Koko suomenkieli-ruotsinkieli -maakuntaottelussa on pitkään taisteltu todellisten vihollisten ohi aivan kuten todellisessakin sodassa, jossa eri osapuolten syyttömät rivimiehet joutuvat verisesti tosiaan vastaan poliitikkojen ahneuden ja virheiden vuoksi.
Suomalaisessa kieliriidassa on ensisijaisesti kysymys: 1. Suomen suomenkielisten näkökulmasta turhan kielen pakollisen opiskelun poistamisesta ja turhien hallinnollisten kulujen poistamisesta ja 2. Suomen ruotsinkielisten näkökulmasta heidän kielellisten ja kulttuuristen perusoikeuksiensa heikkenemisestä - Suomihan on pikku hiljaa tosiasiallisesti muuttunut yksikieliseksi maaksi. Molemmat ovat oikeassa, mutta taisteluaseet viuhuvat päin pensaita ja kiviä. Sitten on vielä kolmas osapuoli, mutta siitä tuonnempana.
Valtaosa Suomen ruotsinkielisistä asuu rannikon pienissä ja melko vähävaraisissa kunnissa. Kalat ovat kadonneet vesistä ja pienteollisuus ja pienviljely eivät enää tuota. Tällä väestöllä on oma kielensä ja useat alakulttuurinsa, jotka hitusen eroavat muun Suomen kulttuureista. Suomenruotsalaisten kulttuuri oikein sovitettuna voi todella olla rikkaus Suomi -nimisessä maassa, eikä tätä kukaan ole edes tosissaan asettanut kyseenalaiseksi. Jostakin muusta on kysymys. Tämä suomenruotsalaisten suuri massa on ahkeraa, taitavaa ja sympaattista väestöä. Tämän allekirjoittavat ehkäpä kaikki suomalaiset. Kenellähän olisi jotakin heitä vastaan? Rannikon suomenruotsalaiset ovat kaiken lisäksi meitä suomalaisia! Suomenruotsalaisia ei uhkaa mikään muu kuin se sama ilmiö, joka kaikkia pieniä asioita uhkaa; vain mahtavan suuri ja globaali on kaunista!
Sitten varsinaisten ristiriitojen alkulähteille. Suomalaiset ovat pitkän historiansa aikana voineet säilyä hengissä vain keskinäisen kunnioituksen ja tasa-arvoisuuden avulla. Lännestä uhkasivat Ruotsi, Tanska, Englanti ja Saksa ja idästä valtava venäläisten kansojen invaasio. Selvittiin, kun kaikki vetivät yhtä köyttä yhtä lujaa! Jokainen kuitenkin ymmärtää, että tasa-arvo on vain haavekuva. Aina on löytynyt joku, joka on yrittänyt nostaa itseään alentamalla muita. Tämä nousukas on aina myös saanut suomalaisten karvat pystyyn; aggressiot ja pilkka ovat kohdistuneet häneen nopeasti.
Tavallisen suomalaisen näkökulmasta tuo nousukas alistaja on ollut Ruotsin kuninkaan lähettämä veronkantaja, kirkkoherra, kartanon herra (talade svenska), tehtaan patruuna (talade svenska) tai omavaltainen viranomainen (talade sveska). Kansan oikeuskäsityksen vastainen laki tietenkin henkilöityi ja syntyi rettelöitä. Suomalainen on voinut hädin tuskin vieläkään tuntea nuorta hallintoa omakseen. Hetken ajan suomalaisissa käsissä olleet talousmahditkin ovat lipuneet Soneran ja Nordean tavoin uudelleen rajojen ulkopuolelle. Alistajan tärkein ase - huomaa: ase - on ollut satojen vuosien ajan tavalliselle suomalaiselle vieras kieli - ruotsi! Merkille pantavaa on lisäksi se, että tätä asetta käyttävän ei ole tarvinnut olla edes ruotsalainen tai edes suomenruotsalainen. Alistajissa on ollut sekä pesunkestäviä suomalaisia että suomenruotsalaisten pienen eliitin jäseniä. Valtaa pitävä ryhmä on tietenkin identifioitunut vaikka väkisin suomenruotsalaiseen yläluokkaan ja saanut tukea sitä lähellä olevilta voimakkailta instituutioilta - aikaisemmin tietenkin myös kuninkaalta ja tsaarilta. Tärkeimpänä aseena kaiken aikaa ruotsinkieli.
Valtiovallasta ei ole ollut ristiriidan ratkaisijaksi; pukki olisi ollut kaalimaan vartijana. Valta kiinnostaa vallan tyyssijaa valtiota, ja silloin on ollut järkevintä liittoutua sellaisten kanssa, joilla jo on valtaa - tässä tapauksessa ”suomenruotsalaisen” eliitin kanssa. Muistutettakoon vielä, että tämä eliitti ei ole lainkaan sama kuin suomenruotsalaiset. Kun eliittiryhmään kohdistuu kritiikkiä, kritiikki osataan hyvin ”valtioviisaasti” kääntää muka kaikkia tavallisiakin suomenruotsalaisia koskevaksi. Suomalaisten suomalaismielisimmät taas ovat ajattelutavoiltaan melko usein konservatiiveja eivätkä sen vuoksi näe, että keisarilla ei ole vaatteita. He menevät ansaan ja hakevat ”vihollista” väärästä paikasta, alempaa. Taistelun verisin etulinja onkin sitten rääväsuisten hurrivihaajien ja ruotsinkielisten ammattimaisten haukkukoirien välissä. Toivotonta. Lohdullisinta lienee, että haukkuvat koirat eivät pure. Suurin osa suomenruotsalaisista näyttää reagoivan asiaan hämmentyneen vaiteliaasti.
Suomenruotsalaisten viaton pääosa näyttää siis joutuneen valtataistelun välikappaleeksi. Aitoja suomenruotsalaisia ja ruotsia puhuvaa eliittiä yhdistää vain yksi asia: kieli, ei mikään muu. Nuori Ida Asplund meni myös vipuun; hän otti tosissaan sen, mitä eliitti uskotteli ”paremman väen” olevan ja tarvitsevan - ja lausui kaiken julki. Tai ehkä häntä jopa narutettiin ja vääristettiin, jotta taistelulinja pysyisi väärässä paikassaan. Idahan joutui selittelemään ja korjailemaan myöhemmin. Häntä tarvittiin katseen kääntämiseksi väärään suuntaan. Lähes kaikki menivätkin vipuun. Tilanteeseen sopii hyvin sekin, että kun tyttö oli tehnyt tehtävänsä, eliitti ei antanutkaan hänelle enää minkäänlaista sympatiaa vaan teki hänestä ruotsinkielisen epähenkilön. Tyttö ehkä vaati "virheellisesti" myös oikeita asioita. Sympatiat ovat Idan puolella; henkivartijaa hän ei tarvitse ainakaan suomenkielisten vuoksi. Asplundin ja yleensä tavallisten suomenruotsalaisten huoli omasta osakulttuuristaan on aito ja aiheellinen - ja myös suomenkielisten edun mukainen. Tässä työssä suomenruotsalaiset tarvitsevat toimivaa ja vilkasta yhteydenpitoa suomenkielisten ystäviensä kanssa, mutta yhtymällä eliitin usuttamaan toivottomaan kielipompotteluun he saavat vain lyhyemmän korren - ja pilkan. Riikinruotsi heistä viis veisaa.
Suomenkieliset saisivatkin nyt heti lakata riitelemästä tavallisten suomenruotsalaisten kanssa; kiukunpurkausten kohde on täysin väärä. Tavalliset suomenruotsalaiset eivät ole millään tavalla vaaraksi suomenkielisille, minkä asian ruotsinkieliset itsekin ymmärtävät ja kokevat pilkan ja vihanpidon aiheellisesti täysin kohtuuttomaksi ja loukkaavaksi. Kyllä Suomeen kieliä ja kulttuureita mahtuu. Todellinen peikko lymyää muualla vahvempana ja vaarallisempana - se on verhoutunut ilkeämielisesti ruotsinkieliseen kaapuun! Eliitin ammattimainen piskijoukko räksyttää maksettuna, mutta antakaa melun mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
Pääasia on tässä: Koko yhteiskuntamme on saatava tasa-arvoisemmaksi ja vastaamaan paremmin useimpien ihmisten oikeustajua. Jos tässä onnistutaan, kieliriita katoaa olemattomiin ja maassa toimitaan olosuhteiden vaatimalla tavalla. Rakennustehtävä kuuluu meille kaikille ja kaikenkielisille, ei ainoastaan äänistä ja vain niistä taisteleville poliitikoille ja heidän syndikaateilleen. Syyllisiä on turha etsiä - heitä ei ole!
Suomenruotsalaiset miettikööt myös tarkkaan, kenen joukoissa seisovat. Useimmat heistä aivan oikein ovat oivaltaneet olevansa suomalaisia, jotka sattuvat nyt puhumaan ruotsinkieltä. Mutta jos he luulevat, että voivat eliitin provokaattoreiden neuvojen mukaisesti alistaa suomenkieliset nöyriksi palvelijoikseen, he erehtyvät katkerasti. Punaista mattoa, mirhamia ja heleätä suomenruotsia on turha odottaa Suomen joka kolkassa. Tämä odotus oli mahdollista vielä 1800-luvulla pienelle joukolle, mutta nyt eletään vuotta 2005, ja suomenkielisiä on n. 95 % kansasta. Nokkosiakin kasvaa. Kaikkien asioiden tiukkeneminen ja niukkeneminen pakottaa miettimään, mikä on tärkeää ja mikä ei. Suomenkielen terhakkaampi opiskelu taitaisi olla nyt varmin tae suomenruotsalaisen kulttuurin säilyttämiseksi. Eliitin korottaman kielimuurin takaa saattaakin löytyä yllättäen ystäviä. Ovathan suomenkieliselläkin alueella eri ”heimot” pitäneet omintakeisen kulttuurinsa jopa yhteisestä kielestä huolimatta. Globaalistuminen kuitenkin nakertaa eroja joka tapauksessa oli kieli mikä hyvänsä.
Koska eliitti ei tätä alennu lukemaan, on turha lausua sille mitään. Eliitin vasallit saattavat tietenkin leimata tämänkin tekstin röyhkeäksi ja vihamieliseksi hyökkäykseksi koko ”suomenruotsalaista etnistä ryhmää” kohtaan. Muille sanottakoon historian opetuksena, että eliitit ovat poikkeuksetta kokeneet ennen pitkää kirvelevän mahalaskun. EU:n vallanhaltijoiden keskinäinen solidaarisuus voi tietenkin pitkittää tätä mutta ei loputtomasti. Olisiko Suomen suomalaisilla ja Suomen ruotsalaisten pääosalla mahdollisesti yhteinen vihollinen?
Suomalaisessa kieliriidassa on ensisijaisesti kysymys: 1. Suomen suomenkielisten näkökulmasta turhan kielen pakollisen opiskelun poistamisesta ja turhien hallinnollisten kulujen poistamisesta ja 2. Suomen ruotsinkielisten näkökulmasta heidän kielellisten ja kulttuuristen perusoikeuksiensa heikkenemisestä - Suomihan on pikku hiljaa tosiasiallisesti muuttunut yksikieliseksi maaksi. Molemmat ovat oikeassa, mutta taisteluaseet viuhuvat päin pensaita ja kiviä. Sitten on vielä kolmas osapuoli, mutta siitä tuonnempana.
Valtaosa Suomen ruotsinkielisistä asuu rannikon pienissä ja melko vähävaraisissa kunnissa. Kalat ovat kadonneet vesistä ja pienteollisuus ja pienviljely eivät enää tuota. Tällä väestöllä on oma kielensä ja useat alakulttuurinsa, jotka hitusen eroavat muun Suomen kulttuureista. Suomenruotsalaisten kulttuuri oikein sovitettuna voi todella olla rikkaus Suomi -nimisessä maassa, eikä tätä kukaan ole edes tosissaan asettanut kyseenalaiseksi. Jostakin muusta on kysymys. Tämä suomenruotsalaisten suuri massa on ahkeraa, taitavaa ja sympaattista väestöä. Tämän allekirjoittavat ehkäpä kaikki suomalaiset. Kenellähän olisi jotakin heitä vastaan? Rannikon suomenruotsalaiset ovat kaiken lisäksi meitä suomalaisia! Suomenruotsalaisia ei uhkaa mikään muu kuin se sama ilmiö, joka kaikkia pieniä asioita uhkaa; vain mahtavan suuri ja globaali on kaunista!
Sitten varsinaisten ristiriitojen alkulähteille. Suomalaiset ovat pitkän historiansa aikana voineet säilyä hengissä vain keskinäisen kunnioituksen ja tasa-arvoisuuden avulla. Lännestä uhkasivat Ruotsi, Tanska, Englanti ja Saksa ja idästä valtava venäläisten kansojen invaasio. Selvittiin, kun kaikki vetivät yhtä köyttä yhtä lujaa! Jokainen kuitenkin ymmärtää, että tasa-arvo on vain haavekuva. Aina on löytynyt joku, joka on yrittänyt nostaa itseään alentamalla muita. Tämä nousukas on aina myös saanut suomalaisten karvat pystyyn; aggressiot ja pilkka ovat kohdistuneet häneen nopeasti.
Tavallisen suomalaisen näkökulmasta tuo nousukas alistaja on ollut Ruotsin kuninkaan lähettämä veronkantaja, kirkkoherra, kartanon herra (talade svenska), tehtaan patruuna (talade svenska) tai omavaltainen viranomainen (talade sveska). Kansan oikeuskäsityksen vastainen laki tietenkin henkilöityi ja syntyi rettelöitä. Suomalainen on voinut hädin tuskin vieläkään tuntea nuorta hallintoa omakseen. Hetken ajan suomalaisissa käsissä olleet talousmahditkin ovat lipuneet Soneran ja Nordean tavoin uudelleen rajojen ulkopuolelle. Alistajan tärkein ase - huomaa: ase - on ollut satojen vuosien ajan tavalliselle suomalaiselle vieras kieli - ruotsi! Merkille pantavaa on lisäksi se, että tätä asetta käyttävän ei ole tarvinnut olla edes ruotsalainen tai edes suomenruotsalainen. Alistajissa on ollut sekä pesunkestäviä suomalaisia että suomenruotsalaisten pienen eliitin jäseniä. Valtaa pitävä ryhmä on tietenkin identifioitunut vaikka väkisin suomenruotsalaiseen yläluokkaan ja saanut tukea sitä lähellä olevilta voimakkailta instituutioilta - aikaisemmin tietenkin myös kuninkaalta ja tsaarilta. Tärkeimpänä aseena kaiken aikaa ruotsinkieli.
Valtiovallasta ei ole ollut ristiriidan ratkaisijaksi; pukki olisi ollut kaalimaan vartijana. Valta kiinnostaa vallan tyyssijaa valtiota, ja silloin on ollut järkevintä liittoutua sellaisten kanssa, joilla jo on valtaa - tässä tapauksessa ”suomenruotsalaisen” eliitin kanssa. Muistutettakoon vielä, että tämä eliitti ei ole lainkaan sama kuin suomenruotsalaiset. Kun eliittiryhmään kohdistuu kritiikkiä, kritiikki osataan hyvin ”valtioviisaasti” kääntää muka kaikkia tavallisiakin suomenruotsalaisia koskevaksi. Suomalaisten suomalaismielisimmät taas ovat ajattelutavoiltaan melko usein konservatiiveja eivätkä sen vuoksi näe, että keisarilla ei ole vaatteita. He menevät ansaan ja hakevat ”vihollista” väärästä paikasta, alempaa. Taistelun verisin etulinja onkin sitten rääväsuisten hurrivihaajien ja ruotsinkielisten ammattimaisten haukkukoirien välissä. Toivotonta. Lohdullisinta lienee, että haukkuvat koirat eivät pure. Suurin osa suomenruotsalaisista näyttää reagoivan asiaan hämmentyneen vaiteliaasti.
Suomenruotsalaisten viaton pääosa näyttää siis joutuneen valtataistelun välikappaleeksi. Aitoja suomenruotsalaisia ja ruotsia puhuvaa eliittiä yhdistää vain yksi asia: kieli, ei mikään muu. Nuori Ida Asplund meni myös vipuun; hän otti tosissaan sen, mitä eliitti uskotteli ”paremman väen” olevan ja tarvitsevan - ja lausui kaiken julki. Tai ehkä häntä jopa narutettiin ja vääristettiin, jotta taistelulinja pysyisi väärässä paikassaan. Idahan joutui selittelemään ja korjailemaan myöhemmin. Häntä tarvittiin katseen kääntämiseksi väärään suuntaan. Lähes kaikki menivätkin vipuun. Tilanteeseen sopii hyvin sekin, että kun tyttö oli tehnyt tehtävänsä, eliitti ei antanutkaan hänelle enää minkäänlaista sympatiaa vaan teki hänestä ruotsinkielisen epähenkilön. Tyttö ehkä vaati "virheellisesti" myös oikeita asioita. Sympatiat ovat Idan puolella; henkivartijaa hän ei tarvitse ainakaan suomenkielisten vuoksi. Asplundin ja yleensä tavallisten suomenruotsalaisten huoli omasta osakulttuuristaan on aito ja aiheellinen - ja myös suomenkielisten edun mukainen. Tässä työssä suomenruotsalaiset tarvitsevat toimivaa ja vilkasta yhteydenpitoa suomenkielisten ystäviensä kanssa, mutta yhtymällä eliitin usuttamaan toivottomaan kielipompotteluun he saavat vain lyhyemmän korren - ja pilkan. Riikinruotsi heistä viis veisaa.
Suomenkieliset saisivatkin nyt heti lakata riitelemästä tavallisten suomenruotsalaisten kanssa; kiukunpurkausten kohde on täysin väärä. Tavalliset suomenruotsalaiset eivät ole millään tavalla vaaraksi suomenkielisille, minkä asian ruotsinkieliset itsekin ymmärtävät ja kokevat pilkan ja vihanpidon aiheellisesti täysin kohtuuttomaksi ja loukkaavaksi. Kyllä Suomeen kieliä ja kulttuureita mahtuu. Todellinen peikko lymyää muualla vahvempana ja vaarallisempana - se on verhoutunut ilkeämielisesti ruotsinkieliseen kaapuun! Eliitin ammattimainen piskijoukko räksyttää maksettuna, mutta antakaa melun mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
Pääasia on tässä: Koko yhteiskuntamme on saatava tasa-arvoisemmaksi ja vastaamaan paremmin useimpien ihmisten oikeustajua. Jos tässä onnistutaan, kieliriita katoaa olemattomiin ja maassa toimitaan olosuhteiden vaatimalla tavalla. Rakennustehtävä kuuluu meille kaikille ja kaikenkielisille, ei ainoastaan äänistä ja vain niistä taisteleville poliitikoille ja heidän syndikaateilleen. Syyllisiä on turha etsiä - heitä ei ole!
Suomenruotsalaiset miettikööt myös tarkkaan, kenen joukoissa seisovat. Useimmat heistä aivan oikein ovat oivaltaneet olevansa suomalaisia, jotka sattuvat nyt puhumaan ruotsinkieltä. Mutta jos he luulevat, että voivat eliitin provokaattoreiden neuvojen mukaisesti alistaa suomenkieliset nöyriksi palvelijoikseen, he erehtyvät katkerasti. Punaista mattoa, mirhamia ja heleätä suomenruotsia on turha odottaa Suomen joka kolkassa. Tämä odotus oli mahdollista vielä 1800-luvulla pienelle joukolle, mutta nyt eletään vuotta 2005, ja suomenkielisiä on n. 95 % kansasta. Nokkosiakin kasvaa. Kaikkien asioiden tiukkeneminen ja niukkeneminen pakottaa miettimään, mikä on tärkeää ja mikä ei. Suomenkielen terhakkaampi opiskelu taitaisi olla nyt varmin tae suomenruotsalaisen kulttuurin säilyttämiseksi. Eliitin korottaman kielimuurin takaa saattaakin löytyä yllättäen ystäviä. Ovathan suomenkieliselläkin alueella eri ”heimot” pitäneet omintakeisen kulttuurinsa jopa yhteisestä kielestä huolimatta. Globaalistuminen kuitenkin nakertaa eroja joka tapauksessa oli kieli mikä hyvänsä.
Koska eliitti ei tätä alennu lukemaan, on turha lausua sille mitään. Eliitin vasallit saattavat tietenkin leimata tämänkin tekstin röyhkeäksi ja vihamieliseksi hyökkäykseksi koko ”suomenruotsalaista etnistä ryhmää” kohtaan. Muille sanottakoon historian opetuksena, että eliitit ovat poikkeuksetta kokeneet ennen pitkää kirvelevän mahalaskun. EU:n vallanhaltijoiden keskinäinen solidaarisuus voi tietenkin pitkittää tätä mutta ei loputtomasti. Olisiko Suomen suomalaisilla ja Suomen ruotsalaisten pääosalla mahdollisesti yhteinen vihollinen?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Puhuitpa Korven Ukko asiaa. Minä olen miettinyt, että olisiko niin, että pakkoruotsilla nostatetaan tietoisesti suomenkieliset vastakarvaan. Ja kun suomenkieliset ovat vastakarvaan, pelästyvät ruotsinkieliset ja kerääntyvät RKP:n kuuliaiseksi vaalikarjaksi. Ja taas saadaan ministerinpesti ja europarlamentaarikonpaikka ajamaan sen vauraan ruotsikkoeliitin asiaa. Ja sillä saadaan taas suomalaiset kuohumaan. Ja taas saa RKP ääniä. Ja tavalliset ruotsinkieliset kuolevaiset saa kantaa syntipukin taakan. Millä ne saisi uskaltamaan äänestää muissa puolueissa toimivia ruotsinkielisiä tämän kielikiihkolla ratsastavan "puolueen" sijaan.
on juuri näissä kahdessa kirjoituksessa ilmaistu todella asiallisesti ja paikkansa pitävästi. Toivottavasti lukijat jaksavat lukea pitkän tekstin loppuun saakka. Suomalaisuuden liitto saa taas syntipukin roolin. Minutkin on monta kertaa leimattu liiton kätyriksi, vaikka osaan ajatella ihan itse.
Kiitos hienosta kirjoituksesta! Mielestäni ruotsin kieli on meille suomenkielisille hyötykieli, mutta muuttuessaan pakkoruotsiksi, siitä tulee haittakieli. Pakko synnyttää vain turhaa vihamielisyyttä koko kieltä kohtaan.
Ruotsin kielessä ei ole vikaa.
Kunnioitan lukuisia historiaamme ruotsinkielisinä panoksensa antaneita.
He ovat henkilöitä, joista mikä tahansa kansa voisi ylpeillä.
Ja osa heistä on tehnyt korvaamattomia palveluksia suomen kielelle ja suomenkielisen kansanosan kulttuurille. Heidän muistonsa ei himmene.
Mutta tämä yya-henkinen pakkonaittaminen tähän toiseen kotimaiseen vääristää heidänkin elämäntyönsä ja ponnistuksensa.
Jokaisella meillä on sukulaisuuden siteitä ruotsia äidinkielenään puhuneisiin.
Jotka hekin täällä taistelivat auroin, miekoin, miettehin.
Lyhytnäköisellä kielipoliittisella pelillä on mielestäni tehty peruuttamatonta haittaa koko kansakunnalle.
Mikä menetys onkaan jos nuoremme eivät enää tunne kuuluvansa Runebergin tai Snellmanin kansaan.
Pakkoruotsia vastustan. Kuitenkin puolustan empimättä ruotsinkielisten oikeutta olla ruotsinkielisiä tässä yhteisessä isänmaassa.
Olen täysin samaa mieltä! Kannatankin näillä sivuilla mainittua "Operaatio lumipalloa" pakkoruotsiamme vastaan.