Yksinäinen 60-kymppinen kaunis nainen

Tuosta kauneudesta voidaan olla eri mieltä, mutta tarkoitan sanoa, että olen näöltäni nuorekkaan, asiallisen ja suht' kivannäköinen eikä aivoissanikaan pitäisi olla vikaa. Olen sinkku eikä minulla ole lapsia, eikä näin ollen lapsenlapsia. Viimeisestä seurustelusuhteesta on yli kolme vuotta. Olen siis yksin.

Viimeiset vuosikymmenet työelämä on vienyt minusta ilmeisesti sen verran hyvin mehut, että en ole jaksanut pitää ystävyyssuhteista huolta, joten näin eläkeiän kynnyksellä olen huomannut olevani kummallisen yksinäinen. Ja se on ruvennut häiritsemään, koska kuitenkin olen sosiaalinen vaikka mikään ekstrovertti en olekaan. Pari hyvää ystävää on olemassa, mutta tapaamme äärimmäisen harvoin, koska heillä on omat kiireensä perheidensä kanssa. Vanhoihin ystäviin, jotka siis ovat olleet ystäviäni kauan sitten, en enää osaa ottaa yhteyttä, kynnys on aivan liian korkea. Sitäpaitsi olen liian arkakin ottamaan heihin yhteyttä. Arkuus ja herkkyys ei aina näy päällepäin pätee hyvin minuun. Olen myös vähän masentumiseen taipuvainen, toisaalta myös iloinen, positiivinen, kannustava ja mukavaa seuraa.

Nyt on kesä parhaimmillaan. Olisi mahtavaa käydä katselemassa erilaisia paikkoja, kuuntelemassa musiikkikeikkoja ja vaikka tehdä pieniä kaupunkiretkiä jonkun kanssa, tutustua kesäiseen Suomeen. Jutella ja keskustella samalla asioista taivaan ja maan välillä, luottamuksellisesti karttamatta arkojakaan aiheita mikäli niin haluamme.

Nyt kyselen, että löytyisikö tätä kautta mukavaa seuraa, joka olisi laillani vailla edellä mainitsemiani asioita. Kuulutan ensisijaisesti naisseuraa, mutta välttämättä en sulje miellyttävää asiallista miesseuraakaan pois.

Vain asiallisia vastauksia, kiitos. Näsäviisastelua en kaipaa ollenkaan.

Maarit58
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Tuosta kauneudesta voidaan olla eri mieltä, mutta tarkoitan sanoa, että olen näöltäni nuorekkaan, asiallisen ja suht' kivannäköinen eikä aivoissanikaan pitäisi olla vikaa. Olen sinkku eikä minulla ole lapsia, eikä näin ollen lapsenlapsia. Viimeisestä seurustelusuhteesta on yli kolme vuotta. Olen siis yksin.

Viimeiset vuosikymmenet työelämä on vienyt minusta ilmeisesti sen verran hyvin mehut, että en ole jaksanut pitää ystävyyssuhteista huolta, joten näin eläkeiän kynnyksellä olen huomannut olevani kummallisen yksinäinen. Ja se on ruvennut häiritsemään, koska kuitenkin olen sosiaalinen vaikka mikään ekstrovertti en olekaan. Pari hyvää ystävää on olemassa, mutta tapaamme äärimmäisen harvoin, koska heillä on omat kiireensä perheidensä kanssa. Vanhoihin ystäviin, jotka siis ovat olleet ystäviäni kauan sitten, en enää osaa ottaa yhteyttä, kynnys on aivan liian korkea. Sitäpaitsi olen liian arkakin ottamaan heihin yhteyttä. Arkuus ja herkkyys ei aina näy päällepäin pätee hyvin minuun. Olen myös vähän masentumiseen taipuvainen, toisaalta myös iloinen, positiivinen, kannustava ja mukavaa seuraa.

Nyt on kesä parhaimmillaan. Olisi mahtavaa käydä katselemassa erilaisia paikkoja, kuuntelemassa musiikkikeikkoja ja vaikka tehdä pieniä kaupunkiretkiä jonkun kanssa, tutustua kesäiseen Suomeen. Jutella ja keskustella samalla asioista taivaan ja maan välillä, luottamuksellisesti karttamatta arkojakaan aiheita mikäli niin haluamme.

Nyt kyselen, että löytyisikö tätä kautta mukavaa seuraa, joka olisi laillani vailla edellä mainitsemiani asioita. Kuulutan ensisijaisesti naisseuraa, mutta välttämättä en sulje miellyttävää asiallista miesseuraakaan pois.

Vain asiallisia vastauksia, kiitos. Näsäviisastelua en kaipaa ollenkaan.

Maarit58

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu