Tämä lysti MAKSOI AINOASTAAN 1.1 milj.

Oulun suvakki-sinisilmät
Pitko-Parkki
5.12.2018 18:54

KYSE ON OULUN LAPSIRAISKAUKSISTA "Kaupunginhallituksen ensimmäinen varapuheenjohtaja Jenni Pitko (vihr.) ei halua kytkeä tapauksia maahanmuuttopolitiikkaan.

– Luotan siihen, mitä poliisi on sanonut, että kyse on sattumanvaraisista yksittäistapauksista, jotka ovat pakkaantuneet Oulun alueelle, Pitko sanoo.

Pitkon mukaan ei ole syytä leimata kokonaista ihmisryhmää tapahtuneista.

– Tätä tapahtuu myös suomalaisten tekemänä, joten en lähde yhdistämään tätä maahanmuuttopolitiikkaan.

Valtuuston ensimmäinen varapuheenjohtaja Eeva-Maria Parkkinen (kesk.) sanoo, että Oulun tapauksista ei voi vetää suoraa yhtäläisyysmerkkiä maahanmuuttoon. Hän kuitenkin toteaa, että Suomi ei täysin onnistunut, kun vuonna 2015 turvapaikanhakijoita tuli maahan poikkeuksellisen paljon. Parkkisen mielestä työperäisessä maahanmuutossa puolestaan on sen sijaan onnistuttu.

– Tilanteessa ei auta provosoitua, vaan asia on hoidettava hallitusti, Parkkinen toteaa.

Parkkisen mukaan kotouttamiseen on saatava uusi ote: sitä on muutettava ja tehostettava. Ihmisiä ei hänen mukaansa saa päästää syrjäytymään yhteiskunnan rajojen ulkopuolelle.

– Ettei syntyisi negatiivista kierrettä."
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Oulun suvakki-sinisilmät
Pitko-Parkki
5.12.2018 18:54

KYSE ON OULUN LAPSIRAISKAUKSISTA "Kaupunginhallituksen ensimmäinen varapuheenjohtaja Jenni Pitko (vihr.) ei halua kytkeä tapauksia maahanmuuttopolitiikkaan.

– Luotan siihen, mitä poliisi on sanonut, että kyse on sattumanvaraisista yksittäistapauksista, jotka ovat pakkaantuneet Oulun alueelle, Pitko sanoo.

Pitkon mukaan ei ole syytä leimata kokonaista ihmisryhmää tapahtuneista.

– Tätä tapahtuu myös suomalaisten tekemänä, joten en lähde yhdistämään tätä maahanmuuttopolitiikkaan.

Valtuuston ensimmäinen varapuheenjohtaja Eeva-Maria Parkkinen (kesk.) sanoo, että Oulun tapauksista ei voi vetää suoraa yhtäläisyysmerkkiä maahanmuuttoon. Hän kuitenkin toteaa, että Suomi ei täysin onnistunut, kun vuonna 2015 turvapaikanhakijoita tuli maahan poikkeuksellisen paljon. Parkkisen mielestä työperäisessä maahanmuutossa puolestaan on sen sijaan onnistuttu.

– Tilanteessa ei auta provosoitua, vaan asia on hoidettava hallitusti, Parkkinen toteaa.

Parkkisen mukaan kotouttamiseen on saatava uusi ote: sitä on muutettava ja tehostettava. Ihmisiä ei hänen mukaansa saa päästää syrjäytymään yhteiskunnan rajojen ulkopuolelle.

– Ettei syntyisi negatiivista kierrettä."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu