Halla-ahosta tuli uusi Soini!?

Anonyymi

Pitihän tämäkin arvata! PS-johtaja Halla-aho on kääntänyt takkinsa paljastavasti ihan samoin kuin Soini teki. Ja vielä samassa järjestyksessä! Eli vallanhimo noussut aatetta tärkeämmäksi Jussilla.

Jussi kuten Soini aloitti takinkääntönsä -yllätys, yllätys- lopettamalla pakkoruotsituksen ja kielisysteemimme arvostelun. Hän vihdoin ymmärsi, miten svekokratiassamme voi päästä valtaan!

Sitten tuli tuo surullisenkuuluisa PS-nuorten "rasistinen" kuvakohu, johon Jussi twiittasi todella paljastavasti. Hän siinä selvästi KIELSI suomalaisen kansan eli koko suomalaisuuden olemassaolon!?

Väittämällä, että muka "geenikarttoja katselemalla" ei voi päätellä suomalaisuutta? Vaikka kansa-käsite perustuu juuri ja vain geeneihin! Suomalaisilla on omaleimainen geeniperintö kuten muillakin kansoilla.

Eikä aivopieruilu jäänyt siihen, vaan Jussi nyt jatkoi samalla suomalaisvastaisella linjallaan. Hän esitti oudosti ja idioottimaisesti, että "suomalaisen tuntee INTUITIIVISESTI, kun sellainen tulee kadulla vastaan"? Mitä ihmettä??!!

Eli Halla-aholla on noussut pissa päähän kuten Soinillakin. Nyt hän alkoi jo nuoleskelemaan suomalaisvastaista poliittista eliittiämme, jotta hallituksen ovi aukeaisi ensi vaalien jälkeen. Ja samalla tietysti PETTI puolueen, aatteen ja sen kannattajat täydellisesti.

Ei kait tarvitse sanoa, miten tämä liittyy mamupolitiikkaan? HETI alkoi valta- eli mautusmedia suhtautumaan Halla-ahoon myönteisemmin! Mikä on todellinen kuoleman suudelma ainoan suomalaisuutta puolustavan puolueen johtajalle.

38

50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Näin on, ei osannut sanoa aktiivimallistakaan juuta ei jaata. Alkaa mennä varovaiseksi puheet, kun ei tiedä mikä sanominen kadottaa äänestäjiä.

      Odottakaap kun pitäisi ottaa vastuuta hallituksessa!!??

    • Anonyymi

      Eikä suinkan ole sattumaa, että Halla-ahon takinkääntöä alkoivat ensimmäisinä tukemaan Kike Elomaa ja Purra!

      Nuo naisethan kannattivat järjetöntä ja kohtuutonta pakkoruotsitusta. Mutta sitten käänsivät MUKA takknsa, kun saivat puolueen kannatajilta sapiskaa.

      Kyllä Elomaa ja Purra ovat suomalaisvastaisa pakkoruotsittajia! Ei koira karvoistaan pääse.

      Ruotsinmielisyys on AINA ollut suomalaisvastaisuuden pohjana Suomesssa! Muistakaa tämä totuus.

    • Anonyymi

      Leena Huhtasaari pitäisi kutsua Brysselistä Suomeen ja hänestä tehtävä uusi puheenjohtaja. Ehkä kolmas kerta toden sanoo?

      Koska ensimmäisenä tulee aate, siten puolue ja vasta kolmanneksi johtaja. Yksi henkilö ei ole korvaamaton, mutta suomalaisuus-aate on!

      Muuten ei yksikään pulue puolusta suomalasita Suomea, mikä varmuudella tuhoaa suomalaisuuden Suomesta ja siten koko maailmasta lopullisesti pois.

    • Anonyymi

      Katin paskat mitään takinkääntöä ole tapahtunut haittamaahanmuutonkaan suhteen. Te vaan keksitte jonkin keppihevosen mollataksenne ainoaa isänmaallista puoluetta. Milloin putinisti, milloin natsi tai molemmat, milloin rasisti, milloin takinkääntäjä. Kyllä teillä tuota sontaa riittää. Kertokaas nyt sitten kiltisti mikä puolue laittaa suomalaisten edun ykköseksi? Sitä edimerkkiä ette muista puolueista löydä vai mitä?

      • Anonyymi

        Eiväthän nuo edes tiedä Huhtasaaren etunimeä...

        Mitä lie kakaroita.

      • Anonyymi

        Miten VOI laittaa muka suomalaisten edun ykköseksi,jos ei edes tunnusta suomalaisen kansan olemassaoloa!?

        Ja kyllä puolueen kannattajat ja jäsenet puolustavat suomalaista Suomea, MUTTA ei puolueen puheenjohtaja.

        Siinä sen ongelma juuri onkin. Aate ja puolue on AINA tärkeämpi kuin yksi henkilö. Olkoon vaan kuinka puhenjohtaja tai "mestari" tahansa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jokainen puolue ajaa Suomen kansan etuja.

      • Anonyymi
        Sillei kirjoitti:

        Jokainen puolue ajaa Suomen kansan etuja.

        Hehhe!? Sinun on pakko olla troli... ;-)

        Muut puoueet ajavat VAIN vähemmistöjen ja varsinkin yhden vanhan rälssivähemmistömme etuja. Päävästön elli suomenkielisten suomalaisten ei mikään muu kuin PS.

        Muiden puolueiden kannattama suurmamutus tulee aiheuttamaan sen, että suomalaiset tulevat olemaan vähemmistönä omassa maassaan jo 30 vuoden kuluttua. Onko se muka Suomen kansan etu!?

      • Anonyymi

        Persut ajavat lähinnä Suomen kuihtumista ja taantumista. Turha muita puolueita on mollata, kun oma kapasiteetti ei riitä ajattelemaan asioita yhtään pidemmälle. Ratkaisut ja esitetyt vaihtoehdotkin ovat sitten sen mukaisia... Eli aivottomia, keskimäärin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä vingut? Heikko esityksesi saa Varisverkoston variksetkin nauramaan.
        Teitä onnettomia ryynäreitä kun on 13 tusinassa, vaahtosuupielisiä lätisijöitä.
        Vaihdatahan vaippasi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten VOI laittaa muka suomalaisten edun ykköseksi,jos ei edes tunnusta suomalaisen kansan olemassaoloa!?

        Ja kyllä puolueen kannattajat ja jäsenet puolustavat suomalaista Suomea, MUTTA ei puolueen puheenjohtaja.

        Siinä sen ongelma juuri onkin. Aate ja puolue on AINA tärkeämpi kuin yksi henkilö. Olkoon vaan kuinka puhenjohtaja tai "mestari" tahansa.

        Tämä on sitä punikkien vääristelyä taas. Ei yllätä yhtään. Jussi kyllä tietää mikä on Suomi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä on sitä punikkien vääristelyä taas. Ei yllätä yhtään. Jussi kyllä tietää mikä on Suomi.

        Punikeilla ei ikinä ole isänmaa meinannut mitään. Ennen he halusivat suuren ja mahtavan nielaisevan Suomen. Mutta nyt kun Venäjä ei tarjoa kulttuurimarxistista paskaa, ja kun eurostoliitto tarjoaa sen unelman, he tietysti haluaa sen nielevän Suomen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä on sitä punikkien vääristelyä taas. Ei yllätä yhtään. Jussi kyllä tietää mikä on Suomi.

        Wau mikä kommentti!? ;-)

        Vai tietääkö Halla-aho ihan mikä on Suomi???

        En alennu teidän idioottien kanssa väittelemään...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Punikeilla ei ikinä ole isänmaa meinannut mitään. Ennen he halusivat suuren ja mahtavan nielaisevan Suomen. Mutta nyt kun Venäjä ei tarjoa kulttuurimarxistista paskaa, ja kun eurostoliitto tarjoaa sen unelman, he tietysti haluaa sen nielevän Suomen.

        MINÄ olen aito Perussuomalainen, joka tunnustaa suomalaisen kansan ja suomalaisuuden olemassaolon! Ja haluaa nitä puolustaa loppuun asti.

        Sen sijaan tuo "mestarinne" on suomalaisuuden petturi, joka teki soinit...

    • Anonyymi

      Nämä etnonationalistit tai mitä lienevätkään pelaavat suoraan vihervadsareiden lapaan.

      • Anonyymi

        Mitkä ihmeen "etnonationalistit"!? Miksi käytät tuota vasurien kehittämää harhauttavaa valheilmaisua???

        Lähes KAIKKI PS:n jäsenet ja kannattajat ovat "etnonationalisteja" eli tunnustavat suomalaisen kansan ja suomalaisuuden olemassaolon. Vai väitätkö muuta?

        Suomi on suomalaisten ainoa ikikoti. Jos suomalaisuus katooa Suomesta, niin se katoaa maailmasta ikiajoiksi.

        Siksi on ELINTÄRKEÄÄ, että edes yksi suuri puolue JA sen johtaja puolustavat omaa maata, kansaa, kulttuuria, uksoa ja kieltä! ELI siis aitosuomalaisia, suomalaisuutta ja suomalaista Suomea. Piste.

        Jos suomalaisuus on samaa kuin persuus, niin suomalaisuus joutaakin kadota maalimasta ikiajoiksi...!

    • Anonyymi

      PetosSuomalaiset voisi muuttaa nimensä PutinSuomalaisiksi, se kuvaisi tuota "isänmaallista" huijari popppota ja heidän tekojaan paremmin?

      • Anonyymi

        Jäi mainitsematta se fakta, että huono suomen kielitaitoni johtuu siitä, että käytän
        kääntäjää. Meillä propagandan erikoisjaostossa RKP: ssä ei liiemmin panosteta vähempiarvoiseen kieleen.
        Nyt tämän tarkistutin Simonkatu 8 toimistossa, ja kelpasi. Vanha rouvakin hymyili
        hammasrivi kiiltäen.
        Lycka till!

      • Anonyymi

        Eikö tuo ole PutinSuomalaiselta vähän jo säälittävän raukkamaista yrittää tehdä jostain ruotsinkielisistä syntipukkia, kun oma epäisänmaallisuus (putinismi) paljastetaan ja lyödään päin näköä?

        Totuutta on turha yrittää kieltää. Persujen "suomalaisuudella" venkurointikin suortuu kyllä aikanaan ja tulee näkyviin sinä mitä se todella on. Kenen etuja edesauttaa. Ei todellakaan suomalaisten ja Suomen.

        RKP:n korruptoima svekoelitiime on se pahin maanpetturi!

        Se on tehnyt demokratiastamme svekokratian ja Suomesta Ruotsin alusmaan.

        Ei todellakaan tarvitse ruotsinkielisestä eliitistä ja sen suomenkielisistä lakeijoista tehdä syntipukkia!!!

    • Anonyymi

      Halla-aho ymmärtää sen , mitä moni muu ei ja on toistuvasti tuonut sitä esiin, suomessa matalalla palkalla ihminen ei tule toimeen, Rinne ei sitä ymmärrä, vaikka nostatti ensimmäisenä omaa palkkaansa reilulla tonnilla, mutta sulkee silmänsä sen jälkeen.

      • Anonyymi

        Suomessa suuri valtaosa niistä, jotka saavat jotain palkkaa tulevat toistaiseksi kohtalaisesti toimeen.

        SItä heikompiosaisten asiat eivät taas ainakaan Halla-Ahon porsupersuja kiinnosta. Rinteestä kyllä jaksetaan räksyttää, yllättäen.

        No, pesehän suusi. Ettei boyfriendin satsi maistu liian voimakkaana.
        Räkyttää osaat hyvin, kuinka on sen imun laita?

    • Anonyymi

      Miksi nuo "Mestarin" palvojat tulevat moderoimaan eli sensuroimaan MINUN avaustani!? Millä ihmeen oikeudella he poistattavat kommenteja, joista he eivät pidä? Törkeää sakkia!

      Isänmaallisuus-palstallakin he toimivat samoin. Tekivät Halla-ahoa ylistävän julistusavauksen. Ja sitten poistattavat kaikki kritisoivat kommentit?

      Huomatkaa, että tuollaisen touhun alkoi eräs RKP- aktiivikeskustelija , joka rottaili itsensä myöhemmin foorumin moderaattoriksi! Eikö olekin ihmeelinen "sattuma"?

      • Modet pyrkii objektiivisuuteen kyllä.

    • Se on hyvä jos halla-aho kääntää takkinsa. :)

    • Anonyymi

      Ymmärtääkseni PS:n nuorisojärjestössä on fraktio, joka määrittelee suomalaisuuden geneettisesti. Tämä lähenee kansallissosialismia ja on vaarallista kiihkoilua. Suomessa on aina ollut suomalaisia, joiden ihonväri on tumma, nimi juutalais- tai tataariperäinen tai äidinkieli on ruotsi. Haittamaahanmuutto on tosiasia ja sen vastustaminen on aivan eri asia kuin etnonationalistinen kiihkoilu, joka toivottavasti siirtyy pois PS:n riveistä. En ole puolueen jäsen mutta tämän vuoden vaaleissa annoin ääneni puolueelle

      • PSn nuorisojärjestö on rikollisjärjestö. Rasismille ja natsismille nollatoleranssi Suomeen! Viranomaiset, herätkää!

    • Anonyymi

      Jussi ei käännä takkia ikinä. Koskaan hän ei ole muuttanut kantaansa maahanmuuttokysymyksessä, eikä muuta.

      • Anonyymi

        Nämä tällaiset punikit ovat mestareita vääristelemään persujen sanomisia, ovat mestareita jättämään olennaisen pois, ovat mestareita kertomaan sellaista jota persut eivät ole sanoneet. Toisinsanoen mestareita pahassa.

      • Anonyymi

        Kuules nyt. Mitä mieltä on vastustaa mamutulvaa, JOS väittää, että suomalaista kansaa ei ole olemassa!?

        Suomen KOKO tarkoitus ja merkitys on olla suomalaisen kansan ikikoti. Jos aitosuomalaiset eli suomalaisuus katoavat Suomesta, niin silloin tällä alueella ei ole mitään väliä.

        Mieluummin valoittakoot Venäjä Suomen. Ainakin siinä tapauksessa suomalaisuus pelastuisi.

      • Jussin on pienoinen pakko kääntää takkia jos hän haluaa hyväksyntää muilta puolueilta.
        Jussin on edistyttävä kehityksessään ja tulla ihmisystävälliseksi.
        Ette siis usko Jussin kehittyvän hyvään suuntaan ja pääsemäään mukaan lämpimään muitten puolueitten seuraan ja hyväksytyksi?
        Jussi taitaa olls viisaampi mitä hänen opetuslapsensa.
        Jussi ymmärtää nyt vihdoin ja viimein että on hyvä kehittää henkisyyttään :)

    • Anonyymi

      Ja noilla puheilla kansa kääntyy ps puoleen
      Kiitos

      • Anonyymi

        Toivottavasti kääntyy ja Jussikin kääntää päänsä!

        Muista miten kävi edellisen takinkääntäjä-puheenjohtajan kanssa...

      • Anonyymi kirjoitti:

        Toivottavasti kääntyy ja Jussikin kääntää päänsä!

        Muista miten kävi edellisen takinkääntäjä-puheenjohtajan kanssa...

        Entinen "takin kääntäjä" ei ollut koskaan mukana mestarinne suulaassa paapatuksessa kuinka pahoja ja huonoja maahanmuuttajat on.

    • Anonyymi

      Liittyykö nuorisosäätiö mitenkään maahanmuuttoon

    • Persu idiotismi kaatuu omaan mahdottomuuteensa.

    Ketjusta on poistettu 25 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      35
      9814
    2. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      41
      5354
    3. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      43
      4993
    4. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      203
      3841
    5. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      13
      3373
    6. Onko kaipaamallasi

      Naisella silikonit 🤔
      Ikävä
      44
      3158
    7. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      31
      2926
    8. Vimpelin liikuntahallilla tulipalo?

      Katsoin, että liikuntahallista tuloo mustaa savua. Sitten ovet pärähti hajalle, ja sisältä tuli aikamoinen lieska. Toise
      Vimpeli
      69
      2582
    9. Oletko nyt

      Onnellinen mies naisesi kanssa?
      Ikävä
      44
      2573
    10. Rakastatko?

      Ala kertomaan se ja heti
      Ikävä
      56
      2473
    Aihe