Esimerkki oikeudenkäyntikuluista

Käräjäoikeus istui seksuaalirikosjuttuja kahden käräjätuomarin ja kahden lautamiehen kokoonpanoissa. Tuomioiden laatiminen vei tuomarien työajan kokonaisuudessaan.

– Kustannus on valtiolle noin 9 000 euroa kuukaudessa per tuomari. Tähän meni suunnilleen seitsemän kuukautta tuomarityövoimaa. Käräjäsihteeri maksaa sivukuluineen ehkä 3 500 euroa kuukaudessa, Savela kertoo.

Lautamiesten palkkiot kustansivat noin kymppitonnin, mikä nostaa kokonaishinnan noin 100 000 euroon.

– Tietenkään se ei tarkoita lisäkustannuksia, koska tuomarit olisivat tehneet muita hommia. Mutta näin sen voi laskea.

Tuomioistuinkäsittelyjen kustannukset voivat vielä kasvaa hovioikeudessa, sillä suurin osa tuomituista on ilmoittanut tyytymättömyyttään käräjäoikeuden tuomioihin.

Valtiolle tulee lisää maksettavaa tuomittujen oikeudenkäyntikuluista. Vähävaraiset miehet eivät joudu maksamaan puolustusasianajajiensa palkkioita, vaan veronmaksajat kuittaavat heidän yli 107 000 euron suuruisen laskunsa. Yksittäisen tuomitun suurin juristilasku oli noin 25 600 euroa
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Wittiläis-lohko haluaa oikeuden olevan salainen, koska käsiteltävät asiat vaativat salaisuuksien niin vaativan

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Käräjäoikeus istui seksuaalirikosjuttuja kahden käräjätuomarin ja kahden lautamiehen kokoonpanoissa. Tuomioiden laatiminen vei tuomarien työajan kokonaisuudessaan.

– Kustannus on valtiolle noin 9 000 euroa kuukaudessa per tuomari. Tähän meni suunnilleen seitsemän kuukautta tuomarityövoimaa. Käräjäsihteeri maksaa sivukuluineen ehkä 3 500 euroa kuukaudessa, Savela kertoo.

Lautamiesten palkkiot kustansivat noin kymppitonnin, mikä nostaa kokonaishinnan noin 100 000 euroon.

– Tietenkään se ei tarkoita lisäkustannuksia, koska tuomarit olisivat tehneet muita hommia. Mutta näin sen voi laskea.

Tuomioistuinkäsittelyjen kustannukset voivat vielä kasvaa hovioikeudessa, sillä suurin osa tuomituista on ilmoittanut tyytymättömyyttään käräjäoikeuden tuomioihin.

Valtiolle tulee lisää maksettavaa tuomittujen oikeudenkäyntikuluista. Vähävaraiset miehet eivät joudu maksamaan puolustusasianajajiensa palkkioita, vaan veronmaksajat kuittaavat heidän yli 107 000 euron suuruisen laskunsa. Yksittäisen tuomitun suurin juristilasku oli noin 25 600 euroa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu