Mikä vitsi?

Mikä pottuilupalsta tämä oikein on, Nummela vastaan Lohja?
Muutin viime vuonna Lohjalle Espoosta, jossa vietin myös lapsuuteni, koska se paikka on niin muuttunut epäviihtyisäksi. Lohja on minusta selkeä ja paikoin idyllisen kaunis pikkukaupunki. Tykkään historiallisista juurista, ne kuuluvat kaupunkiin.
Kaupunki-identiteetin puuttuminen oli Espoossa se kaikkein traumaattisin asia asukkaille - ettei olla mistään kotoisin, ja kodin sijainti mitataan matkana Helsingin keskustasta. Nummelassa on paljon samaa ongelmaa, ja lisäksi se, ettei ole oma kaupunki, eikä edes kunta, tuntuu tuottavan alemmuuskomplekseja joillekin. itse en hetkeäkänharkinut muuttoa Nummelaan, muualta Vihdistä kyllä käytiin katomassa paria taloa. Mitä ideaa on muuttaa Nummelaan ja sitten olla kateellinen kun toiset asuu Lohjalla? Lopettakaa!
142812
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Minusta taas tuntuu että jotkut Lohjalaiset ovat myös kateellisia Vihtiläisille/Nummelalaisille kun ollaan aina ilkkumassa sitä miten pieni "kylä" se on ja surkee paikka.

Asun Helsingissä mutta olen asunut nuoruuteni 19-vuotiaaksi saakka Vihdissä. Itse olen viihtynyt hyvin Vihdissä ja Espookin on taatusti ihan kiva paikka asua, samoin Kirkkonummet yms. Lohjalle taas en muuttaisi sen pikkukaupunkimaisuuden takia. Espoossa ja Vihdissäkin tuntee vielä olevan suur Helsingin asukas.

Meitä ihmisiä on monenlaisia ja toiset tykkää toisesta kuin toiset. Itse viihdyn mielelläni alueella (Espoo, Vihti) missä ei ole välttämättä mitään kunnon kaupunkirakennetta, varsinkin taajamien pientaloalueet ovat aivan ihania asua.

Äänestä

Joo, sitä en kyllä ymmärrä, miksi tästä palstasta on tullut pottuilupalsta, Lohjan ja Vihdin välillä. Kaikilla pitäisi vissiin olla ikioma palsta, ettei tällaista syntyisi.

Mutta nyt kyllä taidat haukkua väärää puuta. Tuntuu kovasti siltä, että lohjalaiset mollaa Vihtiä. Oon lueskellut monia tapauksia, mutta yleensä jätän ihan oman arvoonsa. Jos lohjalaiset tykkäävät asua Lohjalla, niin olkaa sitten tyytyväisiä, ei tarvitse alkaa naapuripaikkakuntaa haukkumaan.

Itse tykkään asua Nummelassa, enkä haluaisi edes muuttaa Lohjalle. Nummela on tosi hyvä paikka asua. Varmasti myös Lohja, sitä en väitä.
Nummela kuuluu Vihtiin, vaikkakin on hieman vilkkaampi paikka. Vihti on kunta, joten samalla Nummelakin.

"Mitä ideaa on muuttaa Nummelaan ja sitten olla kateellinen kun toiset asuu Lohjalla? Lopettakaa!"
Mistäs toi tuli? Onko joku sitten muuttanu Nummelaan ja alkanut haukkumaan Lohjaa? Minä en ainakaan ole huomannut.

Olen asunut koko ikäni Nummelassa, ja täältä en ihan heti lähde, koska olen vieläkin erittäin tyytyväinen kaikkeen täällä. Olkaa myös te siellä! Olisi oikein kiva lopettaa kähinät Vihti - Lohja - välillä, mutta en usko että se ihan helposti hoituu. Taitaa olla kaikilla paikkakunnilla sama tilanne!

Äänestä
  • Olen siinä tilanteessa nyt et äitini kanssa aiomme muuttaa pois täältä (Hanko) ja olemme pohtineet helsinkiä,lohjaa ja nummelaa.

    Ollaan ennenki asuttu lohjalla.. muttei ikinä nummelassa. Eli siis olis kiva jos vähän vaivautuisit kertomaan nummelasta,jos oot viel koko ikäsikin asunut siel.. :) onko helppoo päästä sieltä helsinkiin? onks kovin pieni paikka yms?
    kiitti etukäteen. :)

    Äänestä

  • yks vaan kirjoitti:

    Olen siinä tilanteessa nyt et äitini kanssa aiomme muuttaa pois täältä (Hanko) ja olemme pohtineet helsinkiä,lohjaa ja nummelaa.

    Nummela on noin 12 000 asukkaan taajama, ei siis ihan pieni paikka. Nummelasta on noin 40 km Helsinkiin jonne on hyvät bussiyhteydet. Ruuhka-aikoina pääsee vartin välein ja muulloin noin puolen tunnin välein joten busseja kyllä kulkee. matka kestää 45 minuuttia, autolla noin 35-40 minuuttia, ruuhka-aikoina saa tosin varautua siihen että liikenne saattaa ruuhkautua jo Nummelassakin.

    Hyvät palvelut täällä myös on, Prisma ja Citymarket sekä paljon erikoisliikkeitä. Tosin ostoksille kannattaa silti lähteä Espooseen tai Helsinkiin jos haluaa monipuolisempaa valikoimaa.

    Ihan kiva paikka Vihti/Nummela on asua, asuntojen hinnat ovat jonkin verran halvempia kuin Helsingissä mutta kuitenkin kalliimpia mitä Lohjalla. Asuinympäristönä melko rauhallinen ja pientalovaltainen, kerrostaloasutus on siinä keskustassa pisteen ympärillä. Itse suosittelen lämpimästi!

    Äänestä

  • yks vaan kirjoitti:

    Olen siinä tilanteessa nyt et äitini kanssa aiomme muuttaa pois täältä (Hanko) ja olemme pohtineet helsinkiä,lohjaa ja nummelaa.

    Ollaan ennenki asuttu lohjalla.. muttei ikinä nummelassa. Eli siis olis kiva jos vähän vaivautuisit kertomaan nummelasta,jos oot viel koko ikäsikin asunut siel.. :) onko helppoo päästä sieltä helsinkiin? onks kovin pieni paikka yms?
    kiitti etukäteen. :)

    Mä voisin vaikka kertoa Nummelasta, kun oon tääl koko ikäni asustanut. Ja saat myös nuoremman tytsin näkökulmasta vähän tietoa...

    No siis on tää aika pieni paikka, joka siis kuuluu Vihtiin (26 000 asukasta), mutta ihmisiä kyllä riittää täällä paikan kokoon verrattuna. Kasvaa vaan kasvamistaan tää paikka...

    Oot ilmeisesti koulussa... Ylä-asteella tai lukiossa? Nummelasta löytyy tietenkin ne, ja Vihdistä kans. Nii ja ammattikoulu myös. Ala-asteita on myös monia! Mukavia ihmisiä täällä on, ja aivan varmasti löytyy kavereita uusillekin tyypeille!

    Nuorille, ylä-asteikäisille löytyy tekemistä (nuorisokeskus).. Niin kun varmaan joka paikasta! Juhlapäivinä joko tori tai "ramppis" (mäen päällä oleva "aukio") täyttyy nuorista..

    Kauppoja on ihan sopivasti, kuten myös ravintoloita.

    Helsinkiin tosiaan ajaa autolla puolisen tuntia ja bussilla 45 minuuttia. Ja siellä tuleekin käytyä aika usein...

    Mun mielestä kaikin puolin viihtyisä, nätti ja kiva paikka :) Mukava asua...

    Siinä nyt oli vähän tietoa... Kysy lisää, jos kiinnostaa tai jäi joku juttu epäselväks.
    Jos päätätte tänne muuttaa, niin tervetuloa vaan!
    :)

    Äänestä

  • yks vaan kirjoitti:

    Olen siinä tilanteessa nyt et äitini kanssa aiomme muuttaa pois täältä (Hanko) ja olemme pohtineet helsinkiä,lohjaa ja nummelaa.

    Ollaan ennenki asuttu lohjalla.. muttei ikinä nummelassa. Eli siis olis kiva jos vähän vaivautuisit kertomaan nummelasta,jos oot viel koko ikäsikin asunut siel.. :) onko helppoo päästä sieltä helsinkiin? onks kovin pieni paikka yms?
    kiitti etukäteen. :)

    Mä olen asunut melkein aina Nummelassa, mutta muutin viime syksynä opiskelemaan Lohjalle korkeakouluun. Nummelassa olisi ollut amiska, mutta sinne en halunnut.

    Yhteyksistä Helsinkiin: Nummelasta pääsee Helsinkiin n. 45 minuutissa, mutta busseja menee harvemmin kuin Lohjalle, jonne matka kestää tunnin.

    Hassua, että Lohjalta ei tule lähdetyksi Helsinkiin ollenkaan niin usein kuin Numemlasta. Ei ole samalla laila tervetta, koska kaupunki on keskustamaisempi ja palveluja kuitenkin monipuolisemmin.

    Nykyään käyn Nummelassa tietysti vanhempieni luona melkein joka lauantaina päivällä, mutta kyllä Lohjan iltaelämä houkuttaa palaamaan ilaksi takaisin.

    Äänestä

  • Malla kirjoitti:

    Aikatauluhaun mukaan sinne Lohjalle näyttää menevän ihan saman verran busseja kuin Nummelaan, tai no Nummelaan 4 bussia enemmän vuorokaudessa jos laittaa viikkohaun eli näyttää vuorot joka päivältä eli ihan yhtä hyvin bussit ajaa kumpaankin paikkaan, tosin Nummelasta sen 15-25 minuuttia nopeammin.

    Totta on että Lohjalla on kyllä enemmän erikoisliikkeitä joten jos siellä asuu niin varmaan ei kannata Helsinkiin juuri lähteä. Ruokakaupat on mielestäni Nummelassa paremmat. Lohjan iltaelämästä en tiedä mutta eipä se Nummelassa kovin hääviä ole, Tres Amigos on kyllä mielestäni ihan hyvä paikka jos jaksaa katsella osin samoja naamoja siellä baarissa, tosin eipä sitä paikallista "yöelämän" tarjontaa kannata ihmetellä kun bussilla pääsee Helsinkiin ja neljältä aamulla takaisin Nummelaan (ja Lohjallekin) jos viihteelle lähtee.

    Onhan Lohja ihan kaupunki mutta en ole koskaan tykännyt Lohjan liikennejärjestelyistä, hakkaa hirveydellään jopa Helsingin keskustan. Jo tämänkin takia mielummin autoilee Nummelasta Espoon kauppakeskuksiin jonne on selkeämpi päästä.

    Äänestä

  • Pertsa kirjoitti:

    Nummelaaaaaaaa

    Äänestä

Tuolla viestilläsi oli, kirjoitettu vissiin änkyräkännissä, koska paljon ajatusta siinä ei ollut. Vähemmän nyt Nummelalaiset kyllä Lohjaa haukkuu, miksi ihmeessä pitäisi haukkua kummankaan. Lohjalta käydään Nummelassa ja toisinpäin. Kyllä nuo haukkujat ovat aika junioreja (kuten myös sinä?), ei aikuisilla ole mitään pahaa sanottavaa kumminkaanpäin. Aika köyhää elämää, jos pitää yrittää herättää tuollaisella provolla keskustelua, aikuistuhan vähän.

Äänestä

Kirjoitat täyttä totta!! Lohja on todella ihana idyllinen pikkukaupunki järven rannalla!!! Meitä harmittaa, että muutimme aikanaan nummelaan :( tämä paikka on ihan perseestä!!!

Lohja on kaupuni kultturin, historian ja luonnon tiiviissä tuntumassa! Toisin kuin vihti, missä ihmiset ovat täysin sisäänpäin kääntyneitä ja aikoinaan keskenään sikiäneitä!

Itse stadi-espoo akselilta tulleena TODELLA KÄRSIN täsät junttien paratiisista!!!

Äänestä
  • Nopeasti

    Äänestä

  • Aino2 kirjoitti:

    Nopeasti

    päässyt hoitoon!!! Joten teeppäs jotain muuta fiksua!!! ;)

    Äänestä

  • EDES kirjoitti:

    päässyt hoitoon!!! Joten teeppäs jotain muuta fiksua!!! ;)

    Koska sä taisit viedä viimeisen paikan

    Äänestä

Muutakaa kaikki sammattiin, siellä rulettaa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

aino kirjoitti:

Mikä pottuilupalsta tämä oikein on, Nummela vastaan Lohja?
Muutin viime vuonna Lohjalle Espoosta, jossa vietin myös lapsuuteni, koska se paikka on niin muuttunut epäviihtyisäksi. Lohja on minusta selkeä ja paikoin idyllisen kaunis pikkukaupunki. Tykkään historiallisista juurista, ne kuuluvat kaupunkiin.
Kaupunki-identiteetin puuttuminen oli Espoossa se kaikkein traumaattisin asia asukkaille - ettei olla mistään kotoisin, ja kodin sijainti mitataan matkana Helsingin keskustasta. Nummelassa on paljon samaa ongelmaa, ja lisäksi se, ettei ole oma kaupunki, eikä edes kunta, tuntuu tuottavan alemmuuskomplekseja joillekin. itse en hetkeäkänharkinut muuttoa Nummelaan, muualta Vihdistä kyllä käytiin katomassa paria taloa. Mitä ideaa on muuttaa Nummelaan ja sitten olla kateellinen kun toiset asuu Lohjalla? Lopettakaa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu