Unkari jättänee EU:n pian

Unkarista on tullut EU:n kiviriippa, maa ei ole mistään asiasta samaa mieltä EU:n kanssa eikä toteuta EU:n maahanmuuttosopimuksia ja kansainvälisiä pakolaissopimuksia EU:n edellyttämällä tavalla. Lisäksi Unkarin hallinto on sanonut suoraan, että EU tarvitsee Unkaria, mutta Unkari ei tarvitse mihinkään EU:ta. Nyt on vain ajan kysymys milloin Unkarilta otetaan äänioikeus EU:ssa pois ja sitten Unkari eroaa omatoimisesti EU:sta todettuaan vaikutusmahdollisuuksiensa kaatuneen.Unkarin kohtalo on ajautuminen ulos Euroopasta ja Venäjän syliin. Tehdään siis Unkarista varoittava esimerkki miten maan käy kun ei noudata EU:n yhteisiä arvoja ja sääntöjä!
58<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 58

Vanhimmat

unkari tekee oikein turvatessaan ensin omansa ja sitten vasta eu,ta,suomellakin olisi paljon opittavaa unkarilta ja kansallismielisyydestä.
yhdenkään maan ei pitäisi noudattaa eu,n arvoja mikäli ne ovat vastoin oman maan oikeuksia,turvallisuutta ja taloutta.

3Äänestä
  • "mikäli ne ovat vastoin oman maan oikeuksia,turvallisuutta ja taloutta. "

    Talous ainakin menee pahasti kuralle jos lähtevät.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "mikäli ne ovat vastoin oman maan oikeuksia,turvallisuutta ja taloutta. "

    Talous ainakin menee pahasti kuralle jos lähtevät.

    suomellahan se on jo mennyt,kiitos eu,n ja venäjän vastaisten kauppakieltojen.

    1Äänestä

  • Mitä pelättävää Unkarilla on venäjäsät kun ovat uskollisia naton jäseniä?Aloittaja
    potee ryssätraumaa ja ei elä nykypäivää!

    1Äänestä

  • kissamies57 kirjoitti:

    Mitä pelättävää Unkarilla on venäjäsät kun ovat uskollisia naton jäseniä?Aloittaja
    potee ryssätraumaa ja ei elä nykypäivää!

    Eikös Nato-vastustajien mielestä Nato-jäsenyys ole varma tae Venäjän hyökkäykselle ja sodan syttymiselle? Ainakin sillä perusteella Suomen jäsenyyttä nämä einsteinit ovat vastustaneet.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eikös Nato-vastustajien mielestä Nato-jäsenyys ole varma tae Venäjän hyökkäykselle ja sodan syttymiselle? Ainakin sillä perusteella Suomen jäsenyyttä nämä einsteinit ovat vastustaneet.

    älä anna pelolle valtaa,ei suomi tarvitse nato intoilijoita itsensä puolustamiseen eikä lisää veroja että suomi rahoittaisi naton sotiin osallistumisensa muualla maailmassa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eikös Nato-vastustajien mielestä Nato-jäsenyys ole varma tae Venäjän hyökkäykselle ja sodan syttymiselle? Ainakin sillä perusteella Suomen jäsenyyttä nämä einsteinit ovat vastustaneet.

    Mitäs tämä ketju kuuluu suomen natojäsenyydelle?
    Yritä nyt pysyä asiassa vaikka se Putin potkiikin siellä perseessäs!

    Äänestä

  • kissamies57 kirjoitti:

    Mitä pelättävää Unkarilla on venäjäsät kun ovat uskollisia naton jäseniä?Aloittaja
    potee ryssätraumaa ja ei elä nykypäivää!

    Tämä ketjun aloittaja on jälleen todistanut sen tosiseikan että juuri tuollaiset henkilöt ovat suurin uhka EUn yhtenäisyydelle ja he hajottavatkin lopulta EUn ja ovat siihen tuhoon suurenpia syyllisiä kuin perussuomalaiset!

    1Äänestä

EU on suoraan saatanasta. Saatanallinen tuhon liitto.

1Äänestä

Unkari on tehnyt hirveän virheen liittyessään eu:hun. Kuten Britannia ja Suomikin. Suomenkin oli pikaisesti erottava kommmunistisesta eu:sta.

1Äänestä
  • Luetteloa lisää, Puola, Baltia, Balkan, Tanska,

    1Äänestä

Ehei jätä ennen kuin väkipakolla. Unkari tekee EU-jäsenyydellä hyvää tiliä. Tyypilliseen Varsovanliiton tyyliin kuppaa vain rahat eikä yritäkään tehdä niiden eteen mitään.

Äänestä
  • eikä suomenkaan pitäisi tehdä muita enempi ja ajaa talouttaan ja turvallisuuttaan ahdinkoon vain että muut hyötyvät tekemättä mitään.

    1Äänestä

Jos kerta ei säännöt kelpaa niin ulos. Mistä meinaavat saada miljardit tilalle?
Populisti vie rahasi ja kiitokseksi puukolla selkään.
Niin se on suomessakin.

1Äänestä
  • Jos säännöt ovat sieltä, vain ääliö noudattaa niitä! Fiksut jättävät noudattamatta. Suomi on malliesimerkki ääliöstä.

    1Äänestä

  • Kunnon persun puhetta! Miksi sinuunkin pitäisi siis luottaa? Olet kanavaras.

    Äänestä

  • saman pitäisi päteä suomessakin,mikäli ei säännöt kelpaa niin karkotus kotimaihin.

    1Äänestä

Takaisiko putin yhtä monta miljardia ja vapaan kaupan niinkuin eu?
No eiköhän luutamaatuskoilta voisi taas vähentää eläkettä.

Äänestä
  • nythän ne miljardit menee haittamaahanmuuttoon.
    vapaa kauppa ei taida suomellakaan olla vapaakauppaa venäjän kanssa koska eu kieltää.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    nythän ne miljardit menee haittamaahanmuuttoon.
    vapaa kauppa ei taida suomellakaan olla vapaakauppaa venäjän kanssa koska eu kieltää.

    Ei tulliliittoon Eu:ta tarvita . Kauppa on vapaata, jos niin sovitaan. Eu on rasite komenteluineen. Muut nauraisivat kovaa, mutta Suomhan noudattaa kiltisti

    Äänestä

pikemminkin eu,ta on tullut euroopan kiviriippa ja turvallisuusuhka,yksikään muu maa ei edes meksiko laske enää tuntemattomia alueelleen.

1Äänestä
  • Näinhän siinä kävi. EUn vapaa liikkuvuus ulotettiin koskemaan kaikkia maailman ihmisiä, vaikka sen piti koskea vain eurooppalaisia.

    Suomen perustuslaki takaa JOKAISELLE Suomessa tiettyjä oikeuksia ja etuuksia, jotka me maksamme. Oliko tämä sitä Halosen perintöä?

    Tavaroiden vapaa liikkuvuus ei koske ainakaan tupakkaa eikä alkoholia. Ennen vanhaan sai tilata tullit ja valmisteverot maksamalla, vaan nyt ei esimerkiksi Tanskassa toimiva tupakkakauppa toimita tupakkaa sisätäviä tuotteitaan mihinkään.

    Miksi? Siksi, että EU on suuressa viisaudessaan keksinyt, että tavarantoimittajan kuuluu pitää huoli siitä, että kukin maa saa tullimaksut ja verot. Siis eivät toimita enää edes EU-maahan.

    Maailmassa on 246 maata, joista 195 itsenäisiä. Tavarantoimittajan kuuluisi tietää ja tuntea jok´ikisen maan lainsäädäntö tehdäkseen kauppaa kussakin maassa asuvan asiakkaansa kanssa.

    Mitä hyötyä on siitä, että kauppaa käyvä yritys kuristetaan hengiltä alati muuttuvilla EU-säännöksillä? Vai valmistellaanko meitä "uuteen maailmaan", jossa kaikki maallinen nautinto on kielletty?

    Mitä me saimme maksaa vapaasta liikkuvuudesta? Kannattaa miettiä kauan ja hartaasti.

    Kansalaiset. Teitä on petetty pahemman kerran.

    1Äänestä

Hyvä jos lähtee. Pelkkä rahareikä.

Äänestä
  • niinhän eu on suomellekin,unkarilaiset viisaampina tajuavat lähteä ajoissa.

    1Äänestä

EU-jäsenenä Unkari on saanut melkoisia etuisuuksia, joiden ansiosta talous on saatu nousuun. Monia tehtaita on rakennettu maahan tänä aikana. Esimerkiksi autoteollisuutta, elektroniikkatuotantoa ym. Nämä investoijat kaikkoavat maasta, jos Uniari on aikeissa erota EU:sta.
Unkarilla ei ole sellaiseen varaa, eikä enemmistö kansalaisista halua eroa.
Unkari pysyy jäsenenä.

Äänestä
  • Totta kai pysyy. Ilman EUta Unkari olisi täysin kuihtunut kehitysmaa. Ihan ymmärrettävääkin toisaalta tuo pullistelu, sikäläisillä poliitikoilla on noussut neste päähän kun on hetki mennyt EUn ansiosta hyvin ja nyt kuvitellaan olevansa voittamattomia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Totta kai pysyy. Ilman EUta Unkari olisi täysin kuihtunut kehitysmaa. Ihan ymmärrettävääkin toisaalta tuo pullistelu, sikäläisillä poliitikoilla on noussut neste päähän kun on hetki mennyt EUn ansiosta hyvin ja nyt kuvitellaan olevansa voittamattomia.

    Unkari on ollut sivistysmaa jo vuosituhansia ennen kuin nykysuomalaiset oppivat lukemaan. Itävalta-Unkarissa nähtiin myös nopeaa teollistumista ja talouskasvua sen olemassaolon aikana, kuten myös monia vapaamielisiä uudistuksia.

    Sitäpaitsi Unkari on ollut aivan oikeassa tuodessaan esille, että Suomen mediakentän moniäänisyys on ”vakavasti uhattuna”, ettei Suomella ole perustuslaki­tuomioistuinta ja että Suomen oikeuslaitoksen itsenäisyys on olematon.

    Eurooppa tarvitsee Unkaria, muttei jurttaryssäläisiä mongoloidi -isolaatteja.

    1Äänestä

Edessä on sitten kuihtuminen ukrainan ja venäjän kaltaiseksi banaanitasavallaksi. Mutta sehän ei populistia haittaa.

Äänestä

Unkari hyökkää nyt suomea vastaan. Kaikki muut puolustaa suomea mutta ei persut. Siinä se nähdään persujen mukaisänmaallisuus.
Petturit!

Äänestä
  • Mutta muistat kai, millaisia kommentteja Suomesta on lähtenyt Unkariin?

    Ei pitäisi pienen kansan alkaa kaivaa verta nenästään. Suomi hankkii kilvan vihollisia ennen ystävällisistä kansoista.

    Suomi aloitti, kärsiköön nahoissaan. Harmi vain, että siinä meni sitten sen tavallisenkin tallaajan maine. Kauankohan se tavan tallaaja on tervetullut Unkariin, veljeskansan vieraaksi?

    Äänestä

  • Jokainen täyspäinen ymmärtää, mistä Unkarin "hyökkäyksessä" on kyse. Unkari on tikunnokassa, kun se ei kunnioita oikeusvaltioperiaatetta eikä sananvapautta, joten se hyökkää juuri noista samoista asiosta EU:n puheenjohtajamaata vastaan. Viesti on tarkoitettu hämäämään kotiyleisöä. Käsittämätöntä että täällä joku menee halpaan.

    Äänestä

  • vihervasemmiston aikaansaannosta tämäkin hyökkäys

    Äänestä

  • Kilgore.Trout kirjoitti:

    Jokainen täyspäinen ymmärtää, mistä Unkarin "hyökkäyksessä" on kyse. Unkari on tikunnokassa, kun se ei kunnioita oikeusvaltioperiaatetta eikä sananvapautta, joten se hyökkää juuri noista samoista asiosta EU:n puheenjohtajamaata vastaan. Viesti on tarkoitettu hämäämään kotiyleisöä. Käsittämätöntä että täällä joku menee halpaan.

    Kuuluuko mielestäsi oikeusvaltioperiaatteisiin että maahan päästetään perusteettomia turvapaikanhakijoita jotka ovat tulleet kymmenien turvallisten maiden läpi maahan josta saavat suurimmat sosiaalituet?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuuluuko mielestäsi oikeusvaltioperiaatteisiin että maahan päästetään perusteettomia turvapaikanhakijoita jotka ovat tulleet kymmenien turvallisten maiden läpi maahan josta saavat suurimmat sosiaalituet?

    Sillä että Unkari rikkoo oikeusvaltioperiaatetta ja sananvapautta ei ole mitään tekemistä maahanmuuttopolitiikan kanssa. Unkarin propagandistit vievät sinua kuin mätää kukkoa.

    Äänestä

  • Kilgore.Trout kirjoitti:

    Jokainen täyspäinen ymmärtää, mistä Unkarin "hyökkäyksessä" on kyse. Unkari on tikunnokassa, kun se ei kunnioita oikeusvaltioperiaatetta eikä sananvapautta, joten se hyökkää juuri noista samoista asiosta EU:n puheenjohtajamaata vastaan. Viesti on tarkoitettu hämäämään kotiyleisöä. Käsittämätöntä että täällä joku menee halpaan.

    Pata kattilaa...Totuus on, että Eurooppa pärjää paremmin ilman nykyistä EU:ta tai liittovaltiota. Suomessa on kaksi kansaa ja se eurooppalainen aitosuomalainen kuuluu jo luonnostaan Eurooppaan, on aina kuulunut.

    Äänestä

Kuka enää äänestää persuja,orbanin ahterin nuolijoita?

Äänestä
  • Kun nämä Rinteen, Halosen ja Ohisalon tänne kutsumat Isis-vaimot ja Välimeren siirtolaiset aiheuttavat täällä tarpeeksi ongelmia, saavat Persut vielä megavoiton seuraavissa vaaleissa. Mitä Unkariin tulee, niin Unkaria kadehditaan vielä jonain päivänä Euroopan rauhallisena saarekkeena. Jos Unkari eroaa Eu:sta, niin elintaso ja talous varmasti heikkenee joksikin aikaa, kuten Briteissäkin, mutta turvallisuus säilyy. Ja sillä voi tulevaisuudessa olla paljonkin painoarvoa esim. uusissa investoinneissa. Kumpaan kannattaa 10 vuoden päästä perustaa uutta teollisuutta, rauhalliseen Unkariin vai Ruotsiin, jossa maahanmuuttajajengit taistelevat asein ja pommein ja tilanne vaan koko ajan pahenee?

    Äänestä

  • orban osaa pyyhkiä paperilla miten vihervasemmiston ihannoimat tahot?

    Äänestä

Unkari on muutaman vuoden päästä sotatilassa keskenään. Ei vapautta jo kerran maistanut kansa enää antaudu sorron alle. Ja sitä Orban tekee.

Äänestä
  • samaahan vihervasemmisto puuhaa suomessa,revanssia 30 luvun ajoista.

    Äänestä

  • Kyllä moni muukin Euroopan kansa joutuu vielä taistelemaan vapaudestaan, kun muslimit yrittävät ottaa yliotteen lisääntyessään tarpeeksi paljon. Unkarilla ei tosin tule olemaan sitä ongelmaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä moni muukin Euroopan kansa joutuu vielä taistelemaan vapaudestaan, kun muslimit yrittävät ottaa yliotteen lisääntyessään tarpeeksi paljon. Unkarilla ei tosin tule olemaan sitä ongelmaa.

    ei eikä haittamaahanmuuton aiheuttamia rikostilastoja.

    Äänestä

Se on vain hienoa katsoa miten maa suojelee omaa kansaa ja kulttuuria. Kyllä unkarissakin on maahanmuuttoa mutta se on hallittua ja hyvinkin työperäistä, eli asiat on selvillä kun tullaan maahan ......
Kadehdin unkaria maana jolla on selkärankaa ....

Äänestä

Onko kok,kepu,krist,rkp myös niitä vihervasureita?

Äänestä

Saksalaiset muuttavat sankin joukoin pakoon monikulttuurisuutta Unkariin.

Äänestä

Unkarista on sivistyneistö joutunut pakenemaan pois maasta. Vaino on kohta paha kuin Turkissa. Mikään maa ei nouse ilman koulutettua väkeä. Ja sen persuOrban ajaa ulos.

Äänestä
  • Ime nyt itseäsi, ei tuollaista tuubaa voi kukaan kirjoittaa .....

    Äänestä

Hyvä juttu. Se maa ei tarvitse uutta neukkulaa enää.

Äänestä

Hajoavan eu.n jättävät kaikki muutkin.

Äänestä

Mistä Unkari saa rahaa erotakseen EU:sta?

Äänestä
  • Unkarissa kaikki valta on keskittynyt Venäjän malliin yhdelle puolueelle ja sen yhdelle johtajalle. Oikeuslaitoksin on Orbanin taskussa, joten kuka haluaa ottaa riskin ja investoida Unkariin.
    Unkari on vuosia ollut EU:ssa nettosaaja, eli EU on rahoittanut Unkaria, vaikka nämä rahat on kadonneet pääosin Orbanin laajoihin taskuihin. Muut EU maat eivät enään katsele päältä, kun Unkari kuppaa rahaa mutta ei suostu jakamaan vastuuta muiden EU-maiden tapaan. Unkarilta menee nyt rahahanat kiinni, ja maa joutuu vaikeuksissaan turvautumaan Venäjän apuun, eroamaan EU:sta ja maksamaan satoja miljardeja euroja takaisin EU:lle. Tai Unkari on pian pahemmassa taloussaarrossa kuin Venäjä tai Iran konsanaan.

    Unkari on valinnut oikeistopopulismin omaksi linjakseen ja se on pitkä, kivinen ja yksinäinen tie.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Unkarissa kaikki valta on keskittynyt Venäjän malliin yhdelle puolueelle ja sen yhdelle johtajalle. Oikeuslaitoksin on Orbanin taskussa, joten kuka haluaa ottaa riskin ja investoida Unkariin.
    Unkari on vuosia ollut EU:ssa nettosaaja, eli EU on rahoittanut Unkaria, vaikka nämä rahat on kadonneet pääosin Orbanin laajoihin taskuihin. Muut EU maat eivät enään katsele päältä, kun Unkari kuppaa rahaa mutta ei suostu jakamaan vastuuta muiden EU-maiden tapaan. Unkarilta menee nyt rahahanat kiinni, ja maa joutuu vaikeuksissaan turvautumaan Venäjän apuun, eroamaan EU:sta ja maksamaan satoja miljardeja euroja takaisin EU:lle. Tai Unkari on pian pahemmassa taloussaarrossa kuin Venäjä tai Iran konsanaan.

    Unkari on valinnut oikeistopopulismin omaksi linjakseen ja se on pitkä, kivinen ja yksinäinen tie.

    Unkarin valitsema tie voi pitkällä aikavälillä osoittautua viisaaksi. Siinä missä moni muu eurooppalainen valtio joutuu koko ajan yhä kasvaviin ongelmiin holtittoman maahanmuuton ja sen seurauksena pesiytyvän rikollisuuden ja ääri-islamin kanssa, ovat unkarilaiset kuin Herran kukkarossa.

    Toinen asia on, etteivät useimmat pakolaiset tai turvapaikanhakijat edes halua Unkariin. Siellä on nimittäin paljon matalampi sosiaaliturva kuin Saksassa tai Suomessa eivätkä ainakaan elintasopakolaiset semmoisesta tykkää.

    Äänestä

Onko niin, että ne oppi viimesodasta jotain
ja ne toimii sen mukaan.

Toisin kuin suomi ja sen vellihousut.

EU on eeppinen kusetus.

Äänestä

Eu kaatuaa hetki hetkeltä ja suvakkien aika on ohi.

Äänestä

Unkari on hieno maa jolla on Euroopan viisaimmat päättäjät.

Äänestä

ne maat jotka jää euhun niistä tulee tuleva liitto valtio maiden vuosi burjetit laatii eu, käytännössä suomen eduskuntaa jää muodollinen osuus kirjautumisen hallinnossa,

Äänestä
  • aika todennäköistä, että ne vaatii
    seuraavaksi verokertymän suoraan sinne
    ja
    asevoimat ja oikeudet sinne.

    Lainsäädäntö on jo hivutettu sinne,
    kun EU korvaa koko ajan Suomen perustuslakia
    omilla säädöksillään.
    NE KIRJATAAN SUOMEN LAKIIN

    Mattoa vedetään alta hitaasti ja varmasti.

    Nainen Lahden torilla kysyi "mitä sitten...onko se nyt niin paha"
    kun kerroin tästä suuntauksesta.

    jokainen velkapelle taitaa olla samaa meiltä
    ja jos ahdistaa, TK lääkäri antaa rauhoittavia.

    niitähän syö jo noin 400 000 ihmistä
    Rauhoittaa kummasti eikä jaksa niin välittää
    vaikka maa tuhotaan ympäriltä.

    Äänestä

eu on euroopan hirviömäinen riippakivi,joka tulee lopettaa heti. eurooppa on pois pilattu ja tila pahenee joka pvä.
eu on pelkkää ökytysbisnestä "palveleva" loispesäke ja siten täysin tarpeeton.

1Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Unkarista on tullut EU:n kiviriippa, maa ei ole mistään asiasta samaa mieltä EU:n kanssa eikä toteuta EU:n maahanmuuttosopimuksia ja kansainvälisiä pakolaissopimuksia EU:n edellyttämällä tavalla. Lisäksi Unkarin hallinto on sanonut suoraan, että EU tarvitsee Unkaria, mutta Unkari ei tarvitse mihinkään EU:ta. Nyt on vain ajan kysymys milloin Unkarilta otetaan äänioikeus EU:ssa pois ja sitten Unkari eroaa omatoimisesti EU:sta todettuaan vaikutusmahdollisuuksiensa kaatuneen.Unkarin kohtalo on ajautuminen ulos Euroopasta ja Venäjän syliin. Tehdään siis Unkarista varoittava esimerkki miten maan käy kun ei noudata EU:n yhteisiä arvoja ja sääntöjä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu