Bin Laden

En ymmärrä näitä bin laden kannattajia yhtään... kaveri tekee hallaa koko "arabi" väestölle omilla kujeillaan... Ajatellaanpa vaikka niin, jos Osama räjäyttää vaikka ydinaseen jossain päin maailmaa tai kuten on uutisoitu tappaa englannin futis maajoukkueen... Eipä ole herkkua olla tummaihoinen arabi sen jälkeen... Silloin rupeaa päitä tippumaan ollaanpa missä päin tahansa maailmaa! Kuka enää luottaa sen jälkeen tummaihoiseen "ystävään"?
24725
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Liian kauan olivat amerikkalaiset vittuilleet koko maailmalle. Oli vain ajan kysymys, milloin muu maailma haluaisi tasata puntteja. Kukaan ei uskaltanut haastaa USA:aa, paitsi yksi mies. Yksi mies seisoi koko maailman Amerikka-vihan edessä. Osama bin Laden. bin Laden uskalsi uhmata Amerikan ylivaltaa, ja uhrata itsensä ja kansansa vastarinnan edestä. Vaikka USA nyt jälleen kerran alistaa Afganistanin ylivoimaisella sotilasmahdillaan, syntyy uusi Osamia. Ja uusia iskuja Amerikkaa vastaan. Kunnes Amerikka murtuu. Ja pankaa merkille sanani, kun sanon, että Amerikkaa kohtaan ei tulla tuntemaan minkäänlaista armoa, sillä ei Amerikkakaan sitä ole Afganistanissa tuntenut.

Äänestä
  • olet harvinaisen lapsellinen "Rehellinen". Amerikka ei murru jonkin 911-tapahtuman jälkeen vaan juuri päinvastoin saa siitä sellaista määrätietoista voimaa, jolla pieksi Japanin Pearl Harbourin jälkeen, vaikka olikin aluksi huomattavan heikko sotilaallisilta kyvyiltään, valloitti avaruuden ja kävi kuussa neukku-uhoamisen seurauksina, pyyhki Reaganin ansiosta koko savijalkaneukkulan historiaan ja siinä sivussa piti Länsi-Euroopan vapaana kommunismin kolkutellessa porteille. Toki Vietnamissa tuli terveellinen opetus, mutta kuten näkyy, siitä ollaankin sitten opiksi otettu aika hyvin.

    Amerikka ei armoa ano, mutta odotellaan aikaa, niin moni terroristivaltio johtajineen vielä tekee juuri niin.

    Äänestä

  • Ned kirjoitti:

    olet harvinaisen lapsellinen "Rehellinen". Amerikka ei murru jonkin 911-tapahtuman jälkeen vaan juuri päinvastoin saa siitä sellaista määrätietoista voimaa, jolla pieksi Japanin Pearl Harbourin jälkeen, vaikka olikin aluksi huomattavan heikko sotilaallisilta kyvyiltään, valloitti avaruuden ja kävi kuussa neukku-uhoamisen seurauksina, pyyhki Reaganin ansiosta koko savijalkaneukkulan historiaan ja siinä sivussa piti Länsi-Euroopan vapaana kommunismin kolkutellessa porteille. Toki Vietnamissa tuli terveellinen opetus, mutta kuten näkyy, siitä ollaankin sitten opiksi otettu aika hyvin.

    Amerikka ei armoa ano, mutta odotellaan aikaa, niin moni terroristivaltio johtajineen vielä tekee juuri niin.

    kommarikomplekseineen ylistämään Suuren ja Mahtavan Neukkulan manttelinperijää, totalitarismin perinteiden ylläpitäjää, Anus Mundia elikkä jenkkilää.

    Yksi asia tuossa jäi vaivaamaan ... tuo avaruuden valloitus ... jenkithän seurasivat Gagarinin jälkiä, joten he eivät olleet ensimmäisiä. Toinen aspekti on että avaruus on ääretön ... miten he ovat onnistuneet valloittamaan *koko* äärettömän avaruuden kenenkään huomaamatta?

    Kumma kyllä ajattelukyvyttömät taulapäät kuvittelevat edelleen että presidentti johtaa jenkkilää ... pressa on pelkästään suurpääoman ja consiglierin aivoitusten junttikielisten käännösten puhetorvi ja valtion keulakuva joka on itseasiassa yhtä tarpeellinen kuin tissit karjulla.

    Reagankin oli sen verran yksinkertainen että tuskin olisi selvinnyt suomalaiselta ala-asteelta ilman ehtoja, puhumattakaan siitä että olisi kyennyt omin päin suunnittelemaan kansainvälisiä pitkäntähtäimen poliittisia strategioita.

    Bush on suurinpiirtein samaa luokkaa mutta ilman niitäkin vähäisiä näyttelijänlahjoja joita Reaganilla sanotaan olleen ... puuttuva rengas, näyttääkin siltä.

    Jenkkien heikko kohta on ollut ja tulee olemaan sissisodankäynnin saralla ... Vietnamissa tuli turpiin kääpiöltä juuri siksi ja Afganistanissakin jenkkien joukot on jouduttu vetämään pois taistelusta koska eivät puutteellisen koulutuksen takia osaa muuta kuin olla jaloissa.

    Maailman suurin ja röyhkein rosvovaltio(Mohammed Ali valtioiden joukossa) tulee kaatumaan omaan ylimielisyyteensä ja tekniseen nokkeluuteensa yhtä väistämättä kuin muutkin valtakulttuurit aikojen saatossa. Ryyppy sen kunniaksi :)

    Äänestä

  • moonman kirjoitti:

    Nimenomaan, Neukkula ehti ensin kun USA näperteli muissa asioissa, jonka jälkeen J.F. Kennedy antoi aikataulun kuuhun menemiseksi. Menivätkö kuuhun annetussa aikataulussa vai eivät? Entä NL? Miten tämä avaruustutkimus sen jälkeen, kuka mahtaa olla kiistaton johtaja?

    Vertailun tarkoituksena oli tuoda esille, että riittävästi motivoituna USA:lla on tapana päästä tavoitteeseensa. Avaruuden valloitus on ko. yhteydessä käytetty yleinen termi. Aapistako tässä pitää ruveta kuitenkin herra moonmanille tavaamaan? Moonmanille, joka on tuonut useasti oman älykkyytensä ja etevämmyytensä esille näillä palstoilla, verrattuna vaikkapa Amerikan prsidentteihin, voin luvata pitkähköä ryypynväliä jenkkien kaatumista odotellessa.

    Äänestä

eniten siitä että arabit/muslimit saavat koko maailman vihat niskaansa ?

Poliittisesti siitä hyötyy eniten Israel, ja se on myös näkynyt sen toimissa viime aikoina.

USA:n poliittinen etu ilmenee sen geopoliittisen aseman vahvistumisena joka on looginen osa sen ulkopolitiikkaa jonka tavoitteena on globaali poliittinen, sotilaallinen ja taloudellinen hegemonia.

Taloudellinen hyöty koituu USA:n oljyteollisuudelle joka pääsee hyödyntämään Kaspian alueen öljy- ja maakaasuvarantoja Afganistanin ja Pakistanin läpi Intiaan vedettävällä putkistolla.

Aseteollisuuden hyötykin on jokaisen käsitettävissä kun tarkastelee Afganistanin operaation budjettia ja ottaa huomioon maailmanlaajuisen epävarmuuden aiheuttamat paineet eri maiden sotilaskaluston lisäämiseen ja uusimiseen.

Kyllä minun mielestäni 911-iskujen uhrit olivat pieni hinta kun ajattelee kuinka suuret saavutukset ovat toisessa vaakakupissa.

Jos asiaa tarkastellaan USA:n tavoitteiden kannalta, voi vain todeta presidentin consiglierin antaneen hyviä neuvoja maan ulkopoliittisen valtamafian keulakuville.

Äänestä
  • Todella fiksuja ja perusteltuja ajatuksia.

    Nämä kun saisi sille aivokuolleelle nörttikansalle taotuksi päähän, jonka asioita muka täällä maailmassa ajetaan.

    Nimenomaan tuo ajatus USA:n alasajosta vihdoinkin jonkun toimesta ja vielä Israelin sotkeminen tähän kaikkeen. Mahtavaa faktaa!!!

    Mutta yksi ongelma meillä on. Nyt pitäisi kirjoittaa uusiksi Talviterroristi, jatkoterrorsti, Toinen Maailmanterroristi jne -historia.

    Tuntematon Terroristi, kirjoittanut Väinö Linna ja suomentanut työtön Bill Clinton muunnellen terroristitoimia Karjalan alueella. Sana sota ei ole enää käytössä. Nyt kaikki on vaan TERRORISMIA!

    Äänestä

  • SAMAA MIELTÄ kirjoitti:

    Todella fiksuja ja perusteltuja ajatuksia.

    Nämä kun saisi sille aivokuolleelle nörttikansalle taotuksi päähän, jonka asioita muka täällä maailmassa ajetaan.

    Nimenomaan tuo ajatus USA:n alasajosta vihdoinkin jonkun toimesta ja vielä Israelin sotkeminen tähän kaikkeen. Mahtavaa faktaa!!!

    Mutta yksi ongelma meillä on. Nyt pitäisi kirjoittaa uusiksi Talviterroristi, jatkoterrorsti, Toinen Maailmanterroristi jne -historia.

    Tuntematon Terroristi, kirjoittanut Väinö Linna ja suomentanut työtön Bill Clinton muunnellen terroristitoimia Karjalan alueella. Sana sota ei ole enää käytössä. Nyt kaikki on vaan TERRORISMIA!

    kaivoi moonman teoriansa taas esiin....en kyllä lainkaan yllättynyt että heti löyti kehuja perään,aivan kuten aiemminkin...

    Sikäli eroa edellisiin on että nyt teoria muuttui välittömästi "mahtavaksi fakktaksi"!

    Epäilemättä tulevaisuudessa kirjoittaja jo toteaa asian todistetun ja viittaa nettissä esitettyihin faktoihin,eli aiempiin kirjoituksiinsa,tietty ilman mainintaa että kyseessä on oma kirjoitus.

    Hulppeaa meininkiä,tämä pesee salaiset kansiot mennen tullen!
    Saako lisää?

    Äänestä

  • Jurputtaja kirjoitti:

    Tämä lienee tarkoitettu vapaaksi foorumiksi kaikille teorioille ja vastateorioille. Mielestäni esim. Moonmanin näkemykset ovat todella kiinnostavia jo siksikin, että ne poikkeavat virallisesta eli ainoasta sallitusta linjasta. Sen sijaan arvoisan Jurputtajan kommentoinnista nousee mieleen kysymys, josko nimimerkki koskaan kyseenalaistaa mitään, minkä valtamedia meille valmiiksi pureskeltuna tarjoaa? Vai onko kyse ehkä huumorista?

    Äänestä

  • sivustaseuraaja kirjoitti:

    on tämä foorumi tarkoitettu teorioille ja vastateorioille....nyt sitten "vastateoriasta" vedät herneen nenääsi koska se ei mielytä sinua?

    Jos olisit lukenut mitä kirjoitin et olisi itse kirjoittanut aiheen vierestä.

    Otetaanpa uusiksi.

    Jos minä esitän teorian vaikkapa kyvystäni poistaa painonvoima sormiani napsauttamalla ja toinen nimimerkki kehuu sitä faktaksi ilman ensimmäistäkään todistetta tai varmennusta muiden taholta,onko silloin todellakin kyseessä kiistämätön fakta vai pelkästään usko kyvystäni tehdä se?

    Mitä tulee kyseinalaistamiseen,niin onko niin että mediaa sopii kysenalaistaa muttei täällä esitettyjä "kiistämättömiä faktoja".

    Mitä tulee tähän ihmeelliseen viralliseen linjaan niin ehken kertoisit että kenen viralliseen linjaan?
    Intialaisen katukauppiaan?
    Ransakalaisen leipurin?
    Ruotsalaisen kalastajan?
    Meksikkolaisen rajavartijan?
    Kenen?
    Virallinen linja on yhtä outo käsitteenä kuin länsimaisen kulttuurin rappio,näitä termejä viljellään mieluusti piireissä jotka ovat irtaantuneet kokolailla todellisesta elämästä,kaikkea pyritää selittämään teorioilla ja syyllistämisellä.

    Et viitsisi hiukan ajatella ennen kuin sorvaat lausuntojasi muiden huomiointikyvyistä...kas kun kapsahtaa muuten kipeästi omaan nilkkaasi.

    Äänestä

  • Jurputtaja kirjoitti:

    kaivoi moonman teoriansa taas esiin....en kyllä lainkaan yllättynyt että heti löyti kehuja perään,aivan kuten aiemminkin...

    Sikäli eroa edellisiin on että nyt teoria muuttui välittömästi "mahtavaksi fakktaksi"!

    Epäilemättä tulevaisuudessa kirjoittaja jo toteaa asian todistetun ja viittaa nettissä esitettyihin faktoihin,eli aiempiin kirjoituksiinsa,tietty ilman mainintaa että kyseessä on oma kirjoitus.

    Hulppeaa meininkiä,tämä pesee salaiset kansiot mennen tullen!
    Saako lisää?

    (kuten tavallista) ei tuo ole minun teoriani, se on varsin suuren joukon johtopäätös joka perustuu asian tiimoilta esiin nousseisiin todisteisiin.

    Bin Ladenin syyllisyys sen sijaan perustuu CIA:n kehräämään salaliittoteoriaan jonka perusteeksi ei löydy todisteita.

    olen käsittänyt väärin....

    Onhan tämä nyt ihmeellistä että tämä "varsin suuri joukko(siis ketkä?)" ei sitten toitota näkemyksistään ja todisteistaan maailmalla/maailmalle.
    Ja se ei toitota siksi koska kaikki maailman mediat ja poliitikot haluavat salata asian,niinkö?

    Bin laden siis on tunnustanut osuutensa iskuihin,ilmoittanut lisäksi suorittavansa lisää iskuja mutta kaikki nämä ovat vain,yllätys yllätys,salaliittosta johtuvia harhoja eli itse asiassa Osama-setä onkin kiltti lastentarhan opettaja?

    Muistuupa mieleeni kuinka totesit Kandan televison esittäneen "todisteita"....jos Suomalainen toimittaja,vaikkapa Karpo,esittää olettamuksiiaan ohjelmassaan,voidaanko sano että Suomen televisio esittää todisteita?

    Entä jos sinä lähteenäsi viittaat amerikkalaisen teinin kotisivun tuotoksiin ja kerrot että jenkitkin esittävät todisteita omilla sivuillaan,onko asia faktaa vai ei?

    Aiemmin esitin ruotsalaisen arvostetun terroristitutkijan lausumia mm.videoista ja eikös perään heti ilkuttu että mies on mukana maksettuna salaliittolaisena.
    Tuntuu olevan kovin vaikeaa sinullekkin luopua hellimästä teorioitasi koska mielit olla jonkinlainen tutkija mutta näyttösi ja puhumattakaan meriiteistäsi,eivät ole uskoittavia,kuten eivät myöskään vastineesi joissa lähes aina pureudutaan asian viereen.

    Vielä kerran,mistä tämäkin nyt alkoi?
    Siitä että todistamaton juttu muuttui vastaajan kirjoituksessa oitis faktaksi ja nyt ollaan tultu siihen että minä olen käsittänyt väärin sitä kritisoituani(siihen ei muuten ole vastasusta vieläkään tullut)....ei tämä ole keskustelua,väittelystä puhumattakaan vaan irrallisten asioiden heittelyä ja oudosti yhteen kytkemistä.

    Jos täällä jollaines on salainen agenda on se moonman. Sen agendan johtolanka on jo tullut kyllin selväksi:
    Totuus - siis se että amerikka on kaiken pahan alku ja juuri - on lähtökohta ja tätä totuutta todistellaan sitten juoruin ja tarvittaessa valhein. Jos moonman ajaa itsensä umpikujaan - niinkuin yleensä käy, siirrytään salamannopeasti asian viereen.

    Olen tismalleen samaa mieltä kanssasi, että moonmanin keskustelu on ainoastaan 5 % keskustelua ja muuten asian vierestä heittelyä ja ilkeimmillään panettelua (ks. esim. Nedille vastaaminen ylempänä).

    Näyttävät muutamat unohtaneen kuka päätti julistaa
    salaisiksi kaikki ns todisteet, joilla kokonainen
    kansakunta julistettiin syylliseksi syyskuun iskuun. Kokonainen valtio muutettiin sotanäyttä-
    möksi eli myytiin USA:lle ilman mahdollisuutta
    puolustautua Esim YK:n Foorumeilla.

    Tyyli sama kuin Hitlerin aloittaessa toimintaansa:
    Luovutetaan Hullulle pari valtiota ja rukoillaan
    Jumalaa että jättäisi muut rauhaan. Nähtiin 1940
    anna HULLULLE pikkusormi, huomenna se vaatii koko
    käden.

    Äänestä

  • Kantapää kirjoitti:

    on siis mielestäsi kansakunta?
    Ja eikös YK nämä toimet ole hyväksynyt,toistaiseksi?
    Ja nyt sitten ei YK:n foorumeilla voida puolustaustua....muistisi voi olla hyvä mutta aika selkeää on ettei se ole kovinkaan pitkä.

    Todisteita esiteltiin tarvittaville,eri maiden johtaville henkilöille ja sekö nyt närästää että ovikellosi ei soinutkaan FBI/CIA:n miehen toimesta,joka olisi välttämättä halunnut esitellä sinulle todisteita ynnä pyytää siunaustasi operaattioille?

    Ja tuosta yllä olevasta sitten Suomalaisen poliisin toimintaa kritisoimaan...Eivät perskules anna juttujensa todisteita ihmisten hyväksyttäviksi ynnä äimisteltäväksi,vaan niin joutuvat ihmiset tekaistuilla syytteillä oikeuteen ja peräti tuomittaviksi,eikö ole törkeää?

    Tietty voisivat esitellä todisteitaan ja materiaaliaan laajoissa jutuiossa ensin lehdissä ja televisiossa ja sitten vasta kun hyväksyntä yleisöltä saatu niin lähdetään pidättelemään.....jaa,mutta eipä taitaisi sitten löytyä enää pidätettäviä,jäljetkin olisi siististi siivottu...

    Suomi on demokratia ja kansalaiset ovat edustajansa äänestäneet ja muutamille näistä edustajista on todisteita esitetty ja he ovat ne oikeiksi todenneet ja oikeuttaneet myös niiden perusteella toimet suoritettavaksi.
    Siihen on demokratiassa tyytyminen,jos kusetusta esiin tulee niin eikun rankaisutoimenpiteet käyntiin,ensin vaali-uurnilla ja sitten mahdollisesti syytteet,niin tämä demokratia toimii.

    Mielenkiintoista että Hitlerin vedit esiin,hänhän oli eurooppalainen ja kangettiin kuitenkin väkisin jakkaraltaan jenkkien avulla.

    Vanhainkodeissa siis asustaa Al guaidan jäseniä,
    siksi parit ohjukset vanhainkoteihin Afganistanissa. Loput väestöstä luokitellaan ter-
    roristeiksi jotenkin muuten, kukaan vaan ei kerro
    miten ja millä perusteella.

    YK:n siunaaminen ei noudata kansainvälisiä yleis-
    sopimuksia kun se suoritetaan järjestämättä syyte-
    tylle osapuolelle puolustautumismahdollisuutta.

    Muuten puolestani Kunnioitettu Jurputtaja voidaan
    hirttää, joillakin salaiseksi julistetuilla pape-
    reilla ja mitä nopeammin sen parempi. Pääsee älyk-
    kö maistelemaan omia lääkkeitään eikä sitten enään täällä teräviä lausahtele. Tuohon ei sitten
    ainakaan tarvitse lupaa tulla CIA/FBI:n tulla kyse-
    lemään allekirjoittajalta, joten sen puoleen voi-
    vatkin mieluiten jättää ovikelloni rauhaan.

    oli taas perusteluja,aivan sellaisia kuin odottelinkin.
    Jos ei paukut riitä väittämiesi puolusteluun muulla tavoin kuin yllä niin se kertoo kaiken....

    Niin,kertonet ehken jostain tapauksesta,ihan mistä vain,jossa todisteet on ensin esitelty julkisuudessa kattavasti kaikille ihmisille ja sitten vasta ryhdytty toimenpiteisiin?
    Täytyyhän sinun tietää jos sitä tässäkin perään kuulutat?
    Myymälävarkauskin tapauksena käy jos ei mitään laajempaa muistu mieleen.

    Äänestä

  • sivullinen kirjoitti:

    Jos täällä jollaines on salainen agenda on se moonman. Sen agendan johtolanka on jo tullut kyllin selväksi:
    Totuus - siis se että amerikka on kaiken pahan alku ja juuri - on lähtökohta ja tätä totuutta todistellaan sitten juoruin ja tarvittaessa valhein. Jos moonman ajaa itsensä umpikujaan - niinkuin yleensä käy, siirrytään salamannopeasti asian viereen.

    Olen tismalleen samaa mieltä kanssasi, että moonmanin keskustelu on ainoastaan 5 % keskustelua ja muuten asian vierestä heittelyä ja ilkeimmillään panettelua (ks. esim. Nedille vastaaminen ylempänä).

    Eipä moonmanin alatyylinen panettelu juuri hetkauta sinne tai tänne. "Tajusin" tuossa muuten Amerikasta puhuttaessa ja vanhempainkokouksen jälkeen, että useimmat lasteni opettajista ovatkin amerikkalaisia.

    Moonmanin mielestä varmaankin kammottavin asia maailmassa, mutta ei minun lasteni vanhempana. Fiksu ja reipas käyttäytyminen, kriittinen suhtautuminen internettiin tiedonlähteenä ja positiivinen asenne mieluummin kuin asioiden arvoton ja tyhjänpäiväinen repostelu ovat eräitä havaitsemiani piirteitä lasteni opetuksessa ja samalla heidän koko ajan kehittyvissä asenteissaan ja arvoissaan.

    "Fiksu ja reipas käyttäytyminen, kriittinen suhtautuminen internettiin tiedonlähteenä ja positiivinen asenne mieluummin kuin asioiden arvoton ja tyhjänpäiväinen repostelu ovat eräitä havaitsemiani piirteitä lasteni opetuksessa.."

    Lue David Bohmin 'Tiede, järjestys ja luovuus', niin nuo samaiset asiat saavat niskavillasi nousemaan pystyyn. (No internet poislukien)

    Äänestä

  • Ned kirjoitti:

    Eipä moonmanin alatyylinen panettelu juuri hetkauta sinne tai tänne. "Tajusin" tuossa muuten Amerikasta puhuttaessa ja vanhempainkokouksen jälkeen, että useimmat lasteni opettajista ovatkin amerikkalaisia.

    Moonmanin mielestä varmaankin kammottavin asia maailmassa, mutta ei minun lasteni vanhempana. Fiksu ja reipas käyttäytyminen, kriittinen suhtautuminen internettiin tiedonlähteenä ja positiivinen asenne mieluummin kuin asioiden arvoton ja tyhjänpäiväinen repostelu ovat eräitä havaitsemiani piirteitä lasteni opetuksessa ja samalla heidän koko ajan kehittyvissä asenteissaan ja arvoissaan.

    Archie Bunker on puhunut.

    Äänestä

  • Siinähän sitä kirjoitti:

    oli taas perusteluja,aivan sellaisia kuin odottelinkin.
    Jos ei paukut riitä väittämiesi puolusteluun muulla tavoin kuin yllä niin se kertoo kaiken....

    Niin,kertonet ehken jostain tapauksesta,ihan mistä vain,jossa todisteet on ensin esitelty julkisuudessa kattavasti kaikille ihmisille ja sitten vasta ryhdytty toimenpiteisiin?
    Täytyyhän sinun tietää jos sitä tässäkin perään kuulutat?
    Myymälävarkauskin tapauksena käy jos ei mitään laajempaa muistu mieleen.

    Ei kannata vetoilla minhinkään todisteiden julki-
    seen esittämiseen, kun asianosaisilta todisteet
    salataan ja riistetään esimmäiseksi mahdollisuus
    puolustautumiseen.

    Äänestä

  • Ned kirjoitti:

    Eipä moonmanin alatyylinen panettelu juuri hetkauta sinne tai tänne. "Tajusin" tuossa muuten Amerikasta puhuttaessa ja vanhempainkokouksen jälkeen, että useimmat lasteni opettajista ovatkin amerikkalaisia.

    Moonmanin mielestä varmaankin kammottavin asia maailmassa, mutta ei minun lasteni vanhempana. Fiksu ja reipas käyttäytyminen, kriittinen suhtautuminen internettiin tiedonlähteenä ja positiivinen asenne mieluummin kuin asioiden arvoton ja tyhjänpäiväinen repostelu ovat eräitä havaitsemiani piirteitä lasteni opetuksessa ja samalla heidän koko ajan kehittyvissä asenteissaan ja arvoissaan.

    Eli sinulla on ihanneperhe ja maailmankuvanne on ainoa oikea, ovathan sitä kehittämässä nuo yli-ihmiset. Onnittelut vaikka selkäpiissäni käy kylmät väreet.

    Onko talossanne leveä ajoluiska perheen molemmille autoille?

    Äänestä

  • Kantapää kirjoitti:

    Ei kannata vetoilla minhinkään todisteiden julki-
    seen esittämiseen, kun asianosaisilta todisteet
    salataan ja riistetään esimmäiseksi mahdollisuus
    puolustautumiseen.

    odotetustikkin sinulta paukut loppuivat...toimit itse samlla metodilla joista muita syytät,mielenkiintoista....

    Äänestä

  • Tora kirjoitti:

    Eli sinulla on ihanneperhe ja maailmankuvanne on ainoa oikea, ovathan sitä kehittämässä nuo yli-ihmiset. Onnittelut vaikka selkäpiissäni käy kylmät väreet.

    Onko talossanne leveä ajoluiska perheen molemmille autoille?

    Meilla on kolme autoa.

    Kannan kyllakin huolta siita, ettei lapsistani tulisi mummojen potkijoita, pilleristeja eika sosiaalipummeja tai muuten yhteiskunnallisia vastuitaan pakenevia sosiaalitapauksia. Luulisi sen kiinnostavan aika monia muitakin vanhempia.

    Siitako sinulle tulee kylmat vareet?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

arabi kirjoitti:

En ymmärrä näitä bin laden kannattajia yhtään... kaveri tekee hallaa koko "arabi" väestölle omilla kujeillaan... Ajatellaanpa vaikka niin, jos Osama räjäyttää vaikka ydinaseen jossain päin maailmaa tai kuten on uutisoitu tappaa englannin futis maajoukkueen... Eipä ole herkkua olla tummaihoinen arabi sen jälkeen... Silloin rupeaa päitä tippumaan ollaanpa missä päin tahansa maailmaa! Kuka enää luottaa sen jälkeen tummaihoiseen "ystävään"?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu