Kun nainen saa positiivisen tuloksen raskaustestistä, alkaa ainutlaatuinen suhde äidin ja kehittyvän lapsen kesken. Kohdussa kasvava pienokainen oppii tunnistamaan äidin ja läheisten äänet. Tärkein näistä äänistä on äidin sydämen syke. Tuttu ja turvallinen ääni.
Pienokainen tulee ulos tutusta ja turvallisesta äidin kohdusta, kylmään maailmaan. Hänet nostetaan äidin vatsan päälle ja pienokainen kokee taas olevansa turvassa, kuullessaan äidin sydämen sykkeen. Siitä hetkestä lähtien hän alkaa reagoimaan kohdun ulkopuoliseen maailmaan, oppien ja sopeutuen koko ajan uuteen maailmaan.
Sanotaan, että lapsen ensimmäiset vuodet ovat tärkeitä kehittymisen kannalta. Noiden vuosien aikana lapsi muodostaa tietyt perusasiat elämästä. Hän alkaa muodostamaan luottamusta ihmisiin, turvallisuuden tunnetta ja ehkä tietynlaista varmuutta asioiden pysyvyydestä. Äiti on ensimmäinen askel pienen lapsen luottamukseen oppimisesta, koska äidin vaikutus lapseen on erittäin voimakas. Jo äidin kohdussa pienokainen tiesi olevansa turvassa ja näin oppi tuntemaan tutun äänen ja sydämen sykkeen. Ensimmäinen vaisto, kiintyminen äitiin, kaikkein läheisempään oli välttämätöntä kehittymiselle.
Lapsen ja äidin suhde on hyvin syvä, voimakas ja erityinen. Suhde alkaa kohdusta ja jatkuu läpi elämänkaaren. Vaikutamme äiteinä lapsiimme jatkuvasti vaikka emme olisi lähelläkään heitä. Saatamme olla lapsen näkökulmasta käskijöitä tai helliä, silti lapsemme ovat lojaaleja. Kumpaa lapsemme uskovat helpommin ristiriitatilanteissa, huutavaa isää vai hellästi kieltävää äitiä? Ehkä se tuttu ja turvallinen ääni, jo sieltä kohdusta alkaen voi olla tehokkaampi kuin huutava isä. Kuten tiedämme, aina ei tehoa edes se hellä, tuttu ja turvallinen ääni.:)
Mutta ehkäpä lapsi kuitenkin kokee itsensä enemmän äidin kanssa itsensä yhdeksi kuin kenenkään muun kanssa. Huomaamme monesti ollessamme hetkenkin lapsen lähettyviltä pois, hän alkaa itkullaan kutsumaan äitiä paikalle, sillä hän tuntee osan itsestään olevan kadoksissa. Ja aina ei äiti välttämättä ole paikalla. Silloin paikalle voi tulla isä tai joku muu henkilö johon lapsi voi muodostaa läheisen suhteen. Lapsi saattaa vierastaa outoa henkilöä ja vaikutus lapseen saattaa olla hyvinkin voimakas. Toisaalta jos äiti tuossa vaiheessa on välinpitämätön kun lapsi itkee, saattaa lapsen kehitykseen jäädä syvä haava jota on mahdotonta paikata enää myöhemmällä iällä. Luottamus ja läheiset suhteet rakentuvat lapsuudessa sellaiselle perustalle, että elämä myöhemmässä vaiheessa olisi suhteellisen turvallista eikä sietämämätöntä turvattomuuden tunnetta.
Lapsi kasvaa, itsenäistyy ja toimii omana kokonaisuutena. Kuitenkin lapsi aika-ajoin tarkistaa äidin läheisyyden, paikalla olon. Äidin ja lapsen suhde ei koskaan katoa, paitsi jos lapsi ei ole voinut luoda luottamuksellista suhdetta läheiseen ihmiseen, äitiin. Lapsi voi turvautua isään, mutta koskaan lapsi ei voi lopullisesti irtautua äidistään. Useasti äiti on se läheisempi, olipa kyseessä poika tai tyttö. Lapset saattavat puhua isälleenkin asioista, mutta äiti on tuki ja turva, vaikutus kestää vaikka hän olisi vain siellä taustalla.
Ainutlaatuinen suhde säilyy äidin ja lapsen välillä läpi elämän. Äiti vaikuttaa vielä pitkään lapsen elämässä ohjeiden ja neuvojen muodossa. Vaikka rakas lapsi muuttaakin aikuistumisen kynnyksellä omaan kotiin, niin aina ne äidin elämänohjeet kulkevat taustalla mukana, vai oletteko eri mieltä? :)
Tuntuu raa’alta, kaiken tuon odottamisen, synnyttämisen ja kasvattamisen jälkeen, että äitejä kutsuttaisiin huonoiksi äideiksi. Tekeekö äidistä huonon se, ettei äidinmaitoa kehity ja joutuu turvautumaan vastikkeisiin? Eikö äiti ajattele siinä tapauksessa antavansa lapselleen ravintoa, jota lapsi tarvitsee kehittyäkseen ja kasvaakseen ja jota itse ei pysty rinnoistaan antamaan. Mitataanko äidin paremmuutta äidinmaidolla?
Tai jos äiti kuljettaa lastaan mukanaan kauppakeskuksessa, elokuvateatterissa tai missä tahansa yleisessä paikassa, rintarepussa, jossa lapsi koko ajan kuulee äidin tutun äänen, sydämen sykkeen ja nukkuu lapsen viatonta, turvallista unta, äidin läheisyydessä. Onko hän huono äiti, antaessaan lapselle turvallisen ja läheisen yhteyden itseensä eikä vie lasta ventovieraalle ihmiselle hoitoon? Mitataanko äidin paremmuutta lapsen turvallisella tunteella vai turvattomuudella ventovieraan ihmisen kanssa?
Tai kuten minä, olenko minä huono äiti kun vein ensimmäisen lapseni luontoretkelle vain vajaan kahden kuukauden ikäisenä. Läheiset ja tuttavat paheksuivat toimintaani, koska he katsoivat ettei lasta voi viedä luontoon, metsään, joen rantaan. En antanut periksi vaikka olisin saanut lapseni hyvään hoitoon, otin hänet mukaani. Lapseni nukkui vaunuissa, raittiissa ilmassa ja sääskiltä suojassa, minun läheisyydessäni. Tekikö se minusta huonon äidin kun vein lapseni raittiiseen ilmaan, luonnon läheisyyteen vai olisiko minun pitänyt viedä hänet hoitopaikkaan, jossa läheisyyttäni ei olisi ollut?
Tai olinko silloin huono äiti silloinkun istuin Hesan rautatieasemalle odottamassa lapseni kanssa junaa ja hän alkoi itkemään nälkäänsä. Ilman minkäänlaista häpeän tunnetta otin rintani esille ja imetin siinä kaikkien matkustavien ihmisten läsnäollessa lastani. Toiset katsoivat hellästi hymyillen, toiset katsoivat paheksuen ja jotkut muuten vain uteliaisuuttaan, ilmeisesti maidosta paisunutta rintaani.:) Olinko siis huono äiti imettäessäni lastani?
Mistä kukaan ulkopuolinen, täysin vieras ihminen voi väittää jonkun äidin olevan huono äiti? Mihin hän perustaa väitteensä? Siihenkö ettei äiti imetä vaan antaa vastiketta vai siihen, että äiti ottaa lapsensa mukaan eikä vie aina häntä hoitoon vai mihin ihmeen väitteeseen?
Nämä kaikki ajatukset äitiydestä, äidin suhteesta lapseen lähtivät erään lehden kirjoittamasta jutusta, jossa kerrottiin joidenkin ihmisten väittäneen joidenkin julkkisäitien olevan huonoja äitejä. En väheksy isän roolia, vaan ajattelin asiaa äidin näkökulmasta. En tarkoituksella ottanut kaikkia niitä asioita esille, joilla ihmiset mittaavat huonoa äitiä, vaan toivon lukijoissakin heräävän ajatuksia ja keskustelua aiheesta.
Pienokainen tulee ulos tutusta ja turvallisesta äidin kohdusta, kylmään maailmaan. Hänet nostetaan äidin vatsan päälle ja pienokainen kokee taas olevansa turvassa, kuullessaan äidin sydämen sykkeen. Siitä hetkestä lähtien hän alkaa reagoimaan kohdun ulkopuoliseen maailmaan, oppien ja sopeutuen koko ajan uuteen maailmaan.
Sanotaan, että lapsen ensimmäiset vuodet ovat tärkeitä kehittymisen kannalta. Noiden vuosien aikana lapsi muodostaa tietyt perusasiat elämästä. Hän alkaa muodostamaan luottamusta ihmisiin, turvallisuuden tunnetta ja ehkä tietynlaista varmuutta asioiden pysyvyydestä. Äiti on ensimmäinen askel pienen lapsen luottamukseen oppimisesta, koska äidin vaikutus lapseen on erittäin voimakas. Jo äidin kohdussa pienokainen tiesi olevansa turvassa ja näin oppi tuntemaan tutun äänen ja sydämen sykkeen. Ensimmäinen vaisto, kiintyminen äitiin, kaikkein läheisempään oli välttämätöntä kehittymiselle.
Lapsen ja äidin suhde on hyvin syvä, voimakas ja erityinen. Suhde alkaa kohdusta ja jatkuu läpi elämänkaaren. Vaikutamme äiteinä lapsiimme jatkuvasti vaikka emme olisi lähelläkään heitä. Saatamme olla lapsen näkökulmasta käskijöitä tai helliä, silti lapsemme ovat lojaaleja. Kumpaa lapsemme uskovat helpommin ristiriitatilanteissa, huutavaa isää vai hellästi kieltävää äitiä? Ehkä se tuttu ja turvallinen ääni, jo sieltä kohdusta alkaen voi olla tehokkaampi kuin huutava isä. Kuten tiedämme, aina ei tehoa edes se hellä, tuttu ja turvallinen ääni.:)
Mutta ehkäpä lapsi kuitenkin kokee itsensä enemmän äidin kanssa itsensä yhdeksi kuin kenenkään muun kanssa. Huomaamme monesti ollessamme hetkenkin lapsen lähettyviltä pois, hän alkaa itkullaan kutsumaan äitiä paikalle, sillä hän tuntee osan itsestään olevan kadoksissa. Ja aina ei äiti välttämättä ole paikalla. Silloin paikalle voi tulla isä tai joku muu henkilö johon lapsi voi muodostaa läheisen suhteen. Lapsi saattaa vierastaa outoa henkilöä ja vaikutus lapseen saattaa olla hyvinkin voimakas. Toisaalta jos äiti tuossa vaiheessa on välinpitämätön kun lapsi itkee, saattaa lapsen kehitykseen jäädä syvä haava jota on mahdotonta paikata enää myöhemmällä iällä. Luottamus ja läheiset suhteet rakentuvat lapsuudessa sellaiselle perustalle, että elämä myöhemmässä vaiheessa olisi suhteellisen turvallista eikä sietämämätöntä turvattomuuden tunnetta.
Lapsi kasvaa, itsenäistyy ja toimii omana kokonaisuutena. Kuitenkin lapsi aika-ajoin tarkistaa äidin läheisyyden, paikalla olon. Äidin ja lapsen suhde ei koskaan katoa, paitsi jos lapsi ei ole voinut luoda luottamuksellista suhdetta läheiseen ihmiseen, äitiin. Lapsi voi turvautua isään, mutta koskaan lapsi ei voi lopullisesti irtautua äidistään. Useasti äiti on se läheisempi, olipa kyseessä poika tai tyttö. Lapset saattavat puhua isälleenkin asioista, mutta äiti on tuki ja turva, vaikutus kestää vaikka hän olisi vain siellä taustalla.
Ainutlaatuinen suhde säilyy äidin ja lapsen välillä läpi elämän. Äiti vaikuttaa vielä pitkään lapsen elämässä ohjeiden ja neuvojen muodossa. Vaikka rakas lapsi muuttaakin aikuistumisen kynnyksellä omaan kotiin, niin aina ne äidin elämänohjeet kulkevat taustalla mukana, vai oletteko eri mieltä? :)
Tuntuu raa’alta, kaiken tuon odottamisen, synnyttämisen ja kasvattamisen jälkeen, että äitejä kutsuttaisiin huonoiksi äideiksi. Tekeekö äidistä huonon se, ettei äidinmaitoa kehity ja joutuu turvautumaan vastikkeisiin? Eikö äiti ajattele siinä tapauksessa antavansa lapselleen ravintoa, jota lapsi tarvitsee kehittyäkseen ja kasvaakseen ja jota itse ei pysty rinnoistaan antamaan. Mitataanko äidin paremmuutta äidinmaidolla?
Tai jos äiti kuljettaa lastaan mukanaan kauppakeskuksessa, elokuvateatterissa tai missä tahansa yleisessä paikassa, rintarepussa, jossa lapsi koko ajan kuulee äidin tutun äänen, sydämen sykkeen ja nukkuu lapsen viatonta, turvallista unta, äidin läheisyydessä. Onko hän huono äiti, antaessaan lapselle turvallisen ja läheisen yhteyden itseensä eikä vie lasta ventovieraalle ihmiselle hoitoon? Mitataanko äidin paremmuutta lapsen turvallisella tunteella vai turvattomuudella ventovieraan ihmisen kanssa?
Tai kuten minä, olenko minä huono äiti kun vein ensimmäisen lapseni luontoretkelle vain vajaan kahden kuukauden ikäisenä. Läheiset ja tuttavat paheksuivat toimintaani, koska he katsoivat ettei lasta voi viedä luontoon, metsään, joen rantaan. En antanut periksi vaikka olisin saanut lapseni hyvään hoitoon, otin hänet mukaani. Lapseni nukkui vaunuissa, raittiissa ilmassa ja sääskiltä suojassa, minun läheisyydessäni. Tekikö se minusta huonon äidin kun vein lapseni raittiiseen ilmaan, luonnon läheisyyteen vai olisiko minun pitänyt viedä hänet hoitopaikkaan, jossa läheisyyttäni ei olisi ollut?
Tai olinko silloin huono äiti silloinkun istuin Hesan rautatieasemalle odottamassa lapseni kanssa junaa ja hän alkoi itkemään nälkäänsä. Ilman minkäänlaista häpeän tunnetta otin rintani esille ja imetin siinä kaikkien matkustavien ihmisten läsnäollessa lastani. Toiset katsoivat hellästi hymyillen, toiset katsoivat paheksuen ja jotkut muuten vain uteliaisuuttaan, ilmeisesti maidosta paisunutta rintaani.:) Olinko siis huono äiti imettäessäni lastani?
Mistä kukaan ulkopuolinen, täysin vieras ihminen voi väittää jonkun äidin olevan huono äiti? Mihin hän perustaa väitteensä? Siihenkö ettei äiti imetä vaan antaa vastiketta vai siihen, että äiti ottaa lapsensa mukaan eikä vie aina häntä hoitoon vai mihin ihmeen väitteeseen?
Nämä kaikki ajatukset äitiydestä, äidin suhteesta lapseen lähtivät erään lehden kirjoittamasta jutusta, jossa kerrottiin joidenkin ihmisten väittäneen joidenkin julkkisäitien olevan huonoja äitejä. En väheksy isän roolia, vaan ajattelin asiaa äidin näkökulmasta. En tarkoituksella ottanut kaikkia niitä asioita esille, joilla ihmiset mittaavat huonoa äitiä, vaan toivon lukijoissakin heräävän ajatuksia ja keskustelua aiheesta.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Täällä olis giljotiini viritettynä..... :)
Olipa ajatuksia herättävästi kirjoitettu......
Olen samaa mieltä.
voi lokeroidä äitejä huonoihin tai hyviin.
Omat lapseni ovat olleet monessa mukana, pienestä pitäen.Traktorin hytistä..raveihin, ulkoilmakonsertteihin..:)ja lapseni olen imettänyt ja kuivittanut lapsen ehdoilla.Tuo haloo imettämisestäkin..*hirnahtaa*..juu seksi hyväksytään yleisillä paikoilla..mutta äiti pizzerian peränurkassa imettämässä..on kauhistus:D
Oman näkemykseni ja kokemukseni mukaan..äidin on oltava vauvan lähellä tarvittaessa.Toki muutaman tunnin hoitoon jättö, vaikka parturissakäynnin ajaksi ei ole tuomittavaa.
Eiköhän se äidinvaisto ole paras mittari..:D
Minua niin kiukuttaa...kun kaikelle on sääntöjä ja normeja..:(
Oman järjen käyttö ja tunteeseen luottaminen, yleensä usko omaan osaamiseen...katoaa tätä vauhtia:(
Ja mikä pahinta, lapset omaksuvat mallit vanhemmiltaan ja yhteiskunnasta.
Liian monta kertaa olen karvaastikkin kokenut...mikä toimii teoriassa, on susi käytännössä.