Maassamme harjoitettavan EU-propagandan mukaan suomalaisten on oltava mukana unionin päätöksenteossa vaikuttamassa siihen sisältäpäin, koska muussa tapauksessa jäämme muka yksin tähän kylmään maailmaan.
Väitteen loppuosa kaatuu omaan epäjohdonmukaisuuteensa. EU:n kansalaisia on vain seitsemän prosenttia, yksi neljäsosa maapallon väestöstä. Esimerkiksi Sveitsi ei ole yksin, vaikka se on kieltäytynyt liittymästä jopa EU:taan.
Se on yhteiskunnallisesti ja taloudellisesti paljon paremmassa kunnossa kuin siihen liittymistä valmistellessaan lainsäädäntöön EU:n määräysten mukaiseksi muttaneet ja seurauksena tästä yhä pahempien ongelmien kanssa tekemisiin joutuneet maat.
EU-jäsenyyden puolesta harjoitettuun propagandaan sisältyvä ajatus, että pienen Suomen on osallistuttava suuren EU:n rakenteisiin, jotta pystyisimme tulevaisuudessa päättämään omasta kohtalostamme, on totuuden- ja järjenvastainen.
EU:n jäsenenä Suomesta on tullut ison hammasrattaiston yksi osa, jollai ei ole mitään todellista vaikutusta ison pyörän liikkeeseen. Suuren ja keskitetyn rakenteeseen sisältäpäin vaikuttaminen on vaikeaa ja jokseenkin mahdotonta. Näistä vaikeuksista kertoo niiden kanssa käytännössä tekemisiin joutunut Tanskan teknillisen korkeakoulun apulaisprofessori, suomalainen tekniikan ja kauppatieteen tohtori Tanja Cronberg.
EU:ssa vaikuttamisen esteenä ovat sen virkamiesten valta-asema, pitkälle kehittynyt lobbausjärjestelmä ja lonkeroinen byrokratia. Tässä byrokratiassa oikea käsi ei tiedä, mitä vasen tekee, ja usein käsiä on niin paljon, että niitä ei pysty edes laskemaan. Kannattiko lähteä hakemaan omia rahojaan pois Brysselistä? "I want my money back" sanoi Maggie ja vähensi maansa EU-maksutappiota, joka osaltaan lankesi Suomen maksettavaksi. Pitäisi sanoa suomeksi meillä täällä, että haluamme rahamme takaisin.
Kun tutkimusohjelmien käsittely alkaa poliittisella tasolla, virkamiehet ovat jo pitkälle sopineet teollisuuden kanssa asioista, myös siitä, kuka saa rahat.
Aloite, jota ryhdytään toteuttamaan, tulee taloudellisesti voimakkaalta ja vaikutusvaltaiselta tahtolta, kuten ERT -järjestöltä. Se oli tehnyt aloitteen maaseudun kehittämiseen tietotekniikan avulla tähtäävästä tutkimusohjelmasta. ERT-järjestöön kuuluvat Philipsin ja Siemensin johtajat olivat keskenään sopineet, että tämä projekti oli ensiksi mainitun heiniä. Philipsin tutkivat tulisivat tekemään päätyön ja tämä suuryhtiö saisi n. 90 prosenttia tulossa olevista useista sadoista miljoonista euroista.
Siitä, miten suuryhtiöt huolehtivat etujensa valvomisesta EU:n byrokratiassa antaa pienen viitteen maininta, että Philipsin Eindhovenin pääpaikalta tuli joka päivä Brysseliin vähintään kahdeksan suihkukonetta, joilla tuotiin lobbareita töihin. Ja lobbarithan ovat näitä käytäväpoliitikoita, tyrkyttäjiä ja voitelijoita.
Myöhemmin on todettu, että järjestelmä on niin syvälle juurtunut, että kaikki tietävät sen ja myös käyttävät sitä hyväkseen. Sitä ei tarvitse salailla.
EU:n hallintobyrokratia, jossa keskeisenä toimintaperiaatteena on valmistelun ja päätöksenteon pitäminen vain suppean sisäpiirin käsissä, johtaa väistämättä moniin ongelmiin. Hallinto, jossa päätöksiä valmistelevat virkamiehet ovat läheisessä kanssakäymisessä monikansallisten suuryritysten itsekkäitä etuja ajamaan palkattujen lobbaaja-edustajien kanssa, muodostuu demokraattisen valvonnan puutteen vuoksi väistämättä korruptiiviseksi.
Kun korruptio päsee vaikuttamaan järjestelmän ylätasolla, se leviää kuin syöpä hallinnon muille tasoille, koska käytännössä ei ole suurtakaan pelkoa ylemmän tason valvonnasta ja puuttumisesta väärinkäytöksiin.
Englannin ylähuoneen Eurooppa-työryhmän julkaisemassa selvityksessä todetaan, että EU:ssa käytetään jäsenmaiden veronmaksajien varoja suuressa mitassa väärin, ilman että niiden hallitukset ja EU:n komissio olisivat osoittaneet poliittista tahtoa petosten pois kitkemiseksi. Petkutettujen varovarojen kokonaismäärää on vaikeata arvioida, koska paljastuneet tapaukset muodostavat vain jäävuoren huipun.
Saksalanen Freiburgin yliopiston professori Klaus Tiedmann on arvioinut EU:n kärsivän vuosittain väärinkäytösten seurauksena rahallista tappiota n. 7-10 prosenttia unionin budjetin loppusummasta eli noin 32-45 miljardia markkaa. Tulevaisuudessa luvut ovat paljon suurempia. Riippumattomien asiantuntijoiden alkuvuodesta 1993 esittämän arvion mukaan unionille kuuluvista rahoista joutuu vuosittain vääriin käsiin n. 10 miljardia euroa, eli noin 60 miljardia Suomen Markkaa.
Englannin ylähuoneen tutkimuksessa kerrotaan mm. että yli 90 prosenttia EU:n Italiasta ostamasta oliiviöljystä oli ala-arvoista ja aiheutti veronmaksajille satojen miljoonien turhat kulut. Olematonta tai pilaantunutta vehnää EU osti Italista, Kreikasta ja Ranskasta n. 570 milj. markan arvosta. Työryhmän arvion mukaan EU:n jäsenmaat ovat haluttomia puuttumaan kansalaisten verovarojen vilpilliseen käyttämiseen, koska petosten paljastuminen katsotaan saattavan vallanpitäjät liian huonoon valoon.
Paljastuneiden petosten määrä käsitti jo kauan sitten vähintään 2000 tapausta vuodessa eli keskimäärin runsaat puolisataa päivässä on rahallisina tappiona vain pari prosenttia asiantuntijoiden arvioimasta EU:lle rikollisesti aiheutetuista kokonasitappioista.
Näihin lukuihin eivät tietenkään sisälly ylimmän tason johtajien holtittomasta ja pröystäilevästä varojen käytöstä unionille aiheutuvat kustannukset.
Väitteen loppuosa kaatuu omaan epäjohdonmukaisuuteensa. EU:n kansalaisia on vain seitsemän prosenttia, yksi neljäsosa maapallon väestöstä. Esimerkiksi Sveitsi ei ole yksin, vaikka se on kieltäytynyt liittymästä jopa EU:taan.
Se on yhteiskunnallisesti ja taloudellisesti paljon paremmassa kunnossa kuin siihen liittymistä valmistellessaan lainsäädäntöön EU:n määräysten mukaiseksi muttaneet ja seurauksena tästä yhä pahempien ongelmien kanssa tekemisiin joutuneet maat.
EU-jäsenyyden puolesta harjoitettuun propagandaan sisältyvä ajatus, että pienen Suomen on osallistuttava suuren EU:n rakenteisiin, jotta pystyisimme tulevaisuudessa päättämään omasta kohtalostamme, on totuuden- ja järjenvastainen.
EU:n jäsenenä Suomesta on tullut ison hammasrattaiston yksi osa, jollai ei ole mitään todellista vaikutusta ison pyörän liikkeeseen. Suuren ja keskitetyn rakenteeseen sisältäpäin vaikuttaminen on vaikeaa ja jokseenkin mahdotonta. Näistä vaikeuksista kertoo niiden kanssa käytännössä tekemisiin joutunut Tanskan teknillisen korkeakoulun apulaisprofessori, suomalainen tekniikan ja kauppatieteen tohtori Tanja Cronberg.
EU:ssa vaikuttamisen esteenä ovat sen virkamiesten valta-asema, pitkälle kehittynyt lobbausjärjestelmä ja lonkeroinen byrokratia. Tässä byrokratiassa oikea käsi ei tiedä, mitä vasen tekee, ja usein käsiä on niin paljon, että niitä ei pysty edes laskemaan. Kannattiko lähteä hakemaan omia rahojaan pois Brysselistä? "I want my money back" sanoi Maggie ja vähensi maansa EU-maksutappiota, joka osaltaan lankesi Suomen maksettavaksi. Pitäisi sanoa suomeksi meillä täällä, että haluamme rahamme takaisin.
Kun tutkimusohjelmien käsittely alkaa poliittisella tasolla, virkamiehet ovat jo pitkälle sopineet teollisuuden kanssa asioista, myös siitä, kuka saa rahat.
Aloite, jota ryhdytään toteuttamaan, tulee taloudellisesti voimakkaalta ja vaikutusvaltaiselta tahtolta, kuten ERT -järjestöltä. Se oli tehnyt aloitteen maaseudun kehittämiseen tietotekniikan avulla tähtäävästä tutkimusohjelmasta. ERT-järjestöön kuuluvat Philipsin ja Siemensin johtajat olivat keskenään sopineet, että tämä projekti oli ensiksi mainitun heiniä. Philipsin tutkivat tulisivat tekemään päätyön ja tämä suuryhtiö saisi n. 90 prosenttia tulossa olevista useista sadoista miljoonista euroista.
Siitä, miten suuryhtiöt huolehtivat etujensa valvomisesta EU:n byrokratiassa antaa pienen viitteen maininta, että Philipsin Eindhovenin pääpaikalta tuli joka päivä Brysseliin vähintään kahdeksan suihkukonetta, joilla tuotiin lobbareita töihin. Ja lobbarithan ovat näitä käytäväpoliitikoita, tyrkyttäjiä ja voitelijoita.
Myöhemmin on todettu, että järjestelmä on niin syvälle juurtunut, että kaikki tietävät sen ja myös käyttävät sitä hyväkseen. Sitä ei tarvitse salailla.
EU:n hallintobyrokratia, jossa keskeisenä toimintaperiaatteena on valmistelun ja päätöksenteon pitäminen vain suppean sisäpiirin käsissä, johtaa väistämättä moniin ongelmiin. Hallinto, jossa päätöksiä valmistelevat virkamiehet ovat läheisessä kanssakäymisessä monikansallisten suuryritysten itsekkäitä etuja ajamaan palkattujen lobbaaja-edustajien kanssa, muodostuu demokraattisen valvonnan puutteen vuoksi väistämättä korruptiiviseksi.
Kun korruptio päsee vaikuttamaan järjestelmän ylätasolla, se leviää kuin syöpä hallinnon muille tasoille, koska käytännössä ei ole suurtakaan pelkoa ylemmän tason valvonnasta ja puuttumisesta väärinkäytöksiin.
Englannin ylähuoneen Eurooppa-työryhmän julkaisemassa selvityksessä todetaan, että EU:ssa käytetään jäsenmaiden veronmaksajien varoja suuressa mitassa väärin, ilman että niiden hallitukset ja EU:n komissio olisivat osoittaneet poliittista tahtoa petosten pois kitkemiseksi. Petkutettujen varovarojen kokonaismäärää on vaikeata arvioida, koska paljastuneet tapaukset muodostavat vain jäävuoren huipun.
Saksalanen Freiburgin yliopiston professori Klaus Tiedmann on arvioinut EU:n kärsivän vuosittain väärinkäytösten seurauksena rahallista tappiota n. 7-10 prosenttia unionin budjetin loppusummasta eli noin 32-45 miljardia markkaa. Tulevaisuudessa luvut ovat paljon suurempia. Riippumattomien asiantuntijoiden alkuvuodesta 1993 esittämän arvion mukaan unionille kuuluvista rahoista joutuu vuosittain vääriin käsiin n. 10 miljardia euroa, eli noin 60 miljardia Suomen Markkaa.
Englannin ylähuoneen tutkimuksessa kerrotaan mm. että yli 90 prosenttia EU:n Italiasta ostamasta oliiviöljystä oli ala-arvoista ja aiheutti veronmaksajille satojen miljoonien turhat kulut. Olematonta tai pilaantunutta vehnää EU osti Italista, Kreikasta ja Ranskasta n. 570 milj. markan arvosta. Työryhmän arvion mukaan EU:n jäsenmaat ovat haluttomia puuttumaan kansalaisten verovarojen vilpilliseen käyttämiseen, koska petosten paljastuminen katsotaan saattavan vallanpitäjät liian huonoon valoon.
Paljastuneiden petosten määrä käsitti jo kauan sitten vähintään 2000 tapausta vuodessa eli keskimäärin runsaat puolisataa päivässä on rahallisina tappiona vain pari prosenttia asiantuntijoiden arvioimasta EU:lle rikollisesti aiheutetuista kokonasitappioista.
Näihin lukuihin eivät tietenkään sisälly ylimmän tason johtajien holtittomasta ja pröystäilevästä varojen käytöstä unionille aiheutuvat kustannukset.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.