täällä tulee

Miksi kaikkien pitää olla niin mustavalkoisia?
Miksi kaikki vaan paasaavat silmälappujen kanssa omaa pikkusieluista näkökulmaansa?
Miksi yritetään kiihkolla käännyttää tai olla oikeassa, kun kukaan ei sitä kuitenkaan ole?
Miksi jokainen kirjoittaja luulee olevansa parempi kuin muut?

Täällä tulee ihan oikeasti paha mieli, kun lueskelee kaikenlaisten kiihottajien ja paasaajien epäpätevää tiedontulvaa. Antakaa kaikkien kukkien kukkia, antakaa oikeaa tietoa sitä kysyville ja keskustelkaa aiheista, jotka ovat asiallisia.

Tämäkin kaskustelupalsta ihan oikeasti tarvitsee kunnon sheriffin!!!
13491
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

On se hyvä, että jotkut sentään kertovat totuuden ja oikoo joittenkin todella vääriä käsityksiä.
Jos tuollaisia rasistisia kirjoituksia ei poistettaisi ja oikaistaisi, niin väärät tiedot tulee yleiseksi käsitykseksi, niinkuin nyt on jo käynyt Israelin kohdalla. Israel on tuomittu esim. YK:ssa satoja kertoja, mutta yhtään Arabimaata ei ole kertaakaan tuomittu Israelia kohtaan tekemistä iskuista, joten jo nyt on väärät käsitykset saanut vallan ihmisten mielessä ympäri maailmaa.

Joten tuollaiset rasistiset "kukat" on revittävä juurineen ja hävitettävä ja antaa kukkia niitten jotka kertovat totuuden, optimaallisen, puolueettoman totuuden. Lue laittamiani kirjoituksia! :)

Äänestä
  • On se hyvä, että jotkut sentään kertovat totuuden ja oikoo joidenkin todella vääriä käsityksiä.
    Jos tuollaisia rasistisia kirjoituksia ei poistettaisi ja oikaistaisi, niin väärät tiedot saattavat tulla joidenkin heikomman ymmärryksen omaavien yleiseksi käsitykseksi, niinkuin nyt on jo käynyt esimerkiksi helluntalaishihhuleilla Israelin kohdalla.

    Sionisti-Rasistinen Israel on tuomittu esim. YK:ssa useita kertoja. Arabimaista löytyisi myös tuomittavaa.

    Rasistiset "kukat" on revittävä juurineen, vaikka sitten olisivatkin ihmisen luomaan raamattuun tai koraaniin perustuvia.

    Äänestä

  • Sitä ei voi saada lukemalla pelkästään sinun kirjoituksia tai kenenkään muun.

    Jos haluaa objektiivisen kuvan Israelin toimista niin täytyy itse etsiä tietoa eri uutislähteistä sekä historiasta.

    ps. uskonnot aiheuttavat vain sotaa ja tuhoa....

    Äänestä

  • lkjhg kirjoitti:

    Sitä ei voi saada lukemalla pelkästään sinun kirjoituksia tai kenenkään muun.

    Jos haluaa objektiivisen kuvan Israelin toimista niin täytyy itse etsiä tietoa eri uutislähteistä sekä historiasta.

    ps. uskonnot aiheuttavat vain sotaa ja tuhoa....

    Olen täysin samaa mieltä. Jokaisen on itse punnittava tieto......

    Äänestä

  • NeverUniLever kirjoitti:

    On se hyvä, että jotkut sentään kertovat totuuden ja oikoo joidenkin todella vääriä käsityksiä.
    Jos tuollaisia rasistisia kirjoituksia ei poistettaisi ja oikaistaisi, niin väärät tiedot saattavat tulla joidenkin heikomman ymmärryksen omaavien yleiseksi käsitykseksi, niinkuin nyt on jo käynyt esimerkiksi helluntalaishihhuleilla Israelin kohdalla.

    Sionisti-Rasistinen Israel on tuomittu esim. YK:ssa useita kertoja. Arabimaista löytyisi myös tuomittavaa.

    Rasistiset "kukat" on revittävä juurineen, vaikka sitten olisivatkin ihmisen luomaan raamattuun tai koraaniin perustuvia.

    ... on tosi valhetta!

    Äänestä

  • NeverUniLever kirjoitti:

    Olen täysin samaa mieltä. Jokaisen on itse punnittava tieto......

    ... Lähi-idästä on niin maan perusteellisen valheellinen kuin vain olla saattaa.

    Hän on keskittynytpelkästään Israelin mustamaalaamiseen ja Israelin ymmärtäjien mollaamiseen.¨

    Mitään muuta hänen teksteissään ei ole koskaan ollutkaan.

    Äänestä

  • Shalom1 kirjoitti:

    ....Lähi-idästä on niin maan perusteellinen vastakohta helluntalaisen Shalomin judejen kirjoittamasta raamatusta ja Israelin valtion propagandasta peräisin olevan "tiedon" kanssa kuin vain olla saattaa.

    Hän on keskittynyt Sionatsien mustamaalaamiseen ja muiden rasismin ymmärtäjien mollaamiseen ja kieltämättä on ylpeä siitä.¨

    Paljoa muuta hänen teksteissään ei tällä palstalla ole ollutkaan.

    No Sionatsistinen-Israelin valtio on itse omalla toiminnallaan ansainnut tämän huomion..........

    ... on suoraan p-stä!

    Järkeä siinä ei ole ollenkaan!

    Äänestä

Nyt lauletaan jo Tooraakin kaikki yhdessä:la,la,laa....

Äänestä
  • Ehkä se johtuu siitä, että on nähnyt elämässä muutakin kuin oman nenänpäänsä, tuntee muutakin kuin oman napansa ja kaveripiiriin kuuluu muitankin kuin oma peilikuva. Tunnen niin juutalaisia kuin palestiinalaisiakin ja silti olen sitä mieltä, että pahimpia ovat kaikenmaailman kiihkoilijat, jotka ajavat vain omaa etuaan, rotuun, uskontoon, sukupuoleen, ihonväriin, seksuaaliseen suuntaumiseen tai ikään katsomatta. Kasvakaa aikuisiksi ja lopettakaa mesominen asioista, jotka eivät teille kuulu ja joihin ette tällä palstalla edes pysty vaikuttamaan. Asiat lähtee yksilöistä, jotka ovat siinä mukana, meille suomalaisille siitä on turha kiihkolla paasata, menee hukkaan kuin kaivoon heitetty vesi.

    Äänestä

  • paha mieli edelleen kirjoitti:

    Ehkä se johtuu siitä, että on nähnyt elämässä muutakin kuin oman nenänpäänsä, tuntee muutakin kuin oman napansa ja kaveripiiriin kuuluu muitankin kuin oma peilikuva. Tunnen niin juutalaisia kuin palestiinalaisiakin ja silti olen sitä mieltä, että pahimpia ovat kaikenmaailman kiihkoilijat, jotka ajavat vain omaa etuaan, rotuun, uskontoon, sukupuoleen, ihonväriin, seksuaaliseen suuntaumiseen tai ikään katsomatta. Kasvakaa aikuisiksi ja lopettakaa mesominen asioista, jotka eivät teille kuulu ja joihin ette tällä palstalla edes pysty vaikuttamaan. Asiat lähtee yksilöistä, jotka ovat siinä mukana, meille suomalaisille siitä on turha kiihkolla paasata, menee hukkaan kuin kaivoon heitetty vesi.

    Israelilaiset eivät aja omaa etuaan ainakaan rotuun katsomatta! Nämä kiihkoilijat ajavat etuaan nimenomaan rotuun ja uskoon katsoen. Heitä ei ole turhaan verrattu natseihin ja heistä on myös sanottu, että uhreista on tullut teurastajia itsestään! Kaikki valhetta vai?

    Äänestä

  • Se siitä rasismista? kirjoitti:

    Israelilaiset eivät aja omaa etuaan ainakaan rotuun katsomatta! Nämä kiihkoilijat ajavat etuaan nimenomaan rotuun ja uskoon katsoen. Heitä ei ole turhaan verrattu natseihin ja heistä on myös sanottu, että uhreista on tullut teurastajia itsestään! Kaikki valhetta vai?

    Mistä laittomista joukkotuhoaseista?

    Äänestä

.......pitääkin tulla pahamieli, ainakin normaalille ihmiselle......

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

paha mieli kirjoitti:

Miksi kaikkien pitää olla niin mustavalkoisia?
Miksi kaikki vaan paasaavat silmälappujen kanssa omaa pikkusieluista näkökulmaansa?
Miksi yritetään kiihkolla käännyttää tai olla oikeassa, kun kukaan ei sitä kuitenkaan ole?
Miksi jokainen kirjoittaja luulee olevansa parempi kuin muut?

Täällä tulee ihan oikeasti paha mieli, kun lueskelee kaikenlaisten kiihottajien ja paasaajien epäpätevää tiedontulvaa. Antakaa kaikkien kukkien kukkia, antakaa oikeaa tietoa sitä kysyville ja keskustelkaa aiheista, jotka ovat asiallisia.

Tämäkin kaskustelupalsta ihan oikeasti tarvitsee kunnon sheriffin!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu