AKTIIVIMALLIA NIIN VAIN PURETA...

Keskustaan paljolti liitetty aktiivimalli saamassa jatkoajan. Tilastokeskus antoi hyydyttäviä lukuja, talous on hyytymässä ja työttömien määrä on jo kasvussa, kaiken lisäksi hallitusohjelmassa on sovittu ettei pureta ellei vastavia toimia perusteta..
35<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

Sipilää Porissa olikin edustamassa Kulmuni, joka taitaa sipilöivää polititiikkaa ajava oikeistolainen ... jutut olivat kuin olisi oppositiossa eikä suinkaan Antti Rinteen hallituksessa!!!
Sipilä-Berner -politiikan jatkajako Kulmuni onkin?
Kuulosti aika julkeilta Kulmunin puheet hallituksen riveistä - jatkuuko Sipilän keskustalainen oikeistopolitiikka Kulmunin hahmossa ... siis hävittääkö Kulmuni Suomen Keskustan puoluekentältä kokonaan?!

Äänestä

Sehän oli persujen keksintö se aktiivimalli. Työministeri Lindström oli persu. Työttömyysturva luksustpimintaa. Persujen mielestä.

Äänestä

En toivo aktiivimallin peruamista tai purkua. Tästä tulee yksi todella kova ääni aktiivimallin pysymiseen!

Nimimerkillä _altis aktiivimalliin_

Kuulun aktiivimallin piiriin ja pahasti. Leikkurit eivätkä muutkaan ruohonleikkurit haittaa, kunhan saadaan suomi nousuun sillä mitä myös Juha Sipilän sydän sanoo!
Suomi on silloin nousussa, sinä päivänä kuin varastaminen loppuu!
Aktiivimalli auttaa ihmisiä ja vauva palstan olisi pitänyt aktivoida ihmisten ekonomiaa jotta suomessa ei kärsittäisi ilmastonmuutoksesta ja että töitä oltaisiin tehty koneiden tilalle. Demokratia ei auta missään mitä voidaan nähdä eteenpäin koska emme ole elänneet demokratiassa vaan illuusiossa. Demokratia on illuusiota nykyään.

Äänestä
  • Aktiivimalista puuttuu vakn leikkuri jo jättää leikkaamasta kaikkienköyhimpien työttömyysturvaa esim al l e tuhannen euron. Korvaukset b oitaisiin j ättää. Leikaamatta t ai. Mikä se raja sitten olisikon .

    Esim. 800€

    Tätä ei v ät ak t iiv i mallin kannattajat ajattele että pitäisi elää alle 450€ kuukausituloilla

    Äänestä

  • Aktiivi malli kuin muutkaa ministerien toimet eivät tuoyhtään työpaikka lisää vaan vähentää niitä.
    Ainoan a. Järkevänä on sanna marin.
    Sitten vielä eläkeläiset opiskelijat ilmastyöläiset pois nin sadaan suomi nousuun

    Äänestä

Sipilän hallitus ajoi aktiivimallin mielipuolisen leikkurin voimaan!
Katri Kulmuni näyttää olevan Sipilän opetuslapsista malliesimerkki.

Työllisyyden aktivointia tarvitaan ja paljon, että saadaan se pohjoismaiselle tasolle, mutta se Sipilän hallituksen rakentaman epäoikeudenmukaisen leikkurin puolustelu kannattaisi Kulmuninkin jättää viimeinkin puheistaan.

1Äänestä

Kolmikanta pitää työttömyyttä ja köyhyyttä yllä kaksin käsin ja lisäksi on tahot,jotka haluavat auttaa onnettomia- valitettavasti he ovat vain auttavinaan, mutta työllistävät vain itsensä.Syyllistetään uhri rules.

Toinen asia: Pupukurssien ceeveentekosulkeisten tilalle on järkättävä jotain vastaavaa,mutta hyödyllistä.
Aktiivimalli on yhteiskunnallinen sivuseikka,mutta lankakerän purkaantuessa voi tulla hätä käteen.(Tilastoja on peukaloitu kummallakin peukalolla ja lisäksi keskarilla).

Ynnä kuinka ns. aktiivimalli voitaisiin äänestää kumoon,kun suurin osa kansanedustajista kannattaa nimenomaan aktiivimallia?Näistä veijareista kukaan ei myöskään oikeasti kannata oikeaa "sosiaaliturvan uudistusta",paitsi ehkä Lilli ,omista syistään :)

Aktiivimallin purkaminen vaatii paljon enemmän kuin "Puretaan leikkurit".Pääasia on,että kurittaminen loppuisi, sillä mitään niin kauheaa ei voi ollakaan kuin elokuvissa,jos henkilö on työtön ja lihava ja muita stereotypioita.

Saanko vielä mainita, että pelkän peruspäivärahan varassa olevat aktiivimallit kärsivät taloudellisesti eniten.(Kyllä aktiivimallin olisi pitänyt koskea MYÖS sossun asiakkaita).Voin toki hakea myös sitäjatätä-tukea,mutten tule saamaan.Mainitsen asiasta nyt ensimmäistä kertaa.Nimim.tonni hampaisiin-auts sattuu.No,kaikki maksaa!

Tämän (provo)palstan lukijoista tuskin kukaan selviäisi työmarkkinatuki miinus aktiivimalli (493e/20 pv) puolentoista vuoden ajan selväjärkisenä? ,mutt ruokaa en ole vielä kerjännyt.Vanhentuneessa ruuassa on erilainen bakteerikanta, sama ko menis ulkomaille syömään,tulee mahanpuruja.

Kuinka aktiivimalli olisi purettava säädyllisesti? Kysyn ja vastaan: en tiiä? Kuritetut eivät ainakaan usko enää valheisiin,joita valtamedia syytää: "Työvoimahulapaloo ja rekrytointivaikeuksia" tai varmasti on rekrytointivaikeuksia 0€ tuntipalkalla ja ilmaisessa työharjoittelussa.Melko luotettavalta taholta kuulin,etteivät edes "opiskelijat" ota ilmaista työharjoittelua tosissaan,koska älypääkännykkä on itseään parempaa seuraa vaimitensemeni?

Ja lopuksi lievää kehua:Sekaannuksen ja paniikin sortamasta työppäristä on tänä vuonna tullut asiallisempi."Jokainen työtön voi hakea mitä työpaikkaa tahansa koulutuksesta piittaamatta" olikin ihan huono idea.Hyvä jo huomattiin viimein.

Aina on ajateltava KENEN KANNALTA? Kolmikanta ei varmasti luovu kartelleistaan ihan helposti? (Epäily)

Äänestä

Aktiivimallissahan todellakin työllistyvät oikeasti vain ne jotka kyseisiä palveluja järjestävät. Ja hyötyvät. Ei oikein kukaan muu hyödy.

Työnhakupalvelutkin työllistävät pääasiassa vain itsensä, eivät työttömiä.

Äänestäminen on nykyään aika turhaa, kun kansan mielipide ei vaikuta lainkaan, miksi siis äänestää lainkaan.

On järkevämpää ostaa kaupasta hernekeittopurkki, kuin maksaa bussimatka äänestyspaikalle... saa peräti montakin purkkia hernekeittoa 10 eurolla ja siitä on enemmän hyötyä kaikille kuin äänestämisestä.

Äänestä
  • Noinko on, miten selitätä työttömyyden laskun ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Noinko on, miten selitätä työttömyyden laskun ?

    Koska maailman talous nousi ja nyt laskee eli? Ja kaikken huvittavinta on kun poliitikon tollo puhuu paskaa koska ei työpaikat synny kuin minkä tarpeesta? Ei paskalaista kuten Paska Paulalle joka "pääsi" Sipilän turvin...................

    Äänestä

Hallituksen ministereistä suuri osa on nuorehkoja naisia. Näillehän yksioikoinen fanatismi on tunnusomaista, suuntaan jos toiseenkin.

Äänestä

Keskusta ei saamassa jämäkän naisen johtoon ja se on hyvä asia, pidetään kiinni sovituista asioista, muuten yhteistyölle tulee loppu.

Äänestä

Aktiivimalli on typerä pöpi luomus. Ei mitään vaikutusta yhtään mihinkään!

Äänestä
  • On se kauheaa kun hyysäykselle tulee loppu ja joutuu töihin!

    Äänestä

  • OikeistoSosDem kirjoitti:

    On se kauheaa kun hyysäykselle tulee loppu ja joutuu töihin!

    Itke sitä tollodemu? Et ryyppää enää pangolla veroilani.. Muilta leikkuri pois! Vain tollodemu luulee,etä leikkaus tuo työpaikkoja...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Itke sitä tollodemu? Et ryyppää enää pangolla veroilani.. Muilta leikkuri pois! Vain tollodemu luulee,etä leikkaus tuo työpaikkoja...

    On kuultu, mutta mitä tilalle ?

    Äänestä

https://www.verkkouutiset.fi/li-andersson-aktiivimalli-puretaan-heti-katri-kulmuni-odotamme-tietoa/

"Kaiken päätöksenteon tulisi perustua tieteelle ja tutkimukselle ja parhaalle mahdolliselle datalle, hän sanoo."

Näin siis Kulmuni.

Eikö tämä lausunto ole hieman liian suoraviivainen? Onhan meillä myös arvot, joista olemme valmiit maksamaan ihan niiden itsensä vuoksi ilman, että tiedettä, tutkimusta tai dataa tarvitsee vetää mukaan. Itsellemme arvokkaista asioista olemme valmiit maksamaan jo niiden arvon vuoksi.

Äänestä
  • Tuen leikkaus ei nyt vain luo työpaikkaa. Jos on säälinen työpaikka? Työtön menee siihen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuen leikkaus ei nyt vain luo työpaikkaa. Jos on säälinen työpaikka? Työtön menee siihen.

    Ruotsista houkutelaan paluumuuttajia suomeen korvaamaan työvoima pulaa !

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ruotsista houkutelaan paluumuuttajia suomeen korvaamaan työvoima pulaa !

    Siinä vaaditaankin hulppeat houkuttimet :)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siinä vaaditaankin hulppeat houkuttimet :)

    Satanen taitaa riittää jo monelle.
    8. Ruotsi 3 408
    9. Suomi 3 346

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Satanen taitaa riittää jo monelle.
    8. Ruotsi 3 408
    9. Suomi 3 346

    Tuolla rahalla pitää saada 2 siivoojaa. Kuukausipalkkaisia virkaköpejä meillä on tarpeeksi.

    Äänestä

Hyvä pitää mallia esillä, se luo kuvan Sipilän kaappaamasta kepusta, joka takertuu suureen johtajaansa tai Väyrysen entiseen aivottomaan pikkuapulaiseen..

Äänestä
  • Sipilä pelasti suomen !

    Äänestä

Aktiivimalli puretaan, jos järjestöt löytävät korvaavat keinot. Näitä ei löydy koska SAK torppaa kaikki keinot. Näin SAK saa mallille jatkoa.

Riku Aallon mukaan se on aivan sama, kun hän vaan saa Kojamon vuokralaisten rahat itselleen.

Äänestä
  • Mitä tulikaan sovittua !

    Äänestä

KETÄ ENÄÄ KIINNOSTAA

Äänestä
  • Eikö kiinnosta, trollurit pölähti heti palstalle..

    Äänestä

Jos poistuu niin mitä Lintilä on saanut vastineeksi ?

Äänestä
  • Panttaa tietoa, se arvokasta vaalien alla.

    Äänestä

Tihkuinen tietojen mukaan järjestöt eivät ole edenneet asiassa. Todennäköistä on aktiivimallin säilyminen nykyisellään hallitusohjelman mukaisesti.

Äänestä
  • Leikkuri näyttäisi lähtevän. Asia menossa lausuntokierrokselle. Rinnehän ei vaalien alla puhunut, että koko aktiivimalli menisi pesuveden mukana, mutta Vasemmistoliitto ja Vihreät sitä kai ovat vaatineet purettavaksi kokonaisuudessaan.

    Äänestä

Kas asiakirjaväärentäjä Katainen tämä siilinjärven "matikkanero" on ehdolla Sitran johtajaksi, millä eväillä? youtube katainen tanssii.....

Äänestä
  • Katainen on vain ollut aktiivinen saadakseen työpaikan. Minkäänlaisia eväitä kyseiseen suoritukseen ei kaivata.

    Äänestä

Aloitusta on hyvä pitää esillä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Keskustaan paljolti liitetty aktiivimalli saamassa jatkoajan. Tilastokeskus antoi hyydyttäviä lukuja, talous on hyytymässä ja työttömien määrä on jo kasvussa, kaiken lisäksi hallitusohjelmassa on sovittu ettei pureta ellei vastavia toimia perusteta..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu