MIKSI KAHDEN VALTION RATKAISU ON ISRAELIN ITSEMURHA???

5236
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Isrelilla on valitettavasti vain huonoja vaihtoehtoja. Ei se yhden valtion mallikaan kovin houkutteleva ole.

Äänestä

Oletkin eri mieltä kuin esim. pääministeri Netanjahu, joka on puhunut kahdesta valtiosta kahdelle kansalle. Ei nämä kansat niin syvästi rakasta toisiaan, että voisivat asua samassa valtiossa. Sitä ei kannata tavoitella myöskään siksi, että enemmistö kummastakaan kansasta ei halua sitä.

Kahden valtion mallit ei tietenkään tarkottaisi sitä, että Israel yhtenä päivänä vaan poistuisi kokonaan Länsirannalta. Mukana olisi pitkä siirtymäkausi ja osa alueista esim. Jordan joen laaksossa jäisi Israelin valvontaan. Kaikkein eniten israelilaiset ovat kiinnostuneet turvallisuudesta.

Äänestä
  • pääministeriäkin piti ampua selkään,
    ettei tulisi rauhaa ja kahta valtiota,

    netanjaahu oli kiivain rauhan vastustaja,
    oslon rauhan neuvottelujen aikaan...

    Äänestä

Aloittaja

Kahden valtion ratkaisu toteutettiin jo 40 luvulla. Silloin tuli Israel ja Jordania.

Äänestä
  • terroristi järjestöt perustti valtion terrorilla,
    edelleen sitä pidetään yllä terrorilla...

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


totuusonvoittaja kirjoitti:

Koska Israelille jää vain kapea kaistale.

https://israelunwired.com/why-a-two-state-solution-would-mean-suicide-for-israel/?fbclid=IwAR2rXRIKf7Zk_hiBWxAhCRuik7XKWnWZT9wmQw7qI2tyeKbDNlrk5mwFkps

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu