Uroksen sijoitussopimus

Anonyymi

Hei!
Olemme ottamassa koiraa ja kasvattajan kanssa olemmekin pitäneet jo yli vuoden yhteyttä kunnes vihdoin näyttäisi siltä että tästä pentueesta voisi meille sopiva pentu löytyä <3 Keskustelun aiheeksi nousi mahdollisuus sijoitusuroksesta. ALkuun en ajatukselle lämmennyt mutta nyt asiaa pohdittuani- miksikäs ei?!
Kasvattajan kanssa olemme tosiaan jo tulleet tutuiksi, mutta mitä kaikkea uros koiran sijoituksessa ja sijoitussopimuksessa tulisi olla? Millainen on hyvä sijoitussopimus näin koiran ottajan kannalta. Kasvattaja ei ilmeisesti kennelliiton sopimuspohjaa ainakaan suoraan käytä. Muistaakseni kennelliiton sopimuksessa on kolmet pennut mainittuna, mutta kasvattaja puhui viidestä pentueesta. Näistä
asioistapystyn onneksi ja aionkin vielä kasvattajan kanssa tarkemmin keskustella, mutta haluaisin jotain pointteja jo valmiiksi ja jotta tiedän mitä "vaatia"/mihin ei kannata suostua. Koira ei toki meille ensimmäinen ole, mutta ensimmäinen sijoitusuros kylläkin.

5

2203

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jos kennelliiton valmista pohjaa ei käytetä, niin siihen on aina ja joka kerta hyvä syy. Tässä tapauksessa syy on se, että vaatimukset ovat niin kohtuuttomat, ettei siihen kennelliitto suostumustaan antaisi. Kierrä kaukaa, tai jollet tajua kiertää, niin muista vanha sanonta: Annat pikkusormen, ja se vie koko käden.

      • Anonyymi

        Hei, ilmaisin huonosti itseäni.; kennelliitoon pohjaa toki käytetään mutta muokattuna. Miten monta pentuetta yleensä uroskoirilla teetetään? Vertailin eri rotujenkin välillä ja kyllä pentueita näytti olevan siitä 3 ylöspäin. korkeisiinkin lukuihin. Toki ymmärrän ettei rodun kannalta ole tarkoituksen mukaista käyttää yhtä uroskoiraa kaikille tyttökoirille, näin kärjistettynä!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hei, ilmaisin huonosti itseäni.; kennelliitoon pohjaa toki käytetään mutta muokattuna. Miten monta pentuetta yleensä uroskoirilla teetetään? Vertailin eri rotujenkin välillä ja kyllä pentueita näytti olevan siitä 3 ylöspäin. korkeisiinkin lukuihin. Toki ymmärrän ettei rodun kannalta ole tarkoituksen mukaista käyttää yhtä uroskoiraa kaikille tyttökoirille, näin kärjistettynä!

        Sijoitussopimuspohjaa ei voi muokata. Sopimuspohja on idioottivarma ja antaa vaihtoehdoksi vain ja ainoastaan kolme pentuetta ja viiden vuoden iän rajapyykin, jolloin omistusoikeus siirtyy, vaikka kolmea pentuetta ei vielä olisi siitetty.

        Kennelliitto vaatii kaikkia kennelliiton jäseniä noudattamaan sopimuspohjaa. Mihinkään muuhun ei siis ole kennelliiton lupaa, joten kyse ei enää ole kennelliiton sopimuksesta, jos sitä muutetaan. Kyse on vähän vakuuttavamman näköisestä huijauksesta, piste. Kukaan tervejärkinen ei lähde törttöilyyn, joka on aivan yksiselitteisesti jo kennelliiton mukaan kohtuutonta. Jokainen tervejärkinen kiertäisi tuollaista yrittävän kasvattajan kaukaa siitäkin huolimatta, että hän neuvotteluiden päätteeksi suostuisi kennelliiton määrittelemiin ehtoihin.

        Sijoitussopimuspohja löytyy perusgooglettelulla, joten ole hyvä ja lue se.


    • Kasvattajan vaatimus tuntuu vähän oudolta, minä ainakin jättäisin ottamatta.
      Siinnä voi olla ehtoja, jotka eivät ole todellakaan sinun kannalta hyviä, eikä tasapuolisia.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      138
      1289
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      35
      820
    3. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      587
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      580
    5. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      27
      576
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      26
      538
    7. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      526
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      24
      511
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      15
      472
    10. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      15
      472
    Aihe