50 vuotta kuun valloittamisesta

50 vuotta sitten ihminen onnistui siinä, mistä se oli vuosituhansia haaveillut; lentämisestä kuuhun. Tuon tieteen historian merkittävimmän saavutuksen taustalla oli suurvaltojen kilpajuoksu avaruuden valloittamiseksi. Yhdysvallat ja Neuvostoliitto kävivät kovaa kisaa, joka Neuvostoliiton -50-luvulla hankkimasta etumatkasta huolimatta päättyi USA:n voittoon pitkälti presidentti J.F. Kennedyn ajamien poliittisten päätösten saattelemana.

Kuulentoihin liittyy mielenkiintoista tietoa, josta valtavirtamediat harvemmin kertovat. Tässä muutamia yksityiskohtia:

- Kun Armstrong ja Aldrin olivat laskeutuneet kuun pinnalle, oli heidän ensimmäinen ateriansa Herran ehtoollinen. Aldrin luki Raamatusta Joh. 15:5 ja sen jälkeen valmisteli leivän ja viinin.

- Kiertäessään kuuta Apollo 8:n miehistön jäsenet lukivat ääneen luomiskertomuksen ensimmäiset jakeet 1-10 vuoronperään radiolähetyksessä, joka oli tarkoitettu koko maailmalle. Lopuksi he toivottivat kaikille Jumalan siunausta.

- Kuulentojen onnistuminen perustui pitkälti tieteeseen, jonka perustana olivat gravitaatio-opin lait. Näiden takaa löytyy Sir Isaac Newton. Hän oli kreationisti. Newton puolestaan perusti teoriansa Johannes Keplerin planeettojen liikeratoja kuvaaviin teorioihin. Kepler oli myös kreationisti.

- Apollo-ohjelman menestyksen kulmakivi oli rakettiteknologia, jonka ehdoton uranuurtaja oli Wernher von Braun. Hän oli entinen natsi, joka Hitlerin kukistumisen jälkeen muutti Yhdysvaltoihin. Hän tuli uskoon työskennellessään NASA:n alaisuudessa. Hän oli siis lopulta kristitty ja kreationisti. Braun totesi seuraavasti:

"While the admission of a design for the universe ultimately raises the question of a Designer (a subject outside of science), the scientific method does not allow us to exclude data which lead to the conclusion that the universe, life and man are based on design.

To be forced to believe only one conclusion – that everything in the universe happened by chance – would violate the very objectivity of science itself.

Certainly there are those who argue that the universe evolved out of a random process, but what random process could produce the brain of a man or the system or the human eye?…”

- Henry Richter, toinen avaruustutkimuksen merkittävä pioneeri, oli myös kristitty kreationisti.

50 vuotta sitten tiedemiehet, joiden johdossa olivat kreationistit, kykenivät tekemään jotain sellaista, joka ei noin vain onnistu tämän päivän tiedemiehiltä. Apollo-astronautit rukoilivat, nauttivat ehtoollisen ja lukivat Raamattua koko maailmalle. Siinä merkittävin syy Apollo-lentojen onnistumiselle.

28

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ateistit ovat hiljaa, koska käytännön havainnot kreationistien tekemästä kovasta tieteestä ovat todistetusti olemassa.

      • On eri asia, että kreationisti tekee kovaa tiedettä kuin se, että se tehty tiede olisi kreationisista olemukseltaan tai kreationismia puoltavaa. Kovaa tiedettä tehneitä kreationisteja on olemassa, mutta mikään tehty tiede ei ole kreationistista, eikä puolla kreationismia.


    • Anonyymi

      Aikas pienen jäljen jätti laskeutuessaan ei pölyä ei painaumaa varjotkin jänniä kuussa lipusta ei tule varjoa ollenkaan ja muut varjot menee erisuuntiin

      • Kuun pinnalla on vain ohut pölykerros, eikä rakettimoottori kiveen monttua tee.
        Missä kuvassa näkyy, ettei lipusta tule varjoa?
        Olen melko innokas valokuvaaja. Minulla on useita otoksia keväthangilta, joissa puiden varjot menevät eri suuntiin. Ovatko nekin feikkiä? Ilmiö johtuu maaston muodoista.

        Tuon jutun eri suuntan menevistä varjoista kumosivat myytinmurtajatkin jo vuosia sitten, mikäli se nyt mitään kumoamista tarvitsi.


      • agnoskepo kirjoitti:

        Kuun pinnalla on vain ohut pölykerros, eikä rakettimoottori kiveen monttua tee.
        Missä kuvassa näkyy, ettei lipusta tule varjoa?
        Olen melko innokas valokuvaaja. Minulla on useita otoksia keväthangilta, joissa puiden varjot menevät eri suuntiin. Ovatko nekin feikkiä? Ilmiö johtuu maaston muodoista.

        Tuon jutun eri suuntan menevistä varjoista kumosivat myytinmurtajatkin jo vuosia sitten, mikäli se nyt mitään kumoamista tarvitsi.

        Ei ole kauan sitten kun se MM kuujakso tuli uusintana.


    • Anonyymi

      Tämä on jo jotain.
      Nyt siis natsipuolueen jäsen von Braun kelpaa todistamaan Vanhan Testamentin luomiskertomuksen oikeellisuudesta!
      Hänen korkein komentajansa otti oikein elämäntehtäväkseen Valitun Kansan hävittämisen Euroopasta.(Ja myöhemmin tietenkin maailmasta).
      Hän johti rakettiaseen kehittämistä,ja sodan loppuvaiheessa hänen silloin osin orjatyövoimalla tuotetut aseensa tappoivat kymmeniä tuhansia Lontoon ja Antwerpenin asukkaita.
      Mutta ai niin,kun katuu ja liittyy sinun uskontokuntaan,niin ei se merkkaa mitään jos on tullut tehtyä syntiä,se sinun Jumalasi poika kävi kuolemassa(vaikkei kuollutkaan) ja Taivaan kullalla päällystetyt kadut ovat pasteerailtavissa...
      Niinhän...

      • Anonyymi

        Jumala voi käyttää vääryyttä tekeviä tai tehneitä ihmisiä. Ja jos ihminen tulee uskoon ja pyytää syntejään anteeksi, niin Taivaallinen Isämme antaa ne anteeksi silloin kun ihminen aidosti antaa elämänsä Jeesukselle. Sinulla on tämä sama mahdollisuus. Armon aika ei ole vielä päättynyt.


      • "Hänen korkein komentajansa otti oikein elämäntehtäväkseen Valitun Kansan hävittämisen Euroopasta."

        Ja teki tätä vieläpä darwinismin nimissä, jos kreationisteja ja fundamentalistiuskovaisia on uskominen.

        Uskovaisille kelpaa kaikki kristityt kun esitellään tieteen tuloksia ja hyvän tekemistä maailmalle. Myös kommunismin uhreiksi kelpaavat kaikki kristityt kun perustellaan ateistien kristityille tekemää pahuutta. Mutta kun tarkastellaan kristittyjen moraalia, miten he käytännössä elävät ja tulkitsevat Raamattua, niin juuri kukaan ei ole oikea kristitty.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jumala voi käyttää vääryyttä tekeviä tai tehneitä ihmisiä. Ja jos ihminen tulee uskoon ja pyytää syntejään anteeksi, niin Taivaallinen Isämme antaa ne anteeksi silloin kun ihminen aidosti antaa elämänsä Jeesukselle. Sinulla on tämä sama mahdollisuus. Armon aika ei ole vielä päättynyt.

        On niin tyypillistä,että kristitty (hihhuli) määrittelee jumalansa kykyjä ja ominaisuuksia.
        Tämä omnipotentti hirmuviisas kaikkihyvä laatii "suunnitelman",jolla kaikki pelastuvat kun vain "uskovat" häneen eli käytännössä siihen uskonlahkoon,jonka saarnahenkilön vaikutuspiiriin sattuvat onnettomuudekseen ajautumaan.


    • "- Kiertäessään kuuta Apollo 8:n miehistön jäsenet lukivat ääneen luomiskertomuksen ensimmäiset jakeet 1-10 vuoronperään radiolähetyksessä..."

      Aika kornia lukea kuulennolla luomismyyttiä, joka kirjaimellisesti ymmärrettynä ja totta olevana ei olisi mahdollistanut edes koko lentoa. Tuossa myytissähän taivaalla on lujaksi taottu taivaan kansi, johon Saturn V olisi törmännyt ja tuhoutunut. Armstrong ja Aldrin kävivät kappaleen pinnalla, joka tuon myytin kirjaimellisen tulkinnan mukaan on elävä olento.

      Toki on ymmärrettävää, että luomismyyttiä luettiin kuulennolla, olihan länsimaailma ja erityisesti Yhdysvallat vielä tuossa vaiheessa lähes kokonaan kristitty. Vielä 1987 vaalikampanjassaan George Bush vanhempi totesi, että ateisti ei voi olla kansalainen eikä isänmaanystävä. Luomismyytin lukeminen oli varmasti suunnattu myös Neuvostoliittoa vastaan kun Gagarin suuhun laitetuissa sanoissa oli todettu, ettei avaruudessa mitään jumalaa näkynyt (tämä oli todellisuudessa Nikita Hruštšovin puheesta eikä Gagarin ole itse näin sanonut).

      "Kuulentojen onnistuminen perustui pitkälti tieteeseen, jonka perustana olivat gravitaatio-opin lait. Näiden takaa löytyy Sir Isaac Newton. Hän oli kreationisti. "

      Newtonin kristinusko oli sivuseikka painovoimalain keksimisessä. Newton tutki painovoimalakeja jumalattomasti. Jos hän olisi huomioinut jumalan, hän olisi kehittänyt painovoimalain, jonka mukaan auringon voi pysäyttää taivaalla ja siirtää sitä kymmenen astetta taaksepäin (Aahaan aurinkokellotarina).

    • "Apollo-astronautit rukoilivat, nauttivat ehtoollisen ja lukivat Raamattua koko maailmalle. Siinä merkittävin syy Apollo-lentojen onnistumiselle."

      Apollo 1 ei päässyt edes irti lähtötelineistään.

      Muistatko muuten, kenen luotaimet lähettivät ensimmäiset kuvat Kuun takamuksesta ja säilyivät pisimpään toimintakykyisinä Venuksessa?

    • Anonyymi

      Kymmenen kilometrin maastoautoajelu on aika kaukana valloittamisesta.

      Kannatatko muuten Trumpia, vaikka hän vaalikampanjansa aikaan esiintyi aika korostetusti uskonnottomana?

    • Olihan Hitlerkin natsi ja kreationisti. Tunnet varmaan suurta ylpeyttä nyt.

    • Anonyymi

      Kutakuinkin kaikki astronautut valittiin laivaston tai ilmavoimien lentäjien joukosta.
      Ainoa tieteellisen taustan omaava taisi olla Harrison Schmitt.
      Hän oli geologi.
      Kysykääpä uskikset häneltä Nooan tulvan todisteista...

      • Hän tosin on republikaani ja ilmastodenialisti, joka linkittää amerikkalaisen ympäristöliikkeen neukkukommunismiin. Tämän perusteella veikkaan, että sieltä hörhömmältä puolelta uskoviakin taitaa edustaa. Ei sillä, että tuommoisten näkemysten edustamiseen jotain fundisuskoa tarvittaisiin, mutta korrelaatio on yleensä vahva. Eikä siitä toki vielä välttämättä sentään tulvasadun kirjaimelliseksi uskovaksi päädyttäisikään, mutta sanoinpahan vain.


    • Anonyymi
      • Onneksi nuo Psalmin sanat eivät pidä paikkansa. Paluu ei olisi onnistunut koska komentomoduuli olisi törmännyt lujaksi taottuun taivaan kanteen ja tuhoutunut törmäyksen seurauksena. Toisaalta kuussa ja tähdissä käynti olisi helpompaa kun ne kaikki olisivat lähempänä maata, taivaankanteen kiinnitettynä.


    • Anonyymi

      "Apollo-astronautit rukoilivat, nauttivat ehtoollisen ja lukivat Raamattua koko maailmalle. Siinä merkittävin syy Apollo-lentojen onnistumiselle."

      Etkö edes tiedä, että kuulennot olivat huijausta?

      • - Miten niin huijausta?
        - Hyvänen aika sentään, kaikkihan sen tietävät...

        Rotikka saattaa muuten aloituksellaan antaa tunnustusta aivan väärälle lahkolle. Semmoinen ei tiedä hyvää.


    • >>Apollo-astronautit rukoilivat, nauttivat ehtoollisen ja lukivat Raamattua koko maailmalle. Siinä merkittävin syy Apollo-lentojen onnistumiselle.<<

      Miksei rukoilu sitten auta yhtään esim. edes niinkään yksinkertaisessa asiassa kuin Zener-korttien arvaamisessa?

    • Anonyymi

      --- Apollo-astronautit rukoilivat, nauttivat ehtoollisen ja lukivat Raamattua koko maailmalle. Siinä merkittävin syy Apollo-lentojen onnistumiselle. ---

      Huomattava osa hankkeeseen osallistuneista yli 300 000 ihmisestä oli ateisteja eikä Jumala puuttunut koko projektiin (ainakaan HAVAINNOIDUSTI, hehheh). Turha nostaa muutamaa lentäjää jalustalle, vaikka on ymmärrettävää, että tyhmänä uskovaisena lankeat tähän ansaan.

      • Anonyymi

        Rottista harmittaa, kun hän ei itse voi ottaa kunniaa asiasta vaan täytyy tyytyä korvikkeeseen.


    • Anonyymi

      Kirjaimellisen raamatuntulkinnan mukaan Kuu muuttuu jossain vaiheessa vereksi. Kuussa tulee siis tapahtumaan jonkunlaisia alkuainesuhteita muuttavia ydinreaktioita, koska veren ja Kuun nykyisten mineraalien alkuainesuhteet ovat varsin erilaiset.

      Raamatun suomennoksesta riippuu, muuttuko Kuu vereksi vai kuin vereksi, siis ainoastaan punertavuudessaan veren väriseksi. Todellisuudessa tuo punerruskaan ei olisi Kuun ominaisuus vaan Maan ilmakehä aiheuttaisi sen.

      Raamatun sanoma siis riippuu mm. siitä, kuinka se on käännetty millekin kielelle.

      Raamatun viestistä voi siten riidellä eri käännösten ja tulkintojen perusteella ja tätä riitelyä lieneekin toteutettu jo jokunen vuosituhat.

    • Anonyymi

      Jokainen astronautti sai ottaa mukaansa yhden pienen oman esineen. Buzz otti ehtoollispikarin, eli se ei ollut Nasan järjestämä juttu. Kumma kun nyt tämä kelpaa uskiksille, mutta sitten ihmetellään, kun Buzz ei suostunut vannomaan käsi raamatulla, jota ahdistelijat työnsi se naamalle.

    • https://youtu.be/r13qk2BH6Sc

      Miksi uskot ateistisen tieteen saavutuksiin? Kuulaskeutumiset on huijausta, rokotteet vaarallisia, maa on litteä, kreationismi tiedettä. Näihän se kristillinen totuus on ilman ateistien vaikutusta

    • Anonyymi

      USAhan on eräs maailman uskonnollisimmista maista. Ehkä esimerkki maasta missä intellektuellit vs typerykset-skaala on kaikkein levein. Heidän oli ehkä "pakko" kommentoida näinkin. Jos esimerkiksi saman maan presidenttiehdokas julistautuu ateistiksi, hän voi saman tien lopettaa kampanjansa. Jokin aika sitten rot antoi tunnustusta myös Talvisodan "ihmeestä" omalle jumalalleen. Miltä mahtoi veteraaneista tuntua - olikohan heillä edes sivustakatsojan roolia?

      • Anonyymi

        Toisaalta niissä väittelyissä, jotka Suomessa televisioitiin, Hillary Clinton sanoi "God bless America" selvästi useammin kuin Donald Trump. Clintonin häviö (vaikka hän saikin enemmän ääniä) perustui parinkin näkemyksen mukaan siihen, että hän on nainen. Onhan meilä Suomessakin paljon sellaisia, joiden mielestä pahinkin öykkärimies on parempi johtaja kuin pätevinkään nainen.


    • Mutta entäs tämmönen juttu kuin USAn lipun iskeminen kuuperään. Aivan selvä imperialistinen provokaatio, että "tämä on meidän!"

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      67
      1666
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      162
      1379
    3. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      88
      1222
    4. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      120
      1194
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      48
      1086
    6. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      68
      842
    7. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      104
      825
    8. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      186
      732
    9. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      92
      717
    10. Mitä vastaat jos

      Kysyn maanantaina jutteluaikaa ihan arkipäivisistä asioista, rauhassa? Koska nimittäin aion 😍
      Ikävä
      36
      654
    Aihe