovanhemmilla on aikaa . Teinien kanssa on myös kiva tehdä treffejä Stadiin , mennä syömään ja jutella keskittyen vain meihin. Samaten kyytiapu harrastuksiin antaa näitä yhteisiä keskittyneitä hetkiä.Varmasti näin, Ramoona. Nuoret kokevat digimaailman toisin, he ovat kasvaneet sen sisällä. Kuitenkin on näitä tutkimuksia, jotka kertovat keskittymisen vaikeudesta, sosiaalisten suhteiden kapenemisesta ja siitä, mitä itse laitteet voivat aiheuttaa kehittyville aivoille, siis lasten ja nuorten kohdalla.
Vanhempien esimerkin vaikutuksesta ja ystävyyssuhteiden merkityksestä olen samaa mieltä. Ne ovat paras suoja myös digimaailmassa esiintyviä epäsuotavia lieveilmiöitä vastaan.
Ja me isovanhemmat voimme tietysti tehdä oman osamme tarjoamalla omaa aikaamme, aitoa läsnäoloa lapsenlapsillemme.
Aina ei kuitekin ole näin onnellisesti, että perhe pelaisi noin hyvin yhteen. Tuo Paloman. tai hänen poikansa, mainitsema yksilöllisyyskultti elää vielä vahvana tässä ajassa ja näköjään myös nuorten perheiden arjessa. Kerrotaan, että joillakin perheillä ei ole enää edes yhteisiä ruoka-aikoja...
- Anonyymi
Yksi tuttavani suostui valvojaksi joihinkin nuorten bileisiin. Hän varautui siihen, että joutuu puuttumaan mm. erimielisyyksiin. Eipä joutunutkaan . Nuoret viestittelivät ulospäin, eivät esim. tanssineet, keskustelleet. Minusta pitäisi oppia olemaan myös muiden ihmisten kuin omien kavereiden kanssa. Ellen ole kotona olen melko paljon tilaisuuksissa, joihin tullaan, joissa ollaan ja mm. keskustellaan ja sitten lähdetään ilman mitään sitoumuksia.
Tuo, ettei sitouduta, taitaa myös olla ajan trendi, Anonyymi 21.58. . Olisiko somen vaikutusta? Sehän antaa mahdollisuuden "poimia parhaat päältä", pysyä linjoilla niin kauan kuin se on kivaa...
- Anonyymi
demeter1 kirjoitti:
Tuo, ettei sitouduta, taitaa myös olla ajan trendi, Anonyymi 21.58. . Olisiko somen vaikutusta? Sehän antaa mahdollisuuden "poimia parhaat päältä", pysyä linjoilla niin kauan kuin se on kivaa...
En ole esim. facebookissa. Minulla on omat sidosryhmäni, joihin on hyvät suhteet. Työaikanani olin paljon tekemisissä ihmisten kanssa. Siksi nautin, kun minulla on ikiomaa aikaa kuten juuri nyt. Ei ole ketään muita, ei kumppani, ei lapsenlapset. Hyvä ystävä asuu seinän takana kuten edellisessäkin asuinpaikassa. Emme koko ajan raportoi, mitä teemme. Minusta on mielenkiintoista tutustua uusiin ihmisiin, pinnallisestikin.
Anonyymi kirjoitti:
En ole esim. facebookissa. Minulla on omat sidosryhmäni, joihin on hyvät suhteet. Työaikanani olin paljon tekemisissä ihmisten kanssa. Siksi nautin, kun minulla on ikiomaa aikaa kuten juuri nyt. Ei ole ketään muita, ei kumppani, ei lapsenlapset. Hyvä ystävä asuu seinän takana kuten edellisessäkin asuinpaikassa. Emme koko ajan raportoi, mitä teemme. Minusta on mielenkiintoista tutustua uusiin ihmisiin, pinnallisestikin.
Elämäsi kuulostaa mielenkiintoiselta, tuossa seesteisyydessään, anonyymi 11.04.
Aika moni, jolla "ihmiset" kuuluivat toimenkuvaan, arvostaa eläkkeellä ollessaan yksinoloa ja on tyytyväinen niihin kontakteihin, jotka on saanut itse valita.
Ystävä seinän takana taitaa olla lottovoitto. Lähellä, mutta ei joka hetki..))
Parilla sinkkuystävällä on sama tilanne ja monta ongelmaa poistuu sitä kautta: voi antaa vara-avaimen hänelle, pyytää kastelemaan kukat jos on poissa pitempään. Voi tilata vaikka yhteisen lehden..))
- Anonyymi
Mikään muu ei ole ihmisille niin vaikeaa kuin kommunikointi; puhua, sanoa, ottaa huomioon, kuunnella, ymmärtää, osallistua, olla läsnä ... - Nm. Metsäläiset murahtelevat
Sinä sen sanoit, Anonyymi 22.54. Me emme osaa, emme jaksa...
Siksi kai tyydymme vähempään ja kärsimme yksinäisyydestä, kaipaamme läheisyyttä tai uskomme että se ei ole meitä varten...
Näin minäkin olen tätä aikaa tulkinnut.- Anonyymi
Nii-in, immeiset ovat hieman laiskan laisia. Jos tuntuu ettei "osaa" / "jaksa", niin sitten annetaan vain olla eikä tehdä asioille ja aiheille mitään. Ei paneuduta, mietitä ja pohdita, missä olisi, mistä löytyisi avain toisenlaiseen lähestymistapaan.
Toisista sitä 'avainta' ei voi etsiä, se täytyy löytyä oman itsen sisältä, syöveristä, johon ei pääse kukaan muu omistajansa lisäksi. - Nm. Välinpitämättömyyden virhe
Täällä on usein mainittu kotikasvatus ja sen vaikutus tekoihimme tapoihimme osallistua. Mikä meni pieleen jos kommunikointi ei läheisten kanssa onnistu?
Tuhannen taalan kysymys, korppis. Mikä meni pieleen, kun pohja petti eikä osata olla toisten kanssa, lähellä heitä.
"Syvät viillot tehdään läheltä", sanoo runoilija. Kyllä kai se on jo todistettu, että ihmiset ovat eri tavalla rakentuneet, toiset haavoittuvat herkemmin, toiset taas ovat paksunahkaisempia ja kestävät melkein mitä vain - vaikka eläisivät samoissa olosuhteissa, samassa perheessäkin.
Kai meidän ajassa pidetään ihanteena sitä, että ihminen olisi omavoimainen ja vahva ja ohutnahkaisempi olisi tuomittu häviämään, luuserin osaan.
Tosin olen ollut näkevinäni, että eheä julkikuva ei välttämättä enää ole sellainen ihanne kuin jokin aika sitten. Nyt julkkiksetkin jo "avautuvat", kertovat heikkouksistaan, esittelevät sairauksiaan, paljastavat haavoittuvuutensa.
Se on minusta hyvää "kehitystä" ja mahdollisuus oppia sitä läsnäoloa, mihin aloittaja mielestäni viittasi.
Olemme tiukkaan nidottu perheyhteisö ja kommunikaatio pelaa, välillä liiankin hyvin. Se on vain muuttanut muotoaan ja hajonnut ikäänkuin kaleidoskoopin värit auringon valossa, koska ulkoa tulee liikaa virikkeitä ja ärsykkeitä, jotka vaikuttavat hajaannuttavasti, ei kokoavasti. Me otamme paljon yhteyttä toisiimme, puhumme paljon toistemme kanssa, monella eri tasolla, mutta monta kertaa puhumme ohi korvien tai huomaamme jälkeenpäin että se sanottu ei kuitenkaan rekisteröitynyt ja otettava taas alusta.
Tätä on nyt hieman vaikea selittää, mutta otetaan esimerkiksi viikonlopun suunnitelmat, jotka vaihtuivat sekunnissa, koska tytär ei ollut puhunut muille asianosaisille muutoksista jotka oli tehty facebookin chatissa tai what's appissa ja koska hän ei enää muistanut kenelle oli sanonut mitä ja mikä oli mennyt ohi korvien kun informaatio oli tullut monelta eri taholta ja laitteet piipanneet eli selkeällä suomenkielellä...mahdotonta sähläämistä ja ristiin puhumista kun ei jakseta eikä ehditä kuunnella loppuun saakka mitä toisella on asiaa.Huh, huh, Paloma. Uskon, että kuvauksesi tämän päivän kommunikoinnista on hyvinkin yleispätevä ja vain me, jotka olemme eläneet hitaammassa kulttuurissa, sen tunnistamme. Nuoremmille se on "luonnollista".
Mietin vain, mitä tarvetta palvelee tuo että ollaan jatkuvasti valppaina, jatkuvasti tavoitettavissa. Tarjoaako se vahvaa elämäntuntoa, pidetäänkö sitä merkkinä siitä,, että ollaan ajan hermolla, lukuun otettavia ?
Kai meidän ikäisten elämä näyttää heidän silmissään tapahtumattomalta ja tylsältä::))
Vaikka sukupolvien välinen kuilu olisi kaventunut, se taitaa edelleen olla olemassa ja hyvä niin. Uskon, että yhteiselo puutteineenkin on parempi kuin eri ikäpolvien eristäminen toisistaan, mitä mielestäni meillä harrastettiin vielä pari vuosikymmentä sitten.demeter1 kirjoitti:
Huh, huh, Paloma. Uskon, että kuvauksesi tämän päivän kommunikoinnista on hyvinkin yleispätevä ja vain me, jotka olemme eläneet hitaammassa kulttuurissa, sen tunnistamme. Nuoremmille se on "luonnollista".
Mietin vain, mitä tarvetta palvelee tuo että ollaan jatkuvasti valppaina, jatkuvasti tavoitettavissa. Tarjoaako se vahvaa elämäntuntoa, pidetäänkö sitä merkkinä siitä,, että ollaan ajan hermolla, lukuun otettavia ?
Kai meidän ikäisten elämä näyttää heidän silmissään tapahtumattomalta ja tylsältä::))
Vaikka sukupolvien välinen kuilu olisi kaventunut, se taitaa edelleen olla olemassa ja hyvä niin. Uskon, että yhteiselo puutteineenkin on parempi kuin eri ikäpolvien eristäminen toisistaan, mitä mielestäni meillä harrastettiin vielä pari vuosikymmentä sitten.Olenhan toki ihmetellyt niitä satoja ja taas satoja faceystäviä joita moni kerää. Instakin on eräänlainen seurustelupalsta, josta tulee viestipyyntöjä.
Miksi niitä ystäviä kerätään vaikka heitä ei tunneta. Onko se jonkin yksitoikkoisuuden peittäminen, oman tilan piirittäminen ystävärenkaalla.
Ei minua häiritse kännykän räpläys kun kysymyksessä on tärkeiden viestien vastaanotto, mutta mutta kuten tämäkin 😁.. No, istun yksin puutarhassa en häiritse ketään.korpikirjailija kirjoitti:
Olenhan toki ihmetellyt niitä satoja ja taas satoja faceystäviä joita moni kerää. Instakin on eräänlainen seurustelupalsta, josta tulee viestipyyntöjä.
Miksi niitä ystäviä kerätään vaikka heitä ei tunneta. Onko se jonkin yksitoikkoisuuden peittäminen, oman tilan piirittäminen ystävärenkaalla.
Ei minua häiritse kännykän räpläys kun kysymyksessä on tärkeiden viestien vastaanotto, mutta mutta kuten tämäkin 😁.. No, istun yksin puutarhassa en häiritse ketään.Minulla on 227 Facebook-ystävää, joista henkilökohtaisesti olen tavannut kaksi kolmasosaa ja loput ovat netin kautta tulleet tutuiksi ja läheisiksi, jopa tutuimmiksi kuin monet sukulaiseni jotka ovat kamujani. Oikeestaan se on juuri facebookin kauneus: se laittaa sun sivullesi lähipiirisi viestit ja ne jotka ovat olleet yhteydessä sinuun ja kommentoineet ja osoittaneet kiinnostusta ja jos haluat tietää muista kavereistasi niin joudut klikkaamaan heidän sivuilleen. Kaikki eivät ole yhtä aktiivisia tietenkään ja minä lähinnä laittelen vain valokuvia kasvimaasta ja perheen keskeisistä tapaamisista. Tyttärenmies ei periaatteesta halua olla mukana kuvissa ja joudun aina joskus poistamaan ryhmäkuvia joita olen ajattelemattomasti lätkäissyt sivulleni.
- Anonyymi
Paloma.se01 kirjoitti:
Minulla on 227 Facebook-ystävää, joista henkilökohtaisesti olen tavannut kaksi kolmasosaa ja loput ovat netin kautta tulleet tutuiksi ja läheisiksi, jopa tutuimmiksi kuin monet sukulaiseni jotka ovat kamujani. Oikeestaan se on juuri facebookin kauneus: se laittaa sun sivullesi lähipiirisi viestit ja ne jotka ovat olleet yhteydessä sinuun ja kommentoineet ja osoittaneet kiinnostusta ja jos haluat tietää muista kavereistasi niin joudut klikkaamaan heidän sivuilleen. Kaikki eivät ole yhtä aktiivisia tietenkään ja minä lähinnä laittelen vain valokuvia kasvimaasta ja perheen keskeisistä tapaamisista. Tyttärenmies ei periaatteesta halua olla mukana kuvissa ja joudun aina joskus poistamaan ryhmäkuvia joita olen ajattelemattomasti lätkäissyt sivulleni.
Tuo muitten kuvien lähettely kaiken maailman nähtäväksi on jotain käsittämätöntä ja törkeää. Lasten kuvia pannaan nettiin ikiajoiksi ilman että ymmärtävät asiasta mitään. Joillakin on oikein vimma todistella että näin paljon on seurapiiriä. Näin suosittu olen. Poistaminenkaan ei auta, kyllä ne voi sieltä vaikka kopsata ja vahinko on tapahtunut. Pilvessä kuvat on ikuisesti netissä. Samoin teidän jutut on ikuisesti netissä.
Pidän rauhattomana olla koko ajan tavoitettavissa, mutta nuoret ovat niin tottuneet sihen, että vieroitusoireita tulee älykännykän ollessa poissa. Kun viimeinen 14 vuoden avioliittoni solmittiin kypsässä iässä, jolloin molemmilla oli jo lastenlapsiakin, niin kovin vilkasta oli kanssakäyminen meidän luonamme.
Nautinkin silloin siitä tavallaan, ja pidän yhteyttä vieläkin, mutta sukutapaamiset on yleensä jossakin kahvila tai ruokapaikassa. Facebook on tiedoituspaikkamme, henk.kohtaiset viestit kun on heti näkyvillä älykännykässä. Minulle se riittää mainiosti, arvostan korkealle omaa rauhaani ja vapauttani tehdä, tai olla tekemättä mitä mieleeni juolahtaa!Mielestäni älykännyn, facen ja what's appin jatkuva käyttö on tuonut mukanaan spontaanin tilanteiden ja suunnitelmien vaihtumisen; joka aikaisemmin kun reaaliajassa oli vaikeampi tavata ja kommunikointi vähemmän joustavaa. Meidän piti suunnitella tapaamiset, tekemiset ja ohjelmat. Nyt ei tarvi suunnitella mitään ja varsinkin nuorisomme luottaa siihen että kommunikaatio kyllä pelaa. Kommunikaatio toimii upeasti, mutta aivomme eivät aina pelaa samaan tahtiin. Ja suunnitelmat, kuten sanoin, voi muuttua salamannopeasti. Siinä tarvitaan meiltä vanhemmilta ihmisiltä joustavuutta, kun olemme tottuneet varautua ja suunnitella tapaamiset ja varustautua ja tehdä siivoukset ja ostokset ajoissa.
Tuota minä olenkin epäillyt, Paloma, että noiden kaikkien kanavien käyttö toisi mukanaan tuollaisen spontaaniuden ilmapiiriin. Se ei sovi minulle. Minulle se merkitsisi oman eheyden kadottamista ja tolkutonta pinnistämistä liian monen samanaikaisen virikkeen vastaanottamisessa.
Kun se ilmeisesti, kuten sanotkin. vaatisi myös oman luontaisen rytmin vaihtamista toiselle kierrosnopeudelle, niin ei kiitos..))
Joustavuuden puutetta se voi tietysti olla, mutta ainakin omalla kohdallani se on myös tyytymistä tämän elämänvaiheen rajoituksiin.
Niin, että kyllä minä meinaan jatkossakin käyttää sitä etuoikeutta, että saan häiritsemättä suunnitella omat tekemiseni ja odottaa, että nuoret ymmärtävät tämän elämänvaiheen rytmin ja - laadun..)) Vanhemmilta se sujuu paremmin kun eletään kaikki siinä hitauden kulttuurissa.- Anonyymi
demeter1 kirjoitti:
Tuota minä olenkin epäillyt, Paloma, että noiden kaikkien kanavien käyttö toisi mukanaan tuollaisen spontaaniuden ilmapiiriin. Se ei sovi minulle. Minulle se merkitsisi oman eheyden kadottamista ja tolkutonta pinnistämistä liian monen samanaikaisen virikkeen vastaanottamisessa.
Kun se ilmeisesti, kuten sanotkin. vaatisi myös oman luontaisen rytmin vaihtamista toiselle kierrosnopeudelle, niin ei kiitos..))
Joustavuuden puutetta se voi tietysti olla, mutta ainakin omalla kohdallani se on myös tyytymistä tämän elämänvaiheen rajoituksiin.
Niin, että kyllä minä meinaan jatkossakin käyttää sitä etuoikeutta, että saan häiritsemättä suunnitella omat tekemiseni ja odottaa, että nuoret ymmärtävät tämän elämänvaiheen rytmin ja - laadun..)) Vanhemmilta se sujuu paremmin kun eletään kaikki siinä hitauden kulttuurissa.Tuo onkin ihan ok asenne. Ihmetellä pitää, miten jollekkin ei riitä omien tekemisten selostus, vaan pitää sukunsa kumminkaimoja myöten tekemiset selostaa eteenpäin palstoille. Ikään kuin jonkun ihmisen lentokonessa ahtaasti persiillään istuminen olisi jotain ihmeellistä ja suurta .
Anonyymi kirjoitti:
Tuo onkin ihan ok asenne. Ihmetellä pitää, miten jollekkin ei riitä omien tekemisten selostus, vaan pitää sukunsa kumminkaimoja myöten tekemiset selostaa eteenpäin palstoille. Ikään kuin jonkun ihmisen lentokonessa ahtaasti persiillään istuminen olisi jotain ihmeellistä ja suurta .
ja minkämerkkistä pissaa sun muroissa taas tänä aamuna, oh kerro kerro!
- Anonyymi
juurikin näin.ei kiinnosta "enää"kuka mitä tekee.on vain 55 v työrupeema takana.palvellen ,josta pidin,mut nyt on oma tupa oma LUPA!ja minua ei tartte kenenkään...palvella,ku sit köijjätköön mihin ....parhaakseen näköö.siihen asti ELÄN ku kunigas mä oisin,piisi on hyvä.
Ikäpolvien kohtaaminen on suuri voimavara kaikille osapuolille, sen eteen kannattaa nähdä vaivaa ja tarkistaa asenteitaan...aina ei vika ole nuorissa polvissa. Suomessa on tosiaan ollut ja on varmaan vieläkin virallinen ikälokerointi : ensin päiväkotiin, sitten koulut ja harrastukset ikäryhmän parissa, mikä on tietysti luonnollistakin. Asuinalueetkin profiloituvat lapsiperheiden , sinkkujen ja eläkeläisten alueiksi. Jos omat isovanhemmat asuvat kaukana tai ovat kovin meneviä, asuvat vaikka osan vuotta etelässä, kontaktit voivat jäädä vähiin ja varsinkin arkipäivän ajan viettäminen yhdessä on niukkaa. Mielestäni Suomessa lasten yksin pärjäämistä on korostettu liikaa, pidetty hyvänä itsenäistyä varhain, esimerkkinä avainkaulalapset.
Vierastan kovaäänistä eläkeläisten etujen vastakkainasettelua lapsiperheiden ja nuorten kanssa , se vain lisää etääntymistä ja epäluuloa. Puutteessa elävien, heikoimmassa asemassa olevien tulee saada yhteiskunnan tukea tarpeidensa mukaan, mutta ilman muiden ikäryhmien tai väestön osien leimaamista tai osoittelua. Ei pitäisi yksioikoisesti omaa nuoruuttaan verrata, ilman merkkivaatteita, kännyköitä ja opintotukia. Aika oli toinen, inflaatio auttoi opintolainoissa ja tulevaisuuteen saattoi luottaa. Omat isovanhempani asuivat kaukana, mutta äiti oli aina kotona, koko kyläyhteisö piti silmällä lapsia. Ihmiset kävivät kylässä toisillaan ilman eri kutsuja, luonnollisia kontakteja eri-ikäisten kanssa oli kaiken aikaa. Lasten piti tulla tervehtimään vieraita, vastailla kohteliaasti kysymyksiin ja istua pöydässä, kunnes sai luvan poistua. Tällaista tapakulttuuria kaipaan, joskus lasten perheissä käydessä sinne ilmestyy kavereita, jotka eivät aikuisia vilkaisekaan.
Kummallista omaan maailmaan käpertymistä , junassakin jokainen näpyttelee , onneksi omaan luuriin kovaan ääneen kailotus on vähentynyt. Hiljattain olin pyöräilemässä ja edessäni hölkkäsi nuori nainen käyttäen koko jalkakäytävän (samalla se on pyörätie) leveyttä. Rimpautin kelloa, mutta piti pysähtyä, kun ei tepsinyt, juoksijalla kuulokkeet korvilla , reaaliympäristön äänistä eristettynä , suu kävi. Meidän nuorin lapsenlapsi on 11-vuotias poika, joka eniten nykyisin kanssamme aikaa viettää. Eilen hänen kanssaan tuli hyvä keskustelu pula-ajasta, kun vaari sanoi, että paistetaan pojan onkiahvenenet oikeassa voissa, ei se kortilla ole (vaikka mummi ja äiti sen käyttöä muuten säännöstelee).
Kuulun lasten perheiden kanssa samaan WhatsApp-ryhmään, se on kätevä myös kuville. Facebookin lopetin aikasyöppönä, tekstaillaan ja soitellaan tietysti , seuraan myös nuorten Instagrameja satunnaisesti. Itse jaan valokuvia muuten harkitusti.- Anonyymi
Olen paljon tekemisissä lasteni ja lastenlasteni kanssa. Italialaiset ihmettelevät suomalaisten tapaa antaa lasten olla paljon yksin. Lapsenlapseni leikkivät paljon omalla kerrostalopihallaan ja sielläkin on paljon lapsia ilman vanhempia. Meitä on usein kaksikin aikuista ja joudumme melko usein puuttumaan esim. kiusaamistapauksiin. Myös vaarallisia tilanteita on ollut. Ei ole kiva ojentaa ketään.
Minun on luonnollisesti vaikea samaistua teini-ikäisten mummoksi koska omat lapseni syntyivät kännykkäkauden alkuaikoihin. Eli voin kommentoida vain äidin näkökulmaa. Lasteni eka kännyt olivat yhteydenpitoa varten. Oli kiva seurata nuoria luonnon helmassa nyt ns. vanhanaikaiset videokamerat käsissä tekemässä seikkailuelokuvia tai luontofilmejä. Kun isoveli ei ollut paikalla pikkuveli otti videokameran vilmaten omia juttujaan isompia poikia matkien. Esikoinen on tallentanut kaikki vanhat heidän tekemänsä elokuvat digimuotoon. Niitä on kiva katsoa, niissä on nuorten yhdessä tekemisen meininkiä.
Nyt on tietty toiset ajat, vanhoihin aikoihin verraten yhteydenpito on helppoa.
Tänään seurasimme miniän laskeutumista Taiwaniin flightraderin välityksellä minuutti minuutilta.
Pitääkö olla huolissaan älykännyköiden käytöstä, ei pidä.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen paljon tekemisissä lasteni ja lastenlasteni kanssa. Italialaiset ihmettelevät suomalaisten tapaa antaa lasten olla paljon yksin. Lapsenlapseni leikkivät paljon omalla kerrostalopihallaan ja sielläkin on paljon lapsia ilman vanhempia. Meitä on usein kaksikin aikuista ja joudumme melko usein puuttumaan esim. kiusaamistapauksiin. Myös vaarallisia tilanteita on ollut. Ei ole kiva ojentaa ketään.
Muissa maissa ihmetellään myös, miten Suomessa on oikeus laittaa ihan pienetkin lapset koko päiväksi päiväkotiin, vaikka molemmat vanhemmat olisi kotona. Samat vanhemmat valittaa päiväkodin levottomuutta ja ylisuuria ryhmiä. Omien lasten kanssa ei kuitenkaan jakseta olla, sysätään ne päiväkotiin, että saisi itse toteuttaa itseään, käydä kaljalla yms.
Anonyymi kirjoitti:
Muissa maissa ihmetellään myös, miten Suomessa on oikeus laittaa ihan pienetkin lapset koko päiväksi päiväkotiin, vaikka molemmat vanhemmat olisi kotona. Samat vanhemmat valittaa päiväkodin levottomuutta ja ylisuuria ryhmiä. Omien lasten kanssa ei kuitenkaan jakseta olla, sysätään ne päiväkotiin, että saisi itse toteuttaa itseään, käydä kaljalla yms.
Jep jep jep me tarhatädit jne. päiväkotien enemmän ja vähemmän koulutettu henkilökunta viedään lapsiryhmät vähintään kerran viikossa pubiin kaljoille. Se tehdään yleensä perjantaisin kun ollaan ensin käyty kierrätyskeskuksessa viemässä roskia.
- Anonyymi
korpikirjailija kirjoitti:
Minun on luonnollisesti vaikea samaistua teini-ikäisten mummoksi koska omat lapseni syntyivät kännykkäkauden alkuaikoihin. Eli voin kommentoida vain äidin näkökulmaa. Lasteni eka kännyt olivat yhteydenpitoa varten. Oli kiva seurata nuoria luonnon helmassa nyt ns. vanhanaikaiset videokamerat käsissä tekemässä seikkailuelokuvia tai luontofilmejä. Kun isoveli ei ollut paikalla pikkuveli otti videokameran vilmaten omia juttujaan isompia poikia matkien. Esikoinen on tallentanut kaikki vanhat heidän tekemänsä elokuvat digimuotoon. Niitä on kiva katsoa, niissä on nuorten yhdessä tekemisen meininkiä.
Nyt on tietty toiset ajat, vanhoihin aikoihin verraten yhteydenpito on helppoa.
Tänään seurasimme miniän laskeutumista Taiwaniin flightraderin välityksellä minuutti minuutilta.
Pitääkö olla huolissaan älykännyköiden käytöstä, ei pidä.Kai sentään olet uutisista kuullut miten älykännyissä on lapsia lähestytty , pedofiilit ja maturaiskaajat . Kouluissakin kännyt haittaa keskittymistä, niitä pitää kerätä pois. Kyllä vaan lasten vanhemmat ja opet on huolissaan, ei vaan mummot ja tuskin mummot niin asioista on edes perillä. Hyvä renki mutta huono isäntä se älykänny. Niillä lapsilla joista pidetään hyvää huolta ja asiat on ok ei niin vaaraa ole. Mutta on paljon huonosti voivia perheitä joissa ei lapsia juuri valvota eikä ole tukiverkkoja .
Paloma.se01 kirjoitti:
Jep jep jep me tarhatädit jne. päiväkotien enemmän ja vähemmän koulutettu henkilökunta viedään lapsiryhmät vähintään kerran viikossa pubiin kaljoille. Se tehdään yleensä perjantaisin kun ollaan ensin käyty kierrätyskeskuksessa viemässä roskia.
Vai tarkoitiko että vanhemmat saisivat toteuttaa itseään käymällä kaljalla? Kaupitellaan nyt stereotyyppejä puolin ja toisin: kuinka yleistä on Suomessa että "ihan pienetkin lapset" viedään hoitoon, vaikka molemmat vanhemmat olisivat kotona?
Jos vanhemmat ovat aina humalassa, niin miten nopeasti sosiaaliviranomaiset puuttuvat asiaan?Anonyymi kirjoitti:
Kai sentään olet uutisista kuullut miten älykännyissä on lapsia lähestytty , pedofiilit ja maturaiskaajat . Kouluissakin kännyt haittaa keskittymistä, niitä pitää kerätä pois. Kyllä vaan lasten vanhemmat ja opet on huolissaan, ei vaan mummot ja tuskin mummot niin asioista on edes perillä. Hyvä renki mutta huono isäntä se älykänny. Niillä lapsilla joista pidetään hyvää huolta ja asiat on ok ei niin vaaraa ole. Mutta on paljon huonosti voivia perheitä joissa ei lapsia juuri valvota eikä ole tukiverkkoja .
Tuo hyvin voivat/pahoin voivat perheet eivät ole verrannollisia. Olen painottanut rehellisyyttä ja avoimuutta kaikissa ihmissuhteissa. Lasten ja vanhempien kesken eritoten, mutta ikävä kyllä avioparien kasvatusperiaatteet voivat poiketa toisistaan siten, että toinen saa luottamuksen toisen jäädessä sitä vaille.
Ei lie outoa kuulla lapsen suusta, ei kerrota isälle/äitille. Yksinhuoltajana minulle kerrottiin ja minä kerroin, ei ollut välikäsiä, siitä syntyi vahva luottamus välillemme.
Instagram, joka on minulle hyvien kuva-koosteiden tallennesivusto ei kasvojeni tai vartaloni esittelysivusto, mutta monelle se sitä on, ei vain nuorille tytöille vaan myös iäkkäimmille naisille.
Seuraan yhtä hyvän perheen teiniä, lieviä seksikkäitä poseerauksia. Uskon vanhempien tietävän hänen instan, mutta ehkä eivät näe lastaan siten kuin minä ulkopuolisen silmin.
Näihin seksistisiin olkapää paljaana, katse vienosti olan yli taaksepäin suu mutrussa ja silmät raukeina. Otollista riistaa jahtimiehille.
Vitsi, minullakin on tuntemattomia mies-seuraajia instassa, pitäisikö olla iloinen vai huolissaan😊 En tosin ole heittäytynyt viestittelyyn heidän kanssaan.
En minä niin kauheesti ole huolissani älykännyjen käytöstä sinänänsä vaan enemminkin omien aivojeni ja ajatusmaailmani joustavuudesta. Ennakointia ja odotuksia ja äkillisiä täyskäännöksiä ja itse jolla on vaikea aina pysyä mukana missä milloinkin mennään...vähän kuin istuisit ravintelissa ja olisit tilannut coc au viniä ja saatkin paistettua broilerinkoipea ja olit asettanut makuhermosi vastaanottamaan tilaamasi ruokaa...nojaa, elämä on täynnä yllätyksiä, sorpresas te da la vida.
Muutenhan voin vain ajatella että tää moderni kommunikointi sopii minulle aivan nappiin; jengit on levällään ympäri maapalloa ja kaikki hereillä eri aikoihin. Mutta rajansa kaikella; siinäkin kuinka suuri simultaanikapasiteetti ihmisellä on ja minulla se ei ole suuren suuri. Käsittelen parhaiten asioita kun saan keskittyä asiaan kerrallaan. Multitasking ei ole oikein mun juttu: pystyn siihen auttavasti, mutta jälki ei ole yhtä hyvää. Niin kuin nyt, esmeks, kirjoittelen foorumille, laitan brunssia ja kuuntelen Legoa kun se lukee mulle aamun uutisia netistä :)) Yksi kolmesta tulee epäonnistumaan, tiedän vanhasta kokemuksesta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1031575
Välillä käy mielessä
olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.781214- 881137
- 1391046
Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta
Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt580995Mika Muranen juttu tänään
Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras1987Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."
Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih8902- 20890
Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."
Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum9744Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa
On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida8680