Joidenkin ihmisten kautta vuosi 1918 tulee vielä nytkin, 101 vuotta myöhemmin, lähelle meitä.
Joensuun Siilaisilla 1918 vahingossa tai silkkaa irtiriistäytynyttä ryssävihaa ammuttu Johannes Karhapää kanonisoitiin pyhimyksenä viime viikonloppuna:
https://www.pogostansanomat.fi/uutiset/item/1660-johannes-sonkajanrantalainen-liitettiin-pyhien-joukkoon
Joensuun Siilaisilla 1918 vahingossa tai silkkaa irtiriistäytynyttä ryssävihaa ammuttu Johannes Karhapää kanonisoitiin pyhimyksenä viime viikonloppuna:
https://www.pogostansanomat.fi/uutiset/item/1660-johannes-sonkajanrantalainen-liitettiin-pyhien-joukkoon
Vastaukset 14
Vanhimmat
Helppo on kirkon "poppaukkojen" hymistellä pyhyyksistä 101 vuotta lahtaamisen jälkeen. Ettepä silloin sormeanne nostaneet kurjien puolesta.
Häpäisette ihmisten muiston kuten teitte Tammisaaressakin joukkohaudoilla. 1918 ei Jeesusta huudettu vaan TULTA! TULTA! TULTA!
Ampumisia oli Tammisaaressa lopultakin hyvin vähän. Sture Lindholm sai dokumentoitua 13 kappaletta, nämäkin aivan leirin alkuaikoina ja lähinnä karkuruudesta. Lukuun sisältyvät myös vahingonlaukaukset ja yli-innokkaan vartijan ylireagoinnit, joita ei voi kenttäoikeusteloitukseen rinnastaa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/tammisaaren-kuolemanleiri-oli-helvetti-maan-paalla-pahimpina-paivina-leirilla-haudattiin-60-ruumista-ruumiinkantajien-lakkaamaton-virta-kulki-kasarmialueelta-rinteeseen-kaivetulle-joukkohaudalle/6732466#gs.po1u3b
Papillinen toiminta oli Tammisaaressa aluksi heikkoa. Kuitenkin esimerkiksi Suomenlinnan vankileirillä pastori Johannes Kunila onnistui jopa pitämään aika hyvää kirjanpitoa kuolleista ja merkitsemään heidän hautapaikkansa muistiinpanoihinsa. Myös Tammisaaressa leirin pappi vakuutti käyneensä joukkohaudalla siunaamassa uudet vainajat, jos mahdollista, päivittäin.
Itse tuomioihin pappienkin arvovalta oli kyseisessä tilanteessa riittämätön. Oma lukunsa sitten papit, jotka olivat kuolemanrangaistuksia henkeen ja vereen puolustamassa.
<<Ampumisia oli Tammisaaressa lopultakin hyvin vähän. Sture Lindholm sai dokumentoitua 13 kappaletta, nämäkin aivan leirin alkuaikoina ja lähinnä karkuruudesta. >>
Ihan höpöpuhetta. Katsoin joitain vuosia sitten TV-dokumenttia Tammisaaren vankileiristä ja siinä kerrottiin kuinka erään tiilirakennuksen seinä rapattiin kun se oli niin teloitusten takia ammuttu risaiseksi ja ihmisiä kauhistutti kun he tiesivät miksi seinä oli siinä kunnossa.
Kyseessä on kaiketikin Matts Dumellin tv-dokumentti Dragsvik 1918 - kauhujen leiri vuodelta 2010.
http://www.kysy.fi/kysymys/mats-dumell-on-tehnyt-dokumentin-tammisaaren-pakkotyolaitos-mista-nyt-loytyisi
Dokumentti on esitetty FST:llä 31.5.2010 ja 4.6.2010, mutta se ei tosiaankaan ole enää katsottavissa Yle Areenassa. Dokumentista ei myöskään ole tehty tallennetta kirjastolevitykseen.
Teidän kannattaa esittää Ylelle ohjelmasta uusintatoive. Alla olevasta linkistä löytyvät yhteystiedot, joiden kautta toiveen voi jättää. Ohjelmatoiveen voi lähettää myös linkistä löytyvällä lomakkeella.
Lähteitä ja lisätietoja:
https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1524638
https://palaute.yle.fi/
Dok: Dragsvik 1918 - kauhujen leiri
58 min
su 20.2.2011
ei katsottavissa
64222 katselua
Kesällä 1918 kymmenentuhatta punavankia eristettiin venäläisten entisiin kasarmeihin Tammisaaressa. Vankileirillä nälkään kuolleiden määrä on poikkeuksellisen suuri Suomen historiassa. O: Matts Dumell. Vidi-Press, 2010. (U)
Ohjelman tiedot
Kuva 16:9
TV-lähetyksen ääniraidat ruotsi stereo
Tekstitys ohjelmatekstitys (ruotsi) suomi ruotsi
Katsottavissa vain Suomesssa
Lähetykset
ma 31.5.2010 21.50 Yle Fem
Dumellin dokkari on todettu kommunistipropagandaksi. Lindholmin kirja on tiedettä. Vakoilutuomion saaneen Dumellin valheet aivopesua. Lindholm toteaa teeveen tarjonnan kaikkiaan olevan luokkasotakirjallisuuden valheita. Jopa joidenkin uusien tietokirjojenkin
Tuota reikiintynyttä ja sittemmin rapattua seinää on useammin esitetty todisteeksi Tammisaaren joukkoampumisista, mutta kuvauksia teloituksista tuolla paikalla ei ole.
Tammisaaren leiri perustettiin viimeisimpien joukossa kesäkuun alussa kokoamaan pienempien leirien vankeja. Valtiorikosoikeudet alkoivat toimia pian tämän jälkeen, ja niiden määräämät teloitukset keskitettiin Suomenlinnan leirille.
Lindholm osoittaa hienosti dokumentoiden kaikki Tammisaaren 13 ampumatapausta, joiden uhrien nimetkin on tiedossa. Tämä on tutkimustuloksena todistusarvoltaan enemmän kuin reiät seinässä.
Sonkajanrannan Johanneksen liittäminen pyhien joukkoon on mitä ilmeisimmin suurempi käännekohta ortodoksikirkolle Suomessa, kuin tällä hetkellä ymmärretään. Kyseessä on kuitenkin kirkon ensimmäinen suomalaissyntyinen pyhä henkilö. "Ryssänkirkko" on löytänyt paikkansa osana Suomen historiaa ja yhteiskuntaa.
Erityinen merkitys Johannes Karhapään (nyt siis Johannes Sonkajanrantalainen) valinnalla on siinä, että se osui juuri vuoden 1918 satavuotismuisteloihin.
Johannes kelpaa myös luterilaisille marttyyriksi, syyttömänä kärsineenä, sillä tuskin valtaväestöstäkään tänä päivänä löytyy montaa sellaista, jonka mielestä ortodoksisen uskonnonopettajan ampuminen olisi ollut jotenkin järkevä toimenpide.
Punaisten Mommilassa marraskuussa 1917 alkanutta murhaamista ei voi pitää mitenkään järkevänä toimenpiteenä. Se lietsoi vain inhoa ja kostonhimoa.
Viipurissa ja Joensuussa sotilaat innostuivat ampumaan etnisiä venäläisiä ihan silkkaa ryssävihaansa. Punaisten tekosiin nämä eivät olleet varsinkaan Viipurissa osallistuneet.
Tässä suhteessa Saksasta tulleet jääkärit olivat ryssävihaisimpia. Edes Venäjän armeijassa palvelleen Mannerheimin kieltelyt etnisiä puhdistuksia vastaan eivät tehonneet.
Mannerheim ei ollut ryssävihaaja, koska itsekin samaistui venäläisiin, tarkemmin kyllä yläluokkaan. Bolsevikkeja, "Leninin huligaaneja", vastaan hän oli sitäkin armottomampi, kuten samaan syssyyn myös suomalaista, bolsevikkien kanssa kapinaan noussutta työväestöä vastaan.
Aatelisena Mannerheim ei koskaan samaistunut yhteiskunnan alempiin luokkiin. Tasavaltalaista järjestelmää, jossa massoille annettaisiin päätäntävaltaa, hän piti kauhistuttavana.
Johannes Sonkajanrantalainen ei ollut punainen, eikä edes etninen venäläinen.
Se, että hän valikoitui teloitettavaksi, juonsi juurensa sanomalehdistön vihapuheesta, jossa painoivat jo 1917 maaliskuun vallankumousta edeltävät tapahtumat. Ortodoksikirkon ja koulun ajaminen omalle kylälle rinnastettiin venäläistämistoimiin, joita Venäjän valtio todella harjoittikin mm. Salmissa ja Suojärvellä. Kenraalikuvernööri Frans Seynin kohteliaisuusvierailu Sonkajanrannalla leimasi Karhapään lopullisesti keisarin kätyriksi.
Kaiken kaikkiaan Johannes Karhapään valinta kirkon pyhäksi oli napakymppi valinta.
Myös luterilaisen enemmistön on helppo yhtyä näkemykseen, että Karhapään murha 1918 oli täysin tarpeeton veriteko, joka hyvin kuvastaa sota-ajan mielettömyyttä.
Akatistoshymni Johannes Sonkajanrantalaisen kunniaksi on hyvää luettavaa myös niille, jotka eivät ole ortodokseja:
7. kontakki
Kiväärin kylmä piippu selässäsi sinut, pyhä marttyyri ja tunnustaja Johannes, teljettiin Joensuussa vihollisiksi epäiltyjen vankien joukkoon, vaikka tunnustauduit Herran palvelijaksi ja olit vastustaja sielujemme viholliselle etkä ihmisille. Yhdessä Herrasi Jeesuksen Kristuksen kanssa sinut luettiin ryövärien joukkoon. Tietäen kohtalosi sinä veisasit sydämessäsi Herralle:
• Halleluja!
7. iikossi
Sielunvihollisen riehuessa ja yllyttäessä veljen veljeään vastaan sinä, pyhä marttyyri ja tunnustaja Johannes, jouduit petollisten ihmisten käsiin, jotka vihansa tähden syöksivät lukuisia ihmisparkoja kuolemaan ja hautaan. Nämä sydämessään eksyneet palvelivat pimeyttä ja maallisen herransa kieltoa uhmaten toteuttivat viinan voimalla riivaajien tahtoa. Sinä, pyhä marttyyri Johannes, huusit pimeydessä Herraa. Sen tähden me veisaamme:
• Iloitse, katkeran veljesvihan voittanut; iloitse, petollisten käsiin antautunut.
• Iloitse, vankilan pimeydessä rukoillut; iloitse, hautaasi kohti kumartunut;
• Iloitse, vääryydeltä aseet riistänyt; iloitse, pahan nöyryydellä turmioon syössyt.
• Iloitse, pimeyttä vastaan noussut; iloitse, kirkkauden kärsimyksellä saavuttanut.
• Iloitse, uskovan kansan riemu, pyhä marttyyri ja tunnustaja Johannes.
Koko akatistos ohessa:
https://www.ort.fi/sites/default/files/2019-07/Akatistos Johannes Sonkajanrantalaiselle.pdf
Mielenkiintoinen tuulahdus toisesta ajasta sekä muodoltaan että sisällöltään.
Johannes Sonkajanrantalaisen muistopäivä 8.3. on kohta taas käsillä.
Ajatus veljesvihan lopettamisesta on taas ajankohtainen, kun ajattelee, mitä on parhaillaan käymässä ukrainalaisten ja venäläisten, kahden ortodoksikirkkoon nojaavan kansakunnan välillä.
Humalluttavan sotahuuman jälkeen seuraa aina sotakrapula. Siinä Johannes Sonkajanrantalaisen muisto ei voi olla palaamatta mieliin.